Asun Sauvossa ja laitin antennin Jyväskylään päin.Tuleeko rallit kanavalta 99.3MHz?Alkoi kuulua moinen kanava ainakin.Aattelin että tulee parempi rallifiilis kuuntelemalla livenä.Pian horsmat pölisee.
Ralliradio?
Sauvolainen
7781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Autoradion Rds löysi nimenkin.On se tämä kanava.Vähän heijaa mutta kuuluu kuitenkin :D
Kiitos tiedosta, että se kuuluu auton radiossa. Yritän saada kuulumaan kun itsekin asun Varsinais-Suomessa Turussa. Itse kuuntelen Radio Keski-Suomen lähetystä netin kautta kun se kuuluu netin kautta näin Ralliviikon ajan.
Onkohan ralliradion taso tänä vuonna yhtä heikko kuin viime vuonna? Vai onko palattu vanhaan hyvään tyyliin?
Tuskinpa siihen vanhaan fiilikseen on enää paluuta. Kun lähetykset tulevat Radio Suomen päälähettimen eli 99,3:n kautta, niin sekaan on luultavasti pakko ottaa ne viime vuodelta tutut, iki-ihanat merisäät ja sen sellaiset. Ja tunnelmaa laskee se, että Vanhasen Eki ei ole enää ralliradiossa mukana.
mikähän vittu siinä mahtaa olla ettei Yle saa oma taajuutta ralliradioon? 87.6 oli joskus käytössä, onko niin jäykkää byrokratiaa ettei sitä voi pariks päiväks lainata rallikäyttöön?
Heippa kaikille!
Itse olen saanut vastauksen Ralliradion toimitusjohtajalta Arvo Vuorelalta. Tässä tulee Arvo Vuorelan vastaus. "Ralliradio käyttää Radio Keski-Suomen taajuuksia 99,3 (JKL) ja 97,0 (Pihtipudas). 87,6 on nykyään Radio Peilin käytössä. Se on tehoiltaankin niin pieni, ettei kattaisi koko rallireittiä.."
Terveisin Emil.M
Eikös se ralliradion (ja samalla koko Yleisradion) toimitusjohtaja ole Mikael Jungner? :)