Lapsen asioista

Miten on, jos lapsen vanhemmat asuvat kaukana toisistaan, eri puolella Suomea (lapsi äidillään ja isä tapaa lasta sovitusti), päättävätkö vanhemmat YHDESSÄ mm. lapsen hoitopaikasta ym. tärkeistä asioista vai ainoastaan lapsen äiti, jonka luona lapsi säännöllisesti asuu? (Molemmilla vanhemmilla uudet perheet). Missä määrin isällä on sanansijaa omaa lastansa koskevissa asioissa ja päätöksissä, saako isä ns. valittaa tai ottaa kantaa jos esim. lapsen hoitopaikkaa jatkuvasti vaihdetaan ns. "heppoisin perustein" esim. jos lapsen äiti jatkuvasti muuttaa (saman kaupungin sisällä), vaihtaa miestä ja haluaa vaihtaa pienelle lapselleen koko ajan hoitopaikkaa eri päiväkotiin? Onko isällä siihen mitään sanomista? Lapsen äiti antaa ymmärtää ettei isällä ole mitään päätösvaltaa oikeastaan mihinkään. Yhteishuoltajuus vanhemmilla kuitenkin on. Kiitos.
91215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitään syytä tällaiseen isän toiveiden huomiotta jättämiseen ei oikeasti ole, isä ei ole mikään alkoholisti, välinpitämätön, väkivaltainen tms. ja lapsi on isänsä ja hänen uuden perheensä luona aina kun lapsen äidille "sopii", vaikka lapsi ikävöikin paljon isäänsä...

Äänestä
  • riippuu ihan siitä onko äidillä yksinhuoltajuus.Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, niin se on silloin yhteisiä päätöksiä.Tosin jos muuttojen takia hoitopaikka vaihtuu, niin siihen tuskin voi vaikuttaa.Eikös ne määräydy asuinpaikan mukaan.

    Isä kun ei voi vaikuttaa siihen että ex muuttelee lasten kanssa.Ei kai kukaan muuttamiseen ole kuollut?

    Ikävä tilanne, mutta ei kai ole paljoa tehtävissä.Muuttaa saa jos haluaa, mutta yhteishuoltajuus antaa kyllä mahdollisuudet vaikuttaa kaikkeen.Edes pankkitiliä et voi lapselle avata ilman kummankin vanhemman allekirjoitusta.Toisaalta lähivanhempi voi tehdä kaikesta tosi vaikeaa jos vain haluaa.

    Äänestä

Ns. tärkeisiin asiohin ei lasketa lapsen ja toisen vanhemman muuttoja, saatika sitten poikaystäviä; anna vaan toisen jakaa "tavaraansa" kuroohan varmaan kiinni määriä, mitä sinulta jäi "vajaaksi". Ja mitä ovat ns. heppoiset perusteet ? ? ? Väärän värinen hoitopaikan wc:n ovi ? ? ?

Totta tosiaan, ei ole juuri etä-vanhemmalla "nokan koputtamista" siinä on etä oikeassa. MUTTA toimivaan huoltajuuteen tarvitaan yhteispeliä, ei toisen päällepäsmäystä. Toki jos riitelemään ryhdytte, monenmoiset ovat "aseet" sodassa, mutta pääasiahan silloin unohtuu.

Mitä tulee muutoin tapaamisiin ja niiden aikatauluihin; elatussopimuksessahan se on teillä merkitty, onhan ? ? ? ? ? ? ? ? ?

Äänestä

yleensä määräytyy asuinpaikan mukaan, jos on kunnallinen. Eron jälkeen ei juuri ole sanomista siihen mitä toinen tekee, vaikka se tarkottaisi lapselle muuttoja. Ero tilanteessahan on arvioitu kumman luo lapsi jää(?)

Äänestä

Juu, ei voi edes pankkitiliä avata, ei. Ja kun ns. etävanhempi asuu sillan alla toisella puolella maata eikä häntä saa kiinni saatikka että saisi esim. postin kautta nimiä papereihin.
Ja sitten kun lapset ovat skootteri/mopoiässä; taas tarvitaan toisenkin nimi että voi menopelin rekisteröidä...

Sitten vielä jotkut moralisoivat, kun haluaisin purkaa yhteishuoltajuuden, joka kymmenkunta vuotta sitten tuntui luontevalta ratkaisulta.

Äänestä
  • kyllähän nyt pankkitilin voi avata. Itse ainakin olen avannut lapsille parikin tiliä, joihin ei isällä ole mitään tekoa. Voihan yhdessäasuvatkin vanhemmat availla lapsilleen tilejä kysymättä toiselta.
    Suhtauduin yhteishuoltajuuteen pitkinhampain alun perin, mutta ei siitä mitään haittaa ole ollut. Mopokorttiin pyydettiin suostumus kirjallisesti ja saatiin ilman mukinoita. Jos ei olisi antanut olisin mennyt suoraan lastenvalvojan juttusille. Sossussa voidaan antaa suostumus puolesta jos etän kieltäytyminen on kohtuuton nuoren elämän kannalta.
    Passikin hankittiin ja passivirkailijan mukaan jos isä on antanut suostumuksen se on on matkustuslupa, joten enää ei tarvitse erikseen kysellä ja tiedottaa matkoista. Ei siis tarvitse pelätä, että isukki puskee samalle matkalla tai tulee kentälle aiheuttamaan häslinkiä.
    Meillä on rajattu yhteishuoltajuus eikä iskältä yleensä kysytä mitään. Mitään tiedotusvelvollisuuttakaan ei ole. Iskän oikeudet on kirjattu ja huoltajuus on nimetty yhteishuoltajuudeksi isän mielenrauhan takia. Sehän on ihan sama miksi sitä kutsuu kunhan siitä ei ole haittaa, vai mitä?

    Äänestä

  • yhteisyh kirjoitti:

    kyllähän nyt pankkitilin voi avata. Itse ainakin olen avannut lapsille parikin tiliä, joihin ei isällä ole mitään tekoa. Voihan yhdessäasuvatkin vanhemmat availla lapsilleen tilejä kysymättä toiselta.

    Kerrotko enemmän "rajatusta yhteishuoltajuudesta"?

    Niin että kyllä meidän pankki vaati etävanhemmankin nimen. Ja lisäksi - ainakin jossain vaiheessa - oli pelko, että tuo pa etävanhempi tyhjentää lapsen tilinkin...

    Hyvä, jos Teillä kaikki sujunut ok!

    Äänestä

  • lapset kasvaa kirjoitti:

    Niin että kyllä meidän pankki vaati etävanhemmankin nimen. Ja lisäksi - ainakin jossain vaiheessa - oli pelko, että tuo pa etävanhempi tyhjentää lapsen tilinkin...

    Hyvä, jos Teillä kaikki sujunut ok!

    Ei meidän "näkymättömällä" isukilla ole mitään valtaa lapsensa pankkitiliin. Minä yksin ja ainoastaan kosken vielä siihen. Ja vain minun allekirjoitukseni. Vaikka yhteish. Sanoin vain pankkissa ettemme asu yhdessä. Se siitä. Ja että iskä maksaa sinne elarit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päättäminen kirjoitti:

Miten on, jos lapsen vanhemmat asuvat kaukana toisistaan, eri puolella Suomea (lapsi äidillään ja isä tapaa lasta sovitusti), päättävätkö vanhemmat YHDESSÄ mm. lapsen hoitopaikasta ym. tärkeistä asioista vai ainoastaan lapsen äiti, jonka luona lapsi säännöllisesti asuu? (Molemmilla vanhemmilla uudet perheet). Missä määrin isällä on sanansijaa omaa lastansa koskevissa asioissa ja päätöksissä, saako isä ns. valittaa tai ottaa kantaa jos esim. lapsen hoitopaikkaa jatkuvasti vaihdetaan ns. "heppoisin perustein" esim. jos lapsen äiti jatkuvasti muuttaa (saman kaupungin sisällä), vaihtaa miestä ja haluaa vaihtaa pienelle lapselleen koko ajan hoitopaikkaa eri päiväkotiin? Onko isällä siihen mitään sanomista? Lapsen äiti antaa ymmärtää ettei isällä ole mitään päätösvaltaa oikeastaan mihinkään. Yhteishuoltajuus vanhemmilla kuitenkin on. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu