Ihana rakastelu

Setä

Siitä on taasen aikaa jo useampi kuukausi kun viimeksi kirjoitin. Eilen kuitenkin seksi oli niin ihanaa että haluan kertoa teille siitä.

Laitoimme lapset nukkumaan hyvissä ajoin jotta saisimme itse tehtyä kaikki rästiin jääneet kotityöt, kuten tiskokoneen täytön ja pyykin pesun.

Kello oli siis n. puoli yhdeksän kun olin juuri saanut astianpesukoneen täytettyä kun vaimoni tuli keittiöön esittelemään uutta eilen ostamaansa yöpukua. Yöpuku oli sellainen jossa oli pieni toppi ohuilla olkanaruilla ja boxerimalliset piukat shortsit.

Kehuin hänelle upeaa valintaa ja kaappasin hänet syliin ja halasin. Samassa mieleeni hiipi ajatus rakastelusta. Kuiskasin vaimoni korvaan että mitäs jos mentäisiin nyt heti sänkyyn ja rakasteltaisiin ettei se tapahtuisi aina vasta kun mennään nukkumaan ja ollaan ihan väsyneitä.
Vaimo virnisti kiusoittelevasti ja naurahti että niinhän sä luulet.

Heitin ajatuksen nurkkaan ja lähdin täyttämään pesukonetta. Koneen täytettyäni kuljin makuuhuoneemme ohi ja mitä näinkään. Vaimoni makasi selällään vain toppi päällä, silmät kiinni ja hieroi klitoristaan. Kaluni bongahti pystyyn kuin rautakanki. Hiivin hiljaa huoneeseen ja menin vaimon puolelle sänkyä ja kumarruin hänen ylleen. Tässä vaiheessa hän havaitsi minut ja katsoi minua silmiin ja hymyili, samalla koko ajan hieroen klitoristaan. Muistatko kulta näinhän me tehtiin alkuaikoinakin silloin kun olimme vasta rakastuneita. Hymyilin takaisin ja aloin nuolemaan hänen rintojaan ja nännejä. Menin sängylle hajareisin hänen päälleen pakottaen hänet samalla lopettamaan runkkauksen. Jatkoin rintojen hyväilyä ja siirryin pikkuhiljaa vatsalle kohti napaa ja aina alemmas häpykummulle.
Vaimoni oli taas suihkussa käydessään siistinyt karvoituksensa sellaiseksi pieneksi siistiksi alueeksi jättäen häpyhuulet paljaiksi.

Aloitin villin kielileikin klitoriksella. Vaimoni levitti häpyhuulet aivan auki ja näin minulla oli suora yhteys klitorikseen. Jatkoin klitoriksen hyväilyä kielellä samalla kun sormeni hakeutuivat emättimeen. En tiedä mitään niin kiihoittavaa kuin samalla kun nuolen niin vaimoni antaa "ohjeita", juuri noin, aah, juuri siitä, teet tosi hyvää, jne. Jatkoin vielä jonkin aikaa kunnes vaimoni kouristeli jo orgasmin kourissa. Orgasmi oli raju ja sen jälkimainingeissa ei klitorista eikä edes häpyhuulia voi koskettaa sillä ne ovat kosketusarat. Nousin ylemmäs ja hyväilin rintoja koska ne ovat äärettömän herkät orgasmin jälkeen mutta eivät kosketusarat. Jatkoin ylemmäs ja suutelimme. Kielemme kohtasivat ja leikkivät keskenään.

Kiepsahdin viereesi ja suukottelit minua otsaa ja poskille ja kuiskasit korvaani, mitä haluat että teen sinulle ? Pyysin vain tekemään kaikkea sitä hyvää mitä sinä osaat parhaiten maailmassa tehdä.

Vaimoni aloitti suutelemaan kaulaani, siirtyi alemmas rintakehään ja nänneille, siitä alaspäin vatsalle. Hän tarttui hellin käsin puolijäykästä kalustani kiinni ja aloitti hitaan runkkaamisen.
Sitten mukaan tuli suu ja kullini upposi syvälle hänen suuhun. Pinnistelin kaikin voimin hyvän olon tunnettani vastaan ja sain pidettyä kullini puolijäykkänä. Näin kaluni mukautui paremmin vaimon suuhun. Välillä hän nuoli paljaita kiveksiäni ja välillä hyväili sormellaan g-pistettäni.

Nostin vaimoni päätä ylöspäin ja ohjasin hänet istumaan. Nousin itsekin ylös. Vedin vaimoni syliini samalla kun hän ohjasi nyt jo täydessä mitassa olevan kaluni pillunhuulille. Aloitimme kiduttavan hitaan nainnin. Kauaa ei silti tarvinnut jatkaa kun vaimoni sai. Vaimoni laskeutui selälleen makuulle ja minä kyljelleen makuulle, näin jatkoimme naintia. Jatkoimme tässä asennossa hetken kunnes vaimoni pyysi että pane häntä takaapäin. Nousin ylös sängyltä seisomaan aivan sängyreunalle. Vaimoni peruutti pylly pystyssä kohti kaluani joka uppoi nyt, jo märkään pilluun, kuin itsestään. Aloitin taas hitaan nainnin mutta vaimoni pyysi nopeampaa tahtia. Nopeutin tahtia hieman mutta kun huomasin hänen olevan tulossa hidastin tahtia ja pitkitin hänen tuloaan. Tämän hyväksi havaitun tavan olen oppinut häneltä ja tiedän että hänen orgasminsa tulee vieläkin voimakkaampana näin. Niin nytkin, hän huusi ja voihki niin että varmasti ulos asti kuului mitä meidän makuuhuoneessa tehtiin.

Orgasmin jälkeen vaimoni kääntyi selälleen ja tuli aivan reunalle minun vielä seistessä lattialla. Kumarruin hänen ylleen ja tungeuduin hänen sisälleen. Nyt vaimoni pyysi jo lähes käskevään sävyyn ääni kähisten että pane mua kulta, pane mua. Anna mulle sitä sun ihanaa kalua, pane mua. Ja niin aloitin koko ajan kiihdyttäen tietäen itsekin että lopun alku alkaa häämöttää. Vaimoni huomasi myös että olen kohta tulossa ja voihki että, älä lopeta, loppuun asti kulta. Näin jakoin ja minä sain ensiksi ja kullini syöltäessä kiimanesteeni hänen pilluun myös hänen pillunsa aloitti nuo ihanat supistelut.

Makasimme hetken raukeana ja suukottelimme. Nousimme pesulle ja suoritimme illan kotiaskareet loppuun. Sängyyn mentyämme vaimoni käpertyi kainalooni ja hyväili vatsaani ja kuiskasi korvaani että olit tosi ihana.

Toivotimme hyvät yöt ja nukahdimme toistemme lähelle.

11

11450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täti

      voit taas pitää taukoa kirjoittelussasi, vaikka useamman kuukauden..

      • aaaaaa

        mitä vikaa tos sitte oli...tätä on vaan kateellinen, ku ei saa liskoa, ku kerran vuodes.


    • serkku

      Eikös lapset herännyt??

      "Niin nytkin, hän huusi ja voihki niin että varmasti ulos asti kuului mitä meidän makuuhuoneessa tehtiin"

    • iines

      toi oli tosi hyvä..

    • Setä

      Ensinnäkin palaute on aina mukavaa on se sitten negatiivistä tai positiivista. Pitää vain aina muistaa että varsinkin negatiivisessa palautteessa mielestäni pitää olla perusteluja.

      Toiseksi lasten huone ei sijaitse lähellä meidän makuuhuonetta ja lapsemme on lisäksi varustettu äärettömän hyvällä unenlahjoilla eivätkä herää meteliin. Olemme näet pienestä pitäen totuttaneet siihen että meillä on illalla myös ääni (televisio yms.)

      Vielä kerran kiitos palautteesta ja hyvää kesän odotusta kaikille.

    • Jatka

      vaikka koko kesä. Näitä samanlaisia täällä näkyy. Ei lämmittänyt lainkaan, tehdyn makuinen. Toisaalta niitä tulee itsellekin, silloin on vain parempi jatkaa taukoa. Toivottavasti tulee lämmin kesä ja tuo mukanaan uutta kipinää...
      Suomi24:ssä on muuten kirjoitusten taso laskenut huimasti sitten viime syksyn, eikä tämä ollut edes huonoimmasta päästä.
      Tsemppiä...

    • minni

      oletko ollut vaimosi kanssa jo pitkään? tämä oli kaunis tarina. toivon, että omassa suhteessani meillä on noin ihanaa vielä vuosienkin päästä. aion pitää siitä kiinni! :))

      ja sanon sinulle, että tekstisi oli hyvä. ei aina tarvitse olla jotain erikoista. minusta tuntui ihanalta lukea tätä. tässä kertomuksessasi on tärkeä osa: RAKKAUS. se puuttuu monista näiden palstojen novelleista.

    • opettaja

      missähän vaiheessa lapset oli oven takana tai sängyn laidalla, kun kerta voihkiminen kuului ulos asti..????

    • Anonyymi

      Ihanaa…..

    • Onnellisen avioliiton kivijalka.

    • Anonyymi

      Erittäin kaunis kertonus!
      Täällä kaikista kertomuksista ei voi tosiaan sanoa samaa!
      Jatkakaa samaan malliin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      225
      2960
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      184
      2606
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1227
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      135
      1144
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1078
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1060
    7. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      348
      1022
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      959
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe