Kumpi parempi??

menisit opiskelemaan muuta kuin kasvatusalaa, jos kuitenkin tiedät sinne päätyväsi vielä takaisin? Helpompaa on opiskella haluamaansa alaa silloin, kun on vielä opintotukioikeuskin voimassa...

...että voisiko opettajan työssä menestyä paremmin kun on kokemusta "muustakin maailmasta"? Voisiko sieltä saada sellaista syvyyttä jonka avulla opettajan tehtäviä olisi helpompi hoitaa?

Ja mitkä rajoitteet käytännössä tulee vastaan jos haluaa lähteä opiskelemaan toista tutkintoa? Eikö opintotukea enää saakaan tietyn ikäisenä???

Tekstistäsi ei käy ilmi, millaista opetustyötä haluat tehdä. Jos olet suuntaamassa esim. luokanopettajan koulutukseen, on varmaan hyvä pitää yksi välivuosi ja tehdä joko sijaisuuksia tai koulunkäyntiavustajan työtä. Samalla voit opiskella avoimessa yliopistossa esim. kasvatustieteen opintoja, jotka sitten hyväksiluetaan yliopistoon päästyäsi. Vuoden aikana pääset mukavasti näkemään koulun arkea ja varmistut valinnastasi.

Sama pätee myös, jos olet hakeutumassa yliopistoon opiskelemaan jotakin koulussa opetettavaa ainetta eli päämääränäsi on aineenopettajan pätevyys. Aineenopen sijaisuuksia voi tosin olla vaikea saada vain ylioppilaspapereilla.

Yleinen kasvatustiede puolestaan suuntaa sinua aikuispedagogiikan puolella ja tuo kenttä on niin laaja, ettei siitä voi sanoa oikein mitään yleispätevää. Aikuispedagogiikan kentälle on aika vaikea päästä ennen kuin on itsellä jotain opintoja ja opetuskokemusta takana.

Koululaisten ja aikuisten parissa tehtävä opetustyö eroavat aika lailla toisistaan, joten kannattaa varmaan tehdä itselleen selväksi hyvin aikaisessa vaiheessa oman opetustyön kohderyhmä.

Sen vinkin annan, että jos opetustyöhön (lasten ja nuorten pariin) haluat, valitse luokanopettajan koulutus. Luokanopen koulutuksesta valmistut ensisijaisesti luokanopettajaksi alakouluun, mutta kyseisen koulutuksen kautta sinun on helppo pätevöityä myös erityisopetukseen tai vaikkapa aineenopettajaksi.

Niin, se tuli vielä mieleeni, että voithan toki ennen yliopisto-opintoja suorittaa vaikkapa jonkin parin vuoden mittaisen ammatillisen tutkinnon esim. sosiaalialalta, ja hyödyntää sitten tätä tutkintoasi kasvatustieteen tutkinnon kanssa (esim. opettaa kyseistä ammattialaa ammattikoulussa). Siitä, että on jokin ammatti jo pohjalla, voi olla sekin hyöty, että kyseistä ammattia voi harjoittaa opintojen ohella sivutoimisesti. Opiskeluajan taloudenpito on tällöin paljon helpompaa!

Minusta on tärkeä muistaa se, että jokainen opiskeluun käytetty vuosi on taloudellinen investointi - siis jos ajattelee puhtaasti taloudellisesti. Jokainen yliopistossa tai muussa opinahjossa vietetty vuosi on pois ansiotyössä käytetystä ajasta. Oikeastaan vain harvat alat ja tutkinnot tuottavat omistajalleen takaisin sen taloudellisen hyödyn, minkä yksilö on opiskelun aikana tutkinnon suorittamiseen käyttänyt. Kasvatus- ja sosiaalialat ovat juuri tällaisia "onnettomia" aloja, joissa on pitkä kouluttautumisaika, mutta joiden kautta vain harvat pääsevät kunnon palkoille. Ja sekin kannattaa pitää mielessä, että joillain aloilla työnantajat voivat olla hyvinkin "rajoittuneita" ihmisen iän suhteen: jos vasta kolmenkympin paremmalla puolella haet ensimmäistä opetustyötäsi, voi paikka jäädä saamatta. Ennen kuin astut yliopistoon tai teet mitään opintoja koskevia päätöksiä suosittelen, että tutustut kyseisen koulutuksen opetusuunnitelmiin (netistä löytyy, työllisyysnäkymiin jne. Yliopistoon päästyäsi ole päämäärätietoinen ja suorita tutkinto ripeästi pois alta!

Tämä kirjoitukseni oli toki vain yksi näkökulma/mielipide asiasta. Ota siis itse asiasta selvää ja muodosta oma mielipiteesi. Ole yhteydessä vaikkapa entiseen opinto-ohjaajaasi tai kohdeyliopistosi opinto-ohjaajiin. www.mol.fi -sivuilla on jonkin verran tietoa ammateista ja niihin kouluttautumisesta. Onnea matkaan!

Kukin taaplaa tyylillään ja samaan lopputulokseen voi olla useampikin tie. Mutta sen verran olen tähän varhaiseen keski-ikään mennessä oppinut, että aikaa ei ole loputtomasti eikä nuoruus kestä ikuisesti. Kun olet kolmekymppisenä vailla muodollista pätevyyttä oleva ikuinen opiskelija, saattaapi ottaa päähän, ettei lähtenyt suoremmalle tielle.

Mahdatko muuten olla nainen? Sinun kannattaa ottaa huomioon sekin, että biologinen kello tikittää, jos et lapsentekoon ehdi tai uskalla, kun ei ole vakituisen työn tuomaa turvaa. Ja jos uskallat, käy se opiskeleminen taas useampaa astetta vaikeammaksi.

Kaikenlaisesta elämänkokemuksesta on hyötyä. Oma elämänkokemukseni kuitenkin sanoo, että jos olet varma siitä, että haluat jossain vaiheessa opeksi, suorita pätevyys nyt eikä kymmenen vuoden päästä!

Kiitos kaikille mielipiteensä, neuvonsa ja faktansa jakaneille - olen mykistynyt tiedon tulvasta ja auttamishalukkuudesta!

Niinkuin aina, erinomainen vastaus herättää 5 uutta kysymystä. Näillä kysymyksillä en kuitenkaan aioa enää piinata teitä vaan mietin niitä rauhassa ja teen niistä omat päätelmät.

Aurinkoista loppukesää ja tsemppiä alkavaan syksyyn!

Riippuu toki paljon ihmisestä, mutta minusta hyvä vaihtoehto olisi hankkia sitä elämänkokemusta esim. menemällä ensin pariksi vuodeksi ulkomaille joko opiskelemaan tai työhön, johonkin sellaiseen, jossa ei tarvita koulutusta. Itse tein niin, enkä koskaan katunut. Tosin ne pari vuotta vähän venyivät, ja maita tuli useampia, mutta päädyin lopulta takaisin Suomeen ja opettajaksi. Ihan eri lailla näkee maailmaa nyt kuin jos olisin koko ikäni asunut samassa maassa ja nähnyt muita maita vain lomamatkoilla.

Toinen asia, joka aloitusviestistä tuli mieleen, että ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuvat elämän aikana niin paljon, että jos ensin opiskelet yhden ammatin, et mitenkään välttämättä enää haluaisikaan kasvatustieteitten pariin. Tosin ei siitä mitään haittaa tietenkään olisi, jos se paras ala löytyy muualta!

ovat yhtä huonoja. Kasvatustieteitä ei kannata missään nimessä opiskella.

ja vastauksissa tuli esiin molempiin liittyviä erittäin tärkeitä pointteja ja jopa kokonaan uusia vaihtoehtoja. Jos pääsen/päädyn kasvatustieteen pariin se ei tule tapahtumaan palkan, lomien etc. ulkoisten asioiden vuoksi vaan työn itsensä vuoksi. Kerran täällä vain kuitenkin eletään, pitää tehdä sellaista joka antaa tarpeeksi "suolaa" elämään.

Omalla kohdalla pohdin jo yläasteella ollessani uraa opettajana, mutta suuntautuminen oli hakusessa ja vaihtoehtoja oli muitakin. Joten lukiosta päädyin pitämään "mietintä" välivuotta, joka osoittautui lopulta kahdeksan vuoden mittaiseksi. Tuskailin haluaisinko aineenopettajaksi (etenkin historia ja yhteiskuntaoppi, mutta myös psykologia, uskonto ja filosofia kiinnostivat), luokanopettajaksi, lastentarhan opettajaksi vai miksi ja vaihtoehtona oli vielä niin psykologia kuin sosiaalialakin. Ainoa varma juttu oli, että halusin "isona" tehdä työtä lasten ja nuorten parissa.

Sain ravintola-alasta lopulta tarpeekseni, opiskelin koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon, päädyin niihin hommiin ja nyt vihdoin olen erityispedagogiikan opiskelija. Toisaalta nyt on alkanut herätä ajatus myös opoksi pätevöitymisestä sitten aikanaan. Tästä meitin opiskelusta ei näy tulevan loppua ja valmista niin millään. En missään tapauksessa halua ajatella "välivuoteni" menneen hukkaan, vaikka olisin voinut parhaassa tapauksessa toimia opettajana jo vuosia. Mikäli nyt olisin junnumpana edes päässyt yliopistoon ja saanut sen jälkeen töitä. Kyllähän siinä ajassa sai jos jonninmoista kokemusta, jos ei muuten niin elämästä ainakin. Suurta merkitystä näillä vuosilla oli siinä mielessä, vaikka valmistunkin vasta yli 30-vuotiaana, että löysin sen oman juttuni erityisopetuksen maailmasta kun nuoruudessa haaveilin kaikkein eniten, monien muiden tavoin, opettavani historiaa/yhteiskuntaoppia.

Siinä mielessä tilanteemme on erilainen, että sinä haluat opiskella nimenomaan kasvatustieteitä ja minä taas tuskailin monien vaihtoehtojen välillä. Kuten täällä onkin jo todettu, kasvatustieteiden opiskelu valmistaa hyvin moniin ammatteihin. Riippuen tietenkin hiukan siitä mitä kaikkea innostuu opiskeluihin sisällyttämään. Ja sen monipuolisuuden myötä ammattia/tehtävää voi vaihtaa moneen moneen kertaan työuran aikana, vaikka tutkintonimike olisikin yksinkertaisesti kasvatustieteen maisteri. Paha se on toista neuvoa, mutta jos olet aivan varma, että kasvatustieteet tuovat sinulle tulevaisuuden urasi joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin koulunpenkille vaan ;)

Välivuoden tai kaksihan voi aina lukion jälkeen pitää jos siltä tuntuu ja asiat mietityttää/opiskelu heti lukion perään ei innosta. Itsellä ainakin työn teko on tuonut melkoisen motivaation opiskeluun, etenkin silloin kun opiskelin avustajaksi ja pääsin kiinni alaan jolla oikeasti halusin työskennellä. Välivuosi aikaahan voi aina hyödyntää opiskelemalla kasvatustieteitä esim. avoimessa yliopistossa ja sitä kautta saada kosketusta alaan ja sen opiskeluun.

Teit sitten mitä vain, niin onnea matkaan!