ODOTTAKAA

Odottakaa nyt ihmeessä vielä ainakin vuoteen 2032.
Taidankin naukata pienet brändit kartanoni viihdekeskuksessa.SKÅÅÅL!

PS: Hinnat ovat tuolloin tippuneet jo yli 100% ja silloin köyhilläkin aukeaa taivas.BUHAHHHAHANUHAMUHAA!!
5803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Palstan hätäisimmät ovat huutaneet rommausta jo 7 vuotta, mutta vasta nyt alkaa olla kaikki ainekset todelliseen rommaukseen kasassa. Järjettömyyden huippu on se ettei osaa lukea ajan merkkejä ja uskoo ikuiseen nousuun. Näin ei ole koskaan ennenkään ollut. Aina on ollut nousuja ja yhtä syviä laskuja.

Nyt rommauksen merkit leijuvat ilmassa. Ensi vuosi tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen. Amerikka köhii ja Kiina on varpasillaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen nykyajan maailmantaloudessa. Me emme elä missään erillistaloudessa irti maailmasta vaan olemme samojen lainalaisuuksien alla kuin muutkin.

Rommaus on pian totta ja käänne on saavutettu jo. Olemme aallonharjalla.

Äänestä

Kartanon herrat juovat vain konjakkia ja brandy kelpaa korkeintaan volvo xc90 tuulilasin pesunesteeksi. SKÖÖÖLL!! vaan sinne kartanoosi mikä oikeasti on mummosi siirtolapuutarhamökki ja viihdekeskuksesi taitaa olla sharp merkkinen c-kasettiradio yhdistelmä. Älä juo sitä mummosi ylikäynnyttä marjamehua kun se näköjään kihahtaa päähän. ÖHEÖHEYHÄYHÄPÖLÖÄPÖLÖPÖLÖ!!!

Äänestä
  • Volvot ovat traktoreita.Ottaako vuokraläävässä lusiminen koville?? MUUUUHAHHAHABUUUHAAHHHAHHAA!!!

    Äänestä

  • KARTKEIS kirjoitti:

    Volvot ovat traktoreita.Ottaako vuokraläävässä lusiminen koville?? MUUUUHAHHAHABUUUHAAHHHAHHAA!!!

    Niinhän ne köyhät väittävät, kun itse ajavat mummon vanhalla nissanilla. Ei todellakaan ota, kun oma kämppä tuli muuten juuri myytyä sievoisella voitolla sinun kaltaiselle tahvolle ylihintaan. Ahistaako ikivelka? Kumpi loppuu enemmin mies vai velka? BUHAMUHAAN omatalo on oikeasti pankinomatalo seuraavat 30 vuotta revi siitä velkarenki!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARTONKIKEISARI kirjoitti:

Odottakaa nyt ihmeessä vielä ainakin vuoteen 2032.
Taidankin naukata pienet brändit kartanoni viihdekeskuksessa.SKÅÅÅL!

PS: Hinnat ovat tuolloin tippuneet jo yli 100% ja silloin köyhilläkin aukeaa taivas.BUHAHHHAHANUHAMUHAA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu