äsken meni keskustelun aihe ihan vituix
elikkä mikä on parasta mitä 2 tontulla saa. jammu, husse, kawa vai honda. ja koko olisi 125-250 2t.
ja minkä ikäinen?? mitä niissä pitää huomioida kun ostaa???
kiinalaisilta pääsy kielletty
16
1602
Vastaukset
- vastata
Japanilaisen suunnalle kallistuisin, ja eniten ehkä Hondan puoleen. Perusteluina sanoisin, että ovat olleet toimivia pelejä kautta aikain, ja tärkeimpänä hyvä varaosien saanti omalta kylältä.
Hinnat pitää kattoa jostain, niihin en ota kantaa.
Huomioimisen arvoista. Kaikki... Petilaakerit, mäntä, vanteet, runko, syylärit. Jos putkessa on pieni lommo tai muovit on ruvella, niille ei tartte antaa painoarvoa. Mutta esim petilaakeri/mäntä-remontti on sitten jo 3-numeroinen summa, teet sitten itse tai teetätä liikkeessä.
Kaikki käytetythän on järjestään "paskoja", mutta on niitä hyvin pidettyjäkin yksilöitä seassa. Älä häiköisty kiillotetuista muoveista, vaan älä myöskään säikähdä hieman risaista kokonaisuutta. Jos mahdollista, ota asiantuntija mukaan. Kaveri, joka on kyseisten vehkeitten kanssa viettänyt aikaa korjaten ja huoltaen.
Varo huijareita. Niitä on ikävä kyllä aina välillä liikenteessä. Ihminen on ahne, minkäs teet.
No, onnea matkaan.- Tumppi-82
Hondaan tai Yamahaan kallistuisin minäkin.
Eihän 2 tonnilla huippua saa, mutta saahan sillä jonkin näköisen. Kovaan huoltoon on kuitenkin syytä varautua joten suosittelen hankkimaan korjausoppaan.
Edellisten hyvien vinkkien lisäksi kannattaa vielä testata kaikki vaihteet koeajolla.
- Nimetön
Katsele/etsi jonkin asianharrastajan kanssa mahdollista pyörää,itse annan ääneni KTM.lle koska siinä ei ole linkkuja "takaiskarilaakerihässäkkää" eli on yksi paikka vähemmän huoltaa.
Kokenut harrastaja tietää yhdellä puh.soitolla millaisessa käytössä pyörä on ollut,kannattaako lähteä laakereita turjuttamaan ja koekäyttämään.
Kaikkiin merkkipyöriin saa määrätyistä paikoista kaikki varaosat varmasti ja nopeasti.
ps.ensimmäinen koeajopyörä ei ole ainut myynnissä oleva;-) eli elä hättäile.- Tumppi-82
Eikös Kotarin PDS tullut vasta joskus ~-04 tai -05? tämän ikäisiä pyöriä ei vielä iha 2000€:llä saa. Ainakaan kovin hyvä kuntoista.
Itse en ole koskaan linkutonta Kotaria kokeillut, mutta kaikissa testeissä mm: master cross ja -endurossa sanotaan että PDS toimii hyvin vain aktiivisessa ajossa. Eli se ei ole kovin hyvä tavalliselle "sunnuntai-suharille".
Mutta kuten sanottu niin omaa kokemusta ei tästä löydy. - Tumppi-82
Tumppi-82 kirjoitti:
Eikös Kotarin PDS tullut vasta joskus ~-04 tai -05? tämän ikäisiä pyöriä ei vielä iha 2000€:llä saa. Ainakaan kovin hyvä kuntoista.
Itse en ole koskaan linkutonta Kotaria kokeillut, mutta kaikissa testeissä mm: master cross ja -endurossa sanotaan että PDS toimii hyvin vain aktiivisessa ajossa. Eli se ei ole kovin hyvä tavalliselle "sunnuntai-suharille".
Mutta kuten sanottu niin omaa kokemusta ei tästä löydy.Näköjään pds on tullut ennen vuotta -04
- Nimetön
Tumppi-82 kirjoitti:
Näköjään pds on tullut ennen vuotta -04
1998 taitaa olla eka häränsilmä vuosi.
- Nimetön
Piti laittaa viellä että,tuon ikäluokan pyörää alkaa tinkaamalla löytymään,kun oikein heiluttelet pyörien/haarukan laakereita ja kerrot asiantuntevasi että mäntäkin kolkattaa,niin hintakin putoaa.
- Rossi seniori
Tärkeintähän harrastelijalla olisi, että mopo olisi kohtuu vähän ajettu. Pyöräsi voisi olla vaikka 90-luvun lopulta, niin hinta voisi olla varsin siedettävä ajotunteihin nähden, voisit löytää esim. -98 pyörän jo kahella tonnilla. Jotenkin toi 2000e on sellainen summa, johon ne mopojen hinnat jää roikkumaan, 500e lisäsatsauksella saat helposti 5 vuotta uudemman ja lisäksi hyväkuntoisen mopon ostettua. Valinnanvaraakin 2500e hintaluokassa on runsaasti, kun ostajia on vähemmän.
Merkkeinä kaikki Japsit KTM, muut merkit taitaa olla aikas haastavia varaosien suhteen. Honda on ehkä luotettavin, mutta hinnoissa on myös Honda lisä. Samalla summalla saa paljon ajetun Hondan ja esim. tosi vähän ajetun Suzukin, silloin ei kannata edes harkita Hondaa, niin se vaan on.
Aikaisia KTM:n PDS:siä on turha pelätä, toimivat harrasteajossa aivan loistavasti ja samalla yksi rahareikä vähemmän. - 250 cc
Tehoa ainakin on riittävästi.
- Nimetön
Otsikkoa missä vartavasten pyydettiin riisirimpulat pysymään muualla,ei sikseen että tuon tehot riittäisivät--ruohonleikkuriin:-))
Eli pysytään aiheessa,500 euroa lisää jostain ? tyhjiä pulloja keräämään ? ;-) - fyy faa
Nimetön kirjoitti:
Otsikkoa missä vartavasten pyydettiin riisirimpulat pysymään muualla,ei sikseen että tuon tehot riittäisivät--ruohonleikkuriin:-))
Eli pysytään aiheessa,500 euroa lisää jostain ? tyhjiä pulloja keräämään ? ;-)mitä tulee maksamaan koneen laakerointi männän vaihto tiivisteineen ja stefoineen itse tekemällä
esim. honda cr 125cc.
eli kunnon koneremppa
(laittakaa vaikka joku nettiosoite johonkin paikkaan josta saa osia) - Rossi Seniori
fyy faa kirjoitti:
mitä tulee maksamaan koneen laakerointi männän vaihto tiivisteineen ja stefoineen itse tekemällä
esim. honda cr 125cc.
eli kunnon koneremppa
(laittakaa vaikka joku nettiosoite johonkin paikkaan josta saa osia)http://www.jokaosa.fi/2007mx.html
No niin. Laakeroinnillahan tarkoitetaan sitä, että myös kiertokanki vaihtuu laakereineen. Hondassa muistaakseni ilmeisen vittumainen vaihdettava ja suosivat koko kampiakselisetin vaihtoa.
Mäntä 120
Kampiakselisetti 230
Petilaakerit 40
Tiivistesarja 30
Stefoihin 20?
Eli noista tuli 440.... sitten huomaat, että sylinteristä on Nicasil puhki (on vanhoissa aika usein) 250e lisää ja kuukausi odottamista.
Nyt siis 690. Mites kytkin ja läppäventtiilit? Noh, pannaan 50e lisää, eli 740 eskoo. Sitten ne linkun laakerit ja vuotavat iskarien stefat, katso itse hinnat. VAIHDELAATIKON LEEGOT MAKSAA MALTAITA, KUN KANNATTAA VAIHTAA AINA RATASPARI, SIIS JOS ON VIKAA. OHO CAPSLOCK.
Hinnat siis tarvikeosina, itse en uskaltais pistää Vicekoo ja tarvikekiertokankia, joten ostan suurimman osan osista alkuperäisinä, jotain kytkintä yms. lukuunottamatta. Saa lisätä hintoihin ehkä 30pros tai jotain.
Nyt homaat, että nettimotossa joku myy sikahintaista Kawaa:
http://www.nettimoto.com/viewVehicle.php?id_bike=497076&page=3&sortCol=&ord=&id_bike_type=&id_make=157&id_model=1396&id_sub_type=&pfrom=&pto=&yfrom=&yto=&efrom=&eto=&status=F&id_drive_type=&eng_type=&mileageFrom=&mileageTo=&id_domicile=&id_town=&under_25=&show=inline&posted_by=&new=&update=&PN[0]=simp_search&PL[0]=simpleSearch.php?show=inline@status=F@id_bike_type=@id_make=157@id_model=1396@id_sub_type=@pfrom=@pto=@yfrom=@yto=@efrom=@eto=@eng_type=@mileageFrom=@mileageTo=@id_domicile=@search=Hae&PN[0]=simp_search&PL[0]=simpleSearch.php?page=3@sortCol=@ord=@id_bike_type=@id_make=157@id_model=1396@id_sub_type=@pfrom=@pto=@yfrom=@yto=@efrom=@eto=@status=F@id_drive_type=@eng_type=@mileageFrom=@mileageTo=@id_domicile=@id_town=@under_25=@show=inline@posted_by=@new=@update=
Huom. Alkuperäiset tarrat (on voitu muovit vaihtaa uutena ja tietenkin toisilla tarroilla?), klommoton putki (on voinut olla tehari paikoillaan uudesta saakka, myyntiin alkuperäinen?), alkuperäinen satulanpäällinen( ollut paikalla eri satula, epätodennäköistä?), kisoihin väärän väriset numeropohjat (A-luokan kaveri kenties vaihtanut muovit piikistään?)
30h ajettuna pitäisi olla:
Jarru- ja vaihdepoljin lähes kulumattomat, samoin jalkatapit. Vanteissa, eikä etuiskareissa ei pitäisi olla juurikaan kiveniskemiä. Muita paikkoja on aika helppo ehostella. Harrastekäytössä myös runko on päässyt helpolla, mutta se onkin vaikeampi tarkistaa, ellei siinä nyt suoranaisia repeämiä ole.
Tohonkin kannattaisi vaihtaa kohta mäntä, jollei ole juuri vaihdettu.
Itselläni ei ole myyjää, eikä Kawaa kohtaan mitään sympatioita (asun n. 300km päässä), mutta jos hinnasta sais vielä hiukan tinkittyä, niin kannattaisko harkita? Oli ainoo mopo, jonka pikaisella haulla löysin, mikä vois itseäni kiinnostaa. Mahdollisista Kawan ton vuosimallin tyyppivioista en tiedä mitään, onkohan niitä?
30h harrastekäyttöä on sama kuin lähes uusi pyörä, tosin onhan linkkuihinkin voitu painaa painepesurilla vettä, mutta vähän ajettuna stefatkin pitää aika hyvin.
Joku sanoo seuraavaksi, että -04 on sekunnin kierroksella nopeampi, mutta onko merkitystä jos saat 5s. pois hiukan enemmän treenaamalla, kun ei tartte korjata ihan niin paljoa.
Kirjoitusvirheitä, mutta koita saada selvää. - Rossi-Seniori
Rossi Seniori kirjoitti:
http://www.jokaosa.fi/2007mx.html

Kirjoitusvirheitä, mutta koita saada selvää.Kattos, uusi mäntä oli Kawasaakeliin pistetty 3h sitten, jäi itseltäni ilmoituksesta huomaamatta.
Koitan vaan sanoa, että kova pyyntihinta ei välttämättä olekaan aina niin kallis ratkaisu. Mikäli noi tiedot pitää paikkaansa ja mitä nyt noista huonoista voisi kuvista päätellä, niin tollaisella pyörällä ajat pelkästään hyvin huoltamalla tämän ja seuraavan kesän auringon laskuun ja vuoden päästä syksyllä vaihdat uuden männän ja sama peli jatkuu, siis hyvällä tuurilla ja käytöllä.
Jos innostut tosta, niin muista kysyä, että miten kaveri on ilmanputsaria huoltanut. Huonolla öljyllä/öljyämisellä saa yläkerran valmiiksi noillakin tunneilla, kaikki eivät edes ymmärrä öljytä suodatinta ollenkaan. No 2T mopoon menee pahimmassa tapauksessa ne mäntä, kiertokanki, laakerit ja sylkyn pinnoitus, selviää siis juuri ja juuri hengissä rempasta, vaikka näkkäriä joutuisikin pureskelemaan koko talven...
- yksi vaihtoehto
Saa uutena 2 kpl tuolla summalla.
- Nimetön
http://www.youtube.com/watch?v=47CUu5sOr2Q
Anna mun kaikki kestää !! Kyllä mä moisesta 50 ekeä maksaisin,todella säälittävä lutku.
Tai voihan olla et moinen käkikellonvieteri on skeittilaudan jälkeen ihan ärski vehje :-o
Joku ratas lyö kyllä tyhjää jos tuota luulee moottoripyöräksi. - jammu-eno
Mikä kohta sulla jäi tosta keskustelun ensimmäisen viestin otsikosta ymmärtämättä??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827