Ärsyttävää..

Itse olen jo hetken seurustellut todella viehättävän tytön kanssa. Edelliset suhteeni ovat olleet huonoja ja päättyneet oudosti. Tällä kertaa ongelma on siinä, ettemme näe melkein koskaa. Joko hän on muualla tai sitten täytyy katsoa päiväkalenterista sopiva päivä, ja kuitenkin se siirtyy. Itse pidän sellaisesta että voisi vain soittaa "joo nähäänkö tänään jossai" "tuutko meille", mutta se ei nyt mene niin helposti. Tuntuu kuin täytyisi pitää kalenteria. Muutenkin tullut sellainen tunne että hän on kusettanut minua muutamaan otteeseen. Jos tyttö ei olisikaan niin ihmeellinen, olisin varmaan jo jättänytkin. Kerran näkemisessämme oli kuukauden väli kesätöiden takia.. Toivon tämän loppuvan viimeistään kun koulut alkavat, koska tästä on haittaa minulle, ja olen jo vähän väsynyt ja masentunutkin tähän touhuun.

Onko muilla ollut tällästä ongelmaa?
p.s: Olen kysynyt haluaako hän edes seurustella kanssani ja hän on vastannut myöntävästi, tuntuu vain että hänellä on oikeasti menoa tai vain jättää minut kalenterissaan viimeiseksi.
5713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsellä samantapainen tilanne. Näen poikaystävääni, joka asuu naapuri kaupungissa, noin 2-3 kertaa kuussa, koska aina kun minä ehdotan tapaamista, hänellä on jo jotain muuta, tai sitten hän joutuu perumaan viime hetkellä. Tahtoisin myöskin voida tavata omaa poikaystävääni spontaanisti, enkä vain parina iltana kuussa, kun hänelle sopii. Itsekkin odotan jo koulun alkua, että näkisin häntä paitsi useammin (opiskelemme samassa kaupungissa, tosin eri kouluissa) myös aikaisemmin kuin nykyiset iltamyöhä treffimme. Hän on yö ihmisiä, joten näemme yleensä vain iltaisin, vaikka minulle se onkin aika huono ajankohta.

Hän on kuitenkin minulle niin erityinen, että haluan olla hänen kanssaan, vaikka se tekeekin elämäni paljon vaikeammaksi. Toisaalta, tiedän että olen hänelle rakas, mutta hän on niin kiireinen, ja minä olen tavallaan jo itsestään selvyys.

Minun ohjeeni olisi, että mieti mitä Sinä haluat, itse olen valmis odottelemaan omaa rakastani, mieti minkä itse näet parhaana vaihtoehtona.

Äänestä

Kyllä sitä aikaa aina jotenkin löytyy yhdessä olemiseen jos vain on halua siihen. Itse sain kokea sen karulla tavalla. Lopulta ymmärsin olleeni aina viimeisellä sijalla. Enää en suostu sellaiseen.

Äänestä

Taidan syyllistyä itse samaan jättämällä poikaystäväni aina viimeiseksi. Ainoa syy siihen on se, että epäröin rakkauttani häneen.

Äänestä

Edellinen suhteeni päättyi samoihin ongelmiin tuossa juhannuksena jälkeen...

Minun edelle menivät kaikki asiat eksäni mielestä...
lopulta hän sanoi että hänellä ei ole aikaa miehille kesällä.

Vuosi sitten oli samantapainen tilanne... silloinen tyttö laittoi tekosyyksi opiskelun ja pidimme ''taukoa'' kuukauden ajan... hän antoi minun olettaa että sen jälkeen jatkaisimme suhdetta - hän jätti minut.


Viimeisimmän tapahtuman jälkeen itsetuntoni on ollut niin heikko etten enää luota itseeni näissä asioissa.

En tiedä miten auttaa sinua, boy89.

Itse yritin kaikkeni mukaan parantaa suhteitani, mutta minkäs tein kun tytöillä oli ''tärkeämpiä'' menoja.

Onnea matkaan äijä!

Äänestä

Aika samanlaiselta kuulostaa kuin minun ensimmäinen "suhteeni"

nähtiin kerran kaks kuussa koska hänellä oli aina muuta menoa, ja aina kun piti nähdä niin ei se nyt onnistukkaan kun tuli yllättäen jotain muuta menoa...

ei siinä mtn samalta tuntuu että eihän toi halua nähdä minua enään mutta kumminkin tavatessa kertoo että haluaa jatkaa tapailua... ottaa nyt tytöistä/naisista selvää...

poikki meni reilu kuukausi sitten juuri näkemisongelmien takia... tyttö upea mutta kun ei näe niin ei sitä oikein voi jatkaa :/

tuossa sinun vaan kannattaa sanoo että nyt minullekin aikaa tai se on poikki... koita vääntää ittes sen "kalenteriin" :)

ps. puhumalla kaikki selviää kun puhuu suoraan niin kuin asiat on eikä kiertele...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--boy89 kirjoitti:

Itse olen jo hetken seurustellut todella viehättävän tytön kanssa. Edelliset suhteeni ovat olleet huonoja ja päättyneet oudosti. Tällä kertaa ongelma on siinä, ettemme näe melkein koskaa. Joko hän on muualla tai sitten täytyy katsoa päiväkalenterista sopiva päivä, ja kuitenkin se siirtyy. Itse pidän sellaisesta että voisi vain soittaa "joo nähäänkö tänään jossai" "tuutko meille", mutta se ei nyt mene niin helposti. Tuntuu kuin täytyisi pitää kalenteria. Muutenkin tullut sellainen tunne että hän on kusettanut minua muutamaan otteeseen. Jos tyttö ei olisikaan niin ihmeellinen, olisin varmaan jo jättänytkin. Kerran näkemisessämme oli kuukauden väli kesätöiden takia.. Toivon tämän loppuvan viimeistään kun koulut alkavat, koska tästä on haittaa minulle, ja olen jo vähän väsynyt ja masentunutkin tähän touhuun.

Onko muilla ollut tällästä ongelmaa?
p.s: Olen kysynyt haluaako hän edes seurustella kanssani ja hän on vastannut myöntävästi, tuntuu vain että hänellä on oikeasti menoa tai vain jättää minut kalenterissaan viimeiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu