Tekstitys toimii

Ylen teksti jää usein pitkiksi ajoiksi tulematta ja monesti alkaa vasta ohjelman alettua eli jää alusta paljon pois. Nelosen ja kolmosen niinkuin subin ja jiminkin tekstit on aina kohdallaan ja alkavatkin samaan aikaan ohjelman kanssa.
Missä on minulla vika?
4601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

YLE lienee edelleen ainoa digitaalitekstitystä käyttävä yhtiö Suomessa, joskin tekstitysten mahdolliset ongelmat eivät johdu heistä, koska vikaa on joko Digita Oy:n puutteellisessa standardien noudattamisessa tai digiboksin teknisistä puutteista.

Suurissa TV-maissahan ei tekstitetä mitään, joten ko. ominaisuus on jäänyt laitekehityksessä taka-alalle.

Omassa tietokoneen sisäisessä digi-TV-kortissani ei tekstitys toimi Windowsin puolella juuri lainkaan, mutta Linuxin alla täydellisesti. Kyse on laitevalmistajan viitseliäisyydestä tai, Linuxin tapauksessa vapaaehtoisten ohjainten koodaajien taidoista.

Äänestä
  • Kyllä Ylessäkin on vikaa. Heidän omassa digiboksitestissään (YLE Extralla) teksititys tulee minulla lähes oikeaan aikaan (eroa puolisen sekuntia) mutta varsinaisissa lähetyksissä eroa voi olla useita sekunteja. Yle leikittelee standardeilla panemalla tekstityksen streamiin turhan paljon etuajassa. Toki oikein toimivan boksin pitäisi näyttää se oikeaan aikaan, mutta jos boksi ei toimikan niin oikein niin tulee ongelmia. Yle jääräpäisesti haluaa olla osa ongelmaa eikä osa ratkaisua.

    Äänestä

  • okaro kirjoitti:

    Kyllä Ylessäkin on vikaa. Heidän omassa digiboksitestissään (YLE Extralla) teksititys tulee minulla lähes oikeaan aikaan (eroa puolisen sekuntia) mutta varsinaisissa lähetyksissä eroa voi olla useita sekunteja. Yle leikittelee standardeilla panemalla tekstityksen streamiin turhan paljon etuajassa. Toki oikein toimivan boksin pitäisi näyttää se oikeaan aikaan, mutta jos boksi ei toimikan niin oikein niin tulee ongelmia. Yle jääräpäisesti haluaa olla osa ongelmaa eikä osa ratkaisua.

    onko nyt vika minun boxissa vai ylessä?

    Jos vika on minussa, niin mitä teen?

    Äänestä

  • Toimii, ei toimi, toimii kirjoitti:

    onko nyt vika minun boxissa vai ylessä?

    Jos vika on minussa, niin mitä teen?

    Sama vika minullakin. Mikä merkki boxissa? Neuvotaan päivittämään, mutta kuka kertoo miten päivität. Boxissani on automaattiset päivitykset päällä. Kaikki neuvovat viisaasti, mutta tämä tekstityshomma ei selkene, ennenkuin yle muuttaa sen samanlaiseksi, kuin mainostv.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei toimi, toimii, ei toimi... kirjoitti:

Ylen teksti jää usein pitkiksi ajoiksi tulematta ja monesti alkaa vasta ohjelman alettua eli jää alusta paljon pois. Nelosen ja kolmosen niinkuin subin ja jiminkin tekstit on aina kohdallaan ja alkavatkin samaan aikaan ohjelman kanssa.
Missä on minulla vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu