Kerron nyt tässä alussa, että äitini ei ole kuollut mutta kärsii suurista mielenterveysongelmista, joten olen estynyt pääsemään hänen elämäänsä(En edes tiedä missä hän asuu,jossain sairaalassa kai.)
Tahtoisin vain niin kovasti äidin. Voisin herätä aamulla äitini hyräilyyn ja hän olisi tehnyt minulle valmiiksi aamupalan. Kävisimme yhdessä aamulenkillä ja juttelisimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä riitelesimme tulisesti, mutta niin kai se on kaikilla? Olisi ihana jos olisi joku jolle kertoa omia poikaystäväjuttuja ja äiti olisi lohduttamassa kun ensimmäinen poikaystävä jätti. Olisi kiva käydä välillä shoppailemassa kahdestaan ja tehdä kaikkea sellaista pientä kivaa. Olisi kiva myös auttaa äitiä keittiössä ruuanlaitossa....
Nyt saan asua isäni luona, maailman parhaan sellaisen kanssa, mutta se ei riitä. Koen sisäistä tyhjyyttä, koska minulla ei ole koskaan ollut sitä naisen mallia elämässäni. isälleni toki voin kertoa kaiken tärkeän, mutta hän ymmärtää ne miehen aivoilla... ei hän osaa lohduttaa tarpeeksi hyvin. Tietysti olen isin oma prinsessa, mutta tuntuukin että hän antaa minulle liikaa periksi ja joskus koen turvattomuutta. Tosin melko harvan minun ikäiseni isä tulee enää iltaisin peittelemään ja juttelemaan eräänlaisia iltasatuja(Eilen oli aiheena kuinka unohtaa kaikki murheensa). ja saanhan minä isäni raahattua mukaani shoppailemaan, mutta se on niin eri asia. Hän ei ole äitini, vaikka läheinen onkin.
Aina kun olen ystävilläni kylässä ja näen heidän äitinsä vaikka siivoamassa,laittamassa ruokaa tai tekemässä mitä tahansa niin tunnen hirveätä kateellisuutta, koska en tiedä miltä tuntuu omistaa äiti. Tosin minunhan pitäisi olla onnellinen, koska minulla on todella hyvä isä, joka uhraa kaiken minun vuokseni ja haluaa oikeasti viettää kanssani aikaa. Ja ette voi arvatakkaan kuinka hirveää oli kun ensimmäiset kuukautiset alkoivat ja niistä piti sitten mennä ja kertoa isälle. Toki isä ymmärsi ja laittoi tätini kertomaan minulle asiasta(läheinen sukulainen hänkin).
Mutta koko aika tunnen sisimmissäni etsivän itselleni äitiä.. en tiedä millä saan sen aukon täytetyksi, mutta te joilla on äiti, edes huutava sellainen niin olkaa onnellisia. Kaikilla ei ole ollenkaan, kuten minulla.
Tahtoisin vain niin kovasti äidin. Voisin herätä aamulla äitini hyräilyyn ja hän olisi tehnyt minulle valmiiksi aamupalan. Kävisimme yhdessä aamulenkillä ja juttelisimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä riitelesimme tulisesti, mutta niin kai se on kaikilla? Olisi ihana jos olisi joku jolle kertoa omia poikaystäväjuttuja ja äiti olisi lohduttamassa kun ensimmäinen poikaystävä jätti. Olisi kiva käydä välillä shoppailemassa kahdestaan ja tehdä kaikkea sellaista pientä kivaa. Olisi kiva myös auttaa äitiä keittiössä ruuanlaitossa....
Nyt saan asua isäni luona, maailman parhaan sellaisen kanssa, mutta se ei riitä. Koen sisäistä tyhjyyttä, koska minulla ei ole koskaan ollut sitä naisen mallia elämässäni. isälleni toki voin kertoa kaiken tärkeän, mutta hän ymmärtää ne miehen aivoilla... ei hän osaa lohduttaa tarpeeksi hyvin. Tietysti olen isin oma prinsessa, mutta tuntuukin että hän antaa minulle liikaa periksi ja joskus koen turvattomuutta. Tosin melko harvan minun ikäiseni isä tulee enää iltaisin peittelemään ja juttelemaan eräänlaisia iltasatuja(Eilen oli aiheena kuinka unohtaa kaikki murheensa). ja saanhan minä isäni raahattua mukaani shoppailemaan, mutta se on niin eri asia. Hän ei ole äitini, vaikka läheinen onkin.
Aina kun olen ystävilläni kylässä ja näen heidän äitinsä vaikka siivoamassa,laittamassa ruokaa tai tekemässä mitä tahansa niin tunnen hirveätä kateellisuutta, koska en tiedä miltä tuntuu omistaa äiti. Tosin minunhan pitäisi olla onnellinen, koska minulla on todella hyvä isä, joka uhraa kaiken minun vuokseni ja haluaa oikeasti viettää kanssani aikaa. Ja ette voi arvatakkaan kuinka hirveää oli kun ensimmäiset kuukautiset alkoivat ja niistä piti sitten mennä ja kertoa isälle. Toki isä ymmärsi ja laittoi tätini kertomaan minulle asiasta(läheinen sukulainen hänkin).
Mutta koko aika tunnen sisimmissäni etsivän itselleni äitiä.. en tiedä millä saan sen aukon täytetyksi, mutta te joilla on äiti, edes huutava sellainen niin olkaa onnellisia. Kaikilla ei ole ollenkaan, kuten minulla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä sellainen juttu, ku olin nyt kesällä kuukauden kesätöissä, niin mun työkaveri oli sellainen 50v. nainen(eli äitini ikäinen), ni ku se jutteli mulle ku normaalille ihmiselle ja kertoili kaikkia hauskoja juttuja ja välillä jopa kehu mua. Ja sit se sano muille työkavereille mun kuullen, että "Toi meidän uusi kesätyttö on niin mielettömän kaunis". Tuntui vain niin oudolta, että joku aikuinen sanoo minua kauniiksi... vielä naispuolinen. Sellaisen äidin haluaisin joka olisi just tollanen, et ei lannistais mua.
Näil mun jutuil ei ole pointtia, mutta surettaa aina ajoittain vaa tää asia.
Niin ja olen muuten 17v.
Mutta luulen että sitten kun sinusta tulee äiti et kunnolla kykene siihen. Saatat joutua paniikkiin etkä tiedä miten olisit lapsen kanssa yms.Äitihän on kaikkein tärkein tyttären elämässä, tärkeämpi kuin isä sillä äiti on roolimalli.Mieti tarkkaan sitten vanhempana ennenkuin hankit lapsen. tiedän yhden ketä ei oikein osannut käsittää että oli isä koska hänellä ei ollut milloinkaan ollut oikeastaan isähahmoa.Pakko silti myöntää että itse etsin isähahmoa jostain syystä koska oma isä kuoli. Ihminen on sellainen. Olen silti hyvin onnellinen ihminen vaikka minulla ei isää olekaan. Tytölle on tärkeää että hänellä on äiti ja se minulla on. Minulta ei tunnu oikeastaan puutuvan elämästä mitään.Ymmärrän silti tyhjyyden tunteesi sillä olen joskus itsekin kokenut sen.Kaikki lapset tarvitsevat äidin, siitä olen varma. voimia sulle.Tuli vähän sekavaa tekstiä mutta tarkoitus oli hyvä.
mullaki oli ennen sama juttu.. olin sillon 7 vuotias. äidilläni oli pahoja mielenterveysongelmia ja iskä laitto äitin laitokseen.. olin niin pieni sillon, mutta rupesin tajuamaan mistä oli kyse. rukoilin joka päivä jumalalta että saisin normaalin äidin. se oli hirveetä aikaa.. äiti oli laitoksessa n. 2-4 vuotta. äiti kävi vuojes ehkä jtn 2 kertaa kotona käymässä ja ne oli mun elämän parhaimpia hetkiä.. sitten ne laitoksen hoitajat huomasivat äidin menevän parempaan suuntaan. äiti pääsi takaisin kotiin asumaan. mutta ei äiti iha normaali ollu, oli sillä niitä mielenterveysongelmia vielki.
mutta nyt...
äiti syö lääkkeitä, mutta hän on normaali, ihana, rakastava, maailman paras äiti. oon niin onnellinen.
toivottavasti sullekki kävis näin hyvin
olen nyt 14 vuotias. sori tosta tekstistä ko en kovi välitä.
:D
Luin tekstisi ja olen pahoillani sinun puolestasi. Se on niin totta, ettei kukaan voi korvata äidin roolia elämässämme. Välillä tuntuukin niin pahalta kuunnella miten usein vähätellään vanhempien arvoa ja unohdetaan se, että he ovat loppujenlopuksi kuitenkin ne kaikista läheisimmät elämässämme. Tietenkin on myös vanhempia, jotka ovat täysin kelvottomia tehtäviinsä ja he ovatkin sitten ihan oma lukunsa. Jotenkin se vaan on niin, että sitä tajuaa asioiden merkityksen vasta sitten kun sitä ei ole.
Kun olin sinun ikäisesi, etsin jatkuvasti vanhemmista naisista itselleni äitihahmoa. Minulla on kotona äiti, ja ihana sellainen, mutta jotenkin koin jatkuvasti jääväni paitsi jostain. Ja löysinkin ihania vahvoja aikuisia naishenkilöitä, jotka tukivat minua aikuistumistaipaleellani ja auttoivat arkisissa asioissa. Siksi kirjoitankin sinulle, että jos vain haluat ja uskallat niin etsi ihmeessä jostain joku luotettava aikuinen naishenkilö, jolle voisit aina silloin tällöin esim. soittaa tai mennä juttelemaan (koulun terveydenhoitaja, nuoriso-ohjaaja ym) ja jonka kanssa voisit ehkä lähteä shoppailemaan ym. Uskon vahvasti, että täällä olisi paljon sellaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita auttamaan sinua itsenäistymisessäsi. Tiedän, että tekisit nämä asiat varmasti mieluummin oman äitisi kanssa ja siitä olen todella pahoillani ettet niin voi tehdä.
Ole ylpeä isästäsi ja kaikista sukulaisista/läheisistä jotka ovat ympärilläsi. Uskon, että äidin jättämä tyhjiö sinussa on suuri ja sen koloa ei kukaan voi paikata. Jotekin uskon myöskin siihen, että tiedät kuitenkin sen, mitä kaikkea arvokastakin sinulla on. Jos vaan pystyt niin mene rohkeasti juttelemaan ja etsi itsellesi joku sellainen luottohenkilö, joka ainakin hetkittäin pystyisi auttamaan sinua "äidin" roolissa. Ja sellaisissa asioissa, joissa isäsi ei ehkä ole kaikista vahvimmillaan :)
Ja ei todellakaan ole outoa, että isäsi peittelee sinut. Nauti vaan siitä ja toisen ihmisen läheisyydestä!! Itselläni on vielä unilelu ja olen pian kolmekymppinen, kuinka outoa on se??? :)
Nyt toivon sinulle paljon voimia ja iloa syksyyn!! Halauksien kera.
Rakastan tytärtäni niin kuin äiti lastaan rakastaa.
Tytär on nyt 16v ja hän ei halua syödä tekemääni ruokaa, ei halua äidiltä mitään jne.
Muistan oman äitini ihanuuden. Miten ihanaa oli päästä kotiin nuorena ja herätä äidin keittiön ääniin. Kotiin tullessani oli ihanaa ruokaa ja puhdas vuode. Äiti kertoi vuoteeni vieressä vielä iltamyöhään kuulumisia.
Haluaisin olla samanlainen äiti tyttärelleni.
Valitettavasti jokin on mennyt pieleen ja tytär ei välitä minusta ja kodistaan laisinkaan.
Hei sinä, ilman äitiä oleva ! Olen aikuinen 40 ikäinen rouva Länsi-Suomesta. Tiedän itse henk.koht.kokemuksista mitä on olla ns. ilman äitiä, ja haluan auttaa sinua ,jos ei muuten niin virtuaalisesti/sähköpostitse !
Kerro lisää itsestäsi, missä päin Suomea asut jne, minkä ikäinen olet, ota minuun yhteyttä, yritän auttaa mahdollisimman paljon, ps. olen ollut vähän aikaa Turvakodissakin vapaaehtoistyössä niin tiedän miltä sinusta tuntuu/voi tuntua olosi juuri nyt !!!
E-mailini on ; [email protected]