Kun tuttavani haki aikoinaan Ruotsin kansalaisuuden niin Suomi otti oman kansalaisuutensa häneltä POIS!
Nyt kun ollaan EU:ssa ja suu vaahdossa mölytään vapaasta muutto-oikeudesta niin Suomikin on katsonut tarpeelliseksi ANTAA KAKSOISKANSALAISUUDEN eli Suomen kansalaisuuden takaisin niille joilt se tuolla tavoin riistettiin.
Mutta: se MAKSAA!
Siis 200 - 300 euroa saa pulittaa vain siitä että saa OMAN alkuperäiskansallisuuden takaisin.
TÖRKEÄÄ SUOMI, TÖRKEÄÄ!
Kyllä pitäis riittää pelkkä hakemus siitä että haluaa sen takaisin.
Kansalaisuus OSTETTAVA
22
5306
Vastaukset
- TÖRKEÄÄ, HÄPEÄ !
TÖRKEÄÄ! RUOTSALAINEN TÖRKEÄÄ!
PYSY SIELLÄ RUOTTISSA JOS OOT KERRAN JO PETTÄNYT ISÄNMAASI ! TÖRKEÄÄ ! SOTAVETERAANIT KÄÄNTYY HAUDASSAAN KUN TUOLLA TAVALLA RAISKAAT ISÄNMAASI !- ole hiljaa
Isänmaa on pettänyt kaikki työttömyyden ja köyhyyden ja nälän takia Ruotsiin pakon edessä muuttaneet 60-luvulla.
Ole sinäkin pikkusika kunnolla tai joudat sinne sotaveteraanien viereen kääntyileen.
Ihmisten on oltava ihmisiä toisilleen eikä tuollaisia susia kuin sinä. - Stressipallo
ole hiljaa kirjoitti:
Isänmaa on pettänyt kaikki työttömyyden ja köyhyyden ja nälän takia Ruotsiin pakon edessä muuttaneet 60-luvulla.
Ole sinäkin pikkusika kunnolla tai joudat sinne sotaveteraanien viereen kääntyileen.
Ihmisten on oltava ihmisiä toisilleen eikä tuollaisia susia kuin sinä.Näin meillä Suomessa, ikävä kyllä. Tuollaisia nutipäitä meiltä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
- mölyä
Suomi tuskin riisti tuttavaltasi Suomen kansalaisuutta, itse hän valitsi Ruotsin!
Olen itsekin aikoinani asunut Ruotsissa, jopa koulua käynyt ja tiedän, ettei siellä tarvinnut vaihtaa kansalaisuutta!- kaksoiskansalaisuuden, ei S...
Siis kun tuttavani meni naimisiin ruotsalaisen kanssa sai hän ilmoitusmenettelyllä siellä Ruotsin kansalaisuuden, jonka hän kipeästi tarvitsi myös päästäkseen opiskelemaan yliopistoon tasa-veraisessa asemassa ruotsalaisten kanssa, mikä teki helpommaksi pääsemiseen käsiksi opintoihin, koska juuten joutui niin sanottuu fri kvoot-systeemiin, jossa maailman kaikki ulkomaalaiset suomalaiset mukaan luettuina saivat taistella vain muutamasta ulkomaalaislle tarkoitetusta yliopistopaikasta.
Siis ammatinsaamisenkin vuoksi oli hänen muutettava kansalaisuuttaan muutettava.
Useimmat muuta maan sallivat kaksoiskansalaisuuden, eli kun sai RUotsin kansalaisuuden niin sai pitää esim Kreikan, Marocon, Tanskan, Hollannin j n e kansalaisuuden.
Mutta Suomi ei.
Nyt Suomi siis on valmis antamaan EU-painostuksen alaisena kaksoiskansalaisuuden niille jotka ovat alunperin olleet Suomen kansalaisia, mutta vain rahalla.
Ilmoitusmenettely olisi oikeudenmukaisempi käytäntö.
- kuin ilmainen lounas
Hakemusten käsittely maksaa, toimihenkilöiden aika maksaa kun ne käsittelee sitä hakemusta. Tautatietojen tarkistus maksaa, jne.
Pitäisi olla onnellinen, että nykyään on edes mahdollisuus saada maailman paras kansallisuus takaisin.
nim. kokemusta on... 14 vuotta Yhdysvalloissa.- ei voi olla totta
No enpä nyt sanoisi että on Suomen kansallaisuus paras, mutta tämä maa sattuu olemaan paluumuuttajien ISÄNMAA, KOTImaa.
Että silleen.
Muut maat antavat nimittäin pitää kaksois- ja kolmoiskansalaisuudenkin, esim Kreikka, Suomi on tietääkseni ainoa maa, joka ottaa omansa pois jos saa esim Ruotsin kansalaisuuden.
Niin että ehkä ei sittenkään ihan maailman paras maa?
Virkamieshäijyinen tämä Suomi on aina ollut ja on vieläkin mitä suurimmassa määrin. - Kuka sitä kysyy
ei voi olla totta kirjoitti:
No enpä nyt sanoisi että on Suomen kansallaisuus paras, mutta tämä maa sattuu olemaan paluumuuttajien ISÄNMAA, KOTImaa.
Että silleen.
Muut maat antavat nimittäin pitää kaksois- ja kolmoiskansalaisuudenkin, esim Kreikka, Suomi on tietääkseni ainoa maa, joka ottaa omansa pois jos saa esim Ruotsin kansalaisuuden.
Niin että ehkä ei sittenkään ihan maailman paras maa?
Virkamieshäijyinen tämä Suomi on aina ollut ja on vieläkin mitä suurimmassa määrin.Minulla ainakin on Ruotsin kansalaisuus. Olen asunut Suomessa monta vuotta. Harvoin sitä kysytään. Ei oo tullu vaihdettua. Sillä ei nääs ole mitään merkitystä. Suomi on ihana!
- voi olla merkitystä vielä
Kuka sitä kysyy kirjoitti:
Minulla ainakin on Ruotsin kansalaisuus. Olen asunut Suomessa monta vuotta. Harvoin sitä kysytään. Ei oo tullu vaihdettua. Sillä ei nääs ole mitään merkitystä. Suomi on ihana!
Voi tulla sellainenkinn päivä että on merkitystä minkä maan kansalainen olet.
Etkä saa äänestääkäänn EDUSKUNTAVAALEISSA etkä PRESIDENTTIVAALEISSA.
Jos täällä asuu, niin haluaa myöskin vaikuttaa tämän maan poliittisiin valintoihin.
Tyhmähän on jos ei välitä mitä Arkadianmäellä touhuillaan, kaikkien asioitahan siellä ratkotaan,myös sinun elämääsi vaikuttavia. - kysyy!
Kuka sitä kysyy kirjoitti:
Minulla ainakin on Ruotsin kansalaisuus. Olen asunut Suomessa monta vuotta. Harvoin sitä kysytään. Ei oo tullu vaihdettua. Sillä ei nääs ole mitään merkitystä. Suomi on ihana!
Olin kahdessa eri työhaastattelussa viime viikolla ja molemmat kysyivät miksi ja koska olen ottanut Ruotsin kansalaisuuden ja onko mitään ajatusta vaihtaa suomen kansalaisuus takaisin. Tuntui siltä ettei työpaikkaa tipu jos pidän nykyisen kansalaisuuteni.
- että oikei naurattaa
kysyy! kirjoitti:
Olin kahdessa eri työhaastattelussa viime viikolla ja molemmat kysyivät miksi ja koska olen ottanut Ruotsin kansalaisuuden ja onko mitään ajatusta vaihtaa suomen kansalaisuus takaisin. Tuntui siltä ettei työpaikkaa tipu jos pidän nykyisen kansalaisuuteni.
Mutta ei tuo rasistinen sisäsiittoisuus enää nauratakaan yhtään kun aletaan syrjiä ehta suomalaista ulkomaalaisena, melkeinpä laittomana maahantulijana.
Vittu ne on hulluja tässä maassa.
- koskaan...
ottamaan suomenkansalaisuutta takaisin,vaikka
saisin ilmaiseksi.Niin korkeelta ei auringo
nouse.- Turista
Ja en luultavasti ano suomen kansalaisuutta takaisin sen kalleuden takia.Kuinka paljon maksaa suomessa 5v asuvalle ulkomaalaiselle suomen kansalaisuus?..Ainoa etu minulle olisi siitä että ulkomaille mennessä voisin käyttää ehkä suomen ja ruotsin suurlähetystöjä hyväkseni jos tulisi vaikeuksia?.
- noin korkeaksi hinnan
Turista kirjoitti:
Ja en luultavasti ano suomen kansalaisuutta takaisin sen kalleuden takia.Kuinka paljon maksaa suomessa 5v asuvalle ulkomaalaiselle suomen kansalaisuus?..Ainoa etu minulle olisi siitä että ulkomaille mennessä voisin käyttää ehkä suomen ja ruotsin suurlähetystöjä hyväkseni jos tulisi vaikeuksia?.
AIvan, parempi on aina kaksi kansalaisuutta kuin yksi.
No tietenkään nykyisin ei joku somalialainen, palestiinalainen tai tsetsenialainen, pohjoiskorealainen, iranilainen tai syyrialainen kaksoiskansalaisuus olisi pelkästään positiivista.
Bush kun on tuominnut nuo maat kuuluvaksi niin sanottuu Pahan akseliin.
Mutta ei sais maksaa meille enempää kuin muillekaan pakolaisille tänne takaisintulo. - Bush
noin korkeaksi hinnan kirjoitti:
AIvan, parempi on aina kaksi kansalaisuutta kuin yksi.
No tietenkään nykyisin ei joku somalialainen, palestiinalainen tai tsetsenialainen, pohjoiskorealainen, iranilainen tai syyrialainen kaksoiskansalaisuus olisi pelkästään positiivista.
Bush kun on tuominnut nuo maat kuuluvaksi niin sanottuu Pahan akseliin.
Mutta ei sais maksaa meille enempää kuin muillekaan pakolaisille tänne takaisintulo.on nimennyt nuo mainitsemasi maat ei liikauta eikä kuulu tämän keskustelun kulkuun vaan on pysyttävä itse aiheessa!.
- MEO
Bush kirjoitti:
on nimennyt nuo mainitsemasi maat ei liikauta eikä kuulu tämän keskustelun kulkuun vaan on pysyttävä itse aiheessa!.
OLEN SAMA MIELTA, BUSH EI KUULU TÄMÄ KESKUSTELU
- positiivisuudesta kuuluu kyllä
MEO kirjoitti:
OLEN SAMA MIELTA, BUSH EI KUULU TÄMÄ KESKUSTELU
EIhän tässä itse Bushista keskusteltukaan vaan siitä miten kaksoiskansalaisuus olisi AINA parempi kuin YKSI kanslaisuus ja sanoinn, että ei varmasti AINA, ja sitten annoin esimerkin maista joiden kansalaisuus ei olsisi hyvä asia tänä päivänä, vois lentomatkat jäädä lyhyiksi noilla Pahan akselin maiden kanslaisilla, ja BUshan se on nuo epäsuosiossa olevat maat valinnut, niin että silleen tämä Bushin maininta on aivan aiheellista tässä yhteydessä kun keskusteltiin kaksoiskansalaisuuden positiivisuudesta.
- maksaa
Sisareni lapset ovat ostaneet itselleen Suomen kansalaisuuden, mutta voidakseen pitää samalla Saksan kansalaisuuden heidän oli maksettava eur 500,00.
Kyllä muutkin maat osaavat rahastaa tällä asialla.- kuulostaa HYVIN omituiselta
Koska se Saksan kansalaisuushan oli jo saatu niin en ymmärrä tuota juttuasi, voitko jollakin lähdelinkillä vahvistaa tuollaisen väitteen?
- tietoa
kuulostaa HYVIN omituiselta kirjoitti:
Koska se Saksan kansalaisuushan oli jo saatu niin en ymmärrä tuota juttuasi, voitko jollakin lähdelinkillä vahvistaa tuollaisen väitteen?
Tässä linkki:
http://web-wren.com/idia/FAQ.htm#Antrag
Saksan kansalaisuuden säilyttäminen eur 255,00
Suomen kansalaisuus n. eur 300,00 - ei ymmärrä
tietoa kirjoitti:
Tässä linkki:
http://web-wren.com/idia/FAQ.htm#Antrag
Saksan kansalaisuuden säilyttäminen eur 255,00
Suomen kansalaisuus n. eur 300,00Turhaahan tänne mitään saksankielistä tekstiä on sivukaupalla laittaa, siinähän pääsee helpolla noin lähdevaatimuksista kun ei kukkaan ymmärrä mitään.
Kyllä pitäis olla joku ymmärrättevämpi lähde, jonka jokainen pystyy tarkistamaan.
- Nimetön
onhan suomi köyhä maa,ja jostain sen täytyy rahaa saada,kun kaikenlaiset missit ja laulun lurittajat
istuu suomen edustustossa.
harmittaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108