Katselin aiempaa ketjua, jossa aloitettiin tatuoinneista, käytiin pigmentoinnissa ja palattiin tatuointeihin. Ja joku kysyi miltä se tuntui ja oliko kipeää: kipeää teki, mutta mitä sitä ei kestäisi.
Minulle laitettiin ensin yläluomiin kevyt viiva noin 3 vuotta sitten (on siellä edelleen mutta haalistuneena, pitäisi kait vahvistaa)ja se oli kivuliasta puudutuksesta huolimatta. Luomet olivat arat pari päivää (otin perjantaina) ja maanantaina jo ihan ok. Sitten otin huulipigmennoinnin, tehtäessä teki jnkv kipeää, mutta sen jälkeen ei tuntunut miltään. Sitten laitettiin kulmat (loistojuttu, ei oikein tuntunut miltään). Lopuksi valkaisin hampaani hammaslääkärillä. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa mitään (olen aina meikannut), mutta itse tunnen olevani "jämtimpi", huulet eivät hajoa poskiin, kulmakarvat antavat ryhtiä kasvoille, silmärajaukset napakoittavat katsetta, ripsiin otan kestovärin kerran kuukaudessa(olen perussuomalaisen vaalea). Hampaat eivät ole "amerikanvalkoiset" vaan puhtaan näköiset.
Kannatti todella, en kadu mitään!

Vastaukset 6
Vanhimmat
kestopigmentointia kulmakarvoihin. Ovat milloin minkin näköiset, kun tuo lähinäkö alkaa olla sikseen kehno, että sitä suhraa meikkien kanssa. Tällaisena harmaana ja värittömänä on aina laitettava korostuksia, pigmentoinnit alkavat olla paikallaan. Tatuointeja en käsitä ollenkaan, mutta jokainen tehköön nahalleen mitä tahtoo.
Kun lähinäkö pettää tässä itse kullakin, niin niistä viivoista alkoi tulla minullakin suttuisia. Kerran jopa vahingossa vetäisin vihreällä kajalilla kulmakarvat! Näin koen olevani luonnollisempi, enkä kesällä sitten käytä muuta ripsiväriä ja huulikiiltoa.
Kohdun poistosssa on se hyvä puoli että ei tule vanhempana mitään pissan karkailua. Operoivat samalla senkin kuntoon. Olishan se aikaa kurjaa käyttää vaippoja kehdosta hautaan. Varmaan voivat tehdä jotain muutakin pientä fiksausta samalla narkoosilla. Onhan se todellakin tärkeetä miltä näytää ja tuntuu vanhana jos sitä vaikka ei tuntiskaan koskaan olevansa vanha kun ei kerta näytä siltä.
Essolla olen aina ihallut Einari Essosen käsien hienoa kestopigmentointia. Jatkuva häärääminen korjaamolla on pigmentoinut hänen kätensä sellaisiksi, että kaikki kynnenaluset ovat aina mustat. Edes lomalla pigmentointi ei poistu hänen käsistään.
Esson pikkujoulussa Einari haluaisi kyllä poistaa pigmentoinnin, ja siksi hän käy ennen juhlaa liottamassa käsiään Esson baarin tiskialtaassa. Ei siitä paljon apua ole ollut, vaan kyllä Einarin työperäinen kestopigmentointi on hyvin näkynyt myös hämärässä valaistuksessa.
Einarille, että vaivaa kahdenlitran pullataikinan käsin.
Siinä katoaa pigmentit kynsien alta.
tovottavasti mie en ole seuraava pullakahvi asiakas :))