Koville tää ottaa.

Pakko myöntää, että dollarinkuvatkin oli silmissä, kun kaksi vuotta sitten myimme oman asuntomme (4h k s, Helsinki 2) ja siirryimme "tilapäisesti" vuokralle. Siirtymiseemme toki vaikutti, että vuokra-asunnoksi tuttu perhe tarjosi meille ulkomaille muuton vuoksi hyvää ja tilavaa omakotitaloa todella edullisella vuokralla. Mutta olin silloin myös melko varma siitä, että parin vuoden päästä saamme myymäämme asuntoa vastaavan kämpän halvemmalla ostettua. Jopa huomattavastikin halvemmalla, jos "hyvin käy".

Mutta mutta. Lopputulos on se, että vuokrasopparimme umpeutuu syyskuun lopussa ja mitään lähellekään vastaavaa kuin tämä emme mistään saa. Edessä on siis todennäköisesti muutto taas omaan perheasuntoon, mutta hinnat ovat nousseet melkein 20% siitä, kun omamme myimme. Onhan tässä pari vuotta asuttu melkoisen tasokkaasti ja erittäin edullisesti, mutta ei se paljon lohduta, kun kuvetta pitäisi kaivaa n. 60 000€ sen päälle, mitä oman asunnon myynnistä saimme. Plus asunnon etsimisen vaiva, koska emme tyydy putkirempattaviin kohteisiin, joita listat nyt ovat täynnä.

Peli, jos tää nyt sellaista oli, ei tällä kertaa kannattanut. Tulipahan yritettyä kuitenkin.. : (
5553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mukava lukea kerrankin reilua rehellistä tekstiä ilman katkeruutta ja kateellisuutta tällä palstalla. Lisää tätä. Kaikkea hyvää asunnon etsintään! Olemme samassa jamassa.

Äänestä

Oma tuli myytyä alkuvuodesta 2006. En miettinyt asioita tarpeeksi, myönnetään. Ja olettamukseni olivat vääriä. Takkiin tuli, mutta nyt ollaan kiltisti omassa ja loppuelämä. Hinnat joskus voi heilahdella, mutta pitemmän päälle nousu on jatkuvaa, niinhän se on aina ollut. :-/ Korjausliikkeessä osto vaatii tuuria *paljon* ja voi vaatia vuosikymmenten odottamisen. Vuosi 1995 on aika ainoa laatuaan Suomen historiassa...

Äänestä
  • Vaihteeksi näköjään asiaakin. En ole samassa jamassa (enää), mutta tavallaan hengenheimolainen kuitenkin. Asunto ostetaan silloin kun sitä tarvitaan. Hinnat tekevät aaltoliikettään jokaisen aallonharjan noustessa aina edellistä korkeammalle. Mutta aallonpohjan hyödyntäminen vuokralla asuen onnistuu todellisuudessa todella harvalle (tällä palstalla toki useammalle...;). Tämän pohjalle ei perheen kodin hankintaa todellakaan kannata rakentaa.

    Äänestä

  • kodin etsintään! kirjoitti:

    Vaihteeksi näköjään asiaakin. En ole samassa jamassa (enää), mutta tavallaan hengenheimolainen kuitenkin. Asunto ostetaan silloin kun sitä tarvitaan. Hinnat tekevät aaltoliikettään jokaisen aallonharjan noustessa aina edellistä korkeammalle. Mutta aallonpohjan hyödyntäminen vuokralla asuen onnistuu todellisuudessa todella harvalle (tällä palstalla toki useammalle...;). Tämän pohjalle ei perheen kodin hankintaa todellakaan kannata rakentaa.

    Oikeaa puhetta! Eikä mitään lässytystä! Nyt vaan kaikki ostamaan, kun vielä voi, sillä hinnat nousee ikuisesti ja päättymättömästi!!! Aamen.

    Kiitollisin terveisin,

    Kiinteistövälittäjien Liitto & Grynderit Ry

    P.s. Ostoksille kipin kapin nyt, hopi-hopi!!!

    Äänestä

  • kodin etsintään! kirjoitti:

    Vaihteeksi näköjään asiaakin. En ole samassa jamassa (enää), mutta tavallaan hengenheimolainen kuitenkin. Asunto ostetaan silloin kun sitä tarvitaan. Hinnat tekevät aaltoliikettään jokaisen aallonharjan noustessa aina edellistä korkeammalle. Mutta aallonpohjan hyödyntäminen vuokralla asuen onnistuu todellisuudessa todella harvalle (tällä palstalla toki useammalle...;). Tämän pohjalle ei perheen kodin hankintaa todellakaan kannata rakentaa.

    on kuitenkin KOTI! Kyllä se aina kannattaa ostaa, hinnalla millä hyvänsä, koska sehän on KOTI!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myönnettävä on. kirjoitti:

Pakko myöntää, että dollarinkuvatkin oli silmissä, kun kaksi vuotta sitten myimme oman asuntomme (4h k s, Helsinki 2) ja siirryimme "tilapäisesti" vuokralle. Siirtymiseemme toki vaikutti, että vuokra-asunnoksi tuttu perhe tarjosi meille ulkomaille muuton vuoksi hyvää ja tilavaa omakotitaloa todella edullisella vuokralla. Mutta olin silloin myös melko varma siitä, että parin vuoden päästä saamme myymäämme asuntoa vastaavan kämpän halvemmalla ostettua. Jopa huomattavastikin halvemmalla, jos "hyvin käy".

Mutta mutta. Lopputulos on se, että vuokrasopparimme umpeutuu syyskuun lopussa ja mitään lähellekään vastaavaa kuin tämä emme mistään saa. Edessä on siis todennäköisesti muutto taas omaan perheasuntoon, mutta hinnat ovat nousseet melkein 20% siitä, kun omamme myimme. Onhan tässä pari vuotta asuttu melkoisen tasokkaasti ja erittäin edullisesti, mutta ei se paljon lohduta, kun kuvetta pitäisi kaivaa n. 60 000€ sen päälle, mitä oman asunnon myynnistä saimme. Plus asunnon etsimisen vaiva, koska emme tyydy putkirempattaviin kohteisiin, joita listat nyt ovat täynnä.

Peli, jos tää nyt sellaista oli, ei tällä kertaa kannattanut. Tulipahan yritettyä kuitenkin.. : (

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu