Muutto ulkomaille

Paikka muualta

Elämässäni on nyt sellainen tilanne, että haluan muuttaa Suomesta pois. Olen hautonut asiaa jo toista vuotta. Onko kellään kokemuksia? KAIKKI entinen siis jäisi taakse.
Miten Suomalaiset saavat maailmalla töitä? Olen entinen yrittäjä, rakennusalan ammattilainen.
Maita jotka eivät olisi näin korkeasti verotettuja? Joissa tienaa hyvin suhteessa elämisen kalleuteen?
Oikeastaan lämpimät maat kiinnostavat eniten.
Miten nelihenkinen suomalaisperhe sijoittuu vieraaseen maahan?
Tuntuu hullulta lähteä täältä turvallisesta Suomesta, mutta yksinkertaisesti täällä ei tunnu olevan paikkaa meille enää. Onnea kai etsittävä muualta, ainahan on mahdollista palata...
Mutta kaikki olisi helpompaa kun olisi työpaikka tiedossa. Alkuun voisin tehdä ihan mitä vaan hanttihommia. Kieliäkään en hallitse kuin englannin ja vaimo sen lisäksi Saksan(tosin ruosteisen)
Noh, kertokaa mielipiteitä ajatuksesta, onko kukaan tehnyt mitään yhtä "hullua"? Lähteä noin vaan etsimään paikkaansa maailmalta esim. auton ja vaunun kanssa?

55

5516

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keski-Eurooppa

      on ainakin ihan reippaasti verotettu ja rakennusalalla ei varmaan sen kummemmin löydy töitä kuin Suomestakaan. Saksasta tiedän, että sieltäpäin työtön rakennusalan porukka vaeltaa ihan maailman ääriin, esim. Kanadassa tuntuu olevan kova työvoimpula rakennus- ja kirvesmiehistä. Ja se porukka ei osaa aina edes puolta englanninsanaa, silti on löytynyt työ (hyvin palkattukin!)ja talo perheelle. Kanada ei tietysti ole mikään kovin lämmin maa..Jos EU:n sisällä haluaisitte pysyä, marssi työkkäriin EU-neuvojan puheille, sieltä saat paljon tietoa työtilanteesta ko. maassa. Valtameren taakse jos haluaa niin pitää tietty ite auttaa aika pitkälle itseään. Mutta kehottaisin uskaltautumaan vaan, kyllä suomalainen pärjää missä tahansa, olen minäkin pärjännyt tähän asti eikä ole edes perhettä tukena. Ja aina pääsee tosiaan takaisin, jos ei viihdy! Tietysti pitää olla realisti, kaikennäköistä ongelmaa tulee ennemmin tai myöhemmin, kun uutuudenviehätys katoaa.

      • Paikka muualta

        Voisi löytää esimerkiksi Kanadansuomalaisia? Jotain nettipalstoja? Jos joku tietää missä enempi olisi ulkosuomalaisia kuin tällä palstalla niin olisin tiedosta kiitollinen.

      • ne tuppaa
        Paikka muualta kirjoitti:

        kaikki valumaan. Siellä on palvelut suomenkielellä ja rakennusbuumi on aivan valtava. Sieltä voisit saada jonkinmoisen raksahomman. Espanjalaisten palkat ovat surkeita, ei kyllä häävejä suomalaisfirmojenkaan (parempia kuitenkin). Alkupääomaa muutamaan kuukauden elantoon ja takuuvuokriin olisi hyvä olla olemassa

      • ehkäpä...
        Paikka muualta kirjoitti:

        Voisi löytää esimerkiksi Kanadansuomalaisia? Jotain nettipalstoja? Jos joku tietää missä enempi olisi ulkosuomalaisia kuin tällä palstalla niin olisin tiedosta kiitollinen.

        etsit netistä Kanada-Suomi-seuran, sellainen löytyy varmasti. Onhan suomalaisia siellä ollut jo viimevuosisadalla aika lailla. Olen tosiaan teeveestä nähnyt näitä ulkomaille muuttajia Saksasta ja muutama sinne Kanadaan lähti, työttömiä rakennusalan miehiä perheineen. Palkat ainakin pitäisi olla hyvät. Siinä haastateltiin kanadalaista työnantajaa (rakennusfirmasta)ja hän sanoi että työvoimapula tuolla alalla on suuri. Espanjassa on varmaan lämmintä mutta ei se tuo leipää pöytään. Tienaa mielummin hyvin muualla ja pääsette vuosittain lomailemaan lämpimään ;-)

      • Suomi-Seuraan
        Paikka muualta kirjoitti:

        Voisi löytää esimerkiksi Kanadansuomalaisia? Jotain nettipalstoja? Jos joku tietää missä enempi olisi ulkosuomalaisia kuin tällä palstalla niin olisin tiedosta kiitollinen.

        Sieltä voit saada tietoa.
        Jos Kanadaan muutat, asetu lännelle, Brittiläiseen Columbiaan tai Albertaan. Niissä on huutava työvoimapula. Vancouverin alueella ja Vancouverin saarella on mukavan lauhkea ilmastokin. (sataa kyllä aika paljon)
        Palkoissa johtaa Alberta. Seuraavana on Brittiläinen Columbia ja kolmantena Ontario. Itse asettuisin Vancouveriin tai Vancouverin saarelle, B.C.n pääkaupunkiin, Victoriaan. Victoriaa sanotaan Kanadan parhaaksi asuinpaikaksi.
        Suomalaisia on vähän joka puolella.

      • Paikka muualta
        Suomi-Seuraan kirjoitti:

        Pitää kysellä ja katsella! Jos työvoimapulaa on, niin luulisi ahkerille ja yrittäville työtäpelkäämättömille sitä löytyvän!

      • Kyllä löytyy
        Paikka muualta kirjoitti:

        Pitää kysellä ja katsella! Jos työvoimapulaa on, niin luulisi ahkerille ja yrittäville työtäpelkäämättömille sitä löytyvän!

        töitä, jos ei Suomesta niin sitten muualta! Pelko pois vaan ja rohkein mielin suunnittelemaan ja matkaan. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty ;-) Itse sanon 8 vuoden kokemuksella ulkomailla että ainoa asia mitä kadun on etten lähtenyt jo aikaisemmin. Herkkua se elämä ei tietenkään ole täälläkään aina mutta sen verran jees ettei muuttoa takaisin ajattelekaan. Ehkä sit joskus vielä Suomeen..mutta lykkyä tykö teille!

      • Paikka muualta
        Kyllä löytyy kirjoitti:

        Missä sinä nyt asut?
        kirjoitin nyt mailia tuonne Suomi-Kanada yhdistykseen.
        Olisi todella hienoa jos saisi jonkun Suomalaisen "tutun" sieltä, että pääsisi kyselemään kaikkia mieltä askarruttavia yksityiskohtia omalla kielellä.
        Meillä ei kenties ole aikomusta olla lopunikäämme reissussa, tai kuka tietää? Mutta nyt on siinämielessä sopiva sauma että kumpikaan lapsistamme ei mene kouluun vielä pariin vuoteen. Ja haluttaisi nähdä ja kokea enemmän muunmaailman elämää kuin vain tämän Suomen. Eihän se ole mitään jos käy viikon pari jossain lomailemassa.

      • kysyä

        Meikä on ihan Keski-Euroopassa jottei sen kauempana..;-) Kirjoitinkin sulle heti alussa että olen nähnyt noita teeveeohjelmia saksalaisista maastamuuttajista. Justiin tuli mieleeni että esim. Kanadassa niillä oli sellainen agentti, eli joku maassa jo asuva saksalainen joka auttoi alkuun byrokratiassa, asuntohommissa ja työpaikan etsinnässä (jos sitä jo ei ollut valmiina). Enpä tiedä olisiko suomalaisillekin maastamuuttajille tuollaista palvelua, se näytti tosi hyvältä. Kaveri oli jo lentokentällä vastassa. Jopa Uruguayssa oli tällainen maahanmuuttoapu jollakin perheellä. Varmaan maksaa jotakin mutta helpottaa myös alkuhankalaluuksissa. Vielä tuli mieleen että se yksi rakennusmies sanoi ansaitsevansa Kanadassa 2 kertaa enempi kuin Saksassa. En muuten Kanadaa mainostaisikaan, tuli vaan ammatistasi mieleen tuo maa. Kirjoitappa tänne jossain vaiheessa kuinka teidän suunnitelmat etenee!

    • arvostetaan

      suomalaisia rakennusmiehiä, ja työtä heille riittää. Taitaapa olla jokunen suomalainen rakennusfirmakin - luulen. Ja täällä on lämmintä! Juomavedestä on kyllä pulaa tällähetkellä.

      • janoton

        kaivot täynnä, ja lisää sataa miltei joka päivä. ;D

        "Sataa sataa ropisee...tili tili tom ......"

    • - & -

      Oheisesta linkistä saa hieman suuntaa joidenkin maiden henkilö- ja yritysveron tasosta:

      - http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Income_Taxes_By_Country.svg

      En ole lukenut ketjun kommentteja, mutta mielestäni täysin toteutettavissa oleva projekti. Haasteita luonnollisestiki tulee olemaan, mutta toisaalta ne myös rikastuttavat ja kasvattavat. Haluamansa alan työlisyysmahdollisuuksista kohdemaassa kannatta ottaa selvää.

      Englannnin kieli pohjana molemmilla on oikein hyvä ja vaimolla lisäksi ruostunut Saksa, johon sen kielialueen yhteydessä aktivoituminen kyllä toimii tehokkaana CRC'nä.

      Uusiakin kieliä oppii halutessaan, kyse on vain työstä ja motivaatiosta ja siinäkin tuo jo olemassa oleva kielipohja on hyvänä apuna. Tietysti mikäli aivan vieraskielisessä yhteisössä starttaa, on se paljon haasteellisempaa.

      Toivotan tsemppiä suunnitelmiin.

    • Matti, USA

      Its jouduin USAhan mutta suosittelen myos Canadaa, Australiaa tms.

      http://www.brusselsjournal.com/node/2166

      Last year more than 155,000 Germans emigrated from their native country. Since 2004 the number of ethnic Germans who leave each year is greater than the number of immigrants moving in. While the emigrants are highly motivated and well educated, "those coming in are mostly poor, untrained and hardly educated," says Stephanie Wahl of the German Institute for Economics.

      In a survey conducted in 2005 among German university students, 52 percent said they would rather leave their native country than remain there. By "voting with their feet," young, educated Germans affirm that Germany has no future to offer them and their children. As one couple who moved to the United States told the newspaper Die Welt: "Here our children have a future in which they will not have to fear unemployment and social decline." There are two main reasons why so-called "ethno-Germans" emigrate. Some complain that the tax rates in Germany are so high that it is no longer worthwhile working for a living there. Others indicate they no longer feel at home in a country whose cultural appearance is changing dramatically.

      The situation is similar in other countries in Western Europe. Since 2003, emigration has exceeded immigration to the Netherlands. In 2006, the Dutch saw more than 130,000 compatriots leave. The rise in Dutch emigration peaked after the assassinations of Pim Fortuyn and Theo van Gogh. This indicates that the flight from Europe is related to a loss of confidence in the future of nations which have taken in the Trojan horse of Islamism, but which, unlike the Trojans, lack the guts to fight.

      Elsewhere in Western Europe immigration currently still surpasses emigration, though emigration figures are rising fast. In Belgium the number of emigrants surged by 15 percent in the past years. In Sweden, 50,000 people packed their bags last year -- a rise of 18 percent compared to the previous year and the highest number of Swedes leaving since 1892. In the United Kingdom, almost 200,000 British citizens move out every year.

      Americans who think that the European welfare state is the model to follow would do well to ponder the question why, if Europe is so wonderful, Europeans are fleeing from it. European welfare systems are redistribution mechanisms, taking money from skilled and educated Europeans in order to give it to nonskilled newcomers from the Third World.

      Gunnar Heinsohn, a German sociologist at the University of Bremen, warns European governments that they are mistaken if they assume that qualified young ethnic Europeans will stay in Europe. "The really qualified are leaving," Mr. Heinsohn says. "The only truly loyal towards France and Germany are those who are living off the welfare system, because there is no other place in the world that offers to pay for them... It is no wonder that young, hardworking people in France and Germany choose to emigrate," he explains. "It is not just that they have to support their own aging population. If we take 100 20-year-olds [in France or Germany], then the 70 [indigenous] Frenchmen and Germans also have to support 30 immigrants of their own age and their offspring. This creates dejection in the local population, particularly in France, Germany and the Netherlands. So they run away."

      On Monday Francois Fillon, the new French prime minister, said that
      “Europe is not Eldorado,” emphasizing that his government intends to
      curb immigration by those who only seek welfare benefits. “Europe is
      hospitable, France is an immigration country and will continue to be
      so, but it will only accept foreigners prepared to integrate,” he
      stressed. Europe cannot afford to be “Eldorado” for foreigners any
      longer, because it has stopped being “home” for thousands of its own
      educated children, now eagerly looking for opportunities to move to America, Canada, Australia or New Zealand – white European nations outside Europe.

      While the fertility rate in France is 1.9 children per woman, two out of every five newborns in France are children of Arab or African immigrants. In Germany (fertility rate 1.37) 35 percent of all newborns have a non-German background. Paradoxically, fertility rates in Turkey, Morocco, Algeria, Tunisia, etc., are lower than among immigrants from these countries in Europe. "A woman in Tunisia has on average 1.7 children. In France she has six because the French government pays her to have them," Mr. Heinsohn explains. "Of course, the money was never intended to benefit Tunisian women in particular, but French women will not touch this money, whereas the Tunisian women are only too happy to... For Danish and German women the welfare benefits are too low to be attractive. Not so for the immigrants. So, what we see in England, France, Germany and the Netherlands are immigrant women who take low-paid jobs which they supplement with public benefits. It is not a fantastic income but sufficient for them," he said.

      Europe's welfare system is causing a perverse process of population replacement. If the Europeans want to save their culture, they will have to slay the welfare state.

      This piece was originally published in The Washington Times on June 6, 2007 .

      • Paikka muualta

        Itse sijoituiut jenkkeihin? Varmasti ensin sait sieltä töitä ja asunnon?
        Missä osavaltiossa asut ja minkälainen palkkataso siellä on? Paljonko rahalla on ostovoimaa?

    • olet...........?

      taas niitä elintaso pakolaisia? Porvareita? Muutin pois rakkauden vuoksi joka ei pitäny kuin kymmenen vuotta ja vielä asun samas maas oli vero mikä tahansa (ei kuitenkaan Suomi) Viihdyn maassani. Pysy porvari Suomes ja maksa verosi

      • Maailman matkaaja

        vaikka ei pitäisi.
        Mutta eikö mielestäsi ole hölmöä olla täällä töissä, kun saman rahan saisi laiskana pötköttämälläkin? Vuokrat, polttoaineet, autot, kaikki on niin helvetin kallista, suhteessa minun palkkaani(joka ei ole ihan huono palkka suomessa, mutta ei silti siitä juuri jää enempää kuin työttömille pötköttäjillekkään, kun kaikki perheeni ja omat elämisen kulut siitä vähennetään)

        Sinulle sanon että tulehan tänne Suomeen ja ala sitten paukutella poskiasi.

      • pakolainen...
        Maailman matkaaja kirjoitti:

        Elintasopakolaisuudestahan kuitenkin on kysymys.

        "Vuokrat, polttoaineet, autot, kaikki on niin helvetin kallista, suhteessa minun palkkaani(joka ei ole ihan huono palkka suomessa, mutta ei silti siitä juuri jää enempää kuin työttömille pötköttäjillekkään, kun kaikki perheeni ja omat elämisen kulut siitä vähennetään) "

        Kun kulut vähennetään ei jää valtavia summia rahaa? Miksi pitäisi jäädä? Mihin sitä niiden kulujen jälkeen sitten oikein tarvitaan?

        Monet siirtolaiset ovat oppineet vasta siellä uudessa maassa kuinka säästetään...Suomessakin voi nelihenkinen perhe elää n. 200 euron ruokalaskulla kuukauden kun tekee normaalia perusruokaa kotona. Siihen vuokra, sähköt, matkat päälle ja jää keskituloisellakin monta sataa euroa kuukaudessa säästöön, ja jos perheessä on vielä kaksi työssäkäyvää jää reilusti yli 1000 euroa, vaikka ei edes pihistele. Sehän tekee yli 12000 euroa vuodessa eli yli 72000 vanhaa rahaa...

      • säästä!
        pakolainen... kirjoitti:

        Jos perheessä on kaksi palkansaajaa, toisella jää käteen vaikka 1600€ ja toisella vähän, vaikkapa 1000€...
        Menot
        vuokra (aika kova) 700
        ruoka 4 hengen perhe 300
        matkat (seutulippu pks) kahdelle 160
        sekalaisia (sähkö netti, puhelin, taloustarvikkeita, vaatteita ym. vaikkapa 350 ettei tarvitse pihistellä

        Menot yhteensä 1510 €/kk, säästöön jää 1090 €/kk
        eli 13080€/vuosi, tekee 130800 kymmenessä vuodessa. Eläkkeelle jäädessä on säästössä (esim. 40 vuoden jälkeen) 523200. Ja jos vuokra-asunnon sijasta oletkin ottanut lainalla oman asunnon tuo vuokra on mennyt lainan lyhennyksiin eikä hukkaan nyt asuntokin on oma...eikös tuo ole ihan mukava summa?
        Vielä kun nuo säästöt on sijoittanut järkevästi osakkeisiin (pankki tässä auttaa) ovat hyvinkin saattaneet kasvaa mukavasti, ainakin enemmän kuin pankin säästötilillä.
        Johan se tuottaa korkotuloina mukavasti....

      • palkinto...
        säästä! kirjoitti:

        Omistusasunto ja puoli miljoonaa euroa käteistä, ei ole paljon. Paskan maan palkinto pojalleen elinikäisestä työstä.

      • vitun imbesilli
        säästä! kirjoitti:

        Jos perheessä on kaksi palkansaajaa, toisella jää käteen vaikka 1600€ ja toisella vähän, vaikkapa 1000€...
        Menot
        vuokra (aika kova) 700
        ruoka 4 hengen perhe 300
        matkat (seutulippu pks) kahdelle 160
        sekalaisia (sähkö netti, puhelin, taloustarvikkeita, vaatteita ym. vaikkapa 350 ettei tarvitse pihistellä

        Menot yhteensä 1510 €/kk, säästöön jää 1090 €/kk
        eli 13080€/vuosi, tekee 130800 kymmenessä vuodessa. Eläkkeelle jäädessä on säästössä (esim. 40 vuoden jälkeen) 523200. Ja jos vuokra-asunnon sijasta oletkin ottanut lainalla oman asunnon tuo vuokra on mennyt lainan lyhennyksiin eikä hukkaan nyt asuntokin on oma...eikös tuo ole ihan mukava summa?
        Vielä kun nuo säästöt on sijoittanut järkevästi osakkeisiin (pankki tässä auttaa) ovat hyvinkin saattaneet kasvaa mukavasti, ainakin enemmän kuin pankin säästötilillä.
        Johan se tuottaa korkotuloina mukavasti....

        Kun haluaa liikkua omalla autolla? Ja vissiin lasten ei koskaan tarvitse liikkua missään?
        Kyllä se on aika vaikeata syrjäseudulla lapsiperheen elämä ilman autoa.kaikki ei asu pääkaupungissa eikä sinne haluakkaan!

      • liikkuu autolla
        vitun imbesilli kirjoitti:

        no eikös se koulukuljetus syrjäseudulla ole aika edullista? Onkos omalla autolla liikkuminen paljonkin kalliimpaa kuin julkisilla kulkuneuvoilla? (muista oman auton käytön vähennys verotuksessa!). oletetaan että isäntä ostelee autoja tuon yllämainitun 40 vuoden aikana 100 000 eurolla, olisiko kohtuullista? No kesämökki pitää tietysti olla, selvä se (tarvitseeko syrjäseudulla asuva kesämökkiä, vaiko vain kaupunkilaiset?). Pannaan kesämökkiin toiset 100 000 €. Tarvitsee sitä lomaillakin. Onko kohtuullista jos oletamme että perhe käyttää tuon 40 vuoden aikana vielä toiset 100 000 ihan vain lomailuun?
        Mikä on tilanne siis kun tämä vanheneva pariskunta jää eläkkeelle? On omistusasunto (huom. syrjäseuduilla se on yleensä halvempi, mutta ei välitetä siitä nyt :-) ), on kesämökki, on auto, on 250 000 pankkitilillä, ja eläkettä taitaa noilla ansioilla rapista mitä lie yhteensä 2000 €, tulisko sen verran? Sillä pitäisi pärjätä. Revi siitä humoria.

      • vitun imbesilli
        liikkuu autolla kirjoitti:

        elää ja säästää kituuttaa suomessa kun muualla ansaitsee paremmin? No sama se mulle missä sä kidut köyhydessäs ja penniä venytät sen takia että saat arkadianmäelle maksettua sosialistien taksit j lounaat

      • kituuttamista
        vitun imbesilli kirjoitti:

        elää ja säästää kituuttaa suomessa kun muualla ansaitsee paremmin? No sama se mulle missä sä kidut köyhydessäs ja penniä venytät sen takia että saat arkadianmäelle maksettua sosialistien taksit j lounaat

        on elämä Suomemme maassa. Ei riitä talo, kesämökki, auto ja pari sataatuhatta käteistä siihen päälle. Enempi pitää olla.

        Tunnen yhdenkin pariskunnan jotka elivät Suomessa kuin siat pellossa. mitään ei jäänyt säästöön. Sitten muuttivat ulkomaille. uudessa maassa epävarmoina tulevaisuudesta alkoivatkin nuukailemaan. Söivät tavallista kotiruokaa, välttivät kaikenlaisia mielijohdeostoksia, ja yhtäkkiä rahaa jäikin yli niin saakelisti. He itse puhuivat että kyllä täällä on paljon halvempaa elää, ja parempaa kuin Suomessa, vaikka syy tähän oli yksinkertaisesti elämäntapojen muutos. Saman olisivat voineet tehdä Suomessakin, säästää, mutta se ei tullut mieleenkään turvallisessa ympäristössä missä kaikki on hoidettu valmiiksi. Ulkomailla oli pakko säästää pahan päivän varalle.

      • ulkomaille?
        vitun imbesilli kirjoitti:

        elää ja säästää kituuttaa suomessa kun muualla ansaitsee paremmin? No sama se mulle missä sä kidut köyhydessäs ja penniä venytät sen takia että saat arkadianmäelle maksettua sosialistien taksit j lounaat

        Olet siis muuttamassa ulkomaille, parempaan elämään, vertaistesi joukkoon? Epäilemättä vielä kuulemme sinusta ja saavutuksistasi, herra Vitun Imbesilli. Uskon kuten varmaan itsekin että siellä ulkomailla kovasti kaivataan kaltaisiasi henkilöitä.

      • vitun imbesilli
        ulkomaille? kirjoitti:

        Olet siis muuttamassa ulkomaille, parempaan elämään, vertaistesi joukkoon? Epäilemättä vielä kuulemme sinusta ja saavutuksistasi, herra Vitun Imbesilli. Uskon kuten varmaan itsekin että siellä ulkomailla kovasti kaivataan kaltaisiasi henkilöitä.

        Täällä Etelä-Amerikassa jo yli 2 vuotta.

        Ja hyvin tienaa, toisin kun siellä KEHITYSMAASSA.

      • kyllä minäkin
        vitun imbesilli kirjoitti:

        Täällä Etelä-Amerikassa jo yli 2 vuotta.

        Ja hyvin tienaa, toisin kun siellä KEHITYSMAASSA.

        Kyllä minäkin mielelläni lähtisin Etelä-Amerikkaan töihin jos joku suomalainen firma maksaa liksan. Olen siellä aikaa viettänyt pari vuotta mutta en toki töitä tehden vaan ihan lorvaillen. Sehän se on se monen "ulkomailla" työskentelevän unelma, päästä eurooppalaisella liksalla halpaan kehitysmaahan asumaan. Paikallisilta ihmisiltä voit kysyä heidän mielipidettään siitä hyvin tienaamisesta. On se varmaan myös Suomesta muuttavalle yrittäjälle oiva tilaisuus: viedä mukanaan Suomessa (täällä köyhässä Suomessa) hankittu pääoma jonka arvo siellä onkin yhtäkkiä moninkertainen. Sitten vaan palkkaat porukkaa töihin yritykseesi 50 euron kuukausipalkalla. Ja hyvin menee.

      • 200 eurolla
        pakolainen... kirjoitti:

        Elintasopakolaisuudestahan kuitenkin on kysymys.

        "Vuokrat, polttoaineet, autot, kaikki on niin helvetin kallista, suhteessa minun palkkaani(joka ei ole ihan huono palkka suomessa, mutta ei silti siitä juuri jää enempää kuin työttömille pötköttäjillekkään, kun kaikki perheeni ja omat elämisen kulut siitä vähennetään) "

        Kun kulut vähennetään ei jää valtavia summia rahaa? Miksi pitäisi jäädä? Mihin sitä niiden kulujen jälkeen sitten oikein tarvitaan?

        Monet siirtolaiset ovat oppineet vasta siellä uudessa maassa kuinka säästetään...Suomessakin voi nelihenkinen perhe elää n. 200 euron ruokalaskulla kuukauden kun tekee normaalia perusruokaa kotona. Siihen vuokra, sähköt, matkat päälle ja jää keskituloisellakin monta sataa euroa kuukaudessa säästöön, ja jos perheessä on vielä kaksi työssäkäyvää jää reilusti yli 1000 euroa, vaikka ei edes pihistele. Sehän tekee yli 12000 euroa vuodessa eli yli 72000 vanhaa rahaa...

        kuukauden:D Siitähän ei tule edes 7 euroa päivää kohti; laskehan uudelleen: maitolitra: 0,75€ (menee 2/pvä), 1 leipä 2€, jugurtti 1l 1,60, tuoremehu 0,50, leivän päälle muutakin kuin ylähuuli n. 0,50€, kaalilaatikkoon/pvä kaalia 0,50 ja 200g jauhelihaa 2€ JA HUPS - ollaan jo 8,50€. Ja tästä puuttuu mm. salaattitarpeet ja hedelmät kasvaville lapsille (2-3€/pvä), voimariini tms ruuanlaittoon ja leivälle, pesuaineet, vessapaperit (vai käytätkö puukkoa), kahvi, puurohiutaleet, perunat, riisit ja vaikka mitä muuta! Tosin syömättä ei mene penniäkään mutta elämä ei ole minkään arvoista kun henki lähtee. Mä aina ihmettelen näitä pyhällä hengellä eläjiä!! Lataa kuukauden ostoslista terveelliset monipuoliset ruokareseptisi tähän niin lupaan minäkin elää 200€/kk

        t. nälkäisten lasten äiti joka tekee kaiken ruuan itse.

      • Niukkuuteen tottunut
        200 eurolla kirjoitti:

        elää varmasti kuukauden. Sota-aikana elettiin melkein vain perunalla, lantulla, porkkanoilla, ohraleivällä ja suolalla. Suolastakin oli joskus puute, sokeria sai joskus hyvin vähän, ilman maitoa oltiin pitkiäkin aikoja, kahvia ei saanut lainkaan.
        Jugurtista tavallinen kansalainen ei ollut kuullut puhuttavankaan, mehua tehtiin itse poimituista marjoista, leivän päälle pantiin vain ylähuuli.
        Juurimato pilasi kaalit jo pellolla, jonka vuoksi kaalia syötiin (minun kotipuolessani) vain kesällä, jauhelihaa ja lihaa yleensäkin sai harvoin ja silloinkin vähän.
        Salaattitarpeita kasvatettiin omassa pihassa, mutta "pihattomat" tekivät salaattia nokkosista, voikukista, "suolaheinästä" ym.
        Hedelmiä ei kotipuolessani saatu, marjoja kylläkin.
        Ei ollut voimariinia. Pesuaineena käytettiin lipeää, ja mäntysuopaa silloin kun sitä sattui saamaan.
        Ei saatu/ollut vessapaperia sen kummempaa kuin sanomalehti.
        Puurohiutaleita ei saanut/ollut muuta kuin kaurahiutaleita joskus harvoin.
        Riisi ja vaikka mitä muuta oli unelma vain.
        JA HUPS - tässä minä kirjoitan ja voin hyvin. Juoksin tänäänkin 10 km.

        t. pyhällä hengellä elänyt joka ei ole turhan nirso ruoan suhteen.

      • minunkin
        Niukkuuteen tottunut kirjoitti:

        perheeni eli 200eurolla ja pani vielä rahaa säästöönkin. Viestissäsi ei ollut yhtään vinkkiä 4 henkiselle (vl 7) perheelle miten NYT selviäisi 200€/kk.

        Sieniä (Ilmaisia) keräsin viimeksi eilen iltapalaksi mutta kaupasta piti ostaa sipulia ja voita särpimeksi ja leivänpala alle.....

      • vastausta...

        Maalaisena ymmärrät että teidän elämänne oli yltäkylläistä sodanjälkeiseen kaupunkikotiin verrattuna - ei ollut lanttuja eikä porkkanoita mitä viljellä, kalat, lihat yms joutui ostamaan silloin samoin kuin nytkin. Jugurtti tuli kauppoihin 60 luvulla, muistan sen kyllä. Maalla saatiin sellaista herkkua kuin viili, kaupungissa ostettiin sitäkin kaupasta - tai piimää. Marjat ja hedelmät oli vain haave vielä 60 luvulla jos ei ollut mökkiä tai landella sukulaisia tai tuttavia (useimmat piilottivat marjat omiksi tarpeikseen eivätkä lahjoneet köyhiä kaupunkiserkkujaan).

        MIelestäni et kuitenkaan voi verrata noita tämän päivän tarpeisiin. Sitä paitsi taisit ymmärtää että tuo 200€ oli tarkoitettu vain 1 hengen taloudelle??

      • vastaustani....
        minunkin kirjoitti:

        MIelestäni et kuitenkaan voi verrata noita tämän päivän tarpeisiin. Sitä paitsi taisit luulla että tuo 200€ oli tarkoitettu vain 1 hengen taloudelle??

      • vastaustani.....

      • montakin vinkkiä

        siitä, miten vähällä voi tulla toimeen: Esimerkiksi ilman voita, voimariinia ja sokeria pärjää.
        Etkö voi/osaa kasvattaa sipuleita ja vihanneksia?
        Onko kaurapuuro ylellisyyttä?
        Entäs peruna?
        Tuoremehu? Eikö sinulla ole vettä.
        Ovatko ruisjauhot, tai ohra jauhoina tai ryyneinä liian kalliita?
        Etkö osaa/halua itse leipoa, keittää, paistaa?
        Tässä oli alkuun. Älä osta valmisruokia.
        200 euroa riittää varmasti sen kokoisen perheen kuukauden ruokaan.

        t. vaikeat ajat muistava.

      • itsellesi
        vastausta... kirjoitti:

        Maalaisena ymmärrät että teidän elämänne oli yltäkylläistä sodanjälkeiseen kaupunkikotiin verrattuna - ei ollut lanttuja eikä porkkanoita mitä viljellä, kalat, lihat yms joutui ostamaan silloin samoin kuin nytkin. Jugurtti tuli kauppoihin 60 luvulla, muistan sen kyllä. Maalla saatiin sellaista herkkua kuin viili, kaupungissa ostettiin sitäkin kaupasta - tai piimää. Marjat ja hedelmät oli vain haave vielä 60 luvulla jos ei ollut mökkiä tai landella sukulaisia tai tuttavia (useimmat piilottivat marjat omiksi tarpeikseen eivätkä lahjoneet köyhiä kaupunkiserkkujaan).

        MIelestäni et kuitenkaan voi verrata noita tämän päivän tarpeisiin. Sitä paitsi taisit ymmärtää että tuo 200€ oli tarkoitettu vain 1 hengen taloudelle??

        Viestistäni kävi ilmi, kuinka "yltäkylläistä" elämä 1940 luvulla asuinpaikkaan katsomatta oli. Lanttuja, perunoita ja porkkanoita sai kaupungeissa kaupoista. Kaupunkilaisetkin kasvattivat vihanneksia mahdollisuuksiensa mukaan.
        Mistä sinä sen viilin teet kun ei ole maitoa?
        Silakoitakaan ei saanut jokaisena syksynä. Lihaa oli lammas tai sika vuodessa isolle perheelle. Piimää sai ostaa meijeriltä.
        Sodan jälkeinen elämä kaupunkikodissakin oli yltäkylläistä sota-ajan elämään verrattuna.
        Kaupunkilaiset luulevat kaikkien maalaisten olevan rikkaita.
        Et tiedä pulasta mitään.

      • ekaa viestiäni
        montakin vinkkiä kirjoitti:

        siitä, miten vähällä voi tulla toimeen: Esimerkiksi ilman voita, voimariinia ja sokeria pärjää.
        Etkö voi/osaa kasvattaa sipuleita ja vihanneksia?
        Onko kaurapuuro ylellisyyttä?
        Entäs peruna?
        Tuoremehu? Eikö sinulla ole vettä.
        Ovatko ruisjauhot, tai ohra jauhoina tai ryyneinä liian kalliita?
        Etkö osaa/halua itse leipoa, keittää, paistaa?
        Tässä oli alkuun. Älä osta valmisruokia.
        200 euroa riittää varmasti sen kokoisen perheen kuukauden ruokaan.

        t. vaikeat ajat muistava.

        200€/31 on n 7€/pvä. En voi pakottaa lapsiani olemaan ilman salaatteja tai hedelmiä jo terveydellisistä syistä. Sokeria käytän vain leivonnassa. Pihamme on metsää ja kalliota, siellä ei kasva kuin ruohosipuli ruukussa. Vettä juon pelkästään janooni, tuoremehua menee 1,5 dl päivässä - onko se ylellisyyttä?? Jauhot ja ryynit ostan kaupasta koska tontillamme ei kasva viljaa. Leivon, keitän ja paistan päivittäin (palkkatyön jälkeen) ruuat meille - valmisruokaa ehkä pizza/kk. Tai nakkipaketti nuorimmaiselle, niitä en osaa tehdä. Puuroa syön joka aamu, samoin tyttäreni. Tosin en pysty syömään sitä paljaaltaan.

        Jos laskee kaloriarvot 7€ päivittäiselle ruokalaskulle niin kukaan meistä ei saa tarpeeksi ravintoa. Esim jos mieheni söisi 2 leipäpalaa aamulla ilman lisukkeita, 2dl maitoa, lounaaksi kaalilaatikkoa 1 leipä, pääruuaksi makaronilaatikkoa 1 leipä, illalla 1 omena - päivän kalorit on 770!! Kyllä siinä 2m mies on ihmeissään! Ja kuitenkin miehen osuus siitä 7 eurosta on jo reilu kolmannes.

      • muuta kuin
        itsellesi kirjoitti:

        Viestistäni kävi ilmi, kuinka "yltäkylläistä" elämä 1940 luvulla asuinpaikkaan katsomatta oli. Lanttuja, perunoita ja porkkanoita sai kaupungeissa kaupoista. Kaupunkilaisetkin kasvattivat vihanneksia mahdollisuuksiensa mukaan.
        Mistä sinä sen viilin teet kun ei ole maitoa?
        Silakoitakaan ei saanut jokaisena syksynä. Lihaa oli lammas tai sika vuodessa isolle perheelle. Piimää sai ostaa meijeriltä.
        Sodan jälkeinen elämä kaupunkikodissakin oli yltäkylläistä sota-ajan elämään verrattuna.
        Kaupunkilaiset luulevat kaikkien maalaisten olevan rikkaita.
        Et tiedä pulasta mitään.

        v 22 syntyneen isäni kertomana. Heille oli juhlaa kun landelta lähetettiin kerran vuodessa läskipala tai syksyllä pieni tonkka hilloja.

        Kaupungissa ruoka (vielä mun lapsuudessani) oli pääosin perunaa ja ruskeaa kastiketta (siis jauhoja, sipulia ja vettä). Sunnuntaisin herkuteltiin lihakeitolla joka oikeasti keitettiin luista, lihaa oli vain nimeksi. Kerran vuodessa ostettiin kinkku - siis jouluna, siinä 60 luvun työläisperheen kokolihat.

      • Et todella tiedä
        muuta kuin kirjoitti:

        Aikaisemmassa viestissäsi kerroit maalla asuvien sukulaistesi piilottaneen marjat köyhiltä kaupunkilaisserkuilta. Ihmeellistä. Olisiko heidän pitänyt lahjoittaa teille poimimansa marjat? Korvessa asuvankin täytyy etsiä marjat, ei niitä joka metsikössä ole. Niitä löytyy joskus vain hyvin kaukaa. Siinä joutuu rämpimään pitkiä matkoja. Suomesssa on jokamiehenoikeus, marjoja voi käydä poimimassa kuka tahansa.
        Vuoden 1945 jälkeen elintaso alkoi nousta. Sai kahviakin, joka ei ole välttämättömyystarvike. Sokeria ja rasvaa saa ihmisen kroppa tarpeeksi tavallisesta ruoastakin.
        Herneet ja pavut korvaavat lihan. Niitä myydään bulkkinakin, siis kuivina. Täytyy vain itse kauhoa pussiin. Bulkkituotteita on paljon ja halpoja. On turha ostaa pieniin pusseihin tai purkkeihin pakattua ruokaa.
        Isossa pakkauksessa ruoka on yleensä halvempaa kuin pienessä.
        Etsi alennuksia lehdistä ja kauppojen mainoksista.
        Eilen leivottu leipä on tänään leivottua halvempaa.

      • esimerkki
        Et todella tiedä kirjoitti:

        siitä että kaikesta joutuu/joutui maksamaan, joko sukulaisille tai matkakuluina kaupungista maalle niitä etsimään tai kauppaan.

      • esimerkkejä
        esimerkki kirjoitti:

        siitä että kaikesta joutuu/joutui maksamaan, joko sukulaisille tai matkakuluina kaupungista maalle niitä etsimään tai kauppaan.

        Ruoasta joutuu maksamaan niin maalla kuin kaupungissakin, tavalla tai toisella. Kaupasta ne ostavat ruokansa maanviljelijätkin.
        Jogurtti on aika kallista. Sehän on vain hapannutettua maitoa.
        Maanviljelijän saama osa limpun hinnasta on kai 4 centtiä. Etsi kotitarvemyllyn omistava maanviljelijä ja osta häneltä jauhoja.
        Lisää halparuokavinkkejä löydät ruokapalstalta.

      • ehtiä päivätöihin
        esimerkkejä kirjoitti:

        Ruoasta joutuu maksamaan niin maalla kuin kaupungissakin, tavalla tai toisella. Kaupasta ne ostavat ruokansa maanviljelijätkin.
        Jogurtti on aika kallista. Sehän on vain hapannutettua maitoa.
        Maanviljelijän saama osa limpun hinnasta on kai 4 centtiä. Etsi kotitarvemyllyn omistava maanviljelijä ja osta häneltä jauhoja.
        Lisää halparuokavinkkejä löydät ruokapalstalta.

        ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Ihan myllyltä tai pellolta en sentään ruokaani ehdi hakemaan ja edelleen tekemään. Elämä ei aina ole valintoja

      • On turha neuvoa
        ehtiä päivätöihin kirjoitti:

        ja viettää laatuaikaa lasten kanssa. Ihan myllyltä tai pellolta en sentään ruokaani ehdi hakemaan ja edelleen tekemään. Elämä ei aina ole valintoja

        henkilöä, joka ei halua neuvoja noudattaa.

      • -vinkkejä
        200 eurolla kirjoitti:

        kuukauden:D Siitähän ei tule edes 7 euroa päivää kohti; laskehan uudelleen: maitolitra: 0,75€ (menee 2/pvä), 1 leipä 2€, jugurtti 1l 1,60, tuoremehu 0,50, leivän päälle muutakin kuin ylähuuli n. 0,50€, kaalilaatikkoon/pvä kaalia 0,50 ja 200g jauhelihaa 2€ JA HUPS - ollaan jo 8,50€. Ja tästä puuttuu mm. salaattitarpeet ja hedelmät kasvaville lapsille (2-3€/pvä), voimariini tms ruuanlaittoon ja leivälle, pesuaineet, vessapaperit (vai käytätkö puukkoa), kahvi, puurohiutaleet, perunat, riisit ja vaikka mitä muuta! Tosin syömättä ei mene penniäkään mutta elämä ei ole minkään arvoista kun henki lähtee. Mä aina ihmettelen näitä pyhällä hengellä eläjiä!! Lataa kuukauden ostoslista terveelliset monipuoliset ruokareseptisi tähän niin lupaan minäkin elää 200€/kk

        t. nälkäisten lasten äiti joka tekee kaiken ruuan itse.

        Broilerinkoivet, yleensä alle 2 € kilo
        riisi 1 € kilo
        makaroni 50 s kilo

        jauheliha 3.99 kilo
        vehnäjauho 40 s kilo
        Kaurahiutaleet, mitä ne oli samanverran vai lähempänä euroa?

        Litra jugurttia 80 senttiä
        Kananmunat 15 kpl alle 2 euroa

        ruuanlaittoon rypsiöljy

        tee makaronilaatikkoa (makaronia, jauhelihaa, sipulia, kananmunaa, ehkä juustoraastetta, lihaliemikuutioita mausteeksi nesteeseen) isompi satsi kerrallaan. Annoksen hinnaksi saat n. 50 senttiä.

        Sama broileri riisi. Jaat ne paketin 3 koipireittä kahtia. Saat 6 annosta, n. 50 senttiä annos.

        Tee leipää. Katso kaurahiutalepaketin kyljestä ohje: puolet vehnäjauhoa, puolet kaurahiutaleita, vettä ja hiivaa, suolaa ja sokeria. Uunipellinkokoinen leipälevy 50 s. tms

        Ja sitä rataa.

    • - & -
    • kysymykseen

      Tuo lauseesi: "Alkuun voisin tehdä mitä vaan hanttihommia" osoittaa järkevää suhtautumista asioihin. Sillä hanttimiehenä joudut luultavasti aloittamaan. Ovat nuo hommat jonkin verran Suomen vastaavista poikkeavia.
      Kanadaan on muuttanut aikoinaan paljon tyhjätaskuisia mökinpoikia, jotka ovat aloittaneet rakennuksilla sekamiehinä, nousseet siitä ensin kirvesmiehiksi, sitten kirvesmiesten työnjohtajiksi ja aikaa myöten työmaan vastaaviksi. Lännen suurkaupungeissa on runsaasti kansakoulupohjalta aloittaneiden suomalaisten rakentamia pivenpiirtäjiä, pienemmistä rakennuksista puhumattakaan. Yritteliäämmät ovat perustaneet omia rakennusliikkeitä.
      Rakennusalalta löytyy töitä. Edistyminen on itsestäsi kiinni.

      Ps. Muutama sana IT alalle kouluttautuneelle. Yliopistokoulutusta on näihin päiviin saakka yliarvostettu. Siksi hanttihommissa on paljon akateemisen loppututkinnon/tutkintojen suorittaneita. Kannattaa silti yrittää.

      Teille molemmille: Älkää missään nimessä sanoko siirtolaishaastattelussa aikovanne lähteä pariksi vuodeksi siipiänne kokeilemaan. Asia tyssääntyy siihen. Vakaa aikomuksenne on muuttaa pysyvästi asumaan uuteen maahan.
      Onnea yrityksellenne.

      • Paikka muualta

        Itse ajattelisin näin, että olen melko ammattitaitoinen(nimenomaan kirvesmies!), myös ulkomaille, koska käsittääkseni Suomessa on korkea taso rakentamisessa? Oikaise jos olen väärässä.
        Itse osaan niin kirvestyöt kuin puusepänhommatkin veneenrakennusta myöten. Enkä sano etteikö töitä olisi täälläkin Suomessa, mutta jotenkin tuon täällä yrittäjänä toimimisen jälkeen on motivaatio laskenut tehdä töitä tässä maassa. Yrittäjä on kuin lainsuojaton, varsinkin pienyrittäjä, niinkuin minä olin.
        Mutta kuten sanottu, tosiaan olisin valmis tekemään ihan mitä vaan hommia millä elää, ainakin alkuun. Mutta uskon että minulla olisi paljon ammattitaitoa annettavana myös uudessa maassa.

      • työnantajat

        eivät usko työnhakijan puheita toisessa maassa hankitusta ammattitaidosta. Katsovat ensin työhalut ja mitä mies osaa tehdä. Sitä tarkoitin vastauksessani.
        Sinä saat lännellä töitä koska sinunlaisistasi on puute. Paperit vetämään vain.
        Pariksi vuodeksi suunniteltu käynti muuttuu monilla "elinkautiseksi".
        Lykkyä tykö!

    • norjalainen¤¤¤

      Taalla on ihan jarkyttava pula rakentajista. Ilmat eivat tosin ole kovin lampimat. Mutta Etela-Norjassa ihan suotuisat talvet. Ja kun aikasi olet taalla ollut, niin sitten vaan eteenpain. Tieda vaikka tutustut naissa hommissa taalla johonkin joka tuntee jonkun joka jne. Ja siita ne vaan tiet aukeavat vaikka jonnekin Karibialle rakentamaan okyrikkaille. Kaikki on mahdollista. Se on vain sinusta itsestasi kiinni.

      Itse olen asunut puolet elamstani ulkomailla, enka kadu. Siina ne on lapset kulkeneet mukana ja lapsilla ei ole ollut mitaan ongelmia oppia erilaisia kielia ja sopeutua uusiin paikkoihin. Itsella menee aina pitempi aika.

      • norjalainen¤¤¤

        voi sitten melkein itse sanella taalla, kun on niin kauhea pula kunnon tyon tekijoista. Silla paasee hyvin alkuun. Eika taalla kaikki niin kallista ole kuin ihmiset puhuu. Onhan taalla palkatki ihan erilaiset kuin Suomessa. Verotus vie osan, mutta sellaistahan se on. Alkuvuosina et sitakaan maksa niin paljoa kuin pitempaan taalla asuneena.

      • Paikka muualta
        norjalainen¤¤¤ kirjoitti:

        voi sitten melkein itse sanella taalla, kun on niin kauhea pula kunnon tyon tekijoista. Silla paasee hyvin alkuun. Eika taalla kaikki niin kallista ole kuin ihmiset puhuu. Onhan taalla palkatki ihan erilaiset kuin Suomessa. Verotus vie osan, mutta sellaistahan se on. Alkuvuosina et sitakaan maksa niin paljoa kuin pitempaan taalla asuneena.

        Mistä voisin hakea työtä sinne täältä suomesta käsin?
        Kuinka helposti asuminen järjestyy? Pärjääkö siellä englanninkielellä jne?
        Yhdesti olen markka-aikaan käynyt norjassa ja silloin siellä oli ainakin kallista.

      • ei norjasta
        Paikka muualta kirjoitti:

        Mistä voisin hakea työtä sinne täältä suomesta käsin?
        Kuinka helposti asuminen järjestyy? Pärjääkö siellä englanninkielellä jne?
        Yhdesti olen markka-aikaan käynyt norjassa ja silloin siellä oli ainakin kallista.

        Hei, uskoisin että voisit ihan kääntyä työkkärin puoleen, heillä pelaa linjat Norjaankin, jos sinne haluaisit. Varmasti töitä löytyy kaltaisellesi ammattilaiselle. Kallistahan siellä on mutta on palkatkin sitten vissiin sen mukaiset, ei kai siellä muuten kukaan voisi asua. Kieli on tietty ongelma, et taida osata ruotsia? Kyllä varmasti englannillakin aluksi pärjäilet mutta pitäisi se maan kielikin oppia ennemmin tai myöhemmin. Asunto löytyy ihan varmasti, kunhan on työpaikka, siitä tuskin kannattaa huolehtia.

      • norjalainen¤¤¤
        Paikka muualta kirjoitti:

        Mistä voisin hakea työtä sinne täältä suomesta käsin?
        Kuinka helposti asuminen järjestyy? Pärjääkö siellä englanninkielellä jne?
        Yhdesti olen markka-aikaan käynyt norjassa ja silloin siellä oli ainakin kallista.

        Eli mene suomalaisen tyovoimatoimiston nettisivujen kautta norjan vastaaville. Sielta etsit sitten toita. Jos osaat auttavaa ruotsia, niin paaset alkuun. Kylla englannillakin parjaa. Ei ne polakit puhu muuta kuin auttavaa englantia...jos sitakaan. Asuntoa voi yrittaa jarjestaa ystavallisen tyonantajan kauttakin joskus. Tule ensin jarjestelemaan asiat alkuun itse ja sitten tuot perheen. Kallista voi olla mutta onhan nama palkatkin parempia kuin Suomessa. Ja kuten sanoin aiemmin, niin taalta on hyva ponnistaa muualle, eteenpain. Harva meista maailmankansalaisista yhteen paikkaan jamahtaa.

    • flman

      Suomessa on paljon asioita jotka on hyvin, esimerkiksi lasten koulutus, sosiaaliturva, tyottomyysturva, vakuutukset. Suomen verotus ei ole mitenkaan kova jos otat huomioon kaikki maksut joita esim taalla USAssa joudut maksamaan. Terveydenhuolto on tosi kallista, lasten koulutus on kallista jne. Asunnot on todella kalliita. On erittain todennakoista etta elintasosi laskee ellet muuta Norjaan tms. muuhun paikkaan jossa rakennusmiehista on todella pulaa ja yhteiskunta tasoittaa sosiaalieroja.

      • ole ikuista.

        Monta suurta imperiumiakin on hävinnyt. Neuvostoliitto hajosi. Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta on muisto vain. Nämä vain viimeisimpiä esimerkkejä.
        Pohjoismainen hyvinvointivaltiosysteemi tulee murenemaan omaan mahdottomuuteensa sekin.
        Harkintaa, harkintaa!

    • Saman kokeneet

      Anteeksi, en huomannut viestiä panna mukaan, kun on jo niin myöhä, ettei ajatus luista.Voisin huomenna lähettää vähän tietoa ja kysyä, että oletteko esim. Jenkkeihin lähdössä, sillä sinne on tosi vaikee päästä tänäpäivänä ja kukaan ei ota töihin, jos ei ole greengardia.Jatketaan huomenna, voitte kysellä asioita ja olemme juuri itsekin harkitsemassa samaa asiaa ja minun mieheni on lvis asentaja, mutta toi enkku on vähän huonoa.Palataan kuitenkin asiaan, tästä voi kehittyä jotain.T: Carina Kultti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4341
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3538
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1861
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1734
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1457
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      989
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      896
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      862
    Aihe