Olen ollut nyt muutaman vuoden sijaisope (pätevyys on). Ja pistää vihaseksi, kun alalla on mahdollista tulla VAIN kesäksi töihin. Esim. opettaja jää vuorotteluvapaalle 13.8. ja palaa työhön 1.6. Toinen esim. opettaja jää äitiyslomalle elokuussa, palaa työhön seuraavaksi kesäksi ja jatkaa taas elokuussa hoitovapaalla ja tulee työhön seuraaksi kesäksi.
Sijaisen pitäisi saada palkka ainakin elokuun alusta kesäkuun loppuun. Viranhaltija voisi sitten vielä hyödyntää heinäkuun. Työttömyyskorvaus on noin puolet palkasta, ei sillä velkoja maksella. Ja kesällä menee kuukausi ennen kuin sitäkään saa-lomapäivärahat kun lasketaan työpäiviksi ja siihen vielä 7 päivän karenssi.
Näin on ollut opetusalalla aina tulee varmaan olemaankin. OAJ on viranhaltijoiden etuja ajava liitto.
Sijaisen pitäisi saada palkka ainakin elokuun alusta kesäkuun loppuun. Viranhaltija voisi sitten vielä hyödyntää heinäkuun. Työttömyyskorvaus on noin puolet palkasta, ei sillä velkoja maksella. Ja kesällä menee kuukausi ennen kuin sitäkään saa-lomapäivärahat kun lasketaan työpäiviksi ja siihen vielä 7 päivän karenssi.
Näin on ollut opetusalalla aina tulee varmaan olemaankin. OAJ on viranhaltijoiden etuja ajava liitto.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Muilla aloilla äityislomalaiset voivat liittää lomansa äityisloman ja vanhempainloman alkuun tai loppuu. Näin he saavat pitää lomansa normaalisti. Tätä mahdollisuutta ei ole opetusalalla, jossa lomat määräytyvät koulun lomien mukaan. Tätä epäkohtaa tuo mahdollisuus kompensoi.
Vanhempainlomaa on tietysti kaikkien mahdollisuus pätkiä, ei se ole vain opettajien ikävää luonnetta ja oman edun tavoittelua.
Olen itse ottanut kolmen vanhempainlomani aikana kaikki edut kotiinpäin. Oletan, että itsekin toimisit omalta kohdaltasi näin.
Noinhan sitä luulette. Oikeasti on olemassa myös ihmisiä, jotka toimivat sen mukaan, mikä on oikeus ja kohtuus, vaikka se tarkoittaisikin rahan menetystä.
Voisin palata töihin kesällä vain, jos olisin oikeasti tulossa syksyllä töihin. Silloinkin varmaan puolittaisin kesäpalkan sijaisen kanssa, joka voisi saada vielä kesäkuun palkan.
Mielestäni tätä tilannetta ei voi verrata muihin aloihin. Jos muilla aloilla on äitiyslomalla ja hoitovapaalla, ei silloin kerry uusia lomapäiviä, joita voisi sitten ketjuttaa vapaiden kanssa. Opettajana viranhaltija voi sen sijaan viedä useammankin kesän palkan siltä, joka sen on ansainnut.
Kaikki, mikä on mahdollista ja laillista, ei ole oikein. Sinä teet niin kuin teet, mutta älä huijaa itseäsi kuvittelemalla, että kaikkien moraali on samalla tasolla kuin omasi!
vuosilomapäivät
Aikoinaan jopa selvitin, onko minun mahdollista puolittaa kesän palkka sijaisuuttani hoitaneen opettajan kanssa. Ei ollut. Jos olisin lopettanut vanhempainvapaani vaikka kesäkuun lopussa, niin sijainen olisi silti palkattu vain koulupäivien ajaksi. Että silleen. Otin rahan hyvillä mielin itselleni.
Eikä tuo pidä paikkaansa, että opettaja voisi viedä useamman kesän palkan sijaiselta. Ei niitä virkavapaita nyt ihan miten vaan myönnetä. Joten kirjoittelusi on taas tuota "kateellisen panettelua" ja yltilmoralistista hapatusta. Täällä taisikin olla ketju kateellisuudesta opettajia kohtaan - kirjoitapa sinne.
En nyt voi laittaa koulun nimeä tähän, mutta näin se vaan on:kolme kesäpalkkaa saa peräkkäin olematta välillä töissä. Itsellänikin on ollut virka aiemmin toisella paikkakunnalla, ja olen ollut virkavapaalla ja sitten kesällä työssä pari kertaa. Niinhän kirjoitinkin, että OAJ ajaa viranhaltijoiden asiaa. Nytten kun olen sijainen, huomaan tämän räikeän epäkohdan. Sanoinkin,että heinäkuu on lomakuu, ok. Mutta opetajan työstä saa palkan koko kesältä tekemättä mitään vuoden aikana niin...
opettajienkin asioita.
Aivan toinen asia on se, millaisia työsopimuksia kunnat tekevät määräaikaisten opettajien kanssa - ja millaisiin työsopimuksiin ihmiset menevät mukaan.
Mistä kummasta olisin kateellinen? Tässähän olen itsekin palkallisella kesälomalla, ei ole mitään valittamista. Kukaan ei myöskään minun kesäpalkkaani ole koskaan vienyt, on käynyt sen verran tuuria. Enää ei tarvitse asiasta huolehtia, kun on virkakin. Ei tarvitse kateudessa kärvistellä.
Sen sijaan on kurja seurata vierestä kollegaa, joka sijaistaa lapsentekoon urakalla ryhtynyttä ihmistä, joka välillä viivähtää töissä kesäisin ja onpa äitiyslomien välissä käynyt muutaman viikon ihan lukuvuodenkin aikana. Ei siinä tarvita huippumoralistia näkemään, että tämä on väärin sitä opettajaa kohtaa, joka tekee vuodet työtä ja on ilman palkkaa kesät. Kyllä niitä useampiakin kesäpalkkoja varastettavaksi kertyy, kun on useampi äitiyslomia ja hoitovapaita peräkkäin.
On totta, että joissakin kunnissa ja tapauksissa sijaiselle ei maksettaisi joka tapauksessa. Tällaiset tilanteet ovat asia erikseen.
Noinhan sitä saa kaiken kritiikin torpattua, kun ryhtyy syyttelemään kateudesta. Olisivat vaan ne perinnöttömät ja äänestysoikeudettomat naisetkin vaan aikanaan hoitaneet kateuttaan, niin olisivat systeemit pysyneet samoina. Eihän maailmassa mikään vääryys muutu, jos ei sitä saa tuoda esiin ja kritisoida.
Galluppiviestiketjuun kirjoittaessasi sinulle ei vielä ollut töitä syksyksi - onneksi olkoon, nyt on tärpännyt oikein virka!
Mihin hemmetin gallup-viestiketjuun? En ole varmaan ainoa aineenope, eikä tuo nimimerkki ole mitenkään suojattu. En ole osallistunut moiseen kyselyyn.
Mahtaa se olla järkyttävää, kun huomaa, että kaikilla ei olekaan oma lehmä aina ojassa, vaan voi kritisoida vääryyttä ihan vain siksi, että se on noinniinkuin VÄÄRIN.
päähän muakin ja nakertaa työmotivaatiota. Mutta tähän härskiin sijaisopettajien alennustilaan on kai vain sopeuduttava tai sitten on vaihdettava pikaisesti alaa...
Anna muutamalle nelosen ansaitsevalle reippaasti nelonen. Saa viranhaltija tehdä kesällä edes vähän töitä, ehkäpä peruuttamaan lomamatkansakin tuon takia, jos oikein onnistaa.
Eihän tuo sinun tilannettasi paranna ja vakituisella tuntipalkka tehdystä työstä on silti huikea, mutta ehkä se ihan hitusen lievittää pahaa mieltä.
Selkeä epäkohtahan tuo on. Itse useita vuosia sijaisena töitä tehneenä olen ollut iloinen AMK-laista, joka ei tuollaista mahdollisuutta tunne. Esim. kevään työssä ollut päätoimiset tunnit tehnyt opettaja saa aina palkan 31.7. asti, sijainen tai ei.
työnantajan ja työntekijän välisestä sopimuksesta. Ei siinä ole kyse vanhempainrahakauden pätkimisen mahdollisuuksista, joka on vanhemman oikeus - opettaja tai ei.
Hiljattain Opettaja-lehdessä selostettiin juuri mainitsemaasi asiaa.
Asialle on historiallinen selitys, joka on järkeenkäypä ja jonka voit lukea lehdestä itsekin.
Keskeistä on kuitenkin tietää, että sijaista ei välttämättä palkattaisi kesän ajaksi, vaikka viranhaltija ei tulisikaan töihin tai jättäisi palkkansa ottamatta. Päätösvalta ei ole missään tapauksessa opettajalla eikä kovin usein rehtorilla, vaan säännökset tulevat kaupungilta tai kunnalta ja niitä on noudatettava.
Eihän se sijaiselle mikään reilu kohtelu ole, mutta onneksi on vielä joitakin kuntia, jotka maksavat täydestä opetusvuodesta sijaisellekin 12 kk:n palkan.
Ja niin kauan kuin sijaiset menevät annetuilla ehdoilla töihin, ei kunnilla ole mitään syytä muuttaa ehtoja. Sitä sietäisi ajatella myös.
tv. kuudennen vuoden työssäolon jälkeen ensimmäistä palkallista kesälomaa viettävä määräaikainen ope
minusta äitiysloman ja vanhempainvapaan pilkkominen on merkittävä oikeus naisvaltaisella alalla. Siinä ajatellaan vähän suurempi ympyröitä kuin yksittäisen sijaisen kesälomaa.
Olen itse menettänyt yhden kesän palkan äityislomalaiselle ja pitänyt itse kesän palkan aina kun olen voinut - kolmesta lapsesta kaksi kertaa, kun ei sitä niin määrättömästi voi oikeasti pilkkoa. Tekisin samoin uudestaankin.