tyttäreni hankki n.vuosi sitten ky.koiran joka ei vieläkään ole sisäsiisti?onko ky. rodulle tällainen käytös kuinka normaalia?ulos koiraa viedään n.3 kertaa päivässä,nostaa kyllä jalkaa mutta ei välttämättä tee tarpeita vasta kun pääsee sisälle niin tutut nurkat merkataan?tyttöni asuu pois kotoa ja on hankkimassa nyt toista saman rotuista?
chihuahua
ei sisäsiisti?
7576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
onko chihuahua uros? jostain luin, että uroschihujen pahana tapana on sisälle merkkaaminen ja siihen pitää puuttua tiukasti, mutta sekään ei aina auta...
koira on uros ja toisenkin jonka meinaa hankkia on uros
merkkailla pissallaan omat reviirinsä, toki nartuillakin mutta ei niin pahana kuin uroksella. Pitkäjänteisellä koulutuksella sen saa karsittua pois, mutta jos ei ole johdonmukaisuutta mukana se ei onnistu.
säntillistä ulosviemistä ja usein nuorempana muuten päästää kyllä sisällekin kun luulee että se kuuluu normaaliin käytökseen. Chihut ovat muutenkin erilaisia kuin isommat nk "normaalit" koirat käytökseltään ja siinä miten oppivat asioita. Chihu pissaa monta kertaa lenkillä ollessa, pelkkä yksi pissattaminen ei siis riitä ulkona ollessa. Pitää varata semmoinen puolen tunnin-tunnin lenkitys sille että tyhjenee rakko kunnolla, pätee moneen muuhunkin koiraan kyllä tämä.
Monta kertaa käydään vaan pikapissalla ulkona mutta se ei riitä, chihulla niin pieni rakko ei pysty montaa tuntia pidättelemään. Joten sen vuoksi olisi hyvä varata vaikkapa sanomalehteä sinne vessan lattialle jossa chihu saa käydä ilman huutoa että tulee pissa jos ollaan pitkiäkin aikoja työssä taikka muualla. Vanhempi chihu sitten jo pidätteleekin kun osaa odottaa sitä ulosmenoa mutta pikapissattaminen ei sitten silläkään riitä, vaan todellakin pidempi lenkki joka kerta kun mennään chihun kanssa ulos.
Mun chihu on ollut sisäsiisti n.5kk:n iästä lähtien. Niin on myös moni tuntemani chihu (suurin osa näistä uroksia). Työpäivän ajan pärjää vallan mainiosti, ei ole mitään tarvetta sanomalehdille tms. Mun mielestä kyse on lähinnä koulutuksesta. Tosin on tapauksia, joissa mikään ei tunnu auttavan, paitsi joissain tapauksissa uroskoiran kohdalla sen leikkaaminen. Ja talvella kun oli kovia pakkasia, ei todellakaan tarvinnut puolta tuntia-tuntia hytistä ulkona odottelemassa rakon tyhjentymistä;D Ja siltikään ei kertaakaan pissannut sisälle. Täytyy myöntää, että ei kesälläkään ihan kaikki lenkit mitään pitkiä ole (omistajan laiskuudesta johtuen), eikä pissoja siltikään sisälle tule. Ikää koirulla tällä hetkellä noin vuosi.
Ennen mun uros chihu merkkasi sinne sun tänne vaikka oli laitettu eteiseen pissa paikka(sanomalehdet seinään vasten)Stop-suihkeella saimme loppumaan merkkailut. Mutta kun piti mennä ulos niin herra kävi pissa paikalla ensin pissalla ja sama sitten kun tultiin sisään niin taas heti pissasi omalle paikalle.
Koira leikattiin(kastraatio) niin loppus ylimääräiset pissailut.
15-vuotias chihumme lopetettiin viime vuonna aivoverenvuodon tms seurauksena. Koiramme nautti ulkoilusta säässä kuin säässä, pitkistä (jopa 4 tunnin!!) metsälenkeistä nuorempana, ja säännöllisesti 8 tunnin välein tehdyistä ulkolenkeistä. Aamulenkki oli noin 10 min, ei sen pidempi mutta päivälenkki sitten kunnon lenkki, reilut puoli tuntia vähintään ja 4 tuntia maksimissaan. Illalla keskimäärin noin vartti, eikä koskaan milloinkaan pissinyt tms sisälle. Mutta koirat ovat yksilöitä ja omia persooniaan ihan niinkuin me ihmisetkin. Toivon kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta siisteyskasvatukseen ja neuvojahan asiasta löytyy vaikka netistä, kirjoista ja ennenkaikkea kasvattajalta!!!