Norjalaisfilosofi: "Elämme pelon kulttuurissa"

Svenska Dagbladet kiinnittää eilisessä pääkirjoituksessaan huomiota norjalaisen filosofin Lars Fr. H. Svendsenin havaintoihin siitä, kuinka me elämme nykyään pelon kulttuurissa ja ilmapiirissä - silloinkin, kun pelkoon ei ole rationaalisia perusteita. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa keski-ikä on pidentynyt vuosisadan aikana kahdellakymmenellä vuodella; meillä on turvanamme terveydenhoito- ja vakuutusjärjestelmä, josta sata vuotta sitten olisi voinut vain unelmoida; ja huolimatta iltapäivälehtien sensaatiohakuisista rikoslööpeistä tämän päivän kaduilla Skandinaviassa on keskimäärin varsin turvallista liikkua - ainakin jos tilannetta verrataan sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Mutta Svendsenin mukaan tämä turvallisuus ei riitä meille, koska me olemme tottuneet etsimällä etsimään aina uusia pelon aiheita voidaksemme sitten eliminoida niitä.

Uudessa kirjassaan Frykt (kauhu) Svendsen luonnehtii pelon kulttuuria hyvinvointiyhteiskunnan ilmiöksi. Kun useimmat perustarpeet on tyydytetty, jää ihmisille aikaa kantaa huolta pienimmistäkin ja epätodennäköisimmistäkin uhkakuvista. Kun huomaamme onnistuneemme suojautumaan niin monilta uhkilta, kasvaa halumme saada vielä enemmän suojaa, ja lopulta riskien kanssa eläminen tulee alkaa tuntua jopa moraalittomalta. Svenska Dagbladet ottaa esille infrastruktuuriministeri Åsa Torstenssonin, jolta lehden mukaan vaadittiin siviilirohkeutta sanoa ei aikuisten pyöräilijöiden kypäräpakolle maassa, jossa siltojen kaiteita korotetaan itsemurhien ehkäisemiseksi. Normaalisti poliitikot taipuvat kaikkiin mahdollisiin riskejä eliminoiviin lakeihin, jotta eivät joutuisi jälkikäteen vastuuseen, kun jollekin tapahtuu jotain ikävää. Lopputuloksena on yhteiskunta, joka yrittää kontrolloida ja valvoa kaikkea mahdollista kansalaisten käyttäytymistä turvallisuuden nimissä.

Pelon kulttuurista puhuttaessa ei tietenkään voi sivuuttaa terrorismia ja ns. sotaa terrorismia vastaan. "Sota terrorismia vastaan on osa terrorismia itseään", Svendsen toteaa tylysti. "Symbioosi poliitikkojen ja terroristien välillä tuottaa lopputuloksena väestön, joka elää pelossa." Tämä sopii tietenkin erinomaisesti vallanhimoisille poliitikoille, koska näin heidän valtansa väestöön nähden kasvaa. Kuten eräs bloggaaja Svendsenin kirjan luettuaan kommentoi: "Näinä pelon aikoina meidän tulee pelätä omia poliitikkojamme yhtä paljon kuin kansainvälisiä terroristeja."

Miten poliitikot sitten käyttävät kasvanutta valtaansa pelon kulttuurissa? Ensinnäkin he yrittävät itse ruokkimiensa uhkakuvien perusteella riistää kansalaisilta perustavia ihmisoikeuksia kuten viestintäsalaisuuden ja oikeuden yksityisyyteen. Tuoreet tiedot Yhdysvalloista kertovat, kuinka presidentti Bush pyytää lupaa laajentaa valtion oikeutta salakuunnella kansalaisiaan, vaikka taannoin paljastunut miljoonien amerikkalaisten salakuunteluskandaali on vielä täysin selvittämättä, ja vaikka asiaan sotkeutuneille teleyhtiöille ollaan myöntämässä takautuvasti vastuuvapautta kaikista mahdollisista laittomuuksista ilman että niiden roolista salakuuntelussa on tehty yhtään julkista selvitystä. Ruotsin uusi hallitus on ajanut innolla useita eri salakuuntelu- ja valvontahankkeita, joiden syiksi ei ole löytynyt muuta kuin epämääräisiä 'valtion turvallisuuteen kohdistuvia uhkia'. Englannissa on jo 4,2 miljoonaa vakoilukameraa valvomassa kansalaisten liikkeitä. Kuvaavaa on se, kuinka isoveliyhteiskunnasta maailmaa varoittaneen kirjailija George Orwellin oman kotitalon välittömässä läheisyydessä on peräti 32 vakoilukameraa!

Vielä vakavampia ihmisoikeuksien rikkomuksia edustaa sitten esimerkiksi Yhdysvaltojen tapa kohdella vankejaan ja kieltää näiltä normaali oikeusprosessi. Kommentoidessaan Guantanamo Bayn vankien kohtelua Amnesty Internationalin johtaja Larry Cox päätyi toteamaan jo viime huhtikuussa, että "sota terrorismia vastaan on muuttunut sodaksi ihmisoikeuksia vastaan." Saksan sisäministeri Wolfgang Schäuble pani ehkä vielä George Bushiakin paremmaksi ehdottaessaan Spiegel-lehden kohuhaastattelussa tämän kuun alussa, että syyllisyyden ja syyttömyyden todistustaakka käännettäisiin terrorismista epäiltyjen osalta, ja että viranomaisille annettaisiin jopa lupa salamurhata terrorismista epäiltyjä henkilöitä.

Lars Svendsen kirjoittaa: "Pelko on tärkeä poliittinen resurssi viranomaisille, poliittisille puolueille sekä eri eturyhmiä edustaville organisaatioille. Aikana, jolloin vanhat ideologiat eivät ole enää vahvasti motivoiva voima, pelosta tulee yksi keskeisiä työkaluja poliittisessa keskustelussa." Esimerkkinä pelon ilmapiirillä empimättä pelaavista eturyhmistä voisi ottaa tekijänoikeusteollisuuden, joka on ollut kärkkäänä hyödyntämässä terrorismin vastaisen sodan ja muiden yhteiskunnallisten pelkokuvien - kuten demonisoidun pedofiiliuhan - sille tarjoamia mahdollisuuksia. EU:n puitteissa tekijänoikeusteollisuuden lobbarit yrittävät saada luokiteltua tiedostonjakajat terroristeihin verrattaviksi rikollisiksi, jotta viihdeteollisuus saisi vapaasti loukata miljoonien kansalaisten yksityisyydensuojaa nettivakoilun avulla. Ja viimeksi Ruotsissa tekijänoikeusteollisuuden juristi suositteli lapsipornokortin käyttöä vertaisverkkoja vastaan, "koska poliitikot ymmärtävät lapsipornoa". Levy-yhtiöiden voittomarginaalin kaventuminen ei välttämättä ole kauhukuva, jolla Suomeen saataisiin netin ennakkosensuuri, mutta käytännössä olematon uhka netistä tulvivasta lapsipornosta kelpasi sellaiseksi. Eli kuten Svenska Dagbladet asian summasi: "Se, jolla on käsissään suurin uhkakuva, voittaa pelin."

lähde: http://piraattiliitto.org
0500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

p2pman kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu