Hyväntekeväisyystyö

Teen hyväntekeväisyystyötä Venäjällä. Pääasiassa vien sinne vauvanvaatepaketteja köyhiin perheisiin. Annan apua heille jotka sitä todella tarvitsevat. En tee minkään jrjestön kautta, vaan organisoin sen itse täällä. Tulkin avulla saan selville apua tarvitsevat perheet. Työ on todella palkitsevaa. Koko maailmaa ei voi parantaa, mutta jotain onneksi pystyy tekemään.
41396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni olet oikealla asialla vaikka, onhan se iroonista että maailman lunnonrikkausiltaan varakkaimman maan kansalaisia tarvitsee auttaa ja auttajat ovat ihmisiä joiden esi-isät ovat joutuneet heidän esi-isien toimesta monenlaisen rosvouksen ja sortotoimien kohteeksi vuosisatojen ajan.
Eihän nykysillä asukkailla ole mitään tekemistä menneisyyden rikosten kanssa ja onhan sielläkin rajantakana monia ihmisiä joiden juuret juontavat Suomeen.
Jatka vaan työtäsi ja yritä pärjätä rajalla harrastettavan mielivallan syövereissä.
Teille kaikkititäville punalipun kantajille älkää ruvetko hurskastelemaan ja vähättelemään toisten hätää.

Äänestä
  • Ajattelen ihmisiä siellä ihmsinä. Ihmiset elävät siellä tavallista elämää. Henkilöohtaisesti minulle on tärkeää auttaa heitä, koska tiedän, että sosiaaliturva ei ole sellainen kuin täällä. Ei ole kirpputoreja kuten täällä. Itseasiassa. Jos kirpputoreja ei olisi meillä Suomessa niin paljon, niin täälläkin olisi monella perheellä pula vauvanvaatteista yms.

    Äänestä

  • ...myös että eräs suhteellisen hyvätuloinen maa Suomi otti vielä muutama vuosi sitten EU:lta leipäavustusta omille köyhilleen. Maailma on välillä kumma paikka...

    Mutta jokatapauksessa, kaikkea hyvää ja menestuystä hyvälle työlle!

    T:Tellustelija

    Äänestä

  • Tellustelija kirjoitti:

    ...myös että eräs suhteellisen hyvätuloinen maa Suomi otti vielä muutama vuosi sitten EU:lta leipäavustusta omille köyhilleen. Maailma on välillä kumma paikka...

    Mutta jokatapauksessa, kaikkea hyvää ja menestuystä hyvälle työlle!

    T:Tellustelija

    Niimpä niin. Kaikki on suhteellista. Tämä on minun elämän tarkoitus. Auttaa heitä jotka apua tarvitsevat. On vain vähän vaikea nykyään kerätä vaatteita, koska olen tehnyt tätä työtä koko 2000-luvun. Onneksi aina löytyy heitä, jotka haluavat omalta osaltaan kantaa kortensa kekoon. Minä sitten hoidan lopun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maailmankiertäjä kirjoitti:

Teen hyväntekeväisyystyötä Venäjällä. Pääasiassa vien sinne vauvanvaatepaketteja köyhiin perheisiin. Annan apua heille jotka sitä todella tarvitsevat. En tee minkään jrjestön kautta, vaan organisoin sen itse täällä. Tulkin avulla saan selville apua tarvitsevat perheet. Työ on todella palkitsevaa. Koko maailmaa ei voi parantaa, mutta jotain onneksi pystyy tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu