Olen 15-vuotias tyttö. Olen koko ikäni tavallaan halunnut olla poika, mutta vasta viimeaikoina asia on pyörinyt mielessäni todella usein. Katson itseäni peilistä, nostan pitkiä hiuksiani (jotka tahtoisin leikata lyhyemmiksi) ja mietin miltä näyttäisin poikana. Toisinaan purskahdan itkuun, kun en näe peilistä haluamaani näkyä. Mua häiritsee kamalasti, kun en tiedä mitä tulevaisuudelta odottaa. Olen koko elämäni ajan tuntenut vetoa molempiin sukupuoliin. Nyt en kuitenkaan enää tiedä mitä haluan. Ainoa asia, jota pidän kiihottavana on homoseksi. Selaillessani vanhoja päiväkirjojani muutaman vuoden takaa, huomasin, että olen ollut joskus ihastunut jonkun televisiosarjan homoon. Yhdeltä sivulta löysin tekstin "Haluan olla poika ja haluan et mul ois kunnon perhe!"
Tämä on todella hämmentävää ja mielessäni on valtavan paljon kysymyksiä. "Loppuuko tämä joskus?", "Miksi juuri minä?", "Miten selviän tästä kaikesta yksin?"
En voi/osaa kertoa vanhemmilleni. Välimme ovat muutenkin etäiset. Ainoa mulle tärkeä asia on musiikki. Ilmaisen itseäni parhaiten soittamalla ja laulamalla. Siksi mietinkin esim. miten käy ääneni, jos alan joskus ottamaan jtn hormooneja.
Huoh, olisi niin paljon helpompaa olla "normaali".
Tämä on todella hämmentävää ja mielessäni on valtavan paljon kysymyksiä. "Loppuuko tämä joskus?", "Miksi juuri minä?", "Miten selviän tästä kaikesta yksin?"
En voi/osaa kertoa vanhemmilleni. Välimme ovat muutenkin etäiset. Ainoa mulle tärkeä asia on musiikki. Ilmaisen itseäni parhaiten soittamalla ja laulamalla. Siksi mietinkin esim. miten käy ääneni, jos alan joskus ottamaan jtn hormooneja.
Huoh, olisi niin paljon helpompaa olla "normaali".
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olet vielä niin nuori, että ei kannata stressata kauheasti asialla :) jotenkin tuntuu, että olet bi- seksuaali tai lesbo ? Tunteet ja mieli voi muuttua vielä miljoona kertaa, anna ajan kulua, huomaat pian itsekkin seksuaalisen suuntautumisesi, luonto ajaa tikanpojan puuhun :)
Ainakaan minua ei ole luonto puuhun ajanut. Joo, menee se ohi. Ainakin viimeistään sadan vuoden kuluttua.
HAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHAAAHHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAH tappaisin itteni jos oisin sä :::::::::::::D
Jollain onb tosi paha torjuntavaihe päällä. Kyllä se siitä, mutta huomaa että nuo reaktiosi kertovat asiaa tuntevalle aika paljon omista ajatuksistasi (siis niistä joita yritätä torjua).
että ei äänenmurros ääntä pahenna. Toisilla on käynyt niinkin, että lauluääni on parantunut, ja itsekin voin muusikkona sanoa, että nykyistä ääntä kuuntelee itsekin mieluummin.
Ota nyt päivä kerrallaan ja niin poispäin.
Kun muistelen itse aikaa kun olin tuon ikäinen, niin viikko oli pitkä aika. Eikä sen puoleen, nykyisinkin välillä on niin. Ehkä kumminkin auttaisi kun ottaisit itsellesi aikaa, miettisit itseäsi ja sitä miksi itsesi tunnet, anna niille aikaa. Itse tarvisin 20 vuotta ennen kuin aloin edes hyväksyä itseni.
No tuli vaan mieleen noista sun sanoistasi... Et ku mulla on kaveri jota kutsun nyt vaikkapa Niinaksi, joka oli ala-asteella ihan 'normaalin' oloinen tyttö (siis en pidä muita epänormaaleina, mutta siis sanotaan ihan tavallinen pikku tyttö) joka pukeutui kuin tytöt ja käytti joskus meikkiä ja laittoi hiukset pinneillä kiinni. Yläasteella hän kai tajusi tulla kaapista ulos, ja se tapahtui pikkuhiljaa; ensin vaihtuivat vaatteet löysemmiksi ja rennommiksi, kuin pojilla, ja kohta hän leikkautti hiuksensa lyhyiksi, kuin pojilla (muuten minun pyynnöstäni! ne entiset hiukset oli kauheet, roikku rumasti ja sillee) ja lopulta meikkaaminenkin jäi. Olen ylä-asteella ystävystynyt syvemmin häneen ja lopulta Niina kertoi minulle olevansa bi-seksuaali, koska ei ollut ihan varma tykkääkö pojista vai tytöistä, mutta selvästi tytöt kiinnostivat häntä enemmän. Nyt Niinaa voisi kuka tahansa ulkopuolinen ihminen luulla pojaksi, tyyli on niin muuttunut. Niina seurustelee erään tytön kanssa ja on tosi onnellinen. Mäki oon onnellinen sen puolesta, et se uskaltaa olla oma itsensä.
kai mä pyrin sanomaan et ei se elämä niin surkeeta kuitenkaan aina oo, ku vaa tajuaa paikkansa elämässään. Niina on muuten 15-vuotias ja en usko että hänen seksuaalinen suuntautumisensa enää muuttuu. olikohan vielä muuta... no, ei kai. ei muuta kuin että onnea sinulle jatkossa!
oli sitten lesbo. Miksi lesbon pitää leikata hiuksensa poikamaisiksi ja alkaa näyttää pojalta saadakseen "oikeutuksen" kiinnostua tytöistä? Tietysti jo se tulee luonnostaan niin ookoo... Kuulostaa kyllä siltä, että aloittaja ei ole lesbo vaan ennemminkin homo. Olispa hauskaa tietää, mitä hän nyt 18-vuotiaana ajattelee itsestään.
...eiku vanhoja viestejä löytyy. Joku on nyt kaivellut arkistoja ja kaivellun muutaman vuoden takaisia keskusteluja esiin. Mutta heräsi minullekin ajatus muutamasta näistä vanhoista viesteistä että mitähän näille kirjoittajille nyt kuuluu. Minne elämä heitä heitti. Kun vertaa omaa elämäänsä, kolmessa vuodessa tapahtuu paljon ja kymmenessä aivan mahdottomia jos sen olisi joku ennustanut silloin. Kun juhlin milleniumia, en olisi osannut uneksiakaan että kymmenen vuotta myöhemmin elän tavismuijan elämää.
15-vuotiaasta 18-vuotiaaksi, siinä ehtii muutama ajatus jo selkiytyä. Joku toinen taas elää samassa ajassa 35-vuotiaasta 38-vuotiaaksi eikä muutu miksikään... Olisikin mielenkiintoista, jos vanhojen viestien kirjoittajat päivittäisivät kuulumisiaan.
Hei!
Hienoa kuulla, että uskallat olla, mitä haluat. Tsemppiä sinulle.
Voin sanoa, että minun kohdallani tuollainen oli tavallaan ohimenevää. Sitä kesti aikansa, sitten tyyli vaihtui radikaalisti naiselliseen suntaan. Mutta kun vajaa kymmenen vuotta vietin ns. poikatyttö elämää, niin ihan täysillä sen mielestäni tein. En kaivannut tyttöjuttuja. Silti en nyt haluaisi palata siihen takaisin. Nyt on sitten kai ohimenevä? tyttökausi.
Elä rohkeasti niin kuin tunnet. Jos se on ohimenevää, niin so what. Sitten, kun tuntuu, että haluat muuta, niin muutut. Ei se niin maailman vakavin asia ole.
Ja hiukset kasvaa, kokemuksella voin sanoa. Takana siilitukka ja nyt pitkät hiukset. Jokainen kausi ollut yhtä rakas.
Taidan tietää mitä aloittajalle kuuluu. Sattumalta osui viesti silmiin ja tajusin, että tämähän on itse kirjoitettua laatua. :)
Joku kysyi, mitä minulle kuuluu, niin laitetaanpa tähän nyt lyhyesti jotain.
Olen nykyisin 17-vuotias, en siis ihan vielä täysi-ikäistynyt, kuten joku tuossa aiempana arveli. Täytyy kyllä muuten sanoa, että tuli aika hieno tunne, kun mietin kuinka paljon asiat ovat oikeasti edenneet tuosta 31.:stä heinäkuuta 2007, vaikka aina ei ihan siltä tunnu (kiitos ja kumarrus siis sinulle, joka nostit tämän ikivanhan keskustelun takaisin elävien kirjoihin). Sen voin kertoa, että helppoa ei ole ollut, eikä ole vieläkään. Vakavan masennuksen kanssa taistelua ja oman identiteetin selvittämistä (ja sen kanssa selviytymistä) siis lähinnä takana nämä viimeiset vuodet. Identiteetti on paljastunut ts-pojan identiteetiksi.
Tuosta kirjoituksesta muuten n. 2kk, niin tukkaa lähti ~puol metriä ja sen johdosta syntyi uusi, vapautuneempi ihminen. Kaapista tuloa on tullut tässä harjoiteltua tärkeinpänä omille vanhemmille, ja kyllä tätä perhettä voi muuten ihan kunnon perheeksi kutsua. ;)
Lopuksi vielä ne kysymyksiin löytyneet vastaukset.
"Loppuuko tämä joskus?" - Ei, mutta kärsimys loppuu.
"Miksi juuri minä?" - Koska sinun tiedettiin kestävän tämä.
"Miten selviän tästä kaikesta yksin?" - Et mitenkään, ja siksi oletkin hakenut tukea niistä ihmisistä, joiden tiedät olevan valmiita taistelemaan rinnallasi.
aloittajasta :) Vähän pelkäsin, että tähän vastaa joku provo teeskennellen aloittajaa, että on eheytynyt tytöksi jumalan avulla tms... On aina mukavaa kuulla, että joku on löytänyt itsensä. (Itse muuten olin 31.7 2007 menossa leikkaukseen... :) kaikki meni hyvin.)
"(Itse muuten olin 31.7 2007 menossa leikkaukseen... :) kaikki meni hyvin.) "
Minä taas olin ollut juuri leikkauksessa keväällä ja tuossa vaiheessa toipunut jo hyvin, viettäen täysin rinnoin naisen elämää (bikinit aktiivisessa käytössä kesän helteissä).
Upeaa kuulla, että juttusi on ratkennut.
Ehkä vain on niin, että sinä olit paras kestämään tämän kohtalon. Elämä TS:nä ei ole helppoa, mutta saat elää sekä naisen että miehen elämää, ja kykenet näkemään elämän sen molemmilta puolin.
TSH:n Sam toteaa "Aloittamaton työ se kauimmin kestää", ja se on sanasta sanaan totta. Nyt olet päässyt alkuun, ja työsi varmasti helpottuu tästä.
"Elämä TS:nä ei ole helppoa, mutta saat elää sekä naisen että miehen elämää, ja kykenet näkemään elämän sen molemmilta puolin."
Tuota on tarjottu minullekin usein tavisten taholta ja kysytty että mitä eroja löytyy. Mutta olen tyrmännyt olettamuksen heti. Ainakin minä en ole elänyt sekä naisen että miehen elämää, vaan se miehen elämä oli vain roolin esittämistä. Silloinkin koin olevani nainen enkä koe olleeni koskaan mies siinä mielessä mitä miehenä elämistä ajatellaan. Se kyllä että jouduin elämään "miesten maailmassa" näytti minulle sisältäpäin mitä se on mutta en kuulunut siihen joukkoon. Olin tavallaan kuin ulkopuolinen tarkkailija.