no hohhoijaa

Eipä voi kuin suuresti ihmetellä tämänkin palstan kirjoituksia. Näitä lukiessa tulee mieleen, että lähes kaikki huostaanotot on aiheettomia, lähes kaikki perhekodit on aivan kamalia rahastus-paikkoja, puhumattakaan että kaikki sossut on ihan psykopaatteja - pelkkiä perheille pahaa haluavia ja aiheuttavia järjestöjä????
Hei, menkää nyt vähän itseenne ja miettikää, että miksihän ne lapset (lapsi) on otettu huostaan.
Uskallan väittää kyllä näin, että ne perheet; äidit ja isät, joissa lapset hyvin hoidetaan ja hyvin kohdellaan, ei ole kyllä pienintäkään pelkoa että huostaanotettaisiin ihan "tuosta noin vaan". On se kumma miten se oma mielikuvitus tekee tepposia ja se oma mieli saa ne asiat näyttämään joskus vähän toisilta mitä ne on.
Niin se minunkin tuttavani aina kertoi miten kaiket kesät hoiti omia lapsiaan ja miten kaikkea kivaa he tekivät yhdessä, miten "kaikkeni annoin lapsille" yms. potaskaa. Kylmä totuus oli kuitenkin se, että hän antoi kaikkensa vain viinalle ja ryyppykavereille. Jostain kumman syystä se oma alitajunta kai yritti peitellä ja unohtaa kaiken tapahtuneen ja mielikuvitus toi tilalle kaikkea muuta kuin mitä totuus oli.
1214028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 121

Vanhimmat

joiden lapset on otettu pois heiltä ilman syytä, eivät ne ryyppäävät ja lapsiaan pahoinpitelevät. Turha tulla tänne tuollaisia selittämään.

Äänestä
  • "Lapset otettu pois ilman syytä."??? Voihan se olla niin, ettei ne vanhemmat / vanhempi näe (tai halua nähdä) sitä syytä minkä muut näkee ja siitä syntyy ristiriita.
    Eikäpä ne alkoholi- tai muut päihderiippuvuudet ole välttämättä se kaikista pahin juttu... Ihminenhän näkee vain sen minkä haluaa nähdä.

    Äänestä

  • kommentoija... kirjoitti:

    "Lapset otettu pois ilman syytä."??? Voihan se olla niin, ettei ne vanhemmat / vanhempi näe (tai halua nähdä) sitä syytä minkä muut näkee ja siitä syntyy ristiriita.
    Eikäpä ne alkoholi- tai muut päihderiippuvuudet ole välttämättä se kaikista pahin juttu... Ihminenhän näkee vain sen minkä haluaa nähdä.

    vastustettu lasten ns hoidollisia huostaanottoja.

    Lapsia otetaan pois vanhemmilta ja pannaan lastenkotien psykiatrisille osastoille, jossa he jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa. Usein kohteena ovat neurologisista sairauksista esim as:ista kärsivät lapset, joita luullaan mielisairaiksi.

    Itsellänikin on as-lapsi, joka onneksi on saanut olla kotona, koska saimme diagnoosin jos ennen kouluikää. Tunnen syvää myötätuntoa niitä vanhempia kohtaan, joiden lapsi on otettu väärin perustein huostaan.

    Vain noin 30% lapsista otetaan huostaan vanhempien alkoholi- tai huumeongelman takia, eivätkä tällaiset vanhemmat kirjoittele tälle palstalle, vaan pyörivät kapakoissa.

    Äänestä

toivottavasti saat itsekin kokea miten yhteiskuntamme antaa tukensa apua tarvitseville... kun niin ihannoit sossun toimia?

Äänestä

elämääsi kun tänne pitää tulla huokailemaan. Olet aivan oikeassa, alitajuntasi pettää sinut pahemman kerran. Uskottelet itsellesi jotakin muuta elämästäsi mitä se tosiasiassa on. Miten sinua nyt auttaisi? Hankkisit itsellesi elämän. Laisiasi tyhjiä ihmisiä vierailee täällä silloin tällöin. Jos kertoisit mikä sinua ottaa päähän, niin autamme parhaamme mukaan. Ylipaino, seksiä ei ole, morkkaamasi tuttava on sievä ja teit hänestä lastensuojeluilmoituksen kun miehesi katse viipyi hänessä pidempään kuin sinä sallit ... ?

Äänestä
  • Kiitos oma elämäni on oikein mukavaa ja rikasta. "Uskottelet itsellesi jotakin muuta elämästäsi mitä se tosiasiassa on." Niin että mitä uskottelen omasta elämästäni ja mitähän sinä mahdat minun elämästäni tietää ja millaista se sitten mahtaisi olla? :-)
    Kiitos olen hankkinut oman elämän johon kuuluu työtä, vapaa-aikaa, harrastuksia ja ennenkaikkea ihanat lapset ja puoliso jotka on ne arvojärjestyksessä kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni.
    Tekeekö se minusta tyhjän, jos sanon jotain sellaista mikä nähtävästi jonkin kohdalla kolahtaa kun siitä täytyy niin ottaa nokkiinsa?
    Ja ihan tiedoksi, en ole yli- enkä alipainoinen, seksiä on niin paljon kuin sitä tarvitsee vaikka päivittäin eikä tapoihini kuulu morkata tai arvostella ketään ulkoisten ominaisuuksien johdosta. Suinkaan ei elämäntehtäväni ole pitää lukua ketä mieheni - tahi kuka tahansa muukaan - katselee ja ihailee.
    Tuollaiset kommentit joita sinultakin sain, saa vain hymyn huulille ja miettimään, että on meitä moneen junaan, on tosiaan.

    Äänestä

  • perheelllinen... kirjoitti:

    Kiitos oma elämäni on oikein mukavaa ja rikasta. "Uskottelet itsellesi jotakin muuta elämästäsi mitä se tosiasiassa on." Niin että mitä uskottelen omasta elämästäni ja mitähän sinä mahdat minun elämästäni tietää ja millaista se sitten mahtaisi olla? :-)

    Olisit tarkkaillut kelloa etkä hymyillyt, junasi meni jo ja jäit asemalle.

    Tapoihisi kuuluu vaan mielipiteen muodostaminen ilman minkäänlaista tietoa asiasta.
    Samalla tietomäärällä minkä mukaan sinä muodostit vastauksesia tehdään myös huostaanotot. Jos samalla tietomäärällä tuomittaisi ihmisiä vankeuteen tai kuolemaan, niin montako syytöntä luulisit tuomittavan.

    Äänestä

tuoda lasten elämään hyvää vai aikuisten elämään pahaa.
Jokainen alkon kanssa läträäjä kyllä aivan varmasti tietää ja tunnistaa oman heikkoutensa ja huonoutensakin
sinunkaltaisesi hyvän ihmisen edessä.

Jos haluat jotenkin auttaa lapsia ja nuoria esimerkiksi päihdeperheissä
niin otappa selville mikä on esimerkiksi paikkakuntanne tilanne päihdehuollon osalta.
Jos vähänkään vaikuttaa siltä
etteivät kaikki halukkaat ja viinan kiroista irti haluavat pääse hoitoon
niin laitappa itsesi likoon
ja tee kyseiselle asialle jotain.
Tulee sinullekin näiden mollaamistesi ja näkemistesi suhteen se peiliin katsomisen paikka!

Äänestä
  • Ja montakohan on niitä, jotka saman tien hoidon jälkeen menevät ja ostavat sen pullon... taas... Jos tuosta alkuperäisen kirjotuksesta joku tuntee syyllisyyttä, niin sitten voi olla tyytyväinen että omatunto vielä toimii sen verran. Ei kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä mistään toisen syytöksestä jos ei siihen ole aihetta.... you know!?
    Aikuinen on aina aikuinen ja vastuussa omista teoistaan, myös alkoholismista! Lapsi on aina syytön ja täysin vanhempien armoilla oli sitten tilanne mikä tahansa. Pistää vihaksi minuakin.

    Äänestä

  • ohikulukija kirjoitti:

    Ja montakohan on niitä, jotka saman tien hoidon jälkeen menevät ja ostavat sen pullon... taas... Jos tuosta alkuperäisen kirjotuksesta joku tuntee syyllisyyttä, niin sitten voi olla tyytyväinen että omatunto vielä toimii sen verran. Ei kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä mistään toisen syytöksestä jos ei siihen ole aihetta.... you know!?

    Samaa mieltä edellisen kanssa.

    Mutta lakia on lastensuojelussa noudatettava päihdeperheidenkin osalta. Ei ketään voi jättää ilman kunnon päihdekuntoutusta sen takia, että saattaa olla vaarana, että se ei toimi. Ja katko ei todellakaan ole tarkoittamaani kuntoutusta, se on vasta pääsyedellytys hoitoon.

    Jos hoidosta ei ole apua tai siitä kieltäydytään / lopetetaan kesken, olisi lakia muutettava niin, että lapsi voidaan ottaa adoptioon. Silloin hänellä on paremmat mahdollisuudet saada kunnon koti itselleen.

    Kyllä terve ihminen voi tuntea syyllisyyttä siitä, että ei ole kantanut kortta kekoon millään tavalla yhteiskunnallisista asioista, varsinkin lapsia koskevissa. On asioita, joihin muutoksen saamiseen ei pelkkä äänestäminen riitä...

    Tietysti lapsi on syytön, kuten kaikki sivulliset aikuisetkin ovat syyttömiä toisten toilailuun. Mutta alkoholisti ei kyllä pysty olemaan vastuussa yhtään mistään, ei edes itsestään, ei ennen kuin mahdollinen raitistuminen on tapahtunut. Ja turha mollata päihdehuoltoa - siellä on saatu ihan hyviä tuloksia aikaiseksi - enkä edelleenkään tarkoita silloin tällöin katkaisussa käymistä.

    Lapsen EI pidä olla vanhempien armoilla, sen takia on olemassa lastensuojelu, mutta ongelma on ollut lastensuojelun toimimattomuudessa. Ja SIIHEN puuttumisesta taas on kyllä vastuussa jokainen vastuuntuntoinen aikuinen tässä tasavallassa.

    Äänestä

  • ohikulukija kirjoitti:

    Ja montakohan on niitä, jotka saman tien hoidon jälkeen menevät ja ostavat sen pullon... taas... Jos tuosta alkuperäisen kirjotuksesta joku tuntee syyllisyyttä, niin sitten voi olla tyytyväinen että omatunto vielä toimii sen verran. Ei kenenkään tarvitse kokea syyllisyyttä mistään toisen syytöksestä jos ei siihen ole aihetta.... you know!?
    Aikuinen on aina aikuinen ja vastuussa omista teoistaan, myös alkoholismista! Lapsi on aina syytön ja täysin vanhempien armoilla oli sitten tilanne mikä tahansa. Pistää vihaksi minuakin.

    Että täällä kaikenlaiset ns. kunnolliset kalkkunat käyvät päätään aukomassa.
    Kuulkaas nyt vaan, niitä aiheettomia huostia on ja todella on!
    Kun vaan otatte päänne pois sieltä p...tä, niin näette mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

    Äänestä

  • thm kirjoitti:

    kot, kot sanoi toinenkin tyhmä kana
    ja nokki nokkimistaan.......

    THM
    näitä ittensä ylentäjiä ja paremmiksi ihmisiksi (kanoiksi) luulevia kansalaisia
    käy tämän tästä
    monottelemassa ja ryvettämässä muita
    joilla on ollut omastakin takaa vaikeuksia elämässään.

    Mutta siitähän tuntuu osalle näitä
    kot, kotkottajia tulevan hyvätkin fiilikset!
    No kot, kot kotkottajat löytävät vielä nämä pahatkin jyvänsä nokkiessaan
    vielä edestään.......

    Äänestä

  • jyväänsä kirjoitti:

    nokkii kunnon vanhempia, jotka haluaa mielivallalta pesueensa pelastaa...

    Äänestä

Aivan samaa mieltä aloittajan kanssa. Kummallista luuserisakkia täällä pyörii ja aina sama tarina, "lapset on otettu syyttä huostaan". Ai jaa, enpä minäkään usko että sossusta marssitaan noin vaan kotiin ja otetaan lapsi huostaan. Kyllä siinä on aina pitkä asioiden perseelleen meno takana. Enpä onneksi tällaisia perheitä edes tunne, joista on lapsi otettu huostaan. Miksi en? Koska oma perheeni, sukulaiseni ja ystäväni ovat normaaleja ihmisiä, osaavat hoitaa asiansa ja kantaa vastuunsa.

Äänestä
  • suustasi asiattomat
    ja kaikkien suomalaisten asiat tietävä
    ihan oma ja yhtä viisas kuin sinä itse
    - mielipide?

    Menepä peilin eteen ihailemaan sitä ihan omaa itseäsi; kaikkitietävää ja todellista luuseria.....
    (yleensä näillä todellisilla luusereilla on juuri sinun tyylisesi tapa esittää asioita:
    vain minä tiedän ja kukaan muu ei yhtään mitään tiedäkään.....)

    Ala-arvoista tekstiä, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.
    Empiirinen tutkimus lastensuojelusta
    - minä, minun kaverit ja minun suku!

    Äänestä

  • Oikein kaiken idioottimaisuuden ja typeryyden pohjasakkaa!

    Kun ei omaa tuttavapiiriä ole todellisuudessa olemassakaan, niin pitää tänne tulla omaa heikkopäisyyttään todistelemaan.

    KUULE LUUSERI:
    Sinun paskan jauhannallasi ei ole mitään merkitystä siihen verrattuna, mikä on TOTUUS.
    Todelliset asioita tuntevien mielipiteet, tutkimustulokset lastensuojelun epäkohdista, sekä niiden kokemukset, jotka TIETÄVÄT, mistä puhuvat, ne ovat jo ajat päivät sitten polkeneet tuollaisten luusereiden luulotteluhörinät maan rakoon.

    Mene luuseri paska peilin eteen ja HÄPEÄ omaa typeryyttäsi. Katso oikein perusteellisesti ja pitkään ja HÄPEÄ idiootti moukkamaisuuttasi - jos edes sitä osaat.

    Laskepa, montako lasta autat pääsi pehmeydellä?

    Minä sentään olen todistetusti auttanut monia kymmeniä, mutta sitäkään sinä bimbo tuskin ymmärrät edes.

    Äänestä

  • tuli lakaisemaan? kirjoitti:

    Oikein kaiken idioottimaisuuden ja typeryyden pohjasakkaa!

    Kyllä peiliin pitäisi katsoa ja hävetä niiden, jotka tekee lapsia eikä kykene niistä asianmukaisesti huolehtimaan. Sitten syy pitää tietysti vierittää yhteiskunnan tai vaan muuten toisten niskoille. Niin, lastentekoonhan ei paljon vaadita, niiden kasvattamiseen vähän enemmän ja kaikilla ei valitettavasti riitä rahkeet siihen. Huomaahan sen nytkin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

    tarpeeksi, huostaanottojen tarpeellisuudesta;) Eli, tarpeen ovat=)

    Äänestä

  • kertoo ihan kirjoitti:

    valitut "paremmat" kasvattajat
    - osalla siellä sijaisiksi itseään tituleeraavilla on sentään vieraidenkin perheiden lapsia kasvatettavana ja vielä sossujen valvomina. Kielenkäyttö (ja ajatuksen juoksu) on osalla sijaisista pahempaa ja ala-arvoisempaa kuin hesan rautatieasemalla pyörivien teinien......

    Mitähän sitten näille lapsille
    (sijaisperheen omat ja vielä vieraatkin siihen päälle) pitäisi sinun mielestäsi tehdä?

    Äänestä

  • ja hohhoh.. kirjoitti:

    p..an jauhaminen.

    Oletteko vielä sen verran yksinkertaisia
    että luulette esimerkiksi lapsia auttavanne
    näillä todella mitäänsanomattomilla yksinkertaisilla ja tyhjänpäiväisillä jorinoillanne.

    Jos vieraiden perheiden lasten ja nuorten asiat todella kiinnostavat, menkää ja tehkää jotain kaikkien lasten ja nuorten elinolojen hyväksi.
    Siitä voi olla sata kertaa enemmän hyötyä kuin esitellä "hyvä minä ja hyvä minun suku"!

    Jos olette niin yksinkertaisia
    että luulette tuolla p..an horinalla auttavanne jotakuta niin vähässäpä on järki ja äly osalla!

    Kattelkaapa sinne ihan peilin pohjalle asti, mitä siellä todellisuudessa näkyykään....
    lasten auttajako, höh!

    Äänestä

  • oikein erikseeen kirjoitti:

    siellä käyttää tuollaista kieltä?

    Äänestä

  • tuollainen tyhjäpäitten kirjoitti:

    p..an jauhaminen.

    Oletteko vielä sen verran yksinkertaisia
    että luulette esimerkiksi lapsia auttavanne
    näillä todella mitäänsanomattomilla yksinkertaisilla ja tyhjänpäiväisillä jorinoillanne.

    Jos vieraiden perheiden lasten ja nuorten asiat todella kiinnostavat, menkää ja tehkää jotain kaikkien lasten ja nuorten elinolojen hyväksi.
    Siitä voi olla sata kertaa enemmän hyötyä kuin esitellä "hyvä minä ja hyvä minun suku"!

    Jos olette niin yksinkertaisia
    että luulette tuolla p..an horinalla auttavanne jotakuta niin vähässäpä on järki ja äly osalla!

    Kattelkaapa sinne ihan peilin pohjalle asti, mitä siellä todellisuudessa näkyykään....
    lasten auttajako, höh!

    Jokainen huolehtikoon omista lapsistaa, ei ole meikäläisen tehtävä eikä ammatti. Ja kun ette siihen itse pysty niin onneksi yhteiskunta ottaa huostaan. Valitettavasti vaan ne lapset on usein jo häiriintyneitä loppuiäkseen ja siitä ei todellakaan voi syyttää soskua..

    Äänestä

  • ja hohhoh.. kirjoitti:

    Kyllä peiliin pitäisi katsoa ja hävetä niiden, jotka tekee lapsia eikä kykene niistä asianmukaisesti huolehtimaan. Sitten syy pitää tietysti vierittää yhteiskunnan tai vaan muuten toisten niskoille. Niin, lastentekoonhan ei paljon vaadita, niiden kasvattamiseen vähän enemmän ja kaikilla ei valitettavasti riitä rahkeet siihen. Huomaahan sen nytkin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

    toimivaa, jos huostaan ei oteta kaikkia niitä lapsia, jotka pitäisi ottaa?

    Kyllä siinä tilanteessa on oikeus jokaisella vastuuntuntoisella aikuisella kääntää syyttävä sormi yhteiskuntaan päin!

    Sekin koira muuten älähtää, jota kohdellaan väärin tai syytetään suotta. Yritä nyt edes hiven laajentaa makaroonin läpi maailman katseluasi. Itsekeskeisyytesi ja typeryytesi haisee tänne asti.

    Äänestä

  • kiinnosta.. kirjoitti:

    Jokainen huolehtikoon omista lapsistaa, ei ole meikäläisen tehtävä eikä ammatti. Ja kun ette siihen itse pysty niin onneksi yhteiskunta ottaa huostaan. Valitettavasti vaan ne lapset on usein jo häiriintyneitä loppuiäkseen ja siitä ei todellakaan voi syyttää soskua..

    ottaa!

    Siitä yksinkertaisesta syystä, mikä eduskunnan istuntopöytäkirjoistakin on nähtävissä, että LASTENSUOJELU EI OLE PYSTYNYT VUOSIIN TOIMIMAAN TARVETTA VASTAAVALLA TAVALLA.

    Määrärahojen puutteen takia lakia rikotaa ja tehdään huostia sieltä, mistä ei pitäisi ja vastaavasti ei huostata sieltä, mistä lapset pitäisi saada turvaan.

    TÄMÄ on jokaisen vastuuntuntoisen aikuisen asiaa Suomessa tällä hetkellä!

    Jos omasta mielestäsi et ole vastuussa lastensuojelun toimimattomuudesta, olet juuri sellainen turhanpäiväinen pään paukuttaja, jonka puheet on "tuuli huulia heiluttaa" -tasoa.
    Olet niin tyhjänpäiväinen idiootti, että puheillasi ei ole minkäänlaista arvoa.

    Äänestä

  • kertoo ihan kirjoitti:

    tarpeeksi, huostaanottojen tarpeellisuudesta;) Eli, tarpeen ovat=)

    totuuden siemen tai järjen hiventä, niistä voisi välittää.

    Mutta onneksi minulla on niin hyvä kotikasvatus, että minua on opetettu lapsesta asti jättämään tuon tasoiset ihmiset vaille minkäänlaista huomiota... Yritä raukka pärjäillä kuitenkin!

    Äänestä

  • kiinnosta.. kirjoitti:

    Jokainen huolehtikoon omista lapsistaa, ei ole meikäläisen tehtävä eikä ammatti. Ja kun ette siihen itse pysty niin onneksi yhteiskunta ottaa huostaan. Valitettavasti vaan ne lapset on usein jo häiriintyneitä loppuiäkseen ja siitä ei todellakaan voi syyttää soskua..

    ei kiinnosta muiden lasten asiat
    ja kuitenkin olet samaan hengenvetoon haukkumassa kaikki huostaanotettujen lasten perheet
    sekä siinä sivussa muutkin sosiaaliviranomaisten sirkukseen joutuneet lapset ja vanhemmat!

    VOI ÄLY JA VÄLÄYS! miten yksinkertaista eikä edes itte sitä huomaa.... siirrys kuule sujuvasti nytten sitten jo joutuisastikin
    seuraavalle posottajien p..ajauhanta palstalle miettimään
    mitäs oikein todellisuudessa haluat sanomisillasi/kirjoittamasillasi saada aikaan tai kertoa lukijoille......

    IHANKOS VAAN PELKKÄÄ P..AA HEITTELET HUVIKSESI...
    ettei edes itte älyä miten älyvapaata tekstiä......

    Äänestä

  • kuka/mikä nimimerkki kirjoitti:

    siellä käyttää tuollaista kieltä?

    näiden palstojen välille.

    Sanonpa nyt uhallakin, että yksi eittämätön esimerkki hirvittävästä kielenkäytöstä on kaktus, joka - kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä on mainittava - kykenee kirjoittamaan asiallisestikin toisinaan.

    Ja hän on vain yksi esimerkki, kyllä sieltä toisiakin rääväsuita löytyy pitkä liuta.

    Jokainen järkevä ihminen ymmärtää kyllä, että näiden kirjoitusten perusteella ei pysty huostaanoton tarpeellisuudesta arvioimaan mitään, mutta kun joku sen tekee, kertoo se arvostelijasta kyllä yhtä ja toista...

    Äänestä

  • kuka/mikä nimimerkki kirjoitti:

    siellä käyttää tuollaista kieltä?

    vaikuttaa ettei ole mitään käsitystä asiallisuudesta, sivistyksestä ja puhumattakaan edes hyvistä tavoista saatikka kunnioituksesta toisten ihmisten elämää kohtaan.

    Piilipuu on omissa kirjoituksissaan arvostellut lastensuojelun järjestelmän järjettömyyttä, toimimattomuutta ja sitä myöten on saanut sellaiset henkilökohtaiset nimittelyt ja haukkumiset niskaansa
    että hävetä saa Piilipuulle kirjoittaneiden puolesta.
    Ja näillä sijari -nimimerkeillä kirjoittavilla
    on vielä liuta toistenkin perheiden lapsia huollettavana, hoidettavana ja kasvatettavanaan!

    Äänestä

  • kuka/mikä nimimerkki kirjoitti:

    siellä käyttää tuollaista kieltä?

    ole mitään sanottavaa huostaanottojen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.

    Kunhan vain lämpimiksesi haukut ja irvailet
    kun ei ole muutakaan tekemistä.
    Menes vaikka lastesi kanssa uimaan niin tuleepahan ainakin edes lapsillesi parempi mieli!

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    ole mitään sanottavaa huostaanottojen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.

    Kunhan vain lämpimiksesi haukut ja irvailet
    kun ei ole muutakaan tekemistä.
    Menes vaikka lastesi kanssa uimaan niin tuleepahan ainakin edes lapsillesi parempi mieli!

    retkeltä ja voin suositella kivaa ulkoilua myös puolestani tuolle turhan päiväiselle räksyttäjälle.

    Olisi parasta keskittyä puhumaan vain asioista, joista tietää riittävästi, ettei tee mielipiteitään naurunalaiseksi.

    Äänestä

  • edes YKSI kirjoitti:

    totuuden siemen tai järjen hiventä, niistä voisi välittää.

    Mutta onneksi minulla on niin hyvä kotikasvatus, että minua on opetettu lapsesta asti jättämään tuon tasoiset ihmiset vaille minkäänlaista huomiota... Yritä raukka pärjäillä kuitenkin!

    Minä "raukka" pärjäilen mainiosti, mutta samaa tuskin voi sanoa sinusta, vai mitä?

    Äänestä

  • kiinnosta.. kirjoitti:

    Jokainen huolehtikoon omista lapsistaa, ei ole meikäläisen tehtävä eikä ammatti. Ja kun ette siihen itse pysty niin onneksi yhteiskunta ottaa huostaan. Valitettavasti vaan ne lapset on usein jo häiriintyneitä loppuiäkseen ja siitä ei todellakaan voi syyttää soskua..

    nyt ja aina!
    Todettu on syystä tai toisesta tuo asia!
    Vaikka kuin vanhemmat urputtaa, turha huostaanotto, se ei ole, ei ikinä!
    Turhaa haukkua sossuja tai sijareita, itse PITÄÄ KATSOA PEILIIN, NYT ja AINA, ensin, ennenkuin alkaa muita haukkua! jne....

    Äänestä

  • olen samaa mieltä kirjoitti:

    nyt ja aina!
    Todettu on syystä tai toisesta tuo asia!
    Vaikka kuin vanhemmat urputtaa, turha huostaanotto, se ei ole, ei ikinä!
    Turhaa haukkua sossuja tai sijareita, itse PITÄÄ KATSOA PEILIIN, NYT ja AINA, ensin, ennenkuin alkaa muita haukkua! jne....

    aihe? Eipä saa sitten millään selvää
    mitä yrität niin kovasti huutaa suureen ääneen.

    Hillitse itsesi ja ota asioista selvää kaiken tuon melskaamisen sijaan.
    Tuolla energialla voisi jo selvittääkin
    muutaman asian ja seikan miten ne suomalaisessa lastensuojelusssa todellisuudessa toimivat.

    Alapas huutamalla vaatia vaikka kaikkiin
    suomen kuntiin sosiaaliviranomaistyöhön lain mukaisesti pätevää ja riittävän koulutuksen saanutta henkilökuntaa.
    Sillä voisi olla vaikutusta lastensuojelussa tehtävän työn tasoonkin eri kunnissa!

    Ketä luulet tuolla mesoamisella auttavasi,
    itseäsi ja omaa tuntoasiko vai?

    Äänestä

  • vastata=) kirjoitti:

    Minä "raukka" pärjäilen mainiosti, mutta samaa tuskin voi sanoa sinusta, vai mitä?

    ajaa tälläisella palstalla suutas soittamaan ja irvistelemään...
    tuleeko parempi olo itsellesi vai mitä yrität tällä rutinallasi ajaa takaa...
    lapsen etuako olet ajavinasi tuolla läykytykselläsi?

    Äänestä

  • nyt se jutun kirjoitti:

    aihe? Eipä saa sitten millään selvää
    mitä yrität niin kovasti huutaa suureen ääneen.

    Hillitse itsesi ja ota asioista selvää kaiken tuon melskaamisen sijaan.
    Tuolla energialla voisi jo selvittääkin
    muutaman asian ja seikan miten ne suomalaisessa lastensuojelusssa todellisuudessa toimivat.

    Alapas huutamalla vaatia vaikka kaikkiin
    suomen kuntiin sosiaaliviranomaistyöhön lain mukaisesti pätevää ja riittävän koulutuksen saanutta henkilökuntaa.
    Sillä voisi olla vaikutusta lastensuojelussa tehtävän työn tasoonkin eri kunnissa!

    Ketä luulet tuolla mesoamisella auttavasi,
    itseäsi ja omaa tuntoasiko vai?

    Miksi paasaat lastensuojelusta kun kyse oli siitä, että vanhemmat on syypäitä huostaanottoon? Jos olisi vastuuntuntoisia vanhempia, tuskin tarvittaisiin huostaanottojakaan. Mutta te kitisijät laitatte kaikki yhteiskunnan syyksi, vaikka kyse on helvetin yksinkertaisesta asiasta: kasvattaa oma lapsi ja elää normaalia, turvallista elämää kotona. Mutta tämän palstan porukalta se kyky puuttuu. Lapsia kyllä hankitaan mutta siihen se sitten jäikin, perhe-elämän hoitamisesta ei ole hajuakaan. Surkeeta sakkia, ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

  • mikä sinua kirjoitti:

    ajaa tälläisella palstalla suutas soittamaan ja irvistelemään...
    tuleeko parempi olo itsellesi vai mitä yrität tällä rutinallasi ajaa takaa...
    lapsen etuako olet ajavinasi tuolla läykytykselläsi?

    Niin, muidenhan pitäisi ajaa lastensuojelun etua kun te luuserivanhemmat ette siihen kykene. Kummaa porukkaa, tehdään lapsia pilvin pimein mutta ei pystytä niistä huolehtimaan. En kyllä ymmärrä niitäkään, jotka suostuu ottamaan sijaislapsen, häiriintyneitähän ne on jo valmiiksi niinkuin vanhempansakin.

    Äänestä

  • viestissä järkeä ole kirjoitti:

    Miksi paasaat lastensuojelusta kun kyse oli siitä, että vanhemmat on syypäitä huostaanottoon? Jos olisi vastuuntuntoisia vanhempia, tuskin tarvittaisiin huostaanottojakaan. Mutta te kitisijät laitatte kaikki yhteiskunnan syyksi, vaikka kyse on helvetin yksinkertaisesta asiasta: kasvattaa oma lapsi ja elää normaalia, turvallista elämää kotona. Mutta tämän palstan porukalta se kyky puuttuu. Lapsia kyllä hankitaan mutta siihen se sitten jäikin, perhe-elämän hoitamisesta ei ole hajuakaan. Surkeeta sakkia, ei voi muuta sanoa.

    helvetin yksinkertaista asiaa!

    Ajattelepas älykääpiö sitä, että SOSSUKAAN ei löytänyt meidän perheestä huostaanottoperusteita, niin hyvin olen aina lapseni kasvattanut.

    Kyllä TÄMÄN PALSTAN vanhemmista suurin osa on lapsensa paremmin hoitanut kuin moni muu, mutta tuollainen surkea luuseri huutaa asioista, joista ei tajua enempää kuin sika joulusta!

    Äänestä

  • naurattaa.. kirjoitti:

    Niin, muidenhan pitäisi ajaa lastensuojelun etua kun te luuserivanhemmat ette siihen kykene. Kummaa porukkaa, tehdään lapsia pilvin pimein mutta ei pystytä niistä huolehtimaan. En kyllä ymmärrä niitäkään, jotka suostuu ottamaan sijaislapsen, häiriintyneitähän ne on jo valmiiksi niinkuin vanhempansakin.

    minun lapsillani molemmilla on korkeakoulututkinto ja ovat hyvässä yhteiskunnallisessa asemma kumpikin?
    Varmasti eri tavalla kuin tuollainen tolvana, jonka puheissa ei ole päätä eikä häntää, edes pienestä totuuden siemenestä puhumattakaan!

    Hekota sinä moukka, hullun nauruasi ei onneksi tarvitse kuunnella.

    Äänestä

  • naurattaa.. kirjoitti:

    Niin, muidenhan pitäisi ajaa lastensuojelun etua kun te luuserivanhemmat ette siihen kykene. Kummaa porukkaa, tehdään lapsia pilvin pimein mutta ei pystytä niistä huolehtimaan. En kyllä ymmärrä niitäkään, jotka suostuu ottamaan sijaislapsen, häiriintyneitähän ne on jo valmiiksi niinkuin vanhempansakin.

    irvistelevien pitäisi mennä saunaan ittekseen irvistelemään
    niin ettei kenenkään muun tarvitsisi tuollaisen irvinaaman tekstejä lukea?

    Mitä sinä näillä molotuksillasi luulet
    aikaansaavasi?
    Hyviä oloja perheisiin vai hyviä vanhempia lapsille.....
    Sulla on "jotain" (mitä?) kyllä nyt pahasti hakusessa ....

    Lue enemmän, tutustu asiaan tarkemmin
    kaivele vaikka eduskunnan sivuja,
    eri kansalaisjärjestöjen sivuja
    jotka ovat kantaa ottaneet lastensuojeluasioihin aloita siitä ja tule sitten uudeelleen louskuttamaan suutasi!

    Lue vaikka ministeri Liisa Hyssälän kommentti keväältä 2006
    jossa hän sanoi että nyt stoppi huostaanotoille ja kuntien avohuolto lainmukaiseen kuntoon.
    Professori Sirpa Taskinen alkukesästä Oulussa esitelmöidessään peräänkuulutti samaa lastensuojeluviranomaisten lainmukaista palvelua avohuoltoineen kuntiin.

    Lue, lue, älä ole tyhmä.

    Äänestä

  • viestissä järkeä ole kirjoitti:

    Miksi paasaat lastensuojelusta kun kyse oli siitä, että vanhemmat on syypäitä huostaanottoon? Jos olisi vastuuntuntoisia vanhempia, tuskin tarvittaisiin huostaanottojakaan. Mutta te kitisijät laitatte kaikki yhteiskunnan syyksi, vaikka kyse on helvetin yksinkertaisesta asiasta: kasvattaa oma lapsi ja elää normaalia, turvallista elämää kotona. Mutta tämän palstan porukalta se kyky puuttuu. Lapsia kyllä hankitaan mutta siihen se sitten jäikin, perhe-elämän hoitamisesta ei ole hajuakaan. Surkeeta sakkia, ei voi muuta sanoa.

    viranomaisten pyörittämää viranomaistyötä kuntatasolla. Jopa sosiaaliviranomaisten oma ammattiliitto on huolissaan siitä
    että sosiaalityötä kunnissa tehdään epäpätevien virkamiesten voimin.
    Huom. Et varmaankaan suostuisi siihen
    että jos olisit menossa kirurgiseen toimenpiteeseen sairaalaan
    sinua leikkauspöydällä leikkaava lääkäri olisikin vain yleislääkäri eikä kirurgi.
    Tai että pahimmillaan leikkauksen tekisikin sairaanhoitaja joka on erikoistunut leikkaussalityöskentelyyn....

    Mistäs sinä olet kaivanut nämä varsin vakuuttavat tietosi siitä
    että vanhemmat ovat aina syypäitä lastensa huostaanottoon?
    Ihanko itte vaan omassa päässä aattelit että näin se vain on
    vai?

    Kuuleppas sinä kitinäkalle
    menes kuule ottaan selvää noista syistä
    mitkä ovat johtaneet huostaanottoihin esimerkiksi viime vuonna
    ja kun olet kaivellut jokaisen tapauksen syineen kaikkineen
    niin kirjoitteles sitte uudelleen
    mitkä on miettees...........

    Äänestä

  • Tuolla tavalla kirjoitti:

    irvistelevien pitäisi mennä saunaan ittekseen irvistelemään
    niin ettei kenenkään muun tarvitsisi tuollaisen irvinaaman tekstejä lukea?

    Mitä sinä näillä molotuksillasi luulet
    aikaansaavasi?
    Hyviä oloja perheisiin vai hyviä vanhempia lapsille.....
    Sulla on "jotain" (mitä?) kyllä nyt pahasti hakusessa ....

    Lue enemmän, tutustu asiaan tarkemmin
    kaivele vaikka eduskunnan sivuja,
    eri kansalaisjärjestöjen sivuja
    jotka ovat kantaa ottaneet lastensuojeluasioihin aloita siitä ja tule sitten uudeelleen louskuttamaan suutasi!

    Lue vaikka ministeri Liisa Hyssälän kommentti keväältä 2006
    jossa hän sanoi että nyt stoppi huostaanotoille ja kuntien avohuolto lainmukaiseen kuntoon.
    Professori Sirpa Taskinen alkukesästä Oulussa esitelmöidessään peräänkuulutti samaa lastensuojeluviranomaisten lainmukaista palvelua avohuoltoineen kuntiin.

    Lue, lue, älä ole tyhmä.

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    mollaamassa yhteiskuntaa, kun itse ollaan epäonnistuttu. Vika löytyy jokapuolelta muualta, kuin itsestä. Ja miksi tuollaiset edes lisääntyvät?

    Äänestä

  • niin ollaan kirjoitti:

    yksinkertaiseen kysymykseen:

    Miksi minun lapseni huostaanotettiin?

    Antaa kuulua nyt!

    Sossut eivät nimittäin syytä löytäneet, joten nyt olisi länkyttäjillä näytön paikka.

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    suojellaankin :D Ja minä onnistuin siinä loistavasti! Menikö länkällä jauhot suuhun?

    Äänestä

  • niin ollaan kirjoitti:

    mollaamassa yhteiskuntaa, kun itse ollaan epäonnistuttu. Vika löytyy jokapuolelta muualta, kuin itsestä. Ja miksi tuollaiset edes lisääntyvät?

    suureen ääneen tulet tänne valehtelemaan soopaa ilman todisteita, niin vastaa nyt edes kun sinulta jotain kysytään!

    Kun kerran tiedät kaikki asiat muka noin hyvin, niin kai sinä osaat sitten selittää yhden huostaanoton 15.000:sta, miksi se on tehty ilman laillisia perusteita?

    Sinä et valheistasi pysty todistamaan mitään, mutta minä pystyn todistamaan koska tahansa, että lapseni otettiin huostaan ilman lastensuojelulain perusteita.

    Sinun länkytyksesi on samaa tasoa kuin minä menisin NASA:n tutkimusasemalle julistamaan, että "Kuu on aurinko, turhaan te täällä muuta yritätte selittää."

    Voi surkeaa raukka parkaa, kun ei pysty todistamaan mitään puheistaan, sääliksi käy tuollainen surkea tolvana.

    Äänestä

  • Kun kerran kirjoitti:

    Kun kerran niin kovasti pystyt todistamaan että lapses otettiin huostaan ilman laillista perustetta, miksi sitten lapsesi on edelleen huostassa..täyttä sontaa puhut, sen tiedät kai itsekin mutta täällä palstalla sitten pitää riehua kun muuhun ei kykene. Ei minun mitään tarvitse todistaa, eipä ole lapsia tarvinnut ottaa meidän taloudesta huostaan, sinulta on otettu. Eikö hävetä?

    Äänestä

  • voi huhhuh kirjoitti:

    uskonut, että juutalaiset oli syypäitä työttömyyteen.-Vai OLETKO uusnatsi?

    Äänestä

  • olisi täysillä kirjoitti:

    uskonut, että juutalaiset oli syypäitä työttömyyteen.-Vai OLETKO uusnatsi?

    yhteiskunnan toivoton pohjasakka, joka vaan kuluttaa veronmaksajien rahoja, ei huolehdi lapsistaan ja tuskin mistään muustakaan - paitsi tietysti tälle palstalle pitää turhautumiaan purkaa. Sääliksi käy, ei sinua vaan lapsiraukkoja, jotka ei voineet syntyä parempaan perheeseen. En ole uusnatsi mutta sinunkaltaisille luusereille ei kyllä riitä mitään sympatioita. OLet tosiaan niin tyhmä että vertaat juutalaisvainoja vanhempiin joiden lapset on otettu huostaan. Katso peiliin surkimus.

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    30 vuotta töitä paiskinut Tottuuventorvi? Still, rauhotu immeinen, säälit vehkeesi ääressä täysin ventovieraita. Putki päällä? Potkut?

    Äänestä

  • sitten se kirjoitti:

    30 vuotta töitä paiskinut Tottuuventorvi? Still, rauhotu immeinen, säälit vehkeesi ääressä täysin ventovieraita. Putki päällä? Potkut?

    eikun niitten LAPSIA säälit. Mitäs kun lapset täyttää 18 v?

    Äänestä

  • voi huhhuh kirjoitti:

    Kun kerran niin kovasti pystyt todistamaan että lapses otettiin huostaan ilman laillista perustetta, miksi sitten lapsesi on edelleen huostassa..täyttä sontaa puhut, sen tiedät kai itsekin mutta täällä palstalla sitten pitää riehua kun muuhun ei kykene. Ei minun mitään tarvitse todistaa, eipä ole lapsia tarvinnut ottaa meidän taloudesta huostaan, sinulta on otettu. Eikö hävetä?

    mutta et tollo osaa edes sitä!

    Ja yksi pieni yksityiskohta:
    Lapseni EI OLE HUOSTASSA.

    Äänestä

  • niinhän me kirjoitti:

    suojellaankin :D Ja minä onnistuin siinä loistavasti! Menikö länkällä jauhot suuhun?

    jauhot suuhun, mutta ei muuta kuin tolvana jatkaa järjetöntä länkytystään.

    Kuka jaksaa enempää kuunnella sairaan hokemista:
    Musta on valkoinen...
    Musta on valkoinen...
    Musta on valkoinen...

    MEIDÄN PUHEISSAMME musta on musta ja
    valkoinen on valkoinen. Toisin sanoen asiat sanotaan niin kuin ne ovat,
    olemme itse nähneet,
    yliopistotason tutkimukset puolustavat mielipiteitämme,
    sossujen kouluttajat ovat samaa mieltä kanssamme,
    kansanedustajat myöntävät laittomuudet ls:ssa,
    neurol.oireyhtymien liitot ovat puolellamme,

    mutta länkyttäjä se vaan veisaa omaa virttään.

    HAH-HAH, senkun veisaat vaan!
    Tosiasioita et pysty virrelläsi muuksi muuttamaan.
    Etkä sitä, että lasten oikeudet menevät eteenpäin tässäKIN maassa, vaikka kuinka yrität vastustaa sitä.

    Harmittaako?

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    kuinka kuvittelet että lastensuojelu on yhteiskunnassa järjestettynä?

    kerropa miten olet kuvitellut
    että lastensuojelu suomessa toimii ja kuinka se on viranomaisten toimesta järjestetty?
    (outoja ja todella harhaisia ovat kuvitelmasi)

    et taida todellakaan tietää etkä edes ymmärtää
    mitä lastensuojelu tai lastensuojeluviranomaisten toiminta ja työskentely
    suomalaisessa yhteiskunnassa
    virallisesti ja juridisesti tarkoittaa!

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    Mitä luulet että tapahtuu jos sairastut ja tarvitset ulkopuolisen tahon (ei sukulaisia, tuttavia jne) apua lastesi hoitoon?

    Joillakin paikkakunnilla tälläisisssa avuntarvetilanteisssa automaattisesti tarjotaan lastensuojelusta lapsen huostaanottoa.
    Suomen lainsäädännön mukaan tälläisissa tapauksessa pitäisi perheelle tarjota sosiaalihuollon kautta kodinhoitoapua.
    ei lastensuojelusta huostaanottoa.

    you understand......?

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    Lapsesi tarvitsee erityisopetusta koulunkäyntiinsä.
    Sellaista ei ole lapsesi koululle järjestettynä eikä järjestetäkään (rehtorin kanta).
    Lastensuojeluilmoitus laitetaan koululta lastensuojeluviranomaisille
    jonka seurauksena koulunkäyntivaikeuksien vuoksi lapsesi huostaanotetaan.

    You understand....?

    Äänestä

  • jälleen kerran kirjoitti:

    Miksi te hoette täällä lastensuojelusta, siis te joiden lapset on otettu huostaan? Eikö teidän vanhempina pitäisi suojella omia lapsianne? Tässäkin ketjussa huomaa kuinka muka fiksusti yritätte kiertää asian tyyliin "eihän meissä mitään vikaa lastensuojelu ei toimi". Täysin järjetöntä puhetta. Mutta muuta ei voi odottaakaan teiltä, jotka ette edes omia lapsianne pysty hoitamaan..

    Lapsellasi on terveydenhuollon palveluiden tarve diagnosoimattoman sairauden vuoksi.
    Hoidon saanti ja diagnoosin teko lapsellesi
    vaatii huostaanoton.

    You understand....?

    Äänestä

  • ja hohhoh.. kirjoitti:

    Kyllä peiliin pitäisi katsoa ja hävetä niiden, jotka tekee lapsia eikä kykene niistä asianmukaisesti huolehtimaan. Sitten syy pitää tietysti vierittää yhteiskunnan tai vaan muuten toisten niskoille. Niin, lastentekoonhan ei paljon vaadita, niiden kasvattamiseen vähän enemmän ja kaikilla ei valitettavasti riitä rahkeet siihen. Huomaahan sen nytkin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..

    Lapsia otetaan huostaan sekä syystä, että ilman syytä.
    Jos et tätä tajua, pidä edes ajatukset ominasi.
    Minä ainakin olen ollut kykenevä huolehtimaan lapsistani,silti 2 huostattiin.

    Toinen tosin nyt kotiutui ja toinenkin toivottavasti pian.
    Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikkea, jotka eivät aina ole itsestä kiinni, on katkeria pahoja ihmisiä, jotka saavat sinnikkyydellään ja kiusanhalullaan paljon pahaa aikaan.
    Mutta totuus tulee heidänkin eteensä loppujen lopuksi.
    Ja lopuksi lapseni ovat kunnollisia, eli heissäkään ei ollut syy.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Lapsellasi on terveydenhuollon palveluiden tarve diagnosoimattoman sairauden vuoksi.
    Hoidon saanti ja diagnoosin teko lapsellesi
    vaatii huostaanoton.

    You understand....?

    sun paskanjauhanta. Ei sairaalle lapselle diagnoosin teko mitään huostaanottoa vaadi, mutta jos lapsi on sairas siitä syystä että koko koti on sairas niin sitten kyllä. Huomaahan sen sunkin kirjoituksista että pahoja ongelmia on pääkopassa mutta et ole tällä palstalla ainut.

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    mielipiteitäsi lastesuojeluun liityvistä asioista jakamaan ilman mitään todellisuuspohjaa;
    mutujutut ovat näköjään alaasi

    kun et kerran tiedä miten lastensuojelussa suomessa toimitaan niin
    - ensiksi menet sinne ihan oman peilisi eteen ihmettelemään miten voitkaan olla noin ...
    - toiseksi alat tutkimaan asioiden todelista tilaa lastesuojelussa

    -- palaat sitten tutkimuksen tekosi jälkeen uudelleen tälle palstalle
    viisaampana ja ehkäpä vielä asiantuntevampanakin.....

    (kovinpa kuitenkin asiasta olet kiinnostunut, ainakin jakamaan vailla todellisuuspohjaa olevia lausuntojasi ......)

    em kommenttiin, vai onko ko kirjailija osittain oikeassa? -Tai muulla lapsista välittävällä sijarilla?

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    sun paskanjauhanta. Ei sairaalle lapselle diagnoosin teko mitään huostaanottoa vaadi, mutta jos lapsi on sairas siitä syystä että koko koti on sairas niin sitten kyllä. Huomaahan sen sunkin kirjoituksista että pahoja ongelmia on pääkopassa mutta et ole tällä palstalla ainut.

    näkyvässä ketjussa sijaishuollon kouluttajana vuosia toiminut Eva Gottbergkin puuttui juuri, että dg:n tekoon EI huostaanottoa tarvita, mutta niin kuitenkin nykyisin menetellään.

    Lapsi ei todellakaan tarvitse tutkimuksen, hoidon tai kuntoutuksen saamiseksi ottaa huostaan HYVÄSTÄ perheestä. Niin kuitenkin on tehty jo vuosia, mutta siihenpä ollaankin nyt puuttumassa usealta eri taholta.

    Äänestä

  • asiantuntijana? kirjoitti:

    mielipiteitäsi lastesuojeluun liityvistä asioista jakamaan ilman mitään todellisuuspohjaa;
    mutujutut ovat näköjään alaasi

    kun et kerran tiedä miten lastensuojelussa suomessa toimitaan niin
    - ensiksi menet sinne ihan oman peilisi eteen ihmettelemään miten voitkaan olla noin ...
    - toiseksi alat tutkimaan asioiden todelista tilaa lastesuojelussa

    -- palaat sitten tutkimuksen tekosi jälkeen uudelleen tälle palstalle
    viisaampana ja ehkäpä vielä asiantuntevampanakin.....

    (kovinpa kuitenkin asiasta olet kiinnostunut, ainakin jakamaan vailla todellisuuspohjaa olevia lausuntojasi ......)

    Lapset pois vanhemmilta joille niiden kasvatus ilemisesti on liian suuri rasitus. Ihan hyvä niin. Varmasti on lapsellekin parempi että pysyy hyvässä sijaiskodissa kunnes on aikuinen. Eikä tälläkään palstalla nyt niin lastensuojelusta puhuta vaan huostaanotettujen lapsien vanhempien "suojelusta"..

    Äänestä

  • kuinka lastesuojelu toimii kirjoitti:

    tällä henkilöllä...
    "Eikä tälläkään palstalla nyt niin lastensuojelusta puhuta vaan huostaanotettujen lapsien vanhempien "suojelusta".. #

    Luepas näitä tarinoita uudelleen ja uudelleen jne.. eiköhän lopulta uppoa tyhmempäänkiin kaaliin, että täällä vanhemmat ovat nimenomaan lastensuojelun asialla.

    Äänestä

  • kuinka lastesuojelu toimii kirjoitti:

    Lapset pois vanhemmilta joille niiden kasvatus ilemisesti on liian suuri rasitus. Ihan hyvä niin. Varmasti on lapsellekin parempi että pysyy hyvässä sijaiskodissa kunnes on aikuinen. Eikä tälläkään palstalla nyt niin lastensuojelusta puhuta vaan huostaanotettujen lapsien vanhempien "suojelusta"..

    ja miten näytät toteen
    - sijaiskodin hyvyyden
    - että lapsi on aikuisuuteen asti sijoituksessa.
    Lastesuojelussa sijoitus on pääsääntöisesti väliaikainen ratkaisu ihan jo lainsäädännöllisestikin.
    Sosiaaliviranomaisten on kirjattava jo lapsen huoltosuunnitelmaankin ne toimenpiteeet joiden avulla lapsen kotiin paluu onnistuu.
    Tiedäthän....

    "....Varmasti on lapsellekin parempi että pysyy hyvässä sijaiskodissa kunnes on aikuinen..."

    (sulla on jäänyt joku hauki on kala -hokema päälle....... jos et sitä ole itse vielä huomannut.....)

    Äänestä

  • millä perusteella kirjoitti:

    Kuinka sellainen vanhempi on "lastensuojelun asialla", jonka oma lapsi on otettu huostaan? No joo, eipä tähän kysymykseen kumminkaan tule järkevää vastausta joten unohtakaa koko homma ja mesotkaa edelleen tällä palstalla, kun ette muuhunkaan kykene..

    Äänestä

  • tietää.. kirjoitti:

    täällä asti. Todellakin, et ymmärrä lukemaasi. Opiskele ensin hieman ja tule sen jälkeen esittämään näitä kuriositeettejasi.

    Äänestä

  • kuinka lastesuojelu toimii kirjoitti:

    Lapset pois vanhemmilta joille niiden kasvatus ilemisesti on liian suuri rasitus. Ihan hyvä niin. Varmasti on lapsellekin parempi että pysyy hyvässä sijaiskodissa kunnes on aikuinen. Eikä tälläkään palstalla nyt niin lastensuojelusta puhuta vaan huostaanotettujen lapsien vanhempien "suojelusta"..

    monen muun mielestä se ei oikein toimi.

    Senhän pitäisi ottaa lapset huostaan huonoista oloista, mutta sitä ei läheskään aina tehdä.

    Sen sijaan huostataan hyvästä perheestä esim. sairaalapaikkojen puutteen takia.

    Sijaiskotien oloja olisi kyllä valvottava, mikä nykyisin jää tekemättä. Ei ole ollenkaan sanottua, että huostan jälkeen lapsi pääsee hyvään kotiin.

    Päässäsi on vikaa pahemman kerran, jos saat nämä kirjoitukset näyttämään vanhempien suojelulle. Se on kyllä totta, että koko perhettä vastaan rikotaan lakeja nykyisillä väärillä huostaanottotoimilla.

    Äänestä

  • tietää.. kirjoitti:

    Kuinka sellainen vanhempi on "lastensuojelun asialla", jonka oma lapsi on otettu huostaan? No joo, eipä tähän kysymykseen kumminkaan tule järkevää vastausta joten unohtakaa koko homma ja mesotkaa edelleen tällä palstalla, kun ette muuhunkaan kykene..

    asialla joka huomaa
    ettei lapselle ole laadittuna edes Huoltosuunnitelmaa.

    Tai jos lapselle vaatii kouluun lainmukaista erityisopetusta niin seuraava osoite onkin sijaishuolto.

    Tai kun huomaat että lapsi oireilee ja tarvitsee sairauteensa asianmukaisen diagnoosin ja hoidon,
    seuraakin huostaanotto.

    Tai kun tulee eroon liittyviä asioita, tilanteita
    joissa eron toinen osapuoli ottaa aseekseen lastensuojelun
    ja seurauksena on lasten huostaanotto.

    Tai kun lapsi joutuu koulukiusaamisen seurauksena huostaanotetuksi.

    Tai kun murrosikä iskee ja kovaa
    niin nuori onkin jo huostaanottuna.

    Tai kun sairastut ja voimasi eivät riitä hoitamaan kotia ja perhettä tarvitsisit kodinhoitajaa, sellaista ei ole, on vain huostaanotto.

    Tai yksinkertaisesti, kun olette perheenä lastensuojelun tarpeessa ja tarvitsisitte avohuollon tukitoimia, niitä ei ole kunnasta antaa
    on vain tarjota lapselle huostaanottoa.

    Eikö kaikkien näiden lasten ja nuorten vanhempien velvollisuus ole vaatia lapselleen oikeudenmukaista ja laillista viranomaiskäsittelyä asioidensa suhteen.
    Eikö sinusta?

    Äänestä

  • tietää.. kirjoitti:

    Kuinka sellainen vanhempi on "lastensuojelun asialla", jonka oma lapsi on otettu huostaan? No joo, eipä tähän kysymykseen kumminkaan tule järkevää vastausta joten unohtakaa koko homma ja mesotkaa edelleen tällä palstalla, kun ette muuhunkaan kykene..

    harmittaa ihan hirveästi, että lasten oikeuksia ajavat nykyisin muutkin, kuin huostaanoton kokeneet vanhemmat.

    Lastensuojelun rikokset ovat niin törkeitä, että tilanteesta järkyttyneitä ihmisiä on saatu paljon mukaan puolustamaan lasten ja perheiden oikeuksia tässä maassa.

    Äänestä

  • älyn säteily tuntuu kirjoitti:

    täällä asti. Todellakin, et ymmärrä lukemaasi. Opiskele ensin hieman ja tule sen jälkeen esittämään näitä kuriositeettejasi.

    Was soll ich noch studieren, ich habe genug studiert und du kannst mich am Arsch lecken. Koskahan säkin saat lapsesi takaisin, toivottavasti et koskaan.

    Äänestä

  • oikein englantia.. kirjoitti:

    Aber Sie sind Blöt....

    Aufwiedersehen! Tai kuten kunnon saksalainen sanoo: Ich kenne Sie nicht mehr!

    Äänestä

  • oikein englantia.. kirjoitti:

    Was soll ich noch studieren, ich habe genug studiert und du kannst mich am Arsch lecken. Koskahan säkin saat lapsesi takaisin, toivottavasti et koskaan.

    itsetunto. Ja todellakin luetun ymmärtäminen taitaa olla ongelmallista. On tainnut sinulla mennä puurot ja vellit sekaisin ja tulla sellaista vatkulia ettet itsekään enää tiedä missä mennään.

    Äänestä

  • thm kirjoitti:

    Lapsia otetaan huostaan sekä syystä, että ilman syytä.
    Jos et tätä tajua, pidä edes ajatukset ominasi.
    Minä ainakin olen ollut kykenevä huolehtimaan lapsistani,silti 2 huostattiin.

    Toinen tosin nyt kotiutui ja toinenkin toivottavasti pian.
    Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikkea, jotka eivät aina ole itsestä kiinni, on katkeria pahoja ihmisiä, jotka saavat sinnikkyydellään ja kiusanhalullaan paljon pahaa aikaan.
    Mutta totuus tulee heidänkin eteensä loppujen lopuksi.
    Ja lopuksi lapseni ovat kunnollisia, eli heissäkään ei ollut syy.

    Sinun lapset otettiin huostaan koska olet surkea vanhempi ja sillä siisti. Turhaa täällä kitiset, älä vaan tee lisää kakaroita kun et kykene niistä huolehtimaan.

    Äänestä

  • uskomatonta.. kirjoitti:

    henkilö! Ei voi muuta sanoa.

    Olen seurannut thm:n tapauksen alusta asti ja hän on johdonmukaisesti pysynyt selkeästi samassa kuvauksessa yksityiskohtia myöten. Eikä hänen tapauksensa aiheettomissa huostaanotoissa ole ollenkaan ainoa lajissaan.

    Vihasi ja aggressiosi tuntemattomia ihmisiä kohtaan ei ole normaalia. Tunnista ongelmasi ja hakeudu hoitoon - ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • uinti- ja museo- kirjoitti:

    retkeltä ja voin suositella kivaa ulkoilua myös puolestani tuolle turhan päiväiselle räksyttäjälle.

    Olisi parasta keskittyä puhumaan vain asioista, joista tietää riittävästi, ettei tee mielipiteitään naurunalaiseksi.

    Vai onko teillä matkassa kannettava koje? Tai sellanen pikkutietsikka-kännykkä? Olet kyllä ihailtavan tehokas ulkoiluttaja, en minä nuin nopeassa tahdissa voisi kun ALOTTAA ulkoilukierroksen!

    Äänestä

  • uskomatonta.. kirjoitti:

    Sinun lapset otettiin huostaan koska olet surkea vanhempi ja sillä siisti. Turhaa täällä kitiset, älä vaan tee lisää kakaroita kun et kykene niistä huolehtimaan.

    Viestistäsi kuvastuu se, ettet ihan täysillä kulje.
    Mutta kertauksen kertaus...!
    Toinen lapsistani kotiutui..., ja syyn tietävät ne jotka ovat tietoisia asioistamme.
    Kyllä, kykenen huolehtimaan lapsistani!!
    Mutta jos vielä haluat palata asiaan, ilmoita, laitan sinulle yhteystietoni niin voidaan vaikka ihan kasvotusten keskustella asiasta, tai sähköpostin välityksellä jos ei rohkeus riitä arvostelemaan kasvotusten.

    muuta kuin että "hauki on kala...".

    Jos ihmisellä ei ole muuta kuin
    suppea katsantokanta ja yksiviivainen suhtautuminen kaikkiin ja kaikkeen
    niin ei voi mitään muutakaan odottaa
    kuin juuri tämän yhden tyypin tyylistä ja tyhjäpäistä jorinaa!

    Mitkä hänen tarkoitusperänsä ja päämääräänsä ovat?
    Oman yksinkertaisuutensa pönkittämistä ja itsensä epätoivoista nostamista edes jonkin "kastin" yläpuolelle ....
    no oja odottaa......

    Äänestä

huolehtiva äiti/isä varasi. Ihan normaali, hyvin asiansa hoitava perhe olemme mekin. Kävi vain niin, että lapsi ajautui vähitellen ikätovereidensa kiusauksen ja syrjinnän kohteeksi. Vastuuntuntoisia vanhemia kun olemme, otimme yhteyttä kaikkiin mahdollisiin tahoihin; rehtori, opettaja, terveydenhoitaja ja sitten myöhemmin poliisi ja lastensuojeluviranomaiset kun alkoi olla fyysistä väkivaltaa kuvioissa mukana. Teimme rikosilmoituksia jne... n. 3 vuotta lapseni jaksoi olla tuon kiusanteon uhri ja toivoa, että jonain päivänä hänkin saisi hyvän ystävän.

Sellainen ystävä löytyikin... rikollisen taustan omaava lapsen hyväksikäyttäjä. Me vanhemmat teimme n. vuosi sitten poliisille asiasta ilmoituksia ja kerroimme epäilyistä. Yksinäinen tyttöparka ei uskaltanut kertoa kotona asioista, oli varmasti vain "otettu" kun joku hänet hyväksyy ja imartelee. Nämä psykopaatit kun osaavat asiansa; haistavat helpon uhrin, saavat hänet koukkuunsa pelonsekaisen ihailun kautta. Näin tämä aivan ammatti-ihmisten kertomana menee.

Me vanhemmat haimme tälle hyymiskölle lähestymiskiellon mutta sekään ei auttanut. Miehellä on niin kova veto näihin ala-ikäisiin, että lähestymiskiellon rikkominen ei tuntunut painavan missään. Me vanhemmat emme siviilihenkilöinä enää enempää voineet tehdä, toki olisimme voineet järjestää tälle elukalle jotain kenttäkoulutusta, mutta siitä olisi seurannut meille "linnaa" ja loputkin lapset huostaan.

Olen em. kertoman pohjalta täysin sitä mieltä, että yhteiskunnan olisi todellakin täytynyt auttaa aikaisemmin. Emme mielestämme ole luusereita vaan törkeän rikollisen uhreja. Mikään instanssi ei ajoissa lotkauttanut korvaansa, olisiko meidän sinun mielestäsi pitänyt tapattaa tämä rikollinen että emme olisi luusereita?

Nykyisen asianajajamme mielestä tässä prosessissa on tapahtunut useampikin virhe viranomaisten taholta. Se on taas toinen juttu, onko enää voimia niistä käynnistää oikeusjuttua. Meillä on erittäin raskas prosessi tämän tyttären hyväksikäytön tiimoilta loppusuoralla ja tuntuu että paukkuja ei enää "jatkoille" riitä. Katsotaan nyt, viha ja katkeruus niitä kohtaan, jotka ummistivat silmänsä on kuitenkin niin voimakas, että jospa sittenkin...

Helppo on varmasti ajatella, että olipa tyhmä tyttö kun tuohon ajautui ja että on ihan oikein että on huostaanotettuna. Asia vaan ei ole niin mustavalkoinen. Me olemme kokeneet viimeisen 3,5 vuoden aikana niin kovia, että en toivo sitä kenellekään. Lähtien siitä tuskasta, minkä ikätovereiden syrjintä ja kiusaaminen sai lapsessa aikaan. Toivottavasti ketjun aloittajan lapset eivät joudu kokemaan vastaavaa, sillä jos asenne on se, että kodissa on aina vika niin eläminen sen syyllisyyden kanssa saattaa olla melko tuskallista.

Itse olemme todellakin taistelleet tuulimyllyjä vastaan emmekä koe olevamme luusereita tai mitenkään huono perhe. Sen sijaan koemme olevamme resurssipulan ja viranomaisten välinpitämättömyyden uhreja. Tietysti jo sana uhri kalskahtaa luuserilta enkä mielelläni käytä sitä mutta näin se vaan on!

Äänestä

Ei tämänkään ketjun porukalla ole muuta tekemistä kuin purkaa täällä patoutumiaan kun lapsetkin on jo otettu huostaan. Minulla ei ole onneksi sellaista ongelmaa, lapset asuu perheessä, perhe-elämä on normaalia ja hyvää. Mutta tällä palstalla näkee että Suomessa riittää kyllä paskasakkia enemmän kuin tarpeeksi..

Äänestä
  • itkettävän välimaastosta.

    Äänestä

  • palstalla suutasi soittamassa pyörit?
    Haetko vahvistusta omalle heikolle itsetunnollesi möykkäämiselläsi
    ja muita heikompiosaisia mollaamalla.

    Heikot sortuu elontiellä
    ja tuollaiset tyhjän räksyttäjäräkänokat
    jo paljon ennen ......

    Äänestä

  • sakin edustaja pois täältä ja toiset kirjoittamaan asioistaan.

    Kaiken maailman paskoja ja idiootteja niitä näiltä palstoilta löytyykin!

    Äänestä

Itselläni OIKEASTI on asiat kohdallaan. Sen on sossukin todennut.
Nyt kuitenkin kävin niin, että sossussa oli kesäsossu töissä ja uskoi sen kaiken paskan mitä lasteni As-isä oli hänelle syöttänyt.
Tulos: kiireellinen pakkohuostaanotto poliisien kera ja koski vain teini-ikäistä tytärtä joka oli yön yli poissa kotoa.
Kyllä oli lastensuojelun päälliköllä ihmettelemistä mistä koko soppa on syntynyt.

Onneksi osasin koko jutun pistää vuorokaudeksi jäihin ja sain aikaa miettiä. Muuten olisi täysin ilman todenperäistä syytä teini sijoitettu ties minne.
Kyllä muuten oli kesäsossulla naama punaisena kun esimiehensä ihmetteli missä oikein mennään ja kuka ihme on keksinyt pakkohuostaanoton...

Kuinkakohan paljon kiireelliset huostaanotot lisääntyvät kesäsossujen myötä. Virkaintoisia lapsukaisia...

En tiedä käytäntöjä eli kenen kaikkien nimet pitää olla huostaanottopäätöksessä, mutta kyllä kolahdutti meidän perheessä.
Kiitokset idiootille isälle ja kesäsossulle.

Ei aina kaikki ole vanhemmista kiinni.
Asioista tietämättömät opettajat, päivähoitajat, yms. ns. asiantuntijat... eivät oikeasti tiedä esim. as-lapsista mitään ja sitten tekevät aivan käsittämättömiä lastensuojeluilmoituksia.

Äänestä
  • iltapäivälehtienkin etusivulle....
    kesäsossujen viranomaistoimet lastensuojelussa .....

    Kuinkahan monta kesäsossua onkaan ollut lastensuojelussa sössimässä
    ja kuinka monen lapsiperheen asioita
    tämänkin kesän aikana
    ympäri suomen kuntia ja kaupunkeja ...
    saatikka sitten kun talvellakin on osassa kuntia
    näitä "kesäsossuja" harjoittelemassa epäpätevyyttään ja ihka elävillä lapsiperheillä!

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    iltapäivälehtienkin etusivulle....
    kesäsossujen viranomaistoimet lastensuojelussa .....

    Kuinkahan monta kesäsossua onkaan ollut lastensuojelussa sössimässä
    ja kuinka monen lapsiperheen asioita
    tämänkin kesän aikana
    ympäri suomen kuntia ja kaupunkeja ...
    saatikka sitten kun talvellakin on osassa kuntia
    näitä "kesäsossuja" harjoittelemassa epäpätevyyttään ja ihka elävillä lapsiperheillä!

    lapseni ja minun välistä yhteydenpitoa kun lapsi voi pahoin sijoituspaikassaan. Välitin viestiä lapsen kaltoinkohtelusta kesäsossulle varsinaisen ollessa lomalla. Seuraus oli se, että järjestettiin kiireellinen huoltopalaveri, jossa sitten perhekodin isä myhäili tyytyväisenä kun kesäsossu mietti yhteydenpidon rajoittamista ääneen. Olin revetä ja ilmoitin välittömästi ottavani yhteyttä asianajajaan. Niin teinkin ja tutkimme yhdessä lastensuojelulakia, eikä sieltä löytynyt mitään perustetta rajoittamiselle. Kesäsossu hävisi 0-6. Virkainto toivottavasti hieman laantui eikä kaatunut sitten seuraavan potilaan niskaan.

    Äänestä

  • oltiin rajoittamassa kirjoitti:

    Taidatte uskoa omiin juttuihinne niinkuin joulupukkiin. Ja kas kummaa, aina joku on syypää siihen huostaanottoon, ex-mies, kesäsossu, sossu jne. mutta EI KOSKAA TULE KATSOTTUA PEILISTÄ OMAA NAAMAA!

    Äänestä

  • pitkästyttää.. kirjoitti:

    Taidatte uskoa omiin juttuihinne niinkuin joulupukkiin. Ja kas kummaa, aina joku on syypää siihen huostaanottoon, ex-mies, kesäsossu, sossu jne. mutta EI KOSKAA TULE KATSOTTUA PEILISTÄ OMAA NAAMAA!

    menisit jo j...ta kattoon ittees sinne
    ihka omaan peiliis!
    Ei kait kukaan voi olla noin tyhjäpäinen yksinekertainen räkättäjä
    ettei edes itse huomaa omaa tyhmyyttään...!

    Äänestä

  • länkytyksinesi.... kirjoitti:

    menisit jo j...ta kattoon ittees sinne
    ihka omaan peiliis!
    Ei kait kukaan voi olla noin tyhjäpäinen yksinekertainen räkättäjä
    ettei edes itse huomaa omaa tyhmyyttään...!

    Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, muuta et kai osaakaan kuin haistatella. Enpä kyllä ihmettele enää ollenkaan miksi lapsia otetaan huostaan kun tämän ketjun olen lukenut. Ala-arvoista porukkaa, toivon mukaan mahdollisimman moni täällä riehuvien lapsista saisi uuden pysyvän kodin muualla.

    Äänestä

  • vastaustyyli.. kirjoitti:

    monottaja....
    kiitos vain kaikista rohkaisevista ja kannustavista sanoistasi
    mitä olet tällekin palstalle aikaansaanut peiliin katsomisineen kaikkineen!

    Jos luulet että esimerkiksi tämä ketju kertoo huostaanoton syyt (?????)
    niin siinä kohden menit kyllä niin metsään
    ettet sieltä taida takaisin ihan hetikään selvitä.

    Koita selventää itsellesi keiden asiaa olet täällä ajamassa (lasten?)
    tuolla ikuisella itkuvirrelläsi:
    "kaiksissa muista muttei minussa ......"

    Äänestä

  • vastaustyyli.. kirjoitti:

    Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, muuta et kai osaakaan kuin haistatella. Enpä kyllä ihmettele enää ollenkaan miksi lapsia otetaan huostaan kun tämän ketjun olen lukenut. Ala-arvoista porukkaa, toivon mukaan mahdollisimman moni täällä riehuvien lapsista saisi uuden pysyvän kodin muualla.

    Mutta sain lapseni kotiin. Huostaanotto on todettu vähintäänkin aiheettomaksi ellei peräti laittomaksi. Sijoituspaikkaa vastaan nousee syyte väkivallasta ja luottamuksellisten asioiden levittelystä pitkin pitäjiä.

    Koeta nyt todellakin tajuta, että kaikki huostaanotot eivät ole aiheellisia (toki niitäkin on), mutta jos ymmärtäisit lukemaasi, tajuaisit myös sen että täällä kirjoitellaan enimmäkseen asiallisesti juuri aiheettomia huostaanottoja ja muita epäkohtia vastaan. Yritä ymmärtää, vaikka se tuntuukin vaikeaa olevan.

    Äänestä

  • vastaustyyli.. kirjoitti:

    Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, muuta et kai osaakaan kuin haistatella. Enpä kyllä ihmettele enää ollenkaan miksi lapsia otetaan huostaan kun tämän ketjun olen lukenut. Ala-arvoista porukkaa, toivon mukaan mahdollisimman moni täällä riehuvien lapsista saisi uuden pysyvän kodin muualla.

    ei tarvitse yhtään ihmetellä, millaisia vastauksia saat :D Pidä vaan hyvänäsi, sillä olet ansainnut joka ikisen epäystävällisen kommentin.

    Älä repeä raivosta, mutta lastenoikeusaktivistit peittoavat mielipiteesi koska tahansa mennen tullen ja me kyllä tiedämme, mistä puhumme eri tavalla kuin sinä. Ei meidänkään lapsemme ole huostassa, ei ole lastensuojelun asiakkuutta, mutta me olemme NÄHNEET sen rikollisuuden ja mielivallan, jolla viranomaiset lapsia kohtelevat.

    Kehotan sinulle tosiaan tarkempaa itsetutkiskelua, mikä sinut saa vihaamaan noin järjettömästi? Ja mitä sinä vihaat? Lapsiako?

    Miksi heidän oikeuksiaan ei saisi korjata?
    Miksi lapsia ei saisi mielestäsi puolustaa tälläKIN palstalla, sillä suurin osa työstä tehdään varmasti jossain muualla kuin täällä.

    On väärin olla tekemättä huostaanottoa silloin, kun siihen on tarvis, mutta vähintään yhtä väärin on tehdä se silloin, kun muut toimet auttaisivat lasta paremmin.

    Äänestä

  • vastaustyyli.. kirjoitti:

    Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, muuta et kai osaakaan kuin haistatella. Enpä kyllä ihmettele enää ollenkaan miksi lapsia otetaan huostaan kun tämän ketjun olen lukenut. Ala-arvoista porukkaa, toivon mukaan mahdollisimman moni täällä riehuvien lapsista saisi uuden pysyvän kodin muualla.

    Tottuuventorvi, olet takuulla saanut potkut.

    Äänestä

  • vastaustyyli.. kirjoitti:

    Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, muuta et kai osaakaan kuin haistatella. Enpä kyllä ihmettele enää ollenkaan miksi lapsia otetaan huostaan kun tämän ketjun olen lukenut. Ala-arvoista porukkaa, toivon mukaan mahdollisimman moni täällä riehuvien lapsista saisi uuden pysyvän kodin muualla.

    rahaako aattelit tienata riehuvien kirjoittajien lapsilla.....
    mees kuule lukeen tuota sijaisvanhemmille tarkoitettua palstaa
    ja ihmetteles siellä ja aivan rauhas
    kuinka ne valiokasvattajat siellä
    hoidettaviensa lasten vanhemmista kirjoittelee....
    siinä onki sulle ens vuueksikin vielä ihmettelemistä.

    Tienaan työssäni ihan tarpeeksi, en todellakaan ottaisi muiden häiriintyneitä kakaroita vaivoikseni, vaikka siitä maksettaisiin kuinka paljon tahansa. En tiedä mitä sijaisperheet tienaa mutta varmasti aivan liian vähän. Vaarahan on että omat normaalit lapsetkin häiriintyy näiden sijaislasten takia. Parempi olisi laittaa ne johonkin lastenkotiin ja jos joku haluaa adoptoida niin siitä vaan. Mutta ongelmaperheet tuppaa lisääntymään kummasti, yksi lapsi huostassa niin toinen on jo mahassa. Karseeta touhua.

    Äänestä

  • taas naurattaa kirjoitti:

    lapsen paikka ei ole sijaisperheessä!

    Ikävä kyllä ammattitaidottomat sijarit hyvin mielellään kahmivat mm. erityislapsia tuplakorvausten toivossa.

    Tämäkö lapsen etu? Ei todellakaan ole.

    Saan sijarit raivoihin taas tällä mielipiteellä, mutta minäkin suosisin laitossijoitusta. Siellä on enemmän todistajia paikalla kuin perheessä, jossa monesti sijarin valheiden perusteella rajoitetaan laittomasti tapaamisia.

    Ei laitos siitä häiriinny, jos vanhemmat käyvät tapaamassa lapsiaan. Mutta sijareillehan on niin tärkeää pitää vanhemmat loitolla, että saavat elää perhe-elämäänsä rauhassa. Ei väliä, jos lakia rikotaan siinä sivussa...

    Äänestä

  • että ongelma- kirjoitti:

    miksi lapset ylipäänsä otetaan huostaan? Kenessä on sinun mielstä syy? Jos lapsia tekee, pitää pystyä niistä myös huolehtimaan. Tämä on minun mielipide. Miksi tämän palstan väki ei huolehdi omista lapsistaan?

    Äänestä

  • minule tyhmälle kirjoitti:

    miksi lapset ylipäänsä otetaan huostaan? Kenessä on sinun mielstä syy? Jos lapsia tekee, pitää pystyä niistä myös huolehtimaan. Tämä on minun mielipide. Miksi tämän palstan väki ei huolehdi omista lapsistaan?

    niihin tilanteisiin, joissa vanhemmat eivät syystä tai toisesta pysty huolehtimaan lapsistaan. Mutta lastensuojelulla ei ole viime vuosina ollut riittävästi rahaa ja virkoja, että voisivat huostaanottaa kaikissa tapauksissa edes silloin, kun siihen on todellista aihetta.

    Kaikkein järjettömintä tilanteessa on se, että osa perusopetuslain vaatimista tuista, sekä perheiden avohuollon tuet ja lasten terveydenhoito osittain on korvattu huostaanotoilla.

    Siis ei huostata aina kun pitäisi,
    mutta huostaanotetaan silloin kun lapsen kannalta jokin muu apu olisi halvempi ja parempi vaihtoehto.

    Itse en usko, että alkoholisoituneet ihmiset ehtivät 'muilta kiireiltään' tänne kovin paljon kirjoittelemaan, narkomaaneista puhumattakaan.

    Ne tämän palstan aktiivikirjoittajat, jotka olen tavannut livenä, eivät ole päihde- eikä mielenterveysongelmaisia ja ovat kyllä huolehtineet lapsistaan ihan asianmukaisesti.

    Kun kysyt syytä, niin oma mielipiteeni on, että suurin yksittäinen syy ovat päihteet, mutta ne ovat vain noin kolmasosa kaikista huostaanotoista.

    Toinen kolmasosa huostaanotoista tehdään mielestäni sekaisin olevan kuntatalouden takia, yksinkertaisesti eduskunnasta budjetoidut rahat käytetään lasten kannalta vääriin kohteisiin. Vai mitä sanot siihen, että lasten psykiatrisessa hoidossa ei hoitotakuulaki toimi vielä tänäkään päivänä. Sairaalapaikoista ja avokuntoutuksesta on yksinkertaisesti huutava pula.

    Ei noista asioista voi syyttää yksittäisiä vanhempia. Mutta jos asia ei korjaannu pikemmiten, mielestäni siitä pitäisi syyttää jokaista lapsista välittävää aikuista, jos yksistään tuota tilannetta ei korjata tarvetta vastaavalle tasolle.

    Äänestä

  • taas naurattaa kirjoitti:

    Tienaan työssäni ihan tarpeeksi, en todellakaan ottaisi muiden häiriintyneitä kakaroita vaivoikseni, vaikka siitä maksettaisiin kuinka paljon tahansa. En tiedä mitä sijaisperheet tienaa mutta varmasti aivan liian vähän. Vaarahan on että omat normaalit lapsetkin häiriintyy näiden sijaislasten takia. Parempi olisi laittaa ne johonkin lastenkotiin ja jos joku haluaa adoptoida niin siitä vaan. Mutta ongelmaperheet tuppaa lisääntymään kummasti, yksi lapsi huostassa niin toinen on jo mahassa. Karseeta touhua.

    näiden kommenttiesi kanssa. Sinulle on jäänyt joku hokema "toisten häiriintyneet kakarat". Helpotuksekseni tekstistäsi kävi ilmi, että et ole sijaisvanhempi. Toivottavasti sinulla ei myöskään ole omia lapsia, joista ei koskaan etukäteen tiedä millaisia ongelmia esim. murrosikä tuo tullessaan, vaikka olisivatkin alunperin ns. normaaleja. Kenelläkähän muuten on normaalin paperit? ;) Jos sinulla on lapsia, toivottavasti heillä ei ole kavereita, sillä vaikutat todella vaaralliselta tuon lapsivihasi kanssa. Saatat kenties joskus käydä käsiksi näihin lastesi kavereihin, jos he tekevät mielestäsi jotain väärää. Vai oletko kasvattanut omat lapsesi siten, että ajattelevat kaikkien toisten olevan häiriintyneitä? Saattaa näille kullannupuille vielä jossain vaiheessa totuus valjeta. Sinä itse olet mahdollisesti jonkun trauman kokenut kun noin järjettömän agressiivisesti suhtaudut ihan asiallisiinkin teksteihin. Oliko sinulla kenties huono äitisuhde tai traumoja isän taholta. Jotain sinulla kuitenkin on vialla, kun noin mieletön raivo on päällä. Käänny ihmeessä ammattiauttajan puoleen, ennenkuin traumasi/raivosi purkaantuu esim. niihin naapurin kakaroihin, joita kenties pidät häiriintyinä... tai sitten omiin lapsiisi, jos he vahingossa jättävät eteisessä kumisaappaat väärään asentoon.

    Äänestä

  • säälittävä kirjoitti:

    Ei minulla ja lapsillani ole mitään agressioita enkä kyllä tällä palstallakaan ole agressiivinen paitsi kun noin järjettömiä kirjoituksia lukee. Sinunkaan viestistä ei saa mitään tolkkua, ei ole ihme jos lapsesi on otettu huostaan. Toivottavasti pysyvät myös poissa tuollaiselta tyypiltä. Kun sossu näitä kirjoituksia lukisi niin ei ole kuin vahvistus sille että toimenpiteet on kiireellisiä..Tällä palstalla ei ole asiallisia tekstejä ja monen pitäisi hakeutua hoitoon.

    Äänestä

  • huvittaa kirjoitti:

    lapseni ole huostassa. Koskaan ei voi asiasta olla tietenkään varma, niinkuin et voi sinäkään. Kenties sinunkin kullannuppusi voi joutua pedofiilin kynsiin ja naps... hän on huostassa.
    Seuraan muuten vain tätä palstaa erään ystäväni asian tiimoilta. Sinulta on oikeasti jäänyt huomaamatta "villakoiran ydin". Olet todellakin agressiivinen ja vedät ihmeellisiä johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • huvittaa kirjoitti:

    Ei minulla ja lapsillani ole mitään agressioita enkä kyllä tällä palstallakaan ole agressiivinen paitsi kun noin järjettömiä kirjoituksia lukee. Sinunkaan viestistä ei saa mitään tolkkua, ei ole ihme jos lapsesi on otettu huostaan. Toivottavasti pysyvät myös poissa tuollaiselta tyypiltä. Kun sossu näitä kirjoituksia lukisi niin ei ole kuin vahvistus sille että toimenpiteet on kiireellisiä..Tällä palstalla ei ole asiallisia tekstejä ja monen pitäisi hakeutua hoitoon.

    et ymmärtänyt lukemaasi ja aloit jankuttamaan ihmeellisyyksiä. Minun lukutaidolla ja ymmärrystaidolla yllä olevassa viestissä sanottiin sinulla olevan agressioita, ei lapsillasi. Vedit kuitenkin jo lapsesi tähän! Käy tosiaan sääliksi lapsiasi ja myös heidän mahdollisia ystäviään, jos et mesomisellasi "normaaleista" lapsista ole karkottanut kaikkia lastesi ystäviä. Hankkiudu hoitoon!

    Äänestä

  • huvittaa kirjoitti:

    Ei minulla ja lapsillani ole mitään agressioita enkä kyllä tällä palstallakaan ole agressiivinen paitsi kun noin järjettömiä kirjoituksia lukee. Sinunkaan viestistä ei saa mitään tolkkua, ei ole ihme jos lapsesi on otettu huostaan. Toivottavasti pysyvät myös poissa tuollaiselta tyypiltä. Kun sossu näitä kirjoituksia lukisi niin ei ole kuin vahvistus sille että toimenpiteet on kiireellisiä..Tällä palstalla ei ole asiallisia tekstejä ja monen pitäisi hakeutua hoitoon.

    meidän lapset ja naapurin kakarat- tyyppiä. Varmasti sinunkin silmäsi vielä matkan varrella aukeavat, vaikka todella tyhmältä vaikutatkin.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    meidän lapset ja naapurin kakarat- tyyppiä. Varmasti sinunkin silmäsi vielä matkan varrella aukeavat, vaikka todella tyhmältä vaikutatkin.

    Kuulkaas luuserit, meidän lapset opiskelee lukiossa eikä niitä otettu koskaan huostaan. Meidän perhe-elämä on vakaata, nätti omakotitalo ja rahaa on tarpeeksi koska vanhemmilla on kunnon ammatit. Mites teillä, ette osaa edes lapsistanne huolehita..?

    Äänestä

  • huvittaa kirjoitti:

    Ei minulla ja lapsillani ole mitään agressioita enkä kyllä tällä palstallakaan ole agressiivinen paitsi kun noin järjettömiä kirjoituksia lukee. Sinunkaan viestistä ei saa mitään tolkkua, ei ole ihme jos lapsesi on otettu huostaan. Toivottavasti pysyvät myös poissa tuollaiselta tyypiltä. Kun sossu näitä kirjoituksia lukisi niin ei ole kuin vahvistus sille että toimenpiteet on kiireellisiä..Tällä palstalla ei ole asiallisia tekstejä ja monen pitäisi hakeutua hoitoon.

    tuli hiukan huolestunut olo, sillä on erittäin hälyttävää, että et itse tunnista/myönnä tuota suunnatonta aggressiivisuuttasi. Sillä sitähän kaikki kirjoituksesi tihkuvat suorastaan.

    Oletko se henkilö, joka jossain kertoi kirjoittavansa ulkomailta? Eikö sinulla ole elävässä elämässä ystäviä ja tuttavapiiriä?
    Mistä tuo suunnaton viha jotain sinulle tuntematonta ihmisryhmää kohtaan oikein pitää sisällään?

    Siis jokainen terve aikuinen järkyttyy kuullessaan lapsen kaltoinkohtelusta, mutta sitäkään vasten tuo tuntemattomien vainoaminen ei tunnu ihan normaalille.

    Äänestä

  • Kirjoituksistasi kirjoitti:

    että tämän justjoon lapset pitäisi otta huostaan jo tuon järjettömän agressiivisuuden että myös sinisilmäisyyden takia.

    Äänestä

  • naurattaa taas.. kirjoitti:

    Kuulkaas luuserit, meidän lapset opiskelee lukiossa eikä niitä otettu koskaan huostaan. Meidän perhe-elämä on vakaata, nätti omakotitalo ja rahaa on tarpeeksi koska vanhemmilla on kunnon ammatit. Mites teillä, ette osaa edes lapsistanne huolehita..?

    lisäksi vielä sinisilmäinen. Sinulla taitaa olla täysi työ vakuutella itsellesikin tuota idylliä. Miksi helvetissä käytät aikaasi täällä luusereiden parissa etkä anna arvokasta aikaasi nuorilllesi (näille lukiolaisille). Kyllä jokainen kunnon äiti käyttää kauniin kesäpäivän lastensa ja nuortensa kanssa, eikä ole täällä aamusta iltaan vakuuttelemassa toisille: meillä on kaikki hyvin, meillä on kaikki hyvin. Ja sen lisäksi mollaamass toisia, joilla varmaan myös ueilla on tuo sinunkin idyllisi ja sen lisäksi kenties aiheeton huostaanotto päällä. Tuo sinun tautonomia on niin läpinäkyvää, että säälittää, oikeasti. Teillä on takuulla luuranko kaapissa, niin raivokas tuo sinun asenne on. Keskitä tarmosi siihen, että ukko-kultasi ei rampaa vieraissa eikä "kakarasi" fuulaa sinua kun ei tuo tajunnan tasosi ole kummoinen. Tämä stoori on hyvä päättää sanontaan: kun väittelet idiootin kanssa pidä huoli ettei hän tee samoin! Adios stupido!

    Äänestä

  • naurattaa taas.. kirjoitti:

    Kuulkaas luuserit, meidän lapset opiskelee lukiossa eikä niitä otettu koskaan huostaan. Meidän perhe-elämä on vakaata, nätti omakotitalo ja rahaa on tarpeeksi koska vanhemmilla on kunnon ammatit. Mites teillä, ette osaa edes lapsistanne huolehita..?

    elämässään onnellinen ja tasapainoinen ihminen hauku tuntemattomia ihmisiä nettipalstoilla, eikä muuallakaan.

    Ei sinun täällä ongelmistasi kertoa tarvitse, mutta voisit myöntää ne edes itsellesi ja tehdä asioille jotakin. Kirjoituksesi paljastavat niin selvään sen, että kaikki ei ole niin, kuten haluat täällä uskotella.

    Äänestä

  • Ei kukaan kirjoitti:

    Tämä justjoo taitaa ollakin luusereiden luuserei, kaikkien luusereiden äiti. Käyttää päivät pitkät siihen, että vakuttelee toisille omia pilvilinnojaan. Eikä hänellä tunnu paljoa sanottavaa olevan muuta kuin; "justjoo", "naurattaa", "melkein naurattaa" ym. yhtä tyhmää. Jotta hohhoijjaa.... näitä ämmiä riittää! Ja sitten ovat ihan pihalla kun pilvilinnat sortuvatkin.

    Äänestä

  • Ei kukaan kirjoitti:

    elämässään onnellinen ja tasapainoinen ihminen hauku tuntemattomia ihmisiä nettipalstoilla, eikä muuallakaan.

    Ei sinun täällä ongelmistasi kertoa tarvitse, mutta voisit myöntää ne edes itsellesi ja tehdä asioille jotakin. Kirjoituksesi paljastavat niin selvään sen, että kaikki ei ole niin, kuten haluat täällä uskotella.

    Meidän perheessä on kaikki kunnossa ja niin tulee olemaan tulevaisuudessakin. Teillä ei näköjään ole mikään kunnossa mutta tietysti voi kuvitella itselleen että muillakin on hommat päin peetä. Ei muuten ole..teidän kirjoitukset paljastaa sen, että huostaanotto oli tarpeen. Me mennään nyt miehen kanssa meidän ihanaan saunaan, lapset on harrastusten parissa, elämä on ihanaa:-)

    Äänestä

  • sitä mieltä kirjoitti:

    että tämän justjoon lapset pitäisi otta huostaan jo tuon järjettömän agressiivisuuden että myös sinisilmäisyyden takia.

    Minun lapsia ei oteta huostaan koska meillä perhe-elämä on normaalia niinkuin suurimmalla osalla ihmisistä. Näin yksinkertaista se on. Toivottavasti teidän huostaanotettujen lasten vanhempien tenavat ei enää koskaan tule takaisin. Ette osanneet laittaa edes kotia lapsille, hävetkää!!

    Äänestä

  • huostaan kirjoitti:

    viestissäsi ei pidä esim. minun kohdalla paikkaansa. Lapseni on kotona ja pysyy.

    Häpeäisit itse, jos edes sen osaisit.

    Sinun tunne-elämäsi ei ole normaalia, myönnä se edes itsellesi ja hakeudu hoitoon.

    Äänestä

  • valehtele kirjoitti:

    Meidän perheessä on kaikki kunnossa ja niin tulee olemaan tulevaisuudessakin. Teillä ei näköjään ole mikään kunnossa mutta tietysti voi kuvitella itselleen että muillakin on hommat päin peetä. Ei muuten ole..teidän kirjoitukset paljastaa sen, että huostaanotto oli tarpeen. Me mennään nyt miehen kanssa meidän ihanaan saunaan, lapset on harrastusten parissa, elämä on ihanaa:-)

    ja nyt katselen lasten uintia terassilta.

    Näillä ulkoisten seikkojen kuvauksilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä sen rinnalla, että sinun asiasi eivät ole kunnossa ja tarvitsisit todella apua.

    Tuntemattomien ihmisten haukkumisella sinä et vie mitään asioita tässä maailmassa eteenpäin, et edes omaasi.

    Äänestä

  • huostaan kirjoitti:

    Minun lapsia ei oteta huostaan koska meillä perhe-elämä on normaalia niinkuin suurimmalla osalla ihmisistä. Näin yksinkertaista se on. Toivottavasti teidän huostaanotettujen lasten vanhempien tenavat ei enää koskaan tule takaisin. Ette osanneet laittaa edes kotia lapsille, hävetkää!!

    saunassa vai eikö se ollutkaan niin ihanaa (vai eikö sitä saunaa ole olemassakaan?). Näistä viesteistäsi päätellen sinun älykkyysosamääräsi on pienempi kuin kengännumerosi. Olet kaikesta päätellen niitä naisia, jotka elävät hellan, K-kaupan ja makuuhuoneen pyhää kolminaisuutta.

    Itsellänikin on kaksi lukiolaista, joista toinen suorittaa kaksoistutkintoa, kaksi ylä-asteikäistä (huom, kaikki neljä samalle isälle), hyvä ammatti sekä vakituinen työ, korkeakoulutasoinen koulutus, omakotitalo (myös nätti), kesämökki ja rahaa aivan riittävästi. Tosin olen eronnut, mutta se ei ole tehnyt minusta katkeraa eikä aiheuttanut lapsilleni traumoja. Kaikilla lapsillani on myös harrastuksia ja elämä kunnossa, kahdella vanhimmalla on myös sijoitusmielessä hankitut asunto-osakkeet (osan varoista ovat tienanneet käymällä töissä opiskelun ohessa). Elämssäni on myös pitkä-aikainen ihana ja sympaattinen miesystävä, johtajatasoa....

    ...tämän edellä mainitun lisäksi minulla on ymmärrystä ja avarakatseisuutta niitä kohtaan, joita tämä yhteiskunta potkii päähän. Lähipiirissäni on törkeä, laiton huostaanotto jota purkamaan on palkattu asianajaja. Olen oman "idyllini" keskellä sitä mieltä, että tässä maassa ei lastensuojelu todellakaan toimi. Eikä se vielä riitä, täällä rikotaan jopa ihmisoikeuksia tekemällä aiheettomia huostaanottoja. En puhu nyt vakavasti päihdeongelmaisista perheistä enkä vakavista mielenterveyden häiriöistä. En tiedä mitä sillä voittaa, että haukkuu toisia. Se on ainakin varmaa, että sisimmässään onnellinen ihminen osaa olla myös ihminen toiselle. Sinun kirjoituksistasi käy selvästi esille, että koko juttusi on kupla. Kehoittaisin sinua poistumaan tältä palstalta, olet varmasti pilannut monta hyvää keskustelua.

    Äänestä

  • käydä nopeasti kirjoitti:

    Turhaa sinä minulle auot naamaasi. Hellaa en tunnekaan, mieheni kokkaa meillä kaikki ateriat. Käy oikeastaan aina myös ostoksilla, minun tarvitsee vain joskus hakea unohtunut maito kaupasta.

    Äänestä

  • ja löylytkin kirjoitti:

    eivät ole huostassa. Äiti joka ei laita edes ruokaa ja kehuu retostaa kuinka heillä on kaikki hyvin.

    No joo, kaikki näkevät ja tietävät mikä olet. Tämä ketju on niin ala-arvoinen ja tyhmä, ihan sinun ansiosta että tähän ei kannata enää kenenkään vastata mitään.

    Eiköhän tehdä kaikki vähänkään aivoja omaavat kollektiivinen päätös: antaa tämän (jos lapset eivät olisi jo lukio-ikäsiäs luulisin teini-äidiksi) tuulitukan olla unelmissaan.

    Äänestä

  • ja löylytkin kirjoitti:

    Turhaa sinä minulle auot naamaasi. Hellaa en tunnekaan, mieheni kokkaa meillä kaikki ateriat. Käy oikeastaan aina myös ostoksilla, minun tarvitsee vain joskus hakea unohtunut maito kaupasta.

    iltapäivällä täällä käydessäni, että laiska lehmä roikkuu koko päivän netissä ja mies hoitaa kodin ja tenavat.

    Voi kun sossut tietäisivät...

    Äänestä

  • tajusin jo kirjoitti:

    iltapäivällä täällä käydessäni, että laiska lehmä roikkuu koko päivän netissä ja mies hoitaa kodin ja tenavat.

    Voi kun sossut tietäisivät...

    haukkumasta välillä?

    Onko ukko sairaana ja lehmä on joutunut töihin?

    Kuka miehinen mies muuten tekee kaikki kotityöt ja antaa akan laiskana haukkua tuntemattomia ihmisiä netissä? Tossusankari se on, eikä mies.

    Kukaan asiansa, kotinsa ja lapsensa hoitava kunnon nainen ei viitsisi sellaista miestä silmissään sietää. Mutta tuolle laiskalle lehmälle sellainen on tietysti omiaan, HAH!

    Äänestä

  • joutunut ihmisiä kirjoitti:

    ..... jos vaikka joku muu yhteisö omisi hänet omakseen ....

    Äänestä

  • joutunut ihmisiä kirjoitti:

    haukkumasta välillä?

    Onko ukko sairaana ja lehmä on joutunut töihin?

    Kuka miehinen mies muuten tekee kaikki kotityöt ja antaa akan laiskana haukkua tuntemattomia ihmisiä netissä? Tossusankari se on, eikä mies.

    Kukaan asiansa, kotinsa ja lapsensa hoitava kunnon nainen ei viitsisi sellaista miestä silmissään sietää. Mutta tuolle laiskalle lehmälle sellainen on tietysti omiaan, HAH!

    Olet tosi tyhmä ja kirjoitat vielä noita samoja viestejä eri nimimerkeillä ja eri ketjuissa, senhän huomaa jokainen. Mitä se sinulle kuuluu jos jonkun mies hoitaa kokkihommat, ilmeisesti ovat näin sopineet tai mies on ehkä sen alan ammattilainen. Sinä se riehut täällä itse jatkuvasti, käytät todella törkeää kieltä muista enkä kyllä yhtään ihmettele jos olet sossun asiakas, valitettavasti..

    Äänestä

  • joutunut ihmisiä kirjoitti:

    haukkumasta välillä?

    Onko ukko sairaana ja lehmä on joutunut töihin?

    Kuka miehinen mies muuten tekee kaikki kotityöt ja antaa akan laiskana haukkua tuntemattomia ihmisiä netissä? Tossusankari se on, eikä mies.

    Kukaan asiansa, kotinsa ja lapsensa hoitava kunnon nainen ei viitsisi sellaista miestä silmissään sietää. Mutta tuolle laiskalle lehmälle sellainen on tietysti omiaan, HAH!

    tekemään autoremonttia, kun heillä on tuo sukupuolen vaihdos. Nyt vasta huomaan, kuinka ehjä perhe meillä oli, mistä lapset huostattiin kun olen lukenut tuon ihmisen viestejä ja häneltä ei olekaan lapsia huostassa ainakin niin esittää. Heidän perhe on tasapainoinen perhe sossun näkökulmasta ja meidän perhe siten huono. Nyt harmittaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

perheellinen... kirjoitti:

Eipä voi kuin suuresti ihmetellä tämänkin palstan kirjoituksia. Näitä lukiessa tulee mieleen, että lähes kaikki huostaanotot on aiheettomia, lähes kaikki perhekodit on aivan kamalia rahastus-paikkoja, puhumattakaan että kaikki sossut on ihan psykopaatteja - pelkkiä perheille pahaa haluavia ja aiheuttavia järjestöjä????
Hei, menkää nyt vähän itseenne ja miettikää, että miksihän ne lapset (lapsi) on otettu huostaan.
Uskallan väittää kyllä näin, että ne perheet; äidit ja isät, joissa lapset hyvin hoidetaan ja hyvin kohdellaan, ei ole kyllä pienintäkään pelkoa että huostaanotettaisiin ihan "tuosta noin vaan". On se kumma miten se oma mielikuvitus tekee tepposia ja se oma mieli saa ne asiat näyttämään joskus vähän toisilta mitä ne on.
Niin se minunkin tuttavani aina kertoi miten kaiket kesät hoiti omia lapsiaan ja miten kaikkea kivaa he tekivät yhdessä, miten "kaikkeni annoin lapsille" yms. potaskaa. Kylmä totuus oli kuitenkin se, että hän antoi kaikkensa vain viinalle ja ryyppykavereille. Jostain kumman syystä se oma alitajunta kai yritti peitellä ja unohtaa kaiken tapahtuneen ja mielikuvitus toi tilalle kaikkea muuta kuin mitä totuus oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu