lahjaverosta

eli kysymykseni kuuluu: miten lahjaveron maksamisia tarkistetaan? Ja onko summan suuruudella väliä, siis lahjan? Ja toinen ksysmys kuuluu, että miten esim. isovanhemman kuollessa, niin tarkistetaanko tilitapahtumia miten tarkasti vai miten on mahdollista jäädä kiinni esim. isoäidin antamista 'avustuksista' vuosien varrella?
6601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika laaja kysymys.

Lahjaveroa maksetaan 3 400 euron suuruisesta tai suuremmasta lahjasta. Tähän summaan otetaan huomioon saman antajan antamat lahjat kolmelta vuodelta.

Käytännössä lahjaveron maksamatta jättämiset tulee useimmiten ilmi kun on myyty esimerkiksi kiinteistöjä tai asunto-osakkeita alihintaan. Näistähän verottaja saa tiedon lähes aina jotain kautta. Niin ja tietysti jos kiinteistö lahjoitetaan mutta lahjaveroilmoitusta ei tehdä niin varmasti käry käy.

Toinen tyypillinen tilanne on se, että joku henkilö hankkii arvokasta omaisuutta (vaikkapa uuden auton tai asunnon) eikä hänellä ole tuloja tai varallisuutta sellaisen hankkimiseen. Tällöin verottaja saattaa hyvinkin vaatia selvitystä miten hankinta on rahoitettu. Tämä taas voi tietyissä tilanteissa johtaa lahjaverotukseen kun lahja tuleekin sitten ilmi.

Tilejä ei kuolemantapauksissa yleensä koskaan tarkisteta, siis vaadita tiliotteiden esittämistä verottajalle. Riski jäädä kiinni isoäidin avustuksista on mielestäni olematon (kunhan et hanki yhtäkkiä omaisuutta jonka rahoituksesta verottaja kiinnostuu). Hyvä tapa minimoida kyseinen riski on käyttää käteislahjoja: isoäiti nostaa rahat tililtä ja antaa ne sulle kouraan!

Äänestä
  • vastauksesta! Kyllä olen opiskelun ohella ollut melko kokoaikaisesti töissä, joten tuloja on ollut aika reippaasti. Hassuinta jutussa on, että sain isoäidiltä autoon (joka käytetty)rahaa 50 000mk marraskuussa 1999 ja myin auton jo lokakuussa 2001 ja maksoin hänelle takaisin 30 000mk, eli periaatteessa se verottomana annettu lahjasumma on lopulta ollut ihan oikea (alle 3400e). Summa siirrettiin kyllä tilisiirtona, mutta...

    Muutenkin äitin kanssa ollaan keskusteltu ja pähkäilty juuri näitä 'mummuni' antamia avustuksia vuosien mittaan, mutta jos ne tapahtuu käteisellä niin silloinhan pienien summien takia ei tarvitse hötkyllä...

    Äänestä

  • "Tilejä ei YLEENSÄ tarkisteta" Siis onko tässä maassa semmoiset lait että verottaja saa mennä penkoon toisten pankkitilejä jos se haluaa??? Pankkitili on pyhä asia eikä todellakaan kuulu verottajalle. Mutta jos noin on pitää varmaan siirtää rahat sveitsiin tai luxemburgiin.

    Äänestä

  • Jos siirtää vahingossa toisen tilille vaikka 100000 ja sitten toinen heti seuraavana päivänä takaisin pitäisi maksaa lahjavero molempiin suuntiin, eli 200000 ja 20000, verottaja veis melkein puolet inhimillisestä erehdyksestä. Lahja mikä lahja.

    Äänestä

  • juuh kirjoitti:

    Jos siirtää vahingossa toisen tilille vaikka 100000 ja sitten toinen heti seuraavana päivänä takaisin pitäisi maksaa lahjavero molempiin suuntiin, eli 200000 ja 20000, verottaja veis melkein puolet inhimillisestä erehdyksestä. Lahja mikä lahja.

    voi olla totta nyt tommoinen!! Että siis erehdyksestä? Huaah.

    Äänestä

  • kvinne kirjoitti:

    voi olla totta nyt tommoinen!! Että siis erehdyksestä? Huaah.

    Mutta mistä siitä verottajasat koskaan tietää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kvinne kirjoitti:

eli kysymykseni kuuluu: miten lahjaveron maksamisia tarkistetaan? Ja onko summan suuruudella väliä, siis lahjan? Ja toinen ksysmys kuuluu, että miten esim. isovanhemman kuollessa, niin tarkistetaanko tilitapahtumia miten tarkasti vai miten on mahdollista jäädä kiinni esim. isoäidin antamista 'avustuksista' vuosien varrella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu