poikkeaa nykyisestä? Pystyittekö ennen ymmärtämään
millainen elämänmuutos
tälläinen vakava sairaus on?
Sairastuin syksyllä,hoidot läpikäyty.
Nyt olen kokenut sen itse,en ennen tajunnut hoitojen raskautta.
Olin kuullut sädehoidoista,pelkäsin niitä.Sytostaatit koettuani,sädehoito oli ihan helppoa.
Miten
aika ennen syöpää
14
685
Vastaukset
- Ira ¤
eipä osannut kuvitellakkaan millaista olisi sairastaa syöpää,ja hoidot.Tuntuu,ettei niitä voikkaan käsittää ellei itse sairasta.Jotkut pääsevät helpomalla hoidoista,minä en.Vielä säteet,mutta ne on pieni juttu sytoihin verrattuna.
- LPolku
....siitä ajan kanssa palailee ihan normaaleihin uomiinsa. Jonkinlainen uudistunut elämänkatsomus kyllä jää evääksi - en tiedä haihtuisiko sekin, jos saisi terveenä olla.
Rankempaa minusta oli sairastua vakavaan masennukseen kuin syöpään. Syöpäsairas pelkää kuolevansa - vakavasti masentunut pelkää ettei kuolekaan.- jatkoelämä
Kyllähän ne elämänarvot menivät päälaelleen, vaikka en olekaan ollut mikään pintaliitäjä enkä kokkareilla kävijä. Nyt osaan nauttia arkipäivän onnistumisista ja huomaan paljon sellaista ihanaa, mikä oravanpyörässä ei näkynyt. Osaan olla kiitollinen ja kiittää Taivaan Isää ja luottaa, että hän johtaa loppuelämi päiviä. En myöskään ole mikään kiihkouskovainen, vaan minulla on vahva lapsenusko, joka on vahvistunut sairauden myötä. Hyvää jatkoa sinulle...
- Piatu74
En pystynyt ajattelemaan kuinka suuri muutos sairastuminen olisi niin minulle kuin minun ympärillä oleville ihmisille. Tuntuu kuin olisin kuoriutunut uudestaan ihan uusissa höyhenissä.
Varaudu siihen, että kaikki eivät kestä uutta minääsi olethan kokenut ja selvinnyt jostain ihan muusta mistä moni kanssaeläjäsi ei ole.Vain saman kohtalon läpikäynyt voi ymmärtää tuskasi, ilosi ja surusi suuruuden.
Näin jälkeenpäin en siltikään vaihtaisi elämääni kenenkää toisen elämään sillä niin paljon muitakin eväitä olen saanut sairastumisestani kuin mistään muusta elämäni kokemuksesta. Koen olevani onnekas, että minua on rikastutettu sillä tavalla, että voin kääntää tämän itselleni positiiviseksi voimavaraksi.
Suruun eläkä tuskaan hautaudu ikinä vaan pää pystyyn ja nauti elämäsi pienistä hetkistä vaikka se olis vain suklaapatukka.
Hyvä esimerkki siitä miten voi käydä. Kun olin vielä kalju ja kuljin julkisesti kaljuna myös yöelämässä. Miehet rakastivat ja himoitsivat kaljuja naisia, ne olivat kuulemma rohkeita ja seksikkäitä. Kalloani kehuttiinkin monesti, eikä minun koskaan tarvinnut tuntea olevani millään lailla erilainen tai sairas... nyttemmin tosin punertavat paksut kiharat valuvat pitkin selkää... (sairastuin 2004 ja ensi tammikuussa viimeinen kontrolli pahanlaatuisen munasarjasyövän jäljiltä, 36 kertaa sytostaattiletkussa kiinni ja olen parantunut)
Voimia sinulle! - Vilma-t
Elämä jakaantui aikaan ennen ja jälkeen sairastumisen. Ensijärkytyksestä selvittyäni ajattelen lähinnä, että "siunattu syöpä" pysäytti sen elämän oravanpyörässä rimpuilun.
Kilttinä tyttönä olen aina elänyt lähinnä toisille, käynyt työssä, kasvattanut lapset, hoitanut sairaat vanhempani ja siinä sivussa vielä ollut tenavaparkkina lapsenlapsille. Monesti väsyneenä huokaillut, "että koska se oma elämä oikein alkaa"?
Maaliskuisen syöpädiagnoosin jälkeen oivalsin, että se oma elämähän on nyt ja tässä ja jokaisesta päivästä löytyy jotakin hyvää ja mukavaa. Ei ihmistä ole tarkoitettu juoksemaan elämäänsä läpi urakkavauhdilla, vaan joskus on hyvä pysähtyä nauttimaan siitä mitä on juuri nyt.
Nyt nautin tästä pitkästä sairaslomasta ja olen kiitollinen siitä, että kuulun niihin onnellisiin joille hoidoista ei ole tullut mainittavia sivuvaikutuksia. Sairauden uusiutumistakaan en osaa pelätä, sillä eihän me kukaan tulevaisuudestamme mitään tiedetä. Elämä tosiaan on nyt ja tässä. Huominen pitäköön huolen itsestään.- LPolku
Tuo on kyllä se tärkein ja huikein oivallus, jonka syöpä tuo mukanaan.
Lääkäri joka teki ensimmäisen syöpädiagnoosini kun olin 34-vuotias, piti minua "onnekkaana". Ajattelin että hullu se on.... kunnes tohtori selitti, että useimmat joutuvat kuoleman kanssa silmätyksin vasta myöhään vanhuudessa ja kokevat saman oivalluksen vasta silloin - kun kaikki on jo liian myöhäistä, on myöhäistä aloittaa elämäänsä uudelleen uusin eväin ja puhtaalta pöydältä, ihan uudella asenteella.
Mielestäni lääkäri oli ihan oikeassa. - Vilma-t
LPolku kirjoitti:
Tuo on kyllä se tärkein ja huikein oivallus, jonka syöpä tuo mukanaan.
Lääkäri joka teki ensimmäisen syöpädiagnoosini kun olin 34-vuotias, piti minua "onnekkaana". Ajattelin että hullu se on.... kunnes tohtori selitti, että useimmat joutuvat kuoleman kanssa silmätyksin vasta myöhään vanhuudessa ja kokevat saman oivalluksen vasta silloin - kun kaikki on jo liian myöhäistä, on myöhäistä aloittaa elämäänsä uudelleen uusin eväin ja puhtaalta pöydältä, ihan uudella asenteella.
Mielestäni lääkäri oli ihan oikeassa.tuohon oivallukseen, eli kiitos siitä. Kirjoittaessani tänne ensimmäistä kertaa annoit osaltasi uskoa tulevaan. Kerroit olevasi jo kolmannella kierroksella ja edelleen elämänsyrjässä vahvasti kiinni. Se jos mikä kertoi tälle noviisille, että kyllähän tämä tauti taltutetaan ja hetken huilin jälkeen ollaan entistäkin vahvempia.
Teidän "vanhojen konkareiden" esimerkillä tässä mennään eteenpäin ja ajattelen teitä päivittäin suurella lämmöllä.
- Kukka-maaria
Tulevaisuuden suunnittelemiseen vaikuttaa monella tavalla, siis jos sitä yleensäkään harrastaa. En minä ainakaan ennemmin oikein "tajunnut" ihmisen kuolevaisuutta (tai ainakaan omaani). Eläkevakuutustakin harkitsin,mutta kun kuulin ettei sitä maksetakaan esim. silloin kun/jos sairastuu uudelleen, oli alettava "sijoittajaksi". Kun taloudellinen tilanne on mikä on ja elää yksin, sairtastuminen olisi taas katastrofi.
Ei minusta ainakaan mitään enkeliä tullut, päinvastoin, olen hiukan alkanut pitämään puoliani. En suostu aina nielemään noita pikku näpäytyksiä, joita jotkut ihmiset oikein viljelevät. Sittenhän ei tarvitse miettiä jälkeenpäin, että miksen sanonut sitä tai tätä sillekin. Tämä on yllättänyt lähipiirinikin. Poikani sanoi juuri, että yleensähän sinä olet niin mukautuvainen..;)
Sama juttu, minäkin kuvittelin sädehoitoja kamaliksi. Sytostaattihoidoista ei ollut oikein mitään käsitystäkään. Kunnes leikkauksen jälkeen luin kauhuissani näistä mahdollisista sivuvaikutuksista. Työkaverini yritti lohduttaa, että niinhän kaikilla lääkkeillä on kaikenlaista haittavaikutusta, mahdollisesti....No juu, mutta näillähän oli OIKEESTI. - Janett
syöpääkään. Tänään olisi tyttäreni täyttänyt 26 v. Vein ruusuja haudalle. Hukkui huhtikuussa 99. Minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, ettei se elämä niin hyvää tosiaan ollut ennen syöpääkään, mutta tätä en ollut vielä kokenut.
Minun kohdallani sytot eivät olleet niin voimakkaita kuin toisten samalla osastolla (lymfooma) olleilla. Heillä oli aggressiivinen, hoidot voimakkaat mutta uusiutumisriski olematon. Yksi ystäväni sai rintasyövän takia sytostaatteja ja on koko ajan matkustellut perheensä kanssa, minä en olisi jaksanut. Eli niin kovin erilaisia hoitoja meille annetaan ja elimistö vaikuttaa eri lailla.
Minulla oli mielessä 80-luvun hoidot ja luulin siis näiden hoitojen olevan pahempia kuin olivatkaan eli mulla ei siis ollut mitään käsitystä, miten niitä tehdään. Nytpähän tiedän sytoista ainakin jotakin. Sädetyksestä en ainakaan vielä mutta sitähän ei tiedä milloin siihen joutuu.
Vaikka tämä sairastamisaika on ollut vaikeaa, niin tämä on pieni murhe sen surun rinnalla, jonka koin kun menetin tyttäreni. Kai minun elämälläni on tarkoitus, koska minä olisi silloin mielelläni vaihtanut osia tyttäreni kanssa ja tästäkin taudista taidan parantua ainakin muutamaksi vuodeksi.
Pikkuasioista en ole tyttäreni kuoleman jälkeen valittanut enkä nytkään, mutta miten sen kestää kun menee työelämään ja joku alkaa valittamaan jostakin olemattomasta pikkuasiasta. Miten saa kiukun hillittyä tai annettua mennä toisesta korvasta sisään? Minusta tuntuu, ettei se minulta tule aina onnistumaan.
Nyt uimaan ja sitten siivoamaan mansikoita.- LPolku
...onkin seurausta juuri niistä raskaista ajoista tyttäresi kuoleman jälkeen.
Itse ainakin olen ihan varma siitä että syöpäni on nimenomaan korvien välistä lähtöisin. Kävin myös kolme vuotta terapiassa psykologin luona, joka teki Helsingin yliopistolle tutkimusta syövän ja psyyken yhteydestä. Häneltä sain vahvistusta käsitykselleni.
Ja tuohon viimeiseen mietteeseesi... Usko vaan, aika tekee tehtävänsä. Itse ajattelin noista "pikkuasioista" ihan samoin ensimmäisen sairastumiseni jälkeen - nyt 14 vuotta myöhemmin kestän ihan hyvin kuunnella keskustelua verhojen ripustamisesta tai ripsivärin ominaisuuksista..... Silloin alussa olisin saanut varmaan raivokohtauksen.
Jollain tavalla syöpä on ollut itselleni henkisesti puhdistava kokemus. - Janett
LPolku kirjoitti:
...onkin seurausta juuri niistä raskaista ajoista tyttäresi kuoleman jälkeen.
Itse ainakin olen ihan varma siitä että syöpäni on nimenomaan korvien välistä lähtöisin. Kävin myös kolme vuotta terapiassa psykologin luona, joka teki Helsingin yliopistolle tutkimusta syövän ja psyyken yhteydestä. Häneltä sain vahvistusta käsitykselleni.
Ja tuohon viimeiseen mietteeseesi... Usko vaan, aika tekee tehtävänsä. Itse ajattelin noista "pikkuasioista" ihan samoin ensimmäisen sairastumiseni jälkeen - nyt 14 vuotta myöhemmin kestän ihan hyvin kuunnella keskustelua verhojen ripustamisesta tai ripsivärin ominaisuuksista..... Silloin alussa olisin saanut varmaan raivokohtauksen.
Jollain tavalla syöpä on ollut itselleni henkisesti puhdistava kokemus.että tämä syöpä on seurausta jatkuvista vastoinkäymisistä ja niitten suremisesta. Kun elimistiön vastustuskyky jostain syystä heikkenee, niin lymfooma saa alkunsa. Ja näistä suruista on kyllä vastustuskyky heikentynyt monta kertaa.
Minulla on ollut näitten murheitten takia vakava masennus vuosia. Olen syönyt kaiken maailman lääkkeitä, käynyt terapioissa ja ollut laitoshoidossakin. Viime keväänä harkitsin jo sähköshokkihoitoa. No, tässä sitä sähköshokkihoitoa nyt on saatu sytostaatin muodossa. Eli vaikka olenkin edelleen masentunut, niin tämä syöpä on saanut ajatukseni uusille raiteille, sähköshokkohoidon tarkoitushan on juuri se sama.
Olin juuri päättänyt jatkaa elämääni ja lopettaa tyttäreni kuoleman ylenmääräisen suremisen. Oli miesystävä ja kaikki paremmin. Mies jätti minut väsymyksen takia ja 3 viikon päästä todettiin syöpä. Mutta siitä huolimatta vaikka jäin taas yksin ja kaikki asiat menee pieleen, niin tämä lymfooma oli mulle se sähköshokkihoito. Asiat saivat uuden järjestyksen ja yritän nauttia näistä yksinäisistä, pitkistä päivistä, koska huhtikuussa näytti, ettei niitä ole enää jäljellä yhtään.
Kyllä sitä varmaan "elämääkin" löytyy jossain vaiheessa tälle jatkoajalle kun voimat alkavat palautua. Tukkaa on jo kuin kananpojan untuvia. Ensi viikon keskiviikkona on jo 2 viikkoa viimeisestä sytosta ja voimien pitäisi alkaa kasvaa, jos entiset merkkinsä pitävät paikkansa ja sen jälkeen ei tulekaan uutta myrkkyä, joten elimistö alkaa pikku hiljaa parantua.
Sairauslomaa on lokakuun loppuun asti ja toivottavasti sietokykykin on siihen mennessä kasvanut, että kestän kuunnella sekä työkavereiden että potilaiden valituksia olemattomista pikkuvaivoista. - Ira¤
Janett kirjoitti:
että tämä syöpä on seurausta jatkuvista vastoinkäymisistä ja niitten suremisesta. Kun elimistiön vastustuskyky jostain syystä heikkenee, niin lymfooma saa alkunsa. Ja näistä suruista on kyllä vastustuskyky heikentynyt monta kertaa.
Minulla on ollut näitten murheitten takia vakava masennus vuosia. Olen syönyt kaiken maailman lääkkeitä, käynyt terapioissa ja ollut laitoshoidossakin. Viime keväänä harkitsin jo sähköshokkihoitoa. No, tässä sitä sähköshokkihoitoa nyt on saatu sytostaatin muodossa. Eli vaikka olenkin edelleen masentunut, niin tämä syöpä on saanut ajatukseni uusille raiteille, sähköshokkohoidon tarkoitushan on juuri se sama.
Olin juuri päättänyt jatkaa elämääni ja lopettaa tyttäreni kuoleman ylenmääräisen suremisen. Oli miesystävä ja kaikki paremmin. Mies jätti minut väsymyksen takia ja 3 viikon päästä todettiin syöpä. Mutta siitä huolimatta vaikka jäin taas yksin ja kaikki asiat menee pieleen, niin tämä lymfooma oli mulle se sähköshokkihoito. Asiat saivat uuden järjestyksen ja yritän nauttia näistä yksinäisistä, pitkistä päivistä, koska huhtikuussa näytti, ettei niitä ole enää jäljellä yhtään.
Kyllä sitä varmaan "elämääkin" löytyy jossain vaiheessa tälle jatkoajalle kun voimat alkavat palautua. Tukkaa on jo kuin kananpojan untuvia. Ensi viikon keskiviikkona on jo 2 viikkoa viimeisestä sytosta ja voimien pitäisi alkaa kasvaa, jos entiset merkkinsä pitävät paikkansa ja sen jälkeen ei tulekaan uutta myrkkyä, joten elimistö alkaa pikku hiljaa parantua.
Sairauslomaa on lokakuun loppuun asti ja toivottavasti sietokykykin on siihen mennessä kasvanut, että kestän kuunnella sekä työkavereiden että potilaiden valituksia olemattomista pikkuvaivoista.sytostaateista takana.Nyt voi jo käydä vähän pidemmillä lenkeillä,jaksaa kotiaskareita tehdä,eikä ole pahaolla:)Kuitenkin huomaa vaikka rappuja noustessa,että jalat menee makarooniksi,jos monta kerrosta nousee.Parempaan päin menossa ollaan.
- Janett
Ira¤ kirjoitti:
sytostaateista takana.Nyt voi jo käydä vähän pidemmillä lenkeillä,jaksaa kotiaskareita tehdä,eikä ole pahaolla:)Kuitenkin huomaa vaikka rappuja noustessa,että jalat menee makarooniksi,jos monta kerrosta nousee.Parempaan päin menossa ollaan.
kunto siitä pikku hiljaa nousee. Mulla oli keskiviikkona viime viikolla viimeinen sytostaatti ja jo sunnuntaina ajoin 10 km pyörällä, pisin matka koko vuonna. Seuraavana päivänä tuli takapakkia. Pitäisi kuunnella omaa kroppaa eikä kuvitella, että onhan tässä nyt ennenkin ajeltu. Maanantaina ajoin 3 km ja sekin oli liikaa. Pitäisi pienin askelin aloittaa ehkä ahmaista liikaa kerralla. Kun ei koko vuonna ole pahemmin liikkunut ja sitten vielä 4 kk syöpää sairastanut ja sytostaatteja annettu, niin ei kai niitä voimia voi paljon ollakaan. Nyt on viikonloppuna heikko olo ja joka paikkaan koskee, "sytostaattikipuja", mutta kyllä ne joskus loppuvat ja sitten liikkeelle HITAASTI mutta VARMASTI, eikös niin?
- Ira¤
Janett kirjoitti:
kunto siitä pikku hiljaa nousee. Mulla oli keskiviikkona viime viikolla viimeinen sytostaatti ja jo sunnuntaina ajoin 10 km pyörällä, pisin matka koko vuonna. Seuraavana päivänä tuli takapakkia. Pitäisi kuunnella omaa kroppaa eikä kuvitella, että onhan tässä nyt ennenkin ajeltu. Maanantaina ajoin 3 km ja sekin oli liikaa. Pitäisi pienin askelin aloittaa ehkä ahmaista liikaa kerralla. Kun ei koko vuonna ole pahemmin liikkunut ja sitten vielä 4 kk syöpää sairastanut ja sytostaatteja annettu, niin ei kai niitä voimia voi paljon ollakaan. Nyt on viikonloppuna heikko olo ja joka paikkaan koskee, "sytostaattikipuja", mutta kyllä ne joskus loppuvat ja sitten liikkeelle HITAASTI mutta VARMASTI, eikös niin?
oman aikansa vie kuntoutumunen,ja kun myrkyt lähtevät kehosta pois.Minullakin sääret kipeytyneet kävelystä.Sytostaatit oireilevat vielä muutaman viikon ,mutta jokainen päivä on parempi:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h352875Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062671Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv302385Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141513- 321473
- 271389
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021203- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711025