Miten teillä joilla esim.adhd lapsi perheessä, jaksaa parisuhteenne? Koetteleeko ja onko keskinäistä aikaa yhtään?
miten jaksaa parisuhteenne?
kysyjä äiskä
8
1485
Vastaukset
- ihmettelen,30
Ihmettelen suuresti ettei näin tärkeään kysymykseen ole tullut yhtään vastausta? MItä siitä pitäisi päätellä? Kaksi vaihtoehtoa, suhteessa menee niin huonosti ettei edes jakseta sitä setviä tai sitten että menee hienosti eikä ole tarvetta olla täällä. Kummin asia mahtaa olla?
- vastaan
Meillä on kaksi adhd-lasta. Toisella "oireet" alkoivat n. 3 vuotiaana, toinen oli vaativa lapsi heti syntyjään.
Minun aikani meni täydellisesti näiden kahden "hurjan" hoitamisessa. Mies jotenkin vetäytyi koko perheestä. Heti toisen lapsen syntymän jälkeen hän alkoi liueta lähibaariin ja tuli sitten milloin huvitti. Sehän on päivänselvää, että paloin loppuun eikä mies kyennyt mitenkään tukemaan minua. Puhuminen ei auttanut. Hänellä alkoi ilmetä mustasukkaisuusoireita yms.
Erosimme sitten lasten ollessa 6 ja 7. Nyt lapset ovat jo murkkuikäisiä. Isällä on menossa omat adhd-tutkimukset.
Näin jälkiviisaana olen ajatellut, että siinä tein suurimman virheen, että yksin mennä kohelsin lasten kanssa eteen päin. Toisaalta, ei mulla mistään apua ollut saatavanakaan. Mutta olisi pitänyt lyödä nyrkki pöytään ja sanoa, että isäkin voisi välillä hoitaa lapsiaan. Ja tietysti joskus olisi sitä yhteistä aikaakin pitänyt jostakin repiä.
Tai olihan meillä kerran yhteistä aikaa oikein vähän pidemmän matkan merkeissä. Heh...no miespä makasi kännissä tai krapulassa koko matkan. Että se siitä yhteisestä ajasta. Mutta kyllä se parisuhteen hoitaminen on todella tärkeää.
Joskus olen kuullut sanonnan, että jos parisuhde voi hyvin, voi lapsetkin hyvin. Eli kyllä lapset aistivat, minkälaiset välit vanhemmilla keskenään on.
- kriisistä selvinneet
Meidän poika sai diagnoosin 7 vuotiaana ja koko elämä on ollut yhtä kaaosta siitä asti.Parisuhde on jäänyt kokonaan hoitamatta näiden vuosien aikana ja hoitovastuu pojasta on ollut kokonaan minulla. Viime kesänä minun mittani tuli täyteen ja aviolittomme on ollut todellisessa kriisissä siintä saakka. Avioeropaperit laitettiin vetämään viime talvena ja olimme aivan satavarmoja, että ero on ainoa oikea vaihtoehto. Mutta jotain kummaa sitten tapahtui juhannuksen aikana, mies otti ja muuttui. Jos elämä jatkuu tälläisenä niin emme todellakaan aio erota, mutta eihän sitä koskaan tiedä mut täytyy vain toivoa parasta.
- tsaidu
Meillä kohta 12v. adhd-poika ja hänellä 4 pikkusiskoa,nuorin vuosikkainen.Ja NYT voin sanoa että parisuhde voi todella hyvin!!=o)Kun olin vallan kotona,musta tuntu että kaikki vastuu,myös pojan jutuista,oli VAIN mun harteilla.Ja se oli raskasta kantaa.Minä olin aina yhteydessä mm.kouluun jos siellä oli jotain ongelmaa jne.Ja kerroin miehelleni niistä sitte itkun kera täällä kotona.Ahdisti tosi paljon....:o(
Mutta sitte tapahtu muutos ja alotin kuukausi takaperin työt ja mies on hoitanut kesälomallaan lapset.Ja wau!Kyllä on ihana jättää se hullunmylly taakseen kun töihin lähden.Ja nyt tuntuu että tää koko perhe kaikkinensa on meijän yhteinen projekti.Yhdessä sumplitaan lasten hoitoasiat,lapset kun hoidetaan kotona anopin avustuksella,pojan asiat on molempien juttuja nyt jne.Kotityötki on jakautunu nyt mukavammin kuin ennen.:o)Molemmat on sitoutunu ensisijaisesti perheeseen ja toisiinsa.Ja syksyllä kun vähän vapaata koittaa niin lähdetään ukon kanssa kahestaan pienelle lemmenlomalle.;o)Nyt kun pääsee ulos kotiympyröistäki välillä niin osaa välittää ja rakastaa perhettään vilpittömämmin ja enemmän.Että tällänen juttu sopii meille ja toisenmoinen toisille. - Feingold
Ongelmien syy ei tietenkään ole lapsi. Olen vain lopen uupunut ja siten kyllästynyt määräilevään ja vaativaan mieheen. Hän on kyllä loistava tyyppi, mutta hänen kanssa eläminen on todella vaikeata. ja nyt 2 lapsen kanssa en enään jaksa ja olen lopettanut kaikenlaisen hyysäämisen, mistä hän pitää, ja mihin jaksoin nuorempana.
Nyt olen vihdoinkin päättänyt aloittaa Feingold ohjelman, uskon sen olevan ainakin kokemisen arvoista. Ongelmana on mieheni. Hän ei tue minua tässä.
Tämä on kamalaa- : )
yksin olen adhd lapseni kasvattanut,isä lähti jo läpsen synnyttyä.
jos tapaan jonkun miehen niin kaikki kaatuu siihen että en vain yksinkertaisesti jaksa..lapsi vie niin paljon huomiota ja kiristää pinnaakin kun ei jaksa perässä pysyä.niin sitten vielä pitäisi riittää aikaa ja jaksamista miehelle..ei! ja vapaa aika on niin kortilla kun ei kukaan tunnu jaksavan edes yhtä yötä katsoa tätä vilperttiä.oma äitinikin sanoo suoraan ettei vaan jaksa,mutta minun on pakko jaksaa..ja tiedän että jokainen valitsee oman tiensä.minä olen valinnut tämän enkä sitä kadu,otan sen vastaan mikä tulee..ja yö on parasta aikaa,nyt sitä arvostaa että saa nukkua :) - samaa
: ) kirjoitti:
yksin olen adhd lapseni kasvattanut,isä lähti jo läpsen synnyttyä.
jos tapaan jonkun miehen niin kaikki kaatuu siihen että en vain yksinkertaisesti jaksa..lapsi vie niin paljon huomiota ja kiristää pinnaakin kun ei jaksa perässä pysyä.niin sitten vielä pitäisi riittää aikaa ja jaksamista miehelle..ei! ja vapaa aika on niin kortilla kun ei kukaan tunnu jaksavan edes yhtä yötä katsoa tätä vilperttiä.oma äitinikin sanoo suoraan ettei vaan jaksa,mutta minun on pakko jaksaa..ja tiedän että jokainen valitsee oman tiensä.minä olen valinnut tämän enkä sitä kadu,otan sen vastaan mikä tulee..ja yö on parasta aikaa,nyt sitä arvostaa että saa nukkua :)Sitä tottuu siihen, että elämä on yhtä hullunmyllyä. Kerran 6-vuotis neuvolassa kysyttiin haluaisinko pariksi tunniksi hoitoapua, että pääsen leffaan tai salille tms. En tiedä, miltä naamani näytti, mutta meinasin revetä nauruun. Jos minulla olisi pari tuntia omaa aikaa, niin kävelisin luultavasti lähimmälle puistonpenkille ja istuisin siinä kaksi tuntia.
- se meni
samaa kirjoitti:
Sitä tottuu siihen, että elämä on yhtä hullunmyllyä. Kerran 6-vuotis neuvolassa kysyttiin haluaisinko pariksi tunniksi hoitoapua, että pääsen leffaan tai salille tms. En tiedä, miltä naamani näytti, mutta meinasin revetä nauruun. Jos minulla olisi pari tuntia omaa aikaa, niin kävelisin luultavasti lähimmälle puistonpenkille ja istuisin siinä kaksi tuntia.
että kun lopultakin erosimme ja meikäläiselle tuli vihdoin vapaata kun lapset olivat kaksi kertaa kuukaudessa isänsä luona 24 h kerrallaan. Eli sain ruhtinaaliset 2 x 24 h / kuukausi omaa aikaa!
Muistan, että istuin typertyneenä olohuoneessa tuolissa ja ihmettelin rauhaa. Ei tullut todellakaan mieleen, että lähtisin vaikka elokuviin. Istuin ja nautin vain hiljaisuudesta. Oli käsittämätöntä, että kenenkään perään ei tarvinnut rynnätä tai olla jatkuvana erotuomarina kahden adhd-lapsen kesken.
Vapaa-aikaa olisi pitänyt olla enemmän, että sitä olisi raaskinut tuhlata vaikka ulkona käymiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 935411
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai754726Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1374697Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san3692124- 961778
- 991627
- 2571517
- 3561222
Pääsit koskettamaan
Sellaista osaa minussa jota kukaan ei ole ennen koskettanut. Siksi on hyvin vaikea unohtaa sinut kokonaan.581054- 2001021