Kuinka monella teistä vauvakuumeisista on joskus ollut epävarmuutta liittyen nykyiseen suhteeseen? Jos puhutaan nyt asioista liittyen vauvahaaveisiin.
Onko suhde riittävän vakaalla pohjalla? Toimiiko suhde tällä hetkellä hyvin? Entä sitten kun vauva tulee? Ottaako mies osaa vauvan hoitamiseen, vai jääkö vastuu täysin sinulle? Oletko valinnut oikean miehen lapsesi isäksi vai voiko jossain olla parempi?
Itse pyörittelen noita kysymyksiä päässäni. Mietin juuri sitä, miten asiat tulisi olemaan vauvan kanssa. Jos suhde ei ole täydellinen, mutta toimii ok, niin onko se tarpeeksi? Kannattaako suhteeseen tehdä lasta, mikäli uskoo parempaan suhteeseen jonkun toisen kanssa? Tarviiko suhteen olla täydellinen, onko sellaista olemassakaan?
Olen mielestäni aika hyvässä tilanteessa: Oma tilava asunto, uudehko auto, miehellä vakityö, rahatilanne ok. Suhde (yhdessä pian 3 vuotta) toimii, lukuunottamatta pikku riitoja silloin tällöin.
Suhteessa on asioita, jotka eivät tyydytä, siksi minun on pakko myöntää haaveilevani paremmasta aina silloin tällöin. Onko tuo normaalia vai pikemminkin huolestuttavaa? Kannattaako jäädä suhteeseen ja katsoa mitä tulee, vai tehdä päätös, joka voi kuitenkin olla väärä? Mitä sitten jos saamme lapsen ja eroamme, onko lapsi silloin este uudelle suhteelle? Tai ehkä näin päin: onko vaikeampi löytää mies yksinhuoltajana?
Välillä tuntuu siltä, että elämä voi mennä pilalle, mikäli päädyn yksinhuoltajaksi. Ja että valinnanvapaus on kadonnut lapsen myötä. Enää et voi aloittaa alusta uuden miehen kanssa, harkita perheen perustamista jne.
En näitä asioita miettisi muuten niin vakavasti, mutta kun muuten aika olisi sopiva vauvalle ja tottakai sitä haluaa lapselle mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälle.
Onko suhde riittävän vakaalla pohjalla? Toimiiko suhde tällä hetkellä hyvin? Entä sitten kun vauva tulee? Ottaako mies osaa vauvan hoitamiseen, vai jääkö vastuu täysin sinulle? Oletko valinnut oikean miehen lapsesi isäksi vai voiko jossain olla parempi?
Itse pyörittelen noita kysymyksiä päässäni. Mietin juuri sitä, miten asiat tulisi olemaan vauvan kanssa. Jos suhde ei ole täydellinen, mutta toimii ok, niin onko se tarpeeksi? Kannattaako suhteeseen tehdä lasta, mikäli uskoo parempaan suhteeseen jonkun toisen kanssa? Tarviiko suhteen olla täydellinen, onko sellaista olemassakaan?
Olen mielestäni aika hyvässä tilanteessa: Oma tilava asunto, uudehko auto, miehellä vakityö, rahatilanne ok. Suhde (yhdessä pian 3 vuotta) toimii, lukuunottamatta pikku riitoja silloin tällöin.
Suhteessa on asioita, jotka eivät tyydytä, siksi minun on pakko myöntää haaveilevani paremmasta aina silloin tällöin. Onko tuo normaalia vai pikemminkin huolestuttavaa? Kannattaako jäädä suhteeseen ja katsoa mitä tulee, vai tehdä päätös, joka voi kuitenkin olla väärä? Mitä sitten jos saamme lapsen ja eroamme, onko lapsi silloin este uudelle suhteelle? Tai ehkä näin päin: onko vaikeampi löytää mies yksinhuoltajana?
Välillä tuntuu siltä, että elämä voi mennä pilalle, mikäli päädyn yksinhuoltajaksi. Ja että valinnanvapaus on kadonnut lapsen myötä. Enää et voi aloittaa alusta uuden miehen kanssa, harkita perheen perustamista jne.
En näitä asioita miettisi muuten niin vakavasti, mutta kun muuten aika olisi sopiva vauvalle ja tottakai sitä haluaa lapselle mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puit ne sanat järjestykseen joita olen itse yrittäny saada paperille.
olen miettinyt aivan samoja juttuja..
itselläni on halu saada lapsi en voi enää sanoa että se olisi vauvakuume koska pystyn kontrolloimaan asiaa,mutta mieheni ei ole selkeestikkään valmis vaikka ollaan puhuttu asiasta,mutta sen huomaa että se haluisi myöntää sen ja toivoisin sen myöntävän koska se helpottas.
ÄLKÄÄ MIETTIKÖ LIIKAA!!! ei saa elämää suunnitella liikaa, pitää elää tässä ja nyt, tässä päivässä, eihän elämästä tule mitään ku ajattelee vain tuollaista.
Eikä vauvoja tehdä, vaan niitä saadaan.
EIKÄ TÄYDELLISTÄ SUHDETTA OLE OLEMASSA!!!!Ja kaikissa parisuhteissa on tarkoituskin riidellä joskus, puhdistaa vain ilmaa...
Se että jos et rakasta miestä enään ja luulet ettet halua elää koko elämääs sen miehen kanssa on yks ja ihan toinen asia!!!!!!!!
Olet siis "flikkavaan" sitä mieltä ettei saa miettiä liikaa? Olen vain seurannut muiden ihmisten valitettavaa elämää ja oppinut heidän päätöksistään, että niinkin suureen asiaan, kuin lastenhankintaan, kannattaa sijoittaa ajatus tai pari.
Onko sitten tarkoitus tehdä lapsi tuosta vain, sen kummempia harkintoja? En halua olla yksi niistä ihmisistä, jotka pilaavat oman elämänsä ja lastensakin elämän tekemällä hutiloituja ratkaisuja. Enkä tässä suinkaan viittaa siihen, että lapset pilaisivat elämän. Lapsia vaan hankitaan joskus väärään aikaan, väärän kumppanin kanssa... Tai sitten vanhemmiksi ryhtyy siihen hommaan täysin sopimattomat henkilöt.
Olen samaa mieltä siitä, että pitää elää tässä ja nyt, huomisestahan ei kukaan tiedä. Siitä huolimatta ihminen voi tehdä päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa huomispäivään. Kukapa ei haluaisi parempaa huomista? Eikö sitten tulevaisuudessa kaduttaisi, jos olisit voinut muuttaa nykyistä elämääsi ajattelemalla vähän enemmän ja tekemällä paremman ratkaisun?
Ja sitä paitsi. Vauvojen tekeminen on fyysistä työtä, ainakin naiselle. Siksi vauvoja TEHDÄÄN. Synnytyksessä vanhemmat SAAVAT lapsen.
Mielestäni TODELLAKIN pitää miettiä asiaa. Ei ole kyse mistään lunchille lähdöstä, vaan loppu elämään vaikuttavasta, mullistavasta tapahtumasta. Tyhmiä ovat ne jotka suinpäin ryntäilevät näihin asioihin!
Olen yksi niistä joka ajattelee että tietyt asiat pitää olla kunnossa ennen lasta. Yksinkertaisesti. Ei mukinoita.
Hyvällä pohjalla, kunnossa oleva avioliitto.
Toisella edes vaikityö - talous suht. kunnossa.
Opiskelut opiskeltu.
Menohalut purettu.
Ihan tarpeeksi on tässä maassa eronneiden lasten tuskaa.
Tarpeeksi lapsia joilla ei ole edes kunnon vaatteita kun ei olla maltettu että olisi talous kunnossa.
Ramppaus vanhemmilla/äidillä koulunpenkille aina mukuloitten välissä kun ei jälleen kerran maltettu odottaa.
Joka viikonloppuiset aikuisten baari-illat - lapset mummulassa tai missä lie.
Eli olet täysin järkevä, FIKSU, ihminen kun mietit etkä suinpäin ryntää lapsen tekoon. Tee niitä sitten kun elämä on mallillaan ja olet sitoutunut mieheesi. Lapsen ei kuulu kärsiä tyhmistä vanhemmista.
Moi!
Lueskelin tuossa noita viestejä ja minulle heräsi sellainen kysymys, että mihin et ole tyytyväinen suhteessasi? Anna jotain esimerkkejä, niin voin ehkä antaa omankin mielipiteeni. :)
Mikään suhde tuskin on täydellinen, ei minun ja miehenkään välinen. Nuo tyytymättömyyttä tuottavat asiat on loppujen lopuksi yksittäisiä pikkuasioita, joista voi tulla riitoja, jos oikein pahaksi äityvät.
Erimielisyydet tietyistä asioista on varmaan aika monen pariskunnan ongelmana, meillä ainakin. Asenteet ja samoin erilaiset luonteenpiirteet. Mies on kärsimätön ja helposti syttyvä, kun itse taas aika rauhallinen. Toinen kun rupeaa raivoamaan auton ratissa, kun edellä ajava kuski ajaa 5 km/h alle sallitun rajan, niin rupeaa väkisinkin miettimään, jos tuota jaksaa katsella vielä monta vuotta tästä eteenpäin.
Sittenhän voi olla ongelmia alkoholin kanssa, lakanoiden välissäkään ei välttämättä suju.. On ongelmaa ex-naikkosista, vanhemmista ja kavereista.. Mies voi olla todella itsekäs, ajatellen vain omaa itseään, pitäen kaikkea muuta ja muita toisarvoisena. Noh, onneksi nyt ei meidän suhteessa ainakaan kaikkea noista ongelmista ole. ;)
Rakastatko miestäsi vielä?
Jos vastaus on kyllä, niin silloin suhteessanne on kaikki hyvin. Pienet riidat silloin tällöin eivät tarkoita että suhde olisi huono. Tai jos miehessäsi on jotain piirteitä jotka sinua ärsyttävät suunnattomasti, niin sekään ei tarkoita ettettekö voisi elää onnellisina yhdessä elämänne loppuun asti. Ihan samalla lailla sinussa on jotain piirteitä jotka miestäsi ärsyttävät. Ja uudessa miehessä tulee takuulla olemaan omat raivostuttavat juttunsa.
Tai jos suhteessanne on pieniä puutteita, niin ihan takuuvarmasti uudessa suhteessa tulee olemaan omat puutteensa tai ongelmansa myös. Täydellistä parisuhdetta ei ole olemassa ja jos joku muuta väittää, ei ole vielä elämää tarpeeksi nähnyt, eikä tiedä mitä elämän aikana eteen tulevat kriisit ja vaikeat ajat voivat onnellisellekin parisuhteelle tehdä.
Jos vastaus alkuperäiseen kysymykseen on ei, niin silloin tuskin tarvitsee edes näitä asioita miettiä.
Rakkaus on se, joka ratkaisee. Pitää vaan osata tunnistaa se rakkaus arkipäiväisissä asioissa. Itse olen kerran eronnut pitkästä suhteesta ja uuden suhteen aloittanut, ja vaikka en edellistä miestä enää rakastanut, niin täytyy sanoa että ei tämä uusikaan suhde mikään unelmien ruusutarha ole vaikka tätä miestä syvästi rakastan ja kunnioitan ja olemme onnellisia yhdessä. Kuten sanottua, joka parisuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tärkeintä on kysyä itseltään, rakastaako vai eikö rakasta.