Käsittelin tällä keskustelupalstalla hieman pintaa raapien adoptioon liittyviä ongelmia.
Kansainvälinen adoptio on kaikesta huolimatta hieno asia. Lapset joilla ei ole kotia, saavat sellaisen. Heidän elintasonsa kohenee tavalla, josta kotiin jääneet eivät juuri voi uneksiakaan, edes ne jotka elävät niin sanottua ?keskiluokkaista? elämää.
Mutta kyse ei ole ongelmattomasta toimesta. Kansainvälinen adoptio ei ole mikään tuhkimotarina, väittäisipä ?suvaitsevaisten? aivopesemä media mitä tahansa. Suomalainen media tuntuu muutenkin juuri nyt olevan täysin edesvastuuton ja jopa tietyssä määrin holhouksen tarpeessa, mitä tulee mitenkään monikultturisuuden kriittiseen käsittelyyn.
Itseasiassa kaikki ei pääty onnellisesti siihen että lapsi adoptoidaan. Hänellä voi olla vielä monenlaista uhkaa ja vaaraa edessä. Yksi on rasismi, mutta toinen on myös vastuuttomat vanhemmat. Adoptiokriteetit ?suvaitsevaisen? median pauhatessa ovat löysentyneet uhkaavasti, ja nyt lapsia adoptoidaan jo Afrikasta ja Kiinasta tuomaan ?väriä? perheeseen. Adoptiovirkailijat ovat kovan paikan edessä. Kukaan ei enää ole heidän puolellaan. He ovat iljettäviä ja perverssejä byrokraatteja, jotka tunkevat ihmisten yksityiselämään. He ovat mielivaltaisia tyranneja, joiden päätöksistä ei saa enää valittaa kellekään, ja joita jotkut pyrkivät jopa avoimesti uhkaamaan. Mustasta tai viirusilmäisestä lapsesta on tullut yksinoikeus. Ikään kuin ostaisi koiran tai auton. Jokaisellahan on siihen oikeus!
Entä biologisilla lapsilla? Mitä oikeuksia heillä on? Olla hiljaa, mukisematta ja ottaa vastaan vieras osoittaen ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, sekä tietenkin velvollisuus luovuttaa uudelle tulokkaalle vanhempien aikaa ja huomiota. Sitä adoptiolapsi/lapset varmasti anastavat yllin kyllin. Mutta jos biologisten lasten tunteista puhutaan adoption yhteydessä?Ups! Sehän on rasismia! Lapsienhan pitää ottaa uusi tulokas vastaan kirkkain silmin, ja avoimin sylin. Ja jos eivät ota, niin vanhempien tehtävä on kertoa, että me kaikki olemme samanarvoisia. Edes iholla tai syntyperällä ei ole mitään väliä! Jos äiti päättää ottaa esim Addis Abeban Tai Shanghain kaduilta uuden tulokkaan perheeseen, se on hänen asiansa. Silloin lapsi todella on hänen. Ei biologisilla lapsilla ole asiaan mitään vastaansanomista, tai jos on, heiltä kysytään asiaa(esim adoptiovirkailijan edessä niin)niin,
etteivät he kirjaimellisesti voi vastata ei.
Ja ai niin! Tästähän ei saa puhua! Minähän lietson täällä rasismia(vaikka olen itse adoptoitu)Minut adoptoitiin perheeseen, jossa olin ainoa lapsi, mutta ongelma on todellinen. Kaikilla ei voi aina olla ?Kiva kivaa? mutta voidaanhan lapset aina pakottaa hymyilemään, niin etteivät he häiritse perheen muuten onnellista elämään.
Toinen on lapsi itse. Hänen syntyperänsä on tietyssä mielessä jopa uhka vanhemmille. Lapsihan on suomalainen! Miksi? No kun passissa lukee niin, HÖLMÖ!
Tätä pitemmälle ei suomalaisuuden merkitystä edes kaksoiskansalaisuuden aikana edes kannatta käsitellä. Minutkin varmasti hukutetaan tämän jälkeen ?Rasisti!? viesteihin, joissa minua pidetään yksittäisenä häiriintyneenä miekkosena, jonka kohdalla adoptio ei onnistunut. Että se sitten sananvapaudesta ja avoimesta keskustelusta!
Saattaa olla yhdentekevää, kuinka paljon tukea lapsi tulee saamaan. Tai oikeastaan päinvastoin. Joissain tapauksissa ?tuki? vain pahentaa asiaa, ja syöksee lasta entistä enemmän masennuksen kierteeseen. Kuvittelepa itse tilannetta, jossa painaisit 115-kiloa, mutta ystäväsi silti jatkuvasti päivittelisivät, kuinka laiha olet. Mikään mitä sanoisit vastaan, ei auttaisi! He yhä pitäisivät sinua huikean laihana, ja vaatisivat, että kävisit lääkärissä!
Adoptiolapsella tilanne voi olla samanlainen. Hän kaipaa tunnustusta omana itsenään, sellaisena, jolta hän näyttää peilissä. Mutta vanhemmilla on jo muutenkin tiukkaa. Ajatus, että lapsi ei itse haluaisi olla ?suomalainen? on heille liian kova. Niin se oli omillekin kasvatusvanhemmilla. Vanhemmat saattavat haluta käsitellä asiaa silloin, kun lapsi on heidän mielestään kylliksi kypsä ymmärtämään asian, eli 5-10 vuodenpäästä, ei nyt!
Mutta mitä tehdä, kun lapsi esittää jatkuvasti arkoja ja teräviä kysymyksiä? Vastaus: tee niin kuin kaikki muutkin tekevät suvaitsevaisessa pikku paratiisissamme: Valehtele! Vanha keinohan on tunnetusti parempi kuin pussillinen uusia!
Koulussa ja kaveripiirissä eri värinen lapsi saatetaan näennäisesti hyväksyä, mutta hänestä kuiskitaan takaa päin, ja kysytään jatkuvasti millaista oli olla Kiinassa. Lapsi ei osaa vastata. Vanhemmat näkevät kaikkialla ilkeitä rasisteja, jotka yrittävät pilata heidän ja lapsensa onnen. Tuloksena on ristiretki rasismia vastaan, ja sellainen sekoilu, ettei siitä ottaisi selvää Hercules Poirotkaan. Entä kuka on todellinen uhri. Tässä tapauksessa kylläkin monet sivulliset(esim biologiset lapset)mutta ennen kaikkea lapsi itse. Hänet pelastaneet ?enkelit ovat tässä tapauksessa riistäneet häneltä ehkä tärkeimmän asian, mitä ihmisellä on. Minuuden ja oman identtitentin, ja ihmiset jotka kutsuvat häntä ?lapsekseen? ovat tietoisesti valehdelleet hänelle. Mutta niinhän täytyy toimia, sillä eiväthän lapsen aina ole valmiita kuuleman totuutta. Kyllä se sitten selviää, kun lapsi on lähempänä 18 Sittenhän se voikin tehdä, mitä haluaa! Ehkä vaikka käydä omassa synnyinmaassaan, jos mieli tekee. Saa vaikka vanhemmilta esim ilmaisen lentolipun, kun on sitten tarpeeksi kypsä.
Identtitentti kriitsit, masennukset, itmurhat, Uuden ruotsalais tutkimuksen mukaan ne ovat adoptiolapsilla kolme kertaa suurempia, kuin valtaväestöön kuuluvilla biologisilla lapsilla. Onneksi selitys sentään oli poliittisesti korrekti; vika on biologisissa vanhemmissa, jotka ovat laiminlyöneet lapsen! Ottovanhemmathan ovat yhteiskunnan parasta, hyvinvoivaa, ja toimeentulevaa kermaa. Eiväthän he voisi kasvattaa lasta kieroon, eihän?
Kansainvälinen adoptio on kaikesta huolimatta hieno asia. Lapset joilla ei ole kotia, saavat sellaisen. Heidän elintasonsa kohenee tavalla, josta kotiin jääneet eivät juuri voi uneksiakaan, edes ne jotka elävät niin sanottua ?keskiluokkaista? elämää.
Mutta kyse ei ole ongelmattomasta toimesta. Kansainvälinen adoptio ei ole mikään tuhkimotarina, väittäisipä ?suvaitsevaisten? aivopesemä media mitä tahansa. Suomalainen media tuntuu muutenkin juuri nyt olevan täysin edesvastuuton ja jopa tietyssä määrin holhouksen tarpeessa, mitä tulee mitenkään monikultturisuuden kriittiseen käsittelyyn.
Itseasiassa kaikki ei pääty onnellisesti siihen että lapsi adoptoidaan. Hänellä voi olla vielä monenlaista uhkaa ja vaaraa edessä. Yksi on rasismi, mutta toinen on myös vastuuttomat vanhemmat. Adoptiokriteetit ?suvaitsevaisen? median pauhatessa ovat löysentyneet uhkaavasti, ja nyt lapsia adoptoidaan jo Afrikasta ja Kiinasta tuomaan ?väriä? perheeseen. Adoptiovirkailijat ovat kovan paikan edessä. Kukaan ei enää ole heidän puolellaan. He ovat iljettäviä ja perverssejä byrokraatteja, jotka tunkevat ihmisten yksityiselämään. He ovat mielivaltaisia tyranneja, joiden päätöksistä ei saa enää valittaa kellekään, ja joita jotkut pyrkivät jopa avoimesti uhkaamaan. Mustasta tai viirusilmäisestä lapsesta on tullut yksinoikeus. Ikään kuin ostaisi koiran tai auton. Jokaisellahan on siihen oikeus!
Entä biologisilla lapsilla? Mitä oikeuksia heillä on? Olla hiljaa, mukisematta ja ottaa vastaan vieras osoittaen ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, sekä tietenkin velvollisuus luovuttaa uudelle tulokkaalle vanhempien aikaa ja huomiota. Sitä adoptiolapsi/lapset varmasti anastavat yllin kyllin. Mutta jos biologisten lasten tunteista puhutaan adoption yhteydessä?Ups! Sehän on rasismia! Lapsienhan pitää ottaa uusi tulokas vastaan kirkkain silmin, ja avoimin sylin. Ja jos eivät ota, niin vanhempien tehtävä on kertoa, että me kaikki olemme samanarvoisia. Edes iholla tai syntyperällä ei ole mitään väliä! Jos äiti päättää ottaa esim Addis Abeban Tai Shanghain kaduilta uuden tulokkaan perheeseen, se on hänen asiansa. Silloin lapsi todella on hänen. Ei biologisilla lapsilla ole asiaan mitään vastaansanomista, tai jos on, heiltä kysytään asiaa(esim adoptiovirkailijan edessä niin)niin,
etteivät he kirjaimellisesti voi vastata ei.
Ja ai niin! Tästähän ei saa puhua! Minähän lietson täällä rasismia(vaikka olen itse adoptoitu)Minut adoptoitiin perheeseen, jossa olin ainoa lapsi, mutta ongelma on todellinen. Kaikilla ei voi aina olla ?Kiva kivaa? mutta voidaanhan lapset aina pakottaa hymyilemään, niin etteivät he häiritse perheen muuten onnellista elämään.
Toinen on lapsi itse. Hänen syntyperänsä on tietyssä mielessä jopa uhka vanhemmille. Lapsihan on suomalainen! Miksi? No kun passissa lukee niin, HÖLMÖ!
Tätä pitemmälle ei suomalaisuuden merkitystä edes kaksoiskansalaisuuden aikana edes kannatta käsitellä. Minutkin varmasti hukutetaan tämän jälkeen ?Rasisti!? viesteihin, joissa minua pidetään yksittäisenä häiriintyneenä miekkosena, jonka kohdalla adoptio ei onnistunut. Että se sitten sananvapaudesta ja avoimesta keskustelusta!
Saattaa olla yhdentekevää, kuinka paljon tukea lapsi tulee saamaan. Tai oikeastaan päinvastoin. Joissain tapauksissa ?tuki? vain pahentaa asiaa, ja syöksee lasta entistä enemmän masennuksen kierteeseen. Kuvittelepa itse tilannetta, jossa painaisit 115-kiloa, mutta ystäväsi silti jatkuvasti päivittelisivät, kuinka laiha olet. Mikään mitä sanoisit vastaan, ei auttaisi! He yhä pitäisivät sinua huikean laihana, ja vaatisivat, että kävisit lääkärissä!
Adoptiolapsella tilanne voi olla samanlainen. Hän kaipaa tunnustusta omana itsenään, sellaisena, jolta hän näyttää peilissä. Mutta vanhemmilla on jo muutenkin tiukkaa. Ajatus, että lapsi ei itse haluaisi olla ?suomalainen? on heille liian kova. Niin se oli omillekin kasvatusvanhemmilla. Vanhemmat saattavat haluta käsitellä asiaa silloin, kun lapsi on heidän mielestään kylliksi kypsä ymmärtämään asian, eli 5-10 vuodenpäästä, ei nyt!
Mutta mitä tehdä, kun lapsi esittää jatkuvasti arkoja ja teräviä kysymyksiä? Vastaus: tee niin kuin kaikki muutkin tekevät suvaitsevaisessa pikku paratiisissamme: Valehtele! Vanha keinohan on tunnetusti parempi kuin pussillinen uusia!
Koulussa ja kaveripiirissä eri värinen lapsi saatetaan näennäisesti hyväksyä, mutta hänestä kuiskitaan takaa päin, ja kysytään jatkuvasti millaista oli olla Kiinassa. Lapsi ei osaa vastata. Vanhemmat näkevät kaikkialla ilkeitä rasisteja, jotka yrittävät pilata heidän ja lapsensa onnen. Tuloksena on ristiretki rasismia vastaan, ja sellainen sekoilu, ettei siitä ottaisi selvää Hercules Poirotkaan. Entä kuka on todellinen uhri. Tässä tapauksessa kylläkin monet sivulliset(esim biologiset lapset)mutta ennen kaikkea lapsi itse. Hänet pelastaneet ?enkelit ovat tässä tapauksessa riistäneet häneltä ehkä tärkeimmän asian, mitä ihmisellä on. Minuuden ja oman identtitentin, ja ihmiset jotka kutsuvat häntä ?lapsekseen? ovat tietoisesti valehdelleet hänelle. Mutta niinhän täytyy toimia, sillä eiväthän lapsen aina ole valmiita kuuleman totuutta. Kyllä se sitten selviää, kun lapsi on lähempänä 18 Sittenhän se voikin tehdä, mitä haluaa! Ehkä vaikka käydä omassa synnyinmaassaan, jos mieli tekee. Saa vaikka vanhemmilta esim ilmaisen lentolipun, kun on sitten tarpeeksi kypsä.
Identtitentti kriitsit, masennukset, itmurhat, Uuden ruotsalais tutkimuksen mukaan ne ovat adoptiolapsilla kolme kertaa suurempia, kuin valtaväestöön kuuluvilla biologisilla lapsilla. Onneksi selitys sentään oli poliittisesti korrekti; vika on biologisissa vanhemmissa, jotka ovat laiminlyöneet lapsen! Ottovanhemmathan ovat yhteiskunnan parasta, hyvinvoivaa, ja toimeentulevaa kermaa. Eiväthän he voisi kasvattaa lasta kieroon, eihän?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sinä tarvitset apua. Onneksi olet hyvinvointi-Suomen kansalainen, jossa mielenterveyspalveluja on saatavilla kaikille kansalaisille. Jokapuolella maapalloa tilanne ei ole niin hyvä.
No voi! Unohdin näet, että adoptiohan on vain hyvä asia, eikä sillä ole lainkaan huonoja puolia=( Mitenkäs tuo virallinen totuus pääsi noin unohtumaan, voi kauhistua;(
Etkö tajunnut, että kirjoittaja oli itsekin adoptiolapsi, ja kertoi miltä hänestä tuntuu! Eli kukan sitä mielenterveyspalvelua tarvitsee?? SINÄ, joten huomenna aikaa tilaamaan heti kl. 8.00
Tajusin erinomaisesti. Tämä sama tyyppi on vaan tätä samaa laulua rallattanut muilla keskustelupalstoilla kyllästymiseen asti. Siis toistan täsmälleen samaa laulua. Monet ovat yrittäneet hänen kanssaan keskustella, mutta tuloksetta, vastaus on aina täsmälleen sama rallatus. Ei selviä mitä pahaa vanhemmat hänele täsmälleen ovat ehneet tai mitä parannusehdotuksia nykyiseen käytäntöön hänellä olisi.
Siis, olen puhunut adoptioon liittyvistä kielteisistä ilmiöistä esim Verkkoklinikan adoptiokeskustelupalstalla, kunnes sain sinne porttikiellon, kun oli "vääränlainen" adoptiolapsi. Ja nyt kismittää, kun ette voi panna minua banniin tälläkin palstalla. Jos nyt kismittää ja ottaa päähän voin taata, että seuraavan 20-vuoden aikana tulee ottamaan VIELÄ enemmän päähän, kun nykyiset afrikan ja Aasian "tavarataloista" OSTETUT lapset kasvavat aikuisiksi. Teitä varmaan kismittää, kun minä en tunne sen enempää kunnoitusta adoptiosta, tai syyllisyyttä "kiittämättömyydestäni"
Näin ei kaikkien kohdalla tietenkään tarvitse käydä. Mutta adoptiolapsi on IHMINEN, ei ELÄIN, ettekä te omista häntä, sanoisipa teidän lahojuttujen politiikkojen kaavailemanne lait mitä tahansa. Jos ymmärtäisitte ja hyväksyisitte asian nyt, niin ongelmia ei ehkä tulisi vastaisuudessa niin paljon. Tämä ei tosin TIETENKÄÄN teille sovi, koska teidän on ihan pakko määrätä ja OMISTAA kaikki. Kaikki on kiinni siitä kuka omistaa. Tosin te kutsutte sitä myös huoltajuudeksi. Minulle se on yksi ja sama asia.
Jenkeissähän ne säätivät lain, joka käytännössä tekee liki mahdottomaksi mustan lapsen päästä mustaan adoptioperheeseen, kun TE pelkäsitte niin paljon, että mustat adoptiovirkailijat suosivat omia. Mutta minä todella vakuutan, että te joudutte vielä kohtaamaan virheenne, maksamaan niin ylilyöntinne kuin kaikki valheenne pottujen kera. Siksi kannattaisi NYT ottaa se pää perseestä, ja ajatella asiaa sen lapsen kannalta, jonka te otitte perheeseenne, eikä sen, miltä teistä tuntuu, tai mihin teillä sitten on "oikeus" Lapselle ei kuitenkaan voi muodostua eheätä identtitenttiä, jos hän ei tiedä kuka hän on. Ja jos hän näkee jo peilistä(kuten useimmissa tapauksissa)ettei hän ole TEIDÄN lapselle, hän myös toteaa, ja hyväksyy tämän TOSIASIAN. Valheet, petokset, uhkailu ja lahjonta eivät IKINÄ auta viimeisen päälle. Vaarannette sekä itsenne että muiden perheenjäsentenne hyvinvoinnin tuollaisella uhkapelillä!
minusta sinä puhuit asiaa. Olet nähtävästi asiaa jo tovin pohtinutkin, ainakin näin tekstistäsi päättelin.
Kieltämättä adoptiossa on myös omat huonot puolensa, niin oli myös huomannut Martti Paloheimo. Minusta Paloheimon opus pitäisi lukea ainakin pariin kertaa ennen kuin ylipäätään lähtee perustamaan perhettä, adoption avuin tai ei. Haittaa kyisesen opuksen lukemisesta on tuskin kellekään, mutta hyötyä sitä vastoin voi tulevalle polvelle olla.
Olen ollut itse ymmälläni joidenkin ihmisten kohdalla kun heillä on ollut jonkinlainen ylitsepääsemätön hinku saada lapsia. Miksi? Jos jostain muusta asiasta tulisi pakkomielle, yleensä hälytyskellot pitäisi alkaa soimaan. Mutta ei, jos kyseessä on "perheellistyminen" (eikö perhettä voida kutsua perheeksi, ellei siihen kuulu lapsia?).
Katsokaa ihmiset hyvät peiliin. Siinä on se ihminen, joka on yksin vastuussa oman itsensä onnellisuudestaan. Se EI ole kumppani tai oma / adoptio lapsi/lapset. Sitä ei myöskään ole auto, talo, ura, jne.
Hyvää kevättä kaikille ja tulevaa äitienpäivää :)
Kysynpä vaan että monellakohan biologisella lapsella on huolehtivat vanhemmat?Tai miten paljon biologista lasta tahtovalta parilta kysellään motiiveja yms.??Epäreilua.Erittäin epäreilua.Myös heiltä pitäisi kysellä asioita ja tutkia taustoja.Vois tulla lapsille parempia äitejä ja isiä...:)
On siis epäreilua, kun adoptiolapsien vanhemmilta kysytään ja tutkitaan taustoja, kun niin ei tehdä biologisiltakaan vanhemmilta? Eli jos ei biologisilta vanhemmilta kysytä tai tutkita taustoja, niin ei pitäisi tehdä adoptiovanhemmiltakaan. Adoptiovanhempien taustoja saisi tutkia vain jos biologisten vanhempienkin taustoja tutkitaan, sitäkö yrität sanoa? Hassua, kuinka toisen ihmisen riistäminen juuriltaan tuhansien kilometrien päähän eri kulttuuriin ja erinäköisten ihmisten pariin ollaan tehty tasa-arvo kysymykseksi? Tosin sehän varnasti sopiikin teille hyvin! Nythän puhutaan VANHEMPIEN oikeuksista, ei lapsen, mikäli oikein ymmärsin?
Mä en ymmärrä alkuunkaan tota sun ruikutusta, toisaala en kyllä jaksanut lukea koko sepustusta. Mutta mikset sitten lähde takaisin sinne mistä sut on aikoinaan riistetty? Vai onko sittenkin kivempaa asua täällä hyvinvointivaltiossa, jossa voi vaikka päivätpitkät kirjotella paskaa netin keskustelupalstoille???
Eikös se ole niin, että adoptiossa etsitään LAPSELLE vanhempia eikä toisin päin? Ja jos siellä maassa mistä esim. sä oot lähtöisin olisi kaikki asiat hyvin niin et sä nyt olisi täällä Suomessa valittamassa "kurjaa" kohtaloasi.
Olen oikeasti kiinnostunut siitä, miten ulkomailta adoptoidut pärjäävät Suomessa ja muissa maissa esim. Ruotsissa. Onko todella niin, että lapset joutuvat kohtaamaan jopa traumatisoivaa rasismia, puhumattakaan muista ongelmista?
Olisi mukava tietää, Suvaitsematon, mitä adoptiovanhempasi ovat tehneet, sanoneet tai jättäneet sanomatta ja tekemättä? Mitä olisit toivonut adoptiovanhemmiltasi, ystäviltäsi, opettajiltasi ja yhteiskunnalta? Jos tapahtuisi ihme, ja saisit elää kaiken uudelleen, niin millaisen lapsuuden olisit elänyt adoptioperheessäsi?
Jos pystyt vastaamaan näihin kysymyksiin, autat varmasti sekä nykyisiä, että tulevia adotiovanhempia ymmärtämään ulkomailta adoptoidun lapsen asemaa ja toiveita hitusen paremmin.
"Kaikki asiat hyvin" Ei kehitysmaissa ikinä voi olla kaikki asiat "hyvin" jo lähtkohdaksi otetaan Pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa kaikki mahdolliset palvelut kustannetaan verovaroin. Mielestäni joissain tapauksissa olisi parempi pitää lapsi vaikka lastenkodissa. Yleensä valkoisten vanhempien mielestä on traumatisoivaa, jos lapsi joutuu tekemään alle 15-työtä, tai hänellä ei ole otto vanhempia. Kysessähän on joka tapauksessa sijaisvanhemmat. Enkä ole tässä mielestäni sen enempää "riukuttanut" tai kirjoittanut "paskaa" vaan pyrkinyyt tuomaan julki, että asiassa todella on epäkohtia. Jos ei nähdä mitään muuta, mitä kehitysmaiden lapsien hyväksi voidaan tehdä kuin viedä heidät pois kotimaastaan, adoptio varmasti on hyvä ja lähes täydellinen vaihtoehto. Muitakin vaihtoehtoja tosin olisi, esim ehkäisyn opettaminen näille ihmisille jotka lapsia tekevät. Mutta tämähän ei ole trendikästä tai seksikästä. Värillinen lapsi sen sijaan levittämässä "suvaitsevaisuutta" suomeen sen sijaan on. Ja minä, joka itse olen yksi näistä lapsista, olen nyt sitten "ruikuttava häirikkö", kun toin julki, etten koennut ainakaan oma adoptiotani positiivisena asiana. Näin ei varmasti ole kaikissa tapauksissa, mutta epäkohtia silti ilmenee, ja ne liittyvät löysentyviin adoptiokriteereihin ja vääränlaiseen kuvaan "hyvästä" perheestä. Ei ihminen elämänlaatua voi vain mitata jollain vitun kalorimäärällä päivässä! Ja kuten sanoit, lapsellehan etsitään KOTIA. Kyllä on kummaa, kun "kotia" arvoidessa otetaan huomioon vain taloudelliset olot. Joskushan sen lapsen on joka tapauksessa itse pärjätä. Ei sitä voida edes meidän iki-ihanassa hyvinvointivaltiossa hyysätä kokoko elämänsä!
Mitä jos menisit takaisin fantasialandiaan, tai jonnekkin muualle RUIKUTTAMAAN, kun et kestä kriittistä teksitä. Nimittäin sitä piisaa nyt, ja vastaisuudessakin. Minä en ole ainoa kaltaisiani. Meitä "Häiriköitä" tulee ilmaantumaan vielä kasvava joukko niin kauan kun te "Kukkahattutöädit" kiristätte pipoa aina kun kuulette kritiikkiä. Mutta sitähän saa, mitä tilaa! Ja minä olen IHMINEN, en mikään saatanan värillinen lelu! Jos minua löydään, lyön takaisin. Ja tähän on parasta alkaa tottua!
Ilmeisesti olet En suvaitse tai Suvaitsematon sitä mieltä, ettei ulkomailta pitäisi ollenkaan adoptoida lapsia, ja toivot ettei sinua olisi koskaan adoptoitu Suomeen. Toivottavasti et sentään toivo ettet olisi koskaan syntynytkään. Mielipiteesi ja tunteesi ovat täysin tosia ja oikeutettuja, onhan kyse sinun elämästäsi, mutta kannattaako tuollainen ajattelu, kun kerran sinut on jo tänne adoptoitu?
Itsesi kannalta olisi paras lopettaa katkera puhe ja kääntää katse nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, niihin keinoihin, joilla voisit elää elämääsi suhteellisen onnellisena Suomessa tai muualla. Se, kannattaako ulkomailta jatkossa adoptoida ollenkaan lapsia Suomeen on vakava eettinen ja moraalinen kysymys, jonka pohtimiseen tarvitaan juuri teitä, aikuisia ulkomailta adoptoituja.
Siis, kiitos mielipiteistäsi, vaikka taitavat olla aikamoisen raivon ja katkeruuden sävyttämiä. Siitä olen vähän huolissani, ja toivon että saat raivosi taltutettua, sillä kenellekään ei ole hyväksi velloa pitkään noin synkissä ja kiihkeissä tunnelmissa.
Se, mitä minä ajan, on rajoituksia. Haluan, että kansainväliselle adoptiolle on olemassa selvät kriteerit ja rajoitukset. Minulle on yhdentekevää vaikka suomi olisi täpösen täynnä juoppojen ja narkkarien lapsia. Yksi virhe ei oikeuta toiseen. Vai etkö sinäkään enää välitä vastaantulijoista sen takia, ettei se Huopalahdentien toimitusjohtajaan välitttänyt? Kun ei kukaan muukaan välitä, en välitä minäkään. Tässäpä taas sitä kuuluisaa suomalaista maalaisjärkeä, totta tosiaan!
Haluan myös ehdottomasti lakkauttaa sen herhakuvitelman, että adoptio olisi jonkin sortin kehitysavun muoto. Minusta lapsien poisvieminen synnyinseuduuiltaan ei ole kehitys vaan kriisiapua. Eihän pakolaisuuskaan ainakaan virallisesti ole sitä, että kun me otamme ihmisiä tänne turvaan, he jäävät asumaan tänne ikuisesti.
Sitäpaitsi mielestäni rajansa kaikella. Mielestäni kehitysavun täytyy pyrkiä takaamaan, ettei synny ihmisiä, joista ei voida huolehtia, ja joita joudutaan antamaan adoptoiavaksi. On samantekevää kuinka paljon YK Unicen Ilo ja luoja ties mitkä järjestöt kirkuvat esim Afrikan kurjuuttaa:Ei niittä loputtomiin auteta. Sen verran minä olen länsimaissa asunut, ja mielialoja tunnustellut. Tämä pitäisi koettaa nyt tajuta. Kohta ollaan tilanteessa, jossa verovaroja ei käytetä kehitysmaihin centin centtiä. Ne antavat jotka niin haluavat, ja ne eivät anna jotka eivät halua. Kyllä minusta meidän on rajallisten resurssien takia pakko hyväksyä, että jotkut siellä tulevat kärsimään. Jossain vaiheessa Länsimaiden solidaarisuus loppuu. Sitten sieltä enää vain viedään lapsia pois, ja muuhun ei ole halua. Minusta ennen sitä pitäisi jo toimia, ja pyrkiä takaamaan esim ehkäisyn ja perhesuunnittelun tietä se, ettei sinne synny sellaisia lapsia kuin minä.
Adoptiolla tulee olla kunnolliset ja todelliste kriteerit. Vastaavasti hyväksyisin taloudellisen tuet ja esim neuvonnan sellaisille perheille, jotka pääisisvät läpi seulasta. Esim miettisin kahdesti, ennenkuin suomalaiselle keskivertoperheelle adoptiolapsen antaisin. Onhan siellä tosin aimo annos sitä maalaisjärkeä. Yleentä tälläisissä perheissä muutenkin hyväksyttään lapsen erillaisuus ja hänen oma etninen identtitenttinsä. Myös yksihuoltajat eivät välttämättä ole huono vaihtoehto. Avopareilla tai homoille en sen sijaan antaisi lasta missää olosuhteissa. Ja kyllä, nyt saa sanoa, että olen sydämmetön, kiittämätön paska, ja homofobi. Antaa tulla nyt oikein sdämmen kyllyydestä, kyllä minä kestän, usko pois!
Yhtensä adoptionehtona voisi olla kaksoikansalaisuus, ja se, että lapsi vietäisiin käymään kotimaassaan ainakin kerran ennen 18-ikävuoden ikää. Suomalaiset reissaavat ympäri maailmaa lomamatkoillaan sydäntalvella ja syksylä, joten turha aukaista nyt sitä Junttisuutasi ja kysyä, että mitä sekin maksaa. Jo adoption tapahduttua vaatisin lakiin virkailijan oikeutta ja velvollisuutta käydä adoptioperheiden luona aina siihen saakka kunnes lapsi täyttää 16-v Lapsen vanhemmilla täytyisi olla myös velvollisuus viedä lapsi koko maan kattavaan adoptiotoimintaan, jossa eri maista adoptoidut lapset tapaisivat toisiaan. Lapsi pitäisi kasvattaa kaksoiidenttitenttiin, mikä käytännössä takoittaa, ettei hän saa kokea minkäänlaista häpeää siitä, mistä on tullut. Lasta ei myöskään saa käyttää poliittisten tavoitteiden välineinä, esim "suvaitsevaisuuden" edistämämiseen, vaan ryhmätapaamisissa ja kahdestaan virkailijan tulisi selittää lapselle, että hän on vieras vieraalla maalla, ja että suomalaiste tulevat aina suhtautumaan hänen vieroksuvasti. Lapselle ei aihuuta minkäänlaista traumoja hyväksyä tämä, vaan on päinvastoin helpotus, ainakin jos hän on niinsaottu "ei valkoinen"(Itä-Euroopasta)Lapsen oma valinta viimekädessä on, pitääkö hän itseään enemmän suomalaisena tai esim Afrikkalaisena, mutta valinta myös todella kuuluu hänelle itselleen, ei medialla, vanhemille, tai minkään muunkaan sorton huuhaa organisaatioille. Ajan nimen omaan lapsen vapautta valita, ja tietenkin olla ylpeä omasta itsestään siten miten on. Hän on erillainen, ja hänell on oikeus ollakin sellainen. Se ei tee hänestä yhtään vähepää ihmistä. Adoptiolapsi tarvitsee erillaista tukea, kuin esim maahanmuuttaja, ja ennenkeiakkea tunnustusta omana itsenään. He eivät ole kaksoiidenttiteetilläkään minkään sortin uhka suomelle ja suomalaisuudelle, ja jos ovat, olisi sitä pitänyt miettiä silloin, kun adoptiopäätöstä tehtiin. Suomi saa luvat sopeutua heihin sellaisinsa kuin he ovat. Se ei ole asia, jossa ihmisillä olisi varaa esittää "mielipiteitä"
Se, mitä medialla, Darlalla, Ottovanhemmille yleensä, tai kaiken muun maailman suvaitsevaisilla ja "Humanisteilla" on asiaan sanottavaa, on taas minulle yksi hailee! Ei voisi tottapuhuen vähempää kiinnostaa!
Kiitos pitkästä palopuheestasi. Sinähän voisit jo osallistua politiikkaan noiden pitkien kirjeiden perusteella. Kaikki mitä sanoit tuntuu minusta itsestäänselvältä. Olen eri mieltä homojen adoptio-oikeudesta, sillä minusta rakastavat vanhemmat ovat lapselle tärkein asia, ei vanhempien sukupuolinen, etninen yms. tausta.
On hyvä, että asioista puhutaan suoraan ja rehellisesti. Kannatan kuitenkin maltillista linjaa, mikä ei tarkoita neutraalia suhtautumista tai aitouden puutetta, vaan avointa, rauhanomaista keskustelua. Viha ja katkeruus eivät aja asioita eteenpäin, vaikka oikeasta asiasta keskustellaankin.
Joka tapauksessa on hyvä että puhut asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä. Puhu vain enemmän eri paikoissa, mutta yritä tehdä se ilman vihaa ja ylimääräisiä negatiivisia tunnelatauksia, niin sinua kuunnellaan paremmin ja asioita voi tapahtuakin.
Se mitä ihmiset tarvitsevat, lapset, aikuiset, sinä ja minä, on pohjimmiltaan rakkaus. Kaikki me tarvitsemme rakkautta ja hyväksyntää, ja haluamme myös antaa sitä muille. Sinulla on paljon annettavaa muille, joten lisää rakkautta itsessäsi ja elä elämääsi eteenpäin taistellen paremman huomisen puolesta niin adoptioasioissa kuin muissakin asioissa. Uskon että sinuakin rakastaa joku, joten ei elämä niin mustaa ole kuin kirjeesi antavat ymmärtää. Katso ympärillesi ja ylläty.
Minä taas olen eri mieltä rakkauden parantavasta voimasta. Minun Ottovanhempani väittävät vieläkin "rakastavansa" minua, ja olemme riidelleet kohta yli 12-vuotta, ja hädin tuskin puheväleissä. Voihan "rakastava" isä väittää suojelevansa tytärtään telkeämmä tämän omaan huoneeseensa hänen "parhaakseen". Rakkaus ei kelpaa tekosyyksi huonolle kasvatukselle, erityisesti, jos kysymyksessä ei edes ole oma lapsesi!
Sanotaan, että lapsi tarvitsee rajoja, mutta niin tuntuu tarvitsevan myös muukin yhteiskunta. Pelkkä rakkaus ei aina, eikä VARSINKAAN adoptiossa riitä. Jälkeenpäin on liian myöhäistä tulla nyyhkyttämään ja pyytämään anteeksi, ja sanomaan että olen pahoillanit, me teille virheen. Adoptiovanhemmilla ei sellaisiin virheisiin/ylilyönteihin ole varaa. Heidän täytyy luottamuksensa ansaita. Sanokoot muu yhteiskunta mitä tahansa, eri värinen lapsi tietää, etteivät nämä ole hänen oikeat vanhemmat. Vanhemmuus pitää näin ollen ansaita. Minun Ottovanhempani pitivät sitä itsestään selvyytenä, enkä 8-vuotiaasta saakka en ole pitänyt heitä muuna kuin elämääni terrorisoivina häirikköinä. Joten pelkkä rakkaus ei TODELLAKAAN riitä! Monet Ottovanhemmat ajattelevat että lapsi on heille ikuisessa kiitollisuuden velassa, ja että heidän vanhemmuutensa on taattu kun valtio on hyväksynyt heidät lapsen virallisiksi holhoojiksi, ja lapsi on saanut heidän sukunimensä.
Mutta adoptio ei ole niin yksinkertainen juttu! On lapsia, jotka ovat hylänneet perheensä ja sukunimensä heti tultuaan 18-vuoden ikään. BIOLOGISIA lapsia. Ei ole vaikea arvata, kuinka helppoa tämä on adoptiolapselle. Joten minusta nuo puheet "rakkauden" parantavasta voimasta voi heittää jätemyllyyn muiden fraasien kuten "Värillä ei ole väliä" kanssa!
Mielestäni adoptiovanhemmat tarvitsevat ennenkaikkea pätevyyttä ja halua oppia omista virheistään, ei "rakkautta" Rakkaus antaa tekosyyn olla välittämättä omista mokistaan, koska "Mehän olemme toimineen hyvässä tarkoituksessa" Se ei oikeuta ylilyönteihin tai virheisiin, ja minä olen ainakin muistanut ne kaikki. En ole antanut anteeksi, kun ei olla pyydetykkään, ja nyt on joka tapauksessa liian myöhäistä. Toivon mukaan tämä ei toistu kenenkään toisen lapsen kohdalla, juuri sitähän minä tässä yritän varmistaa. Ja sen takia adoptio tarvitsee tiukat laatukriteerit ja asialle omistautuneet vitanomaiset ja tukiverkoston, ei "Rakkautta"!
Rakkaus on hyödytöntä, jos ei lapsi vastaa siihen vilpittömästi, minkä takia se on pelkkä sivuasia, joka tulee vasta sitten, kun kaikki osapuolet ovat siihen valmiita. Yhden puolen sokea sekoileminen "rakakuden" nimissä on aiheuttanut nykyisen olotilan, jossa meillä on tulevaisuudessa entistä suurempi määrä oireilevia adoptiolapsia. Pelkkä Rakkaudella ja tyhjillä Fraaseille ei päästä edes murrosikään saakka, ja senkin jälkeen epäonistuneekin adoptionkin lopputuloksen on tässä maassa ja maailmassa elettävä. Siksi pelkkä rakkaus ei riitä!
Mitä Homojen ja avoparien aopdtio-oikeuteen tulee, vastustan sitä jyrkästi. Adoptiosta ei saa tehdä tasa-arvo kysymystä. Lapselle täytyy turvata rauhallinen ja tasapainoinen kasvuympäristö, mikä ei onnistu sillä, että hän asuu jo muuten poikkeavan luona, tai sellaisessa perheessä, jossa toinen osapuoli voi lähteä lätkimään kun alkaa tuntua pahalta.
Adoptiossa ei ole(eikä missään tapauksessa saa olla) kysymyksessä vanhempien tasa-arvo toistensa kesken. Tärkeintä on taata lapselle tasapainoinen kasvuympäristö, mikä ei onnistu mielestäni sen enempää avoliitossa elävältä kuin homoseksuaaliltakaan. Homot voivat puolestani elää rauhassa sinä minä ovatkin, kunhan eivät adoptio ulkomailta, sillä sitä minä en hyväksy.
En myöskään hyväksy puoli nykyäänkaan hyväksytyistä adoptiovanhemmista, saati sitten avopareja adoptiovanhemmiksi, IKINÄ! En ehkä edusta yleistä mieleipidettä, mutta minulla on tiukka linja näissä asioissa. Lapselle täytyy ennen muuta olla oikeus elää omana itsenään. Mielestäni jo monet vakioparisuhteessa elävät heterot ovat VAKAVA uhka tälle seikalle. Mutta yhtä vääryyttä ei saa korvata kaksi. Kannatan, että lapsi täytyy adoptioida sellaiseen perheeseen, joka hyväksyy hänen juurensa, eikä pidä hänen OIKEAA syntyperäänsä tai OIKEITA vanhempia uhkina, niinkuin omassa tapauksessani, eikä anna lapselle rahaa lentolippuun mosambikiin, kun tämä on 18. Eli paljon mätiä omenia on "hyvissäkin" puissa, mutta en silti kannatta sen enempää homojen adoptio-oikeutta kuin avoparejakaan. Pysykööt vain homot omassa lestissään, ja avoparit vahvistakoot suhdetta ja menkööt naimisiin. Toivon mukaan ennen sitä ei lapsia heille irtoa, mutta luoja tie mitä nuo 200-hörhöä tuolla eduskunnassa päättävät. Paljoa en asioille voi, mutta ainakin tulen ensi vaaleissa äänestämään ehdokasta, joka ei pelkää sanoa kantaansa julki. Olkoot minun puolestani vaikka Natsi! Olen kurkkuani myöten täynnä "suvaitsevaisuutta"!!!!!!
Olen samaa mieltä siitä, että rakkaus ei yksin riitä kun puhutaan lasten kasvatuksesta tai mistä tahansa ihmisten ja muiden elävien olentojen välisestä toiminnasta. Aito rakkaus punnitaan arjen teoissa enemmän kuin missään muussa. Myötätunto olisikin ehkä parempi sana tähän yhteyteen, sillä aidosti myötätuntoinen ihminen osaa kuunnella ja ottaa huomioon kanssaeläjänsä arjen teoissa. Ilman aitoa myötätuntoista läsnäoloa nuo teot ja itse rakkaus muuttuu kliseeksi, jota kovaan toitotetaan, mutta joka ei näy missään.
Ei ole kuitenkaan helppoa olla vanhempi puhumattakaan adoptiovanhemmuudesta. Uskon että useimmat vanhemmat tekevät parhaansa ja rakastavat lapsiaan, olivat nämä adoptoituja tai biologisia. Sellaisetkin vanhemmat, jotka jättävät lapsensa heitteille tai jopa vanhingoittavat lapsiaan fyysisesti ja/tai psyykkisesti eivät useinkaan ymmärrä tekevänsä pahaa. On vahinko, että monet lapset joutuvat kärsimään sellaisesta, mutta kaikkea ei tässä maailmassa voi kontrolloida, vaikka kuinka haluaisi. Myötätuntoni on täysin kaikkien lasten puolella, erityisesti niiden, jotka tarvitsisivat erityishuomiota olosuhteidensa takia, mutta myötätuntoni on myös vanhempien puolella, koska tiedän että he kärsivät yhtä paljon kuin lapsensa, elleivät joskus enemmän.
Mihinkään natsijärjestelmään ei voida ryhtyä, mutta asioista on hyvä puhua suoraan. Avoimella, aidolla puheella oikeiden asioiden puolesta ja omalla esimerkillä voi vaikuttaa aika paljon, mutta kärsimys ei koskaan katoa maailmasta, vaikka kuinka haluaisi. Aina voi kuitenkin yrittää auttaa, ja tässä tapauksessa kansainvälinen adoptio pitäisi kenties ottaa ihan suurennuslasin alle.
Viitaatko tällä siis siihe, että kehitysmaiden ongelmia pitäisi poistaa adoptoimalla sieltä lapsia tänne meille? Kun heillä alkaa ilmetä ongelmia ja amsentuneisuutta sympatiasi on varauksetta vanhempien puolella, joilla on vaikea "kasvatusurakka" edessä? Et tunnu juuri olevan yhtään sen parempi ihminen, kuin niistä joita parjaat. Rakkaus on todellakin vain klisee. Äiti, joka antaa lapsena adoptoiavaksi saattaa hyvinkin rakastaa lastansa enemmän kuin sen toinen "äiti", joka lapsen ottaa vastaan, koska ei kykene tästä huolehtimaan. Joten en näe ainakan itse adoptiovanhempien yläpuolella mitään sädekehää. He ovat itse valinneet adoption tavaksi hankkia lapsia. Koska valinta oli tietoinen, minusta he ovat myös vastuussa kaikista virheistään ja ylilyönneistään. Niistä on turhaa syyttää sitä, että biologistenkin lapsien vanhemmilla on välillä vaikeaa. Adoptiovanhempien pitäisi olla esimerkkejä, ei mitään keskitasoa, jolla saakin olla "rankkaa"!
En ehdota kansainvälistä adoptiota ratkaisuksi kehitysmaiden ongelmiin, enkä myöskään ratkaisuksi kenenkään henkilökohtaisiin ongelmiin. On totta, että äiti joka ymmärtää ettei voi itse tarjota lapselleen hyvää kotia, antaa hänet adoptoitavaksi hyvään kotiin. Se, mikä on hyvä koti onkin sitten vaikea kysymys.
Ylipäätään olen sitä mieltä että ihmisten tulisi tarkkaan miettiä haluavatko lapsia, miksi haluavat ja ovatko he todella valmiita koko elämän pituiseen tehtävään vanhempina. Kuten Pikku Prinssi sanoi, ihminen on vastuussa siitä minkä on kesyttänyt. Hän on vastuussa maan päälle tuomastaan uudesta elämästä.
Mutta en voi asettua kenenkään puolelle, paitsi että sympatiani ovat enemmän niiden puolella, jotka eivät voi puolustaa itseään, eli lasten puolella. Aikuisten pitäisi tuntea vastuunsa, mutta aina ei näin ole ikävä kyllä.