Romahdusta siellä, romahdusta täällä. Tilastot ovat vain harhaa ja valetta. Nyt ollaan jo laskussa. USA romahtaa, kriisi leviää. Talouskriisi, öljykriisi, lama.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että romahdus-spämmiä täällä heittää harvalukuinen (ehkä vain 1 ihminen?) ensiasunnosta haikaileva porukka. Tällä ryhmällä (ihmisellä?) puuttuu kuitenkin rohkeutta tai rahaa (luultavasti molempia!) lähteä ostamaan.
Ilmeisesti sama späm-meininki on täällä jatkunut vuodesta toiseen. Vähän outoon valoon nämä romahdus-viestit joutuvat, kun koko ajan kuitenkin hinnat nousevat. Ja kun lähes kaikki merkit taloudesta puoltavat hinnan nousun jatkumista, jopa kiihtymistä.
Eipä siinä mitään, keep on spamming. Lopultahan spammaaja on romahduksen suhteen oikeassa, mutta siihen voi mennä aikaa vaikka vuosikymmen tästä eteenpäin.
1 ensiasunnon ostajako..
..täällä riehuu ?
1
499
Vastaukset
- Julma sauva & BUAHHAH
Voisi kai kysyä toisinkin päin, että ketä ovat BUAHHAH- ja Julma Sauva -tyypit? Onko heillä/hänellä joku kuppanen läävä myynnissä, joka ei mene kuplahintaan kaupaksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127