Varoituksen sisältävä kuva...

Joku,

Yhdellä suomalaisella sivustolla löysin kuvan, jonka katsomisesta on varoitus yms......

Aiemmin... olin nähnyt saman tällä palstalla"joku laittanut" En vielä silloin tiennyt kuvasta mitään, kun siinä oli vain se kuva, enkä tiedä oliko samalta sivulta.

Kuitenkin nyt uudelleen (en jaksa nyt niin yksityiskohtasesti kertoo) törmäsin siis samaan kuvaan, tietämättä, että siitä avautuu samainen kuva. Varoitukset alussa.

Erikoisen jutusta tekee se, että aiemmin tapahtui seuraavaa. Hahmo kuvassa liikkui (käveli(en muista tarkkaan) Käveli jonnekkin käytävällä ja ilmestyi uudelleen siihen paikkaan, jossa se kuvassa kuuluu olla. En tidä sitten, johtuiko siitä, että olin valvonut myöhään silloin ja väsymyksissäni nähnyt harhoja, mutta muistan, että siinä kuvassa näkyi liikettä, kun olin sitä tarpeeksi tuijottanut (Huom, en silloin tiennyt kuvan taustalla olevista varoituksista) voi olla harhojakin.....

Kuitenkin nyt löysin "Paranormaali Blogin", vai mikä nyt onkaan sivuilta kyseisen kuvan varoituksineen.

Varoituksissa mainitaan, eri henkilöiden näkevän siinä eri juttuja.... Epäilyttää kyllä, että se aiemmin nähty sama kuva olisi jotenkin ohjelmoitu liikkumaan, mutta kuitenkin kuva oli ssilloinkin kuva äänettömänä, jossa muistan nähneeni liikettä.

Ei pelottanut silloin yhtään, koska ajattelin sen olevan vain sillä tavoin jotenkin tehty(ohjelmoitu tms kuva) mutta aika äskettäin törmäsin samaan kuvaan, höystettynä varoituksilla ja että kuvassa voi jotkut henkilöt... nähdä liikettä, joka varoituksien mukaan kuva voi kuulemma sekoittaa katsojansa järjen jne.......

Lähiaikoina kun löysin kuvan, en sen tiennyt aluksi olevan sama kuva, mutta samahan se. Mitään liikettä ei tällä kertaa kuvassa tuntunut, mutta jotenkin se on todella outo ja mieleenpainuva, mielestäni ja häiritsi mieltäni sen verran, etten aluksi sänkyyn mentyäni saanut unta. En katsonut kuvaa kuin hetken, joka lienee aiemman muistikuvan ja varoituksen aiheuttama reaktio.

Ei noista kuvista aina tiedä. Feikkejä on, mutta tuskin kukaan erottaa, mitkä niistä ovat feikkejä, ainakaan kaikkia kuvia ei osaa sanoa, onko aito vai ei, mutta tuohon kuvaan suhtaudun kyllä hieman varovaisesti. Kannattaa katsoa varoitukset, ennen katsomispäätöstä.

Onko kukaan muu havainut siinä kuvassa mitään erikoista ?

22

4659

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Utelias katsoja

      En nähnyt kuvassa mitään erikoista vaikka tuijotin vartin erittäin intensiivisesti, eli hyvin läheltä ja jatkuvaa tuijotusta 15 minsaa!

      Pettymys... Odotin jotain oudompaa...

    • juuri näin pitää toimia

      juuri näin pitää toimia: huuhaillaan jostain kuvasta mutta ei tietenkään vahingossakaan anneta linkkiä siihen, jotta ihmiset uskoisi paremmin huuuuu tosiasiahan on se että kuvassa ei ole todellakaan mitään erikoista.

    • Yavanna

      Kuvassa ei ole mitään pelottavaa, se ei liiku tai mitään, koska se on pelkkä feikki. Ainoo mikä pelottaa on tuo varoitus teksti, joka saa mielikuvituksen tekemään temppuja.
      Tuossa linkki ja jokainen joka haluaa sen vilkaista, tekee sen omalla vastuulla. En siis missään vaiheessa sano, että kenenkään olisi pakko katsoa ja etenkin, jos sattuu omistamaan erittäin vilkkaan mielikuvituksen, niin suosittelen jättämään sen katsomisen väliin.

      Mutta näin lyhyesti kuvassa on käytävä ja siinä edessä on suoraan jostain kauhuleffasta poimittu tyttö, joka roikottaa nukkea tai pehmolelua kädessään. Kuvaa on selvästi muokattu pelottavammaksi, mutta yhtä kaikki se on feikki, jonkalaisen voi helposti tehdä kuvankäsittelyohjelmilla.
      Kas tässä hyvä esimerkki, jonka itse väsäsin jokupäivä sitten. -> http://i132.photobucket.com/albums/q17/Bluebird79/Photoshopatut haamukuvat/Kummitusikkunassafeikki.jpg

      http://img.photobucket.com/albums/v452/Kyuubi_69/menina.jpg

      Before loking at the photo you must be a bit carefull since i received these warnings and was told to pass them on:

      - Do not stare at the photo for too long
      - Try not to look at her eyes
      - if you start to feel uneasy just close the picture
      - If you feel an uncontrolable desire to look at the photo please close it

      Origin of the photograph:

      Indonesia,a fotographer was taking photos near some catacombs where a great massacre had taken place,and took a photo of this corridor.This was what was revealed when the negatives came.

      Facts:

      - The photographer that took this photo sent it to be studied;
      - A photographer that studied the photo for too long went mad;
      - A newspaper tried to publish the photo for an article but nothing came out except a corridor with a black smudge;
      - Parapsicologists say it is a case of life after death photo,where we can see the still living form of a spectre or ghost.

      Commentaries:

      - A lot of people say they don't see anything but an empty corridor
      - Others say that they see a lot of figures (some even of people long dead)
      - Some say they see the figure,waving to them as if saying goodbye
      - Others even say the figure is caling them,to aproach...

      In conclusion no one knows for sure the exact origin of the photo but ever since the newspaper incident this photo has gained a lot of divulgation over the internet and parapsicologists advert that the energy in this photo may also the contain the energy of the girl,which may result in certain phenomenons happening at the place where this photo is viewed.
      That is why i put the warnings at the beggining.

      Ja sama suomeksi.

      Kummitteleva pikkutyttö (!VAROITUS)

      Ennen kuvan katsomista kannattaa lukea alla olevat ohjeet!

      Yritä olla tuijottamatta kuvaa pitkää aikaa
      Yritä olla katsomatta kummituksen silmiin
      Jos olosi alkaa tuntua tukalalta sulje kuva
      Jos sinulle tulee ilmitön halu tuijottaa kuvaa sulje se
      Kuvan alkuperä:

      Indonesia. Kuvaaja oli ottamassa valokuvia catacombien läheisyydessä missä suuri joukkomurha oli tapahtunut vähän aikaa sitten. Kuvaaja otti kuvan tästä käytävästä. Kuvassa nähtävä ilmestys näkyi kuvassa kun filmi oli kehitetty.

      Faktoja:

      Kuvaaja joka otti kuvan lähetti sen tutkittavaksi.
      Tutkija joka tutki kuvaa sekosi.
      Kuva yritettiin julkaista lehdessä, mutta lehdessä näkyi vain käytävä, jossa oli musta tahra.
      Parapsykologi sanoo, että kuva on todiste kuoleman jälkeisestä elämästä.
      Kommentteja:

      Monet ihmiset sanovat, että eivät näe muuta kuin pimeän tyhjän käytävän.
      Jotkut sanovat, että näkevät kuvassa monia kuolleita hahmoja.
      Jotkut sanovat, että näkevät kuvassa hahmon, joka heiluttaa kättään sanoakseen näkemiin.
      Jotkut sanovat, että hahmo kutsuu heitä lähemmäksi
      Kukaan ei tiedä tarkalleen kuvan lähdettä, mutta lehtiartikkelitapauksen jälkeen kuva on saanut paljon huomiota internetissä ja parapsykologien keskuudessa. Jotkut parapsykologit väittävätkin, että kuvan energia voi myös sisältää kuvassa olevan tytön energiaa, mikä voi olla monien outojen tapahtumien syynä paikoissa, joissa kuvaa on näytetty. Samasta syystä alussa on varoitukset.

      • huu

        aivan uskomatonta bull shittii... :D ja uskottekin vielä :D

      • Optikko

        Tyttö käytävässä-kuva sisältää optisen harhan. Kun on katsellut kuvaa vähän aikaa, tyttö näyttää tosiaan liikkuvan. Taustalla olevat punainen ja vihreä raita saavat aikaan sen, että niiden välissä oleva kohde 'liikkuu'. Ei mitään mystistä, optikoille ja psykologeille Goethen väriopin pohjalta tuttu ilmiö.

      • morthax
        Optikko kirjoitti:

        kyllähän se näyttää liikkuvan, mutta selkeä optinen harha. Katselin pari minuuttia, ja todella se näytti että liikkuu. Pistin myös merkille nuo punaiset ja vihreät kohdat! ;)

      • vai liikkuu?
        morthax kirjoitti:

        kyllähän se näyttää liikkuvan, mutta selkeä optinen harha. Katselin pari minuuttia, ja todella se näytti että liikkuu. Pistin myös merkille nuo punaiset ja vihreät kohdat! ;)

        minä menetin elämästäni 30min eikä mikään liikkunut!

        miten sitä pitää katsoa?

        jotain tiettyä pistettä koko ajan?

      • morthax
        vai liikkuu? kirjoitti:

        minä menetin elämästäni 30min eikä mikään liikkunut!

        miten sitä pitää katsoa?

        jotain tiettyä pistettä koko ajan?

        ihmiset eivät huomaa näitä optisia harhoja. Tiedän erään, joka katseli erästä kuvaa joka aiheuttaa optisen harhan, muttei hän nähnyt sitä. harha perustui siihen, että ihmisen silmät liikkuvat koko ajan vähän, vaikka katsoisikin yhteen kohtaan.

    • ihmeiden aika

      mietin samaa.. Kaverini katsoivat pilalla sitä kuvaa.. Eivät nähneet mitään ihmeellistä.Itse katsoin sormien välistä..Pelottaa vieläkin..
      Oli kauhean näköinen..Kummasti tulee mieleen aina iltaisin :(

    • alkuasukasheimot

      aikoinaan pelkäsivät valokuvausta, kun uskoivat osan sielusta jäävän kuvaan. Samalla tasolla mekin näytämme vielä olevan.

      • ilovepoltergeist

        serkun hautajaisissa on kuva otettu ja näkyy läpi näkyvä kolmion muotoinen "pallo" ilmassa. lähellä hautakiveänsä.
        serkku siirtyi henkimaailmaan.

      • '''¨'¨¨¨¨¨¨'

        Afrikkalaiset, nimittäin kuinkas muutenkaan selvännäkijät aistivat henkilöitä ja niiden juttuja valokuvien ja kuvatun filmin välityksellä. Osa energiaa jää kuvaan.

      • WTF???
        ilovepoltergeist kirjoitti:

        serkun hautajaisissa on kuva otettu ja näkyy läpi näkyvä kolmion muotoinen "pallo" ilmassa. lähellä hautakiveänsä.
        serkku siirtyi henkimaailmaan.

        Öö... tuota, en taida haluta sinun kanssa samaan jalkapallojoukkueeseen jos sinun vastuulla on hankkia pallot. Tiedä mitä jalkakolmioita joudutaan potkimaan.

      • Laittaa...
        ilovepoltergeist kirjoitti:

        serkun hautajaisissa on kuva otettu ja näkyy läpi näkyvä kolmion muotoinen "pallo" ilmassa. lähellä hautakiveänsä.
        serkku siirtyi henkimaailmaan.

        Kuvan nettiin? Kiinnostaisi. Lahtinen.

      • namismies
        ilovepoltergeist kirjoitti:

        serkun hautajaisissa on kuva otettu ja näkyy läpi näkyvä kolmion muotoinen "pallo" ilmassa. lähellä hautakiveänsä.
        serkku siirtyi henkimaailmaan.

        ---->>serkun hautajaisissa on kuva otettu ja näkyy läpi näkyvä kolmion muotoinen "pallo" ilmassa. lähellä hautakiveänsä.
        serkku siirtyi henkimaailmaan.

        olikos serkkus jo hommannut hautakivenkin jo valmiiks haudalleen :P tais tietää kuolinpäivänsä tarinas perusteella...

        mites sen kolmiopallon voi nähdä jos on läpinäkyvä?

    • mitä erikoista?
      • katso kuvaa pitkään

        mulla se tuli vähän ajan päästä siihen käytävään

      • Yavanna
        katso kuvaa pitkään kirjoitti:

        mulla se tuli vähän ajan päästä siihen käytävään

        Siis juts toi on typerää, ruokitaan toisten mielikuvitusta ajattelematta lainkaan, että joku voi olla niinkin herkkä, että alkaa tosissaan näkemään juttuja.

        Se kuva on FEIKKI ja toistan sitä niin kauan, että lakkaatte selittämästä noita nyt se liikkuu juttuja.

        Tuo käytävä kun vois olla mikätahansa käytävä ja tyttö vaikka the Ring elokuvasta tms elokuvasta napattu ja yhdistetty photoshopilla tms kuvankäsittelyohjelmalla. Niin että pientä rajaa noihin ei siellä mitään oo tai nyt se liikkuu juttuihin. Se on vaa teidän mielikuvituksenne joka liikkuu.

        Siis uskon tavallaan yliolnnolliseen, mutta noihin kuviin suhtaudun pikkuisella varauksella, kun nykyään voi kuvankäsittelyohjelmilla tehdä jos jonkin näköstä lisäystä kuvaan ja väittää, että siinä nyt on kummitus/ufo/alien/piru/isojalka/isoäidin henkiin heräänneet tekarit tms otus.

      • Duke..
        Yavanna kirjoitti:

        Tuo on selkeesti 3D-kuva, jos pistätte semmoiset lasit päähän, missä toisella silmällä on sininen kalvo ja toisella punainen kalvo, näette kuvan 3-ulotteisena!

      • täti
        Yavanna kirjoitti:

        Siis juts toi on typerää, ruokitaan toisten mielikuvitusta ajattelematta lainkaan, että joku voi olla niinkin herkkä, että alkaa tosissaan näkemään juttuja.

        Se kuva on FEIKKI ja toistan sitä niin kauan, että lakkaatte selittämästä noita nyt se liikkuu juttuja.

        Tuo käytävä kun vois olla mikätahansa käytävä ja tyttö vaikka the Ring elokuvasta tms elokuvasta napattu ja yhdistetty photoshopilla tms kuvankäsittelyohjelmalla. Niin että pientä rajaa noihin ei siellä mitään oo tai nyt se liikkuu juttuihin. Se on vaa teidän mielikuvituksenne joka liikkuu.

        Siis uskon tavallaan yliolnnolliseen, mutta noihin kuviin suhtaudun pikkuisella varauksella, kun nykyään voi kuvankäsittelyohjelmilla tehdä jos jonkin näköstä lisäystä kuvaan ja väittää, että siinä nyt on kummitus/ufo/alien/piru/isojalka/isoäidin henkiin heräänneet tekarit tms otus.

        Aluksi mainitsen heti, että kuva ei todellakaan ole aitoa nähnytkään. Mutta ihmettelen miksi kukaan ei puhu siitä kuvasta joka saattaa näkyä jo varotustekstin alla. Vai eikö kukaan muu ole nähny sitä?

      • mutta..
        katso kuvaa pitkään kirjoitti:

        mulla se tuli vähän ajan päästä siihen käytävään

        mä nään sen tytön kuvassa koko ajan, sillon ku sitä katoin ja jotenkin hämy kuva ja mieleenpainuva ja mä näin siinä aiemmin ku en viel tienny kuvan taustoista, et joko se tyttö käveli jonneen, tai se hävisi ja joku musta liikkui jonnein...

    • minnieh20

      ite en nähnyt siinä muuta kuin sen tytön ja nuken. mitään hahmoja taustalla en nähnyt,eikä kyllä mikään outo olokaan tullut,mitä nyt vahan karmi,johtuen alussa olevista varoituksista...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      2960
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2741
    3. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2549
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      38
      2451
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1938
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1569
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1483
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1287
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1213
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1070
    Aihe