Hautajaiset tulossa. Miten voimat riittävät? Vain Jumala voi auttaa.
Jotkut hautajaisvieraista "arvostelevat" jälkeenpäin - keskenään - miten hautajaiset "menivät"? Mokattiinko, millaista oli ruoka... Minä en tajua tällaista. Samoin kuin en vaatteiden tms. arvosteluakaan. Surujuhla kyseessä. Inhimilliset virheet ovat mahdollisia. Pukeutuminen ei tarvinne olla muodin mukaista. Enemmänkin kunnioitetaan vainajaa ja tehdään hautajaisista hänen näköisensä.
Miten selvitä hautajaisista?
isän tytär
16
7147
Vastaukset
- ....
Mielestäni on tärkeää on tehdä hautajaisista vainajan näköiset niinkuin sanoit. Silloin jää hautajaisista hyvä muisto, sellainen olo että todella teki asiat hyvin hautaan saattamisen osalta.
On ikävää jos surutyön lisäksi jää kaivelemaan jokin yksityiskohta, jonka olisikin halunnut tehdä hautajaisissa toisin. Siispä hautajaisten suunnittelu on tärkeää...Suunnittelun voi hoitaa läheisten kanssa yhdessä, joka auttaa sekin surutyössä (vaikkei se sillä hetkellä siltä tunnu...:/). Välttämättä kaikki läheiset eivät ole hautajaisten jälkeen enää fyysisesti lähellä (asuvat muualla jne), joten yhteinen aika kannattaa käyttää voimien mukaan "tehokkaasti". - satu40
eli ajattele tekeväsi hautajaisista mahdollisuuksiesi mukaan juuri vainajan näköisiä.
Siitä on apua hautajaisissa ja siitä on apua jälkeenkin päin.
Meidän perheemme viimeisin oikea suru oli tyttärentytären menehtyminen maaliskuussa ja niinä ensimmäisinä vereslihaisina viikkoina jolloin kipu oli kertakaikkiaan liian suuri eikä kukaan meistä uskaltanut kertaakaan pysähtyä ja kohdata tapahtunutta, me keskityimme tekemään pienokaisen hautajaisista mahdollisimman hänen näköisensä ja pesoonalliset.
Jälkeenpäin saimme paljon viestejä muilta lapsensa menettäneiltä vanhemmilta, tyyliin "voi miksi emme me itse osanneet/uskaltaneet/tulleet ajatelleeksi...?"
Summa summarum: Elämämme yhdestä raskaimmasta päivästä jäi kaunis muisto.
Toivon samaa sinulle. - Helikaarina
Voimia Sinulle. Elät raskasta aikaa. Hautajaiset ym. käytännön järjestelyt on hoidettava. Tee tai tehkää läheisten kanssa hautajaissuunnitelmat fiilis pohjalta. Kuvitelkaa minkälaiset hautajaiset isänne haluaisi ja ottakaa mukaan elementtejä, joista oletatte hänen pitävän.
Vast ikään poikamme hautajaiset eläneenä kerron, että saattoväen vaatetus on moninaista, ei ole ehdotonta määräystä, kun on siistit tummat vaatteet, joissa itse viihtyy, ne kelpaa.
Koko tilaisuuden järjestely on teidän käsissänne. Kaikkea ei tarvitse tehdä niin kuin aina on tehty. Me poikkesimme joistakin käytännöistä ja hautajaiset oli kaunis ja lämminhenkinen tilaisuus. Kielsimme siunaustilaisuudessa kuvaamisen.Vasta saattomatkalla, hautaan lasku ja muistotilaisuudessa yksi ihminen otti kuvia ja me annamme niitä myöhemmin heille, jotka kuvia haluavat.
Mokia satuu, ei niihin maailma kaadu. Meilläkin arkun hautaan laskussa sählättiin, mutta ei se tilaisuuden arvokkuutta tuhonnut - se vain sattui, niin kuin asioille joskus käy.
Jos vain jaksat, kirjoita hautajaisten jälkeen tuntemuksiasi. Me samassa tilanteessa olevat koemme yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja saamme lohtua toisilta surevilta.
Samalla kun muistelen poikaani ja hautajaisia otan osaa menetykseesi. - vaan selviää
Jotkut ihmiset arvostelevat aina, tehtiin miten tehtiin. Sille ei mitään voi eikä siitä kannata välittää. Se tietysti helpottaisi asiaa jos ihan lähisuku, oma perhe olisi yksimielistä ja asioiden hoitamista voitaisiin jakaa. Ja hautaustoimistoilta voi saada melkein koko paketin jos ei omat voimat ja aika riitä.
- kuulleeni
kenenkään moittineen hautajaisia..
Mummoni hautajaisista jäi minulle inhottava hetki mieleen, kun kirkossa arkun vieressä seistessämme, kyynelten valuessa virtanaan, pahantahtoinen iso siskoni kuiskasi minulle suupielestään: "Punaista yllä hautajaisissa! Hyh!" Minulla oli mustat vaatteet, ja mustan puseron päällä luonnonvärinen, ehkä hieman punertava, villatakki, ainoani sillä hetkellä. Se ei ollut punainen. Ja vaikka olisi ollutkin, se ei todella olisi ollut mikään mielenosoitus tai 'synti'! Siskon kommentti kyllä oli.
Mummon kuolema tuntui silloin siltä, kuin elämä ei voisi enää jatkuakaan. Hän oli tavallaan kuin äiti minulle, koska oma äiti oli narsisti, ja isä paljon poissa, työnsä takia.
Ihmiset, jotka merkitsevät jotain, eivät tuollaisia lausahduksia suustaan päästä, eivätkä edes tulisi ajatelleeksi tuollaista. Ne, jotka etsivät tilaisuutta loukata jokaista joka tilanteessa, ovat merkityksettömiä ihmisiä. Paina heidän ilkeät sanansa villaisella - vaikka luonnonvärisellä. - raskaaseen päivään
Tee tilaisuudesta sellainen, että voit jälkikäteen ajatella, että vainaja olisi sen hyväksynyt. Voit ajatella, että hän on rinnallasi ja nyökkää hiljaa, tietäen että sinulla on vaikeaa ja että silti haluat ajatella häntä ja mitä hän haluaisi. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä. T. saman äsken kokenut
- haukkumakirjeen
Saimme monistetun haukkumakirjeen hautajaisten jälkeen hautajaispuheen takia, oikein monin kappalein.Anteeksipyyntöä vaadittiin kirjallisesti!!! Suuttuivat siitä,että hautajaispuheessa totuudenmukaisesti kerrottiin, että vainajan oma äiti hylkäsi lapsensa lastenkotiin jo 10 kk iässä. Valtava poru syntyi, että eihän äiti todellakaan hylännyt lastaan sinne, vaan vei parempiin oltaviin ja ajatteli lapsen parasta
.Parempiin oltaviin! Itse sai uuden ukkonsa kanssa vielä 7 lasta ja kasvattivat ne yhdessä,ei käynyt lastaan kertaakaan edes katsomassa,lapsi sai erittäin pahan aliravitsemuksen ja monta muutakin pahaa vaivaa sieltä, kunnes poliisivoimin pelastettiin koko lastenkodista ja johtaja asetettiin syytteeseen, kun kavalsi varat.Vainajalla oli eläessään erittäin paha trauma tästä hylkäämisestä ja sitten nämä hyeenat, jotka kasvoivat äitinsä ja isänsä kanssa olivat sitä mieltä, että heidän äitinsä oli enkeli ja ihana ihminen ja nyt hänen muistonsa (kuollut aikaa sitten) häpäistiin ja meidän pitäisi kirjoittaa anteeksipyyntökirje! Surunmurtamia íhmisiä kohdellaan näin! Monet välit katkesivat ja ennen helvetti jäätyy kuin petän vainajan tässä asiassa. - väärä foorumi
haukkumakirjeen kirjoitti:
Saimme monistetun haukkumakirjeen hautajaisten jälkeen hautajaispuheen takia, oikein monin kappalein.Anteeksipyyntöä vaadittiin kirjallisesti!!! Suuttuivat siitä,että hautajaispuheessa totuudenmukaisesti kerrottiin, että vainajan oma äiti hylkäsi lapsensa lastenkotiin jo 10 kk iässä. Valtava poru syntyi, että eihän äiti todellakaan hylännyt lastaan sinne, vaan vei parempiin oltaviin ja ajatteli lapsen parasta
.Parempiin oltaviin! Itse sai uuden ukkonsa kanssa vielä 7 lasta ja kasvattivat ne yhdessä,ei käynyt lastaan kertaakaan edes katsomassa,lapsi sai erittäin pahan aliravitsemuksen ja monta muutakin pahaa vaivaa sieltä, kunnes poliisivoimin pelastettiin koko lastenkodista ja johtaja asetettiin syytteeseen, kun kavalsi varat.Vainajalla oli eläessään erittäin paha trauma tästä hylkäämisestä ja sitten nämä hyeenat, jotka kasvoivat äitinsä ja isänsä kanssa olivat sitä mieltä, että heidän äitinsä oli enkeli ja ihana ihminen ja nyt hänen muistonsa (kuollut aikaa sitten) häpäistiin ja meidän pitäisi kirjoittaa anteeksipyyntökirje! Surunmurtamia íhmisiä kohdellaan näin! Monet välit katkesivat ja ennen helvetti jäätyy kuin petän vainajan tässä asiassa.Otan osaa suruusi. Kuitenkin katson, että noin yksityisluonteinen kirjoitus ei kuulu nettipalstalle. Tapahtumaketju on varmasti traumaattinen ja siitä kirjoittaminen helpottaa.
Kuitenkin yksityisyyden rajaa kannattaa varjella, pahimmassa tapauksessa henkilöt ovat tunnistettavissa, mikä ei liene tarkoituksesi. - satu40
väärä foorumi kirjoitti:
Otan osaa suruusi. Kuitenkin katson, että noin yksityisluonteinen kirjoitus ei kuulu nettipalstalle. Tapahtumaketju on varmasti traumaattinen ja siitä kirjoittaminen helpottaa.
Kuitenkin yksityisyyden rajaa kannattaa varjella, pahimmassa tapauksessa henkilöt ovat tunnistettavissa, mikä ei liene tarkoituksesi.tuossa mitään kenenkään yksityisyyttä loukkaavaa.
Ja jos ihan lain mukaan mennään niin jopa sen haukkumakirjeen olisi saanut julkaista ilman että rikosta olisi tapahtunut.
- Nimetön
Kiitos. Jos itken koko ajan, niin sitten itken. En mahda sille mitään. Arkussa on kuitenkin oma isäni. Suru on tällä hetkellä möykkynä, joka pienin annoksin pyrähtää itkuksi. Vielä en tajua koko asian lopullisuutta. Onko mieli tällainen, että se antaa vain sellaisen määrän surua, jota sillä hetkellä voit käsitellä.
Palataan asiaan. Voimia teille kaikille - Isän tytär
Olin miettinyt, pitäisikö hautajaisiin ottaa rauhoittavaa lääkitystä. Juttelin erään ystäväni kanssa ja hän lohdutti; Saat itkeä, saat murtua, saat olla niin itkuinen kuin olet. Pahempi on olla huumattuna. Jotkut ovat sitäkin. Ylenpalttisen rauhallisia ja kuin robotteja...
Suru tulee ja itku tulee. Välillä tuntuu, ettei yksinkertaisesti jaksa enää. Sitten tulee mieleen kaikki, jonka vuoksi on taisteltava. Jos isä näkee minut tuolta taivaasta, niin hän varmasti yrittää "tsempata" minua eteenpäin :)- 25.v tyttönen
minäkin ajattelin kun hautajaiset olivat edessä että olisiko parempi olla jos ottaisi rauhoittavan.ajatus ihmisistä joita en ollut nähnyt rakkaan kuoleman jälkeen ahdisti niin valtavasti.osan kanssa en ollut puhunut kun puhelimessa.pelotti että jos murrun en halua kaikkien sitä näkevän.vaikka eihän sillä ollut väliä.jokainenhan sitä itki.olen aina ollut jokseenkin "kova" ja pitänyt tunteeni piilossa muilta.mutta hautajaisissa sitä antoi itsellensä luvan murtua.se tapahtui vasta kukkien laskemisen jälkeen.siihen asti sain voiman lukea värssyni murtumatta.ehkä se oli rakkaan ansiota,ehkä hän potki minua eteenpäin aivan kuin muistotilaisuudessa soitetussa johanna kurkelan laulussa,sun särkyä anna mä en.ehkä sain voimani häneltä.kuka tietää.
rauhottavissa tai ilman,raskasta se on silti saattaa rakkaansa viimeiselle matkalleen.itse otin yhden rauhoittavan ennen hautajaisia,olisi ollut sama vaikka en olisikaan ottanut,kipu tuntui silti syvällä sydämessä ja suru repi rikki.
voimia sinulle hautajaispäivään,teet niinkuin parhaaksi näet.ei kukaan toinen voi sinua neuvoa. - muille
25.v tyttönen kirjoitti:
minäkin ajattelin kun hautajaiset olivat edessä että olisiko parempi olla jos ottaisi rauhoittavan.ajatus ihmisistä joita en ollut nähnyt rakkaan kuoleman jälkeen ahdisti niin valtavasti.osan kanssa en ollut puhunut kun puhelimessa.pelotti että jos murrun en halua kaikkien sitä näkevän.vaikka eihän sillä ollut väliä.jokainenhan sitä itki.olen aina ollut jokseenkin "kova" ja pitänyt tunteeni piilossa muilta.mutta hautajaisissa sitä antoi itsellensä luvan murtua.se tapahtui vasta kukkien laskemisen jälkeen.siihen asti sain voiman lukea värssyni murtumatta.ehkä se oli rakkaan ansiota,ehkä hän potki minua eteenpäin aivan kuin muistotilaisuudessa soitetussa johanna kurkelan laulussa,sun särkyä anna mä en.ehkä sain voimani häneltä.kuka tietää.
rauhottavissa tai ilman,raskasta se on silti saattaa rakkaansa viimeiselle matkalleen.itse otin yhden rauhoittavan ennen hautajaisia,olisi ollut sama vaikka en olisikaan ottanut,kipu tuntui silti syvällä sydämessä ja suru repi rikki.
voimia sinulle hautajaispäivään,teet niinkuin parhaaksi näet.ei kukaan toinen voi sinua neuvoa.Itse rääyin ystäväni hautajaisissa silmäni pilalle 10mk maksaneessa alennus hameessa ja siinä ainoassa mustassa kauluspaidassa jonka omistan.
Yhden sinisen ruusun vein haudalle (sininen oli ystäväni lempi väri) ja näytin aivan kamalalta.
Eipä ole jälestä päin kuulunut moitteita!
Tosin itseäni vähän jopa huvitti kun kanttori ei itkultaan osannut soittaa "maan korvessa kulkevi...", mutta ymmärrettäväähän tuo kun ystäväni kerkesi vasta 18vuotta täyttää.
- Isän tytär
Annoin itselleni luvan itkeä ja itkua sitten tulikin. Oikein kunnolla. Mutta kyyneleitä riittää. Olen käynyt isän haudalla uudemman kerran. Aivan kuin olisin häntä lähempänä siellä.
Tuska on niin valtava, että en tiedä, miten tämän kanssa pärjää. "Lähin ihminen" näyttää hyljänneet minut. Suru on koettelemus, jossa mitataan, mitä suhde kestää. Ei kestä kyyneleitä ja surua, ei sitä, ettei toinen ole sillä hetkellä keskipiste elämässäsi.
Onneksi minulla on äiti, lapset ja sisarukset. Itkemme yhdessä.- aika auttaa
Itsekin menetin rakkaan isäni 7,5 kk sitten.Ensin luulin, että en selviä koskaan.Mutta niin se vain on, että aika auttaa.Selviytymistä tämä on koko ajan vieläkin ja yhä olen valtavan järkyttynyt mutta on selkeästi jo helpompaa.Välillä kykenen jo ajattelemaan muutakin, vaikka murheellinen pohjavire koko ajan onkin.Vielä olet ihan hirvittävissä tuskissa, tiedän sen,on vain surtava, surtava ja surtava, eikä suru anna sekunniksikaan lomaa.Käsittämätöntä kyllä, tänään pystyin nauramaan ensimmäisen kerran, vaikka luulin etten enää ikinä hymyile.
- Isän tytär
aika auttaa kirjoitti:
Itsekin menetin rakkaan isäni 7,5 kk sitten.Ensin luulin, että en selviä koskaan.Mutta niin se vain on, että aika auttaa.Selviytymistä tämä on koko ajan vieläkin ja yhä olen valtavan järkyttynyt mutta on selkeästi jo helpompaa.Välillä kykenen jo ajattelemaan muutakin, vaikka murheellinen pohjavire koko ajan onkin.Vielä olet ihan hirvittävissä tuskissa, tiedän sen,on vain surtava, surtava ja surtava, eikä suru anna sekunniksikaan lomaa.Käsittämätöntä kyllä, tänään pystyin nauramaan ensimmäisen kerran, vaikka luulin etten enää ikinä hymyile.
Aika antaa etäisyyttä. Ehkä ajattelen asioita liian pitkälle. Suren jo etukäteen, miten isänpäivä, kun ei ole enää isää. Tai joulu. Isä ei enää koskaan tuo minulle joulukuusta.
Siitä onnellisessa asemassa olen, että isän hauta on pienen matkan päässä. Voin käydä isän luona aina, kun siltä tuntuu.
Vaikka se niin klisee onkin, niin toivotan sinulle voimia ja lohtua suruun. Enkeleitä vierellesi nostamaan silloin, kun ei itse jaksa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Joskus mietin
miten pienestä se olisi ollut kiinni, että et koskaan olisi tullut käymään elämässäni. Jos jokin asia olisi mennyt toisi254799- 883734
Ryöstö hyrynsalmella!
Ketkä ryösti kultasepänliikkeen hyryllä!? 😮 https://yle.fi/a/74-20159313483165- 542677
- 2072655
- 522625
Sukuvikaako ?
Jälleen löytyi vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen kasvatettu iisalmelainen nuori mies: Nuori mies kuollut liikenne322420- 1532350
- 311955
Avustettu itsemurha herättää vahvoja tunteita - Laillista Sveitsissä, ei Suomessa
Hilkka Niemi sairastaa harvinaista PLS-sairautta. Hilkan on elettävä loppuelämänsä parantumattoman sairauden kanssa, jok1091565