1-2.9. Vanhassa Satamassa. En ole aikaisemmin käynyt, mutta nyt aion mennä. Sisäänpääsymaksu on aika tyyris 10 € ! Saakohan sillä rahalla vastinetta muutakin kuin kaupallista? Olisi mukava kuulla kokemuksia.
Kädentaitomessut
syyskuussa
3482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen käynyt kolme kertaa Kädentaitomessuilla.Ensimmäisellä kerralla oli tosi kivaa ja tuntui,että pääsymaksun hinnalla sai totisesti rahoilleen vastinetta.Ostin kaikki joululahjat tällä yhdellä käynnillä.Toisella kerralla fiilis oli että "jaahas,toi myyjä oli täällä viime vuonna ja toi ja toi..."Silti jotain uutta ihmeteltävää löytyi.Kolmannella kerralla kävelin hallit läpi,kävin kahvilla ja poistuin ostamatta mitään.Joka kerta ihmisiä oli tungokseksi asti.Tänä vuonna menen jos on vapaapäivä,muuten anti olla.
Olen siellä pari kertaakin käväissyt katselemassa, mutta todennut, että jatkosaa saa jäädä väliin.
Itse tekemiseen hyvin vähän mitään, mutta kaupallista, osta, osta meininkiä vähintään riittämiin.
Jos haluaa löytää käsintehtyä ja uniikkia tai pieninä sarjoina tuotettuja tuotteita, niin toki niitä kannattaa juuri tuolta hakea. Ainakin ne ovat myyjiensä (yleensä) tekemiä, siis ei mitään ulkomailta tuotua kärääsää, kuin usein näissä 'pikkumessuissa' joita ympäri maata joulunalla häärätään.
Tungos on niissä yleensä kova ja tietysti myyjätkin ovat paljolti samoja kuin edellisvuotenakin, monelle myyjällehän ne ovat suurin myyntitapahtuma koko vuonna.
Siinämielessähän tälläiset messut on ihan kiva, kun niissä on tarjolla sellaisiakin tuotteita joita ei muualta saa.