Intuitio?

oppia ymmärtämään,näin on hyvä.
151855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

asiasta, kuin asiasta.

Äänestä
  •    
    ntuitio helpottaa elämää

    Ihmisten välillä on monenlaista tunneviestintää. Puhdas intuitio on elämäntaito, jota psykologi, kirjailija Tony Dunderfelt kehottaa harjoittelemaan etenkin 35 ikävuoden jälkeen. Nuorempana intuition avulla vaistoamista häiritsee elämänkokemuksen puute. Toisaalta keski-iässä, kun ennen iloa tuottaneet asiat alkavat tympiä, omaa elämänhallintaansa voi edistää intuition avulla.

    Nuoret oppivat yrityksen ja erehdyksen kautta. Intuitio onkin ennen kaikkea kehityksellinen asia. Ihminen oppii hiljalleen erottamaan, koska jokin tunne on intuitiota, koska pelkkää kuvittelua. Kehittyy vaisto: miltä silloin tuntuu, kun tunne on oikea tai se onkin vain mielikuvituksen tuotetta, Dunderfelt sanoo.

    Tony Dunderfelt selittää, että intuitio on yksi tiedonhankintamenetelmä, tapa ymmärtää itseään ja koko maailmaa. Yksi kokee intuition mystiseksi ja oudoksi, toiselle se on arkipäivää.

    Se että ajattelee tiettyä ihmistä ja samassa hän tuleekin vastaan, ei ole vielä varsinaista intuitiota. Todennäköisesti silmä on nähnyt vilauksen tulevasta kohtaamisesta ja antanut viestin aivoille, vaikka itse sitä ei huomaa ollenkaan. Tai jos tuntuu siltä, ettei joku pidä juuri minusta, tämä tieto ei ole välttämättä ensinkään intuitiota, vaan tunne voi perustua väärinkäsityksiin tai omiin ennakkoluuloihin.

    Intuitio kuuluu parisuhteeseen

    Intuitiota on helppo ymmärtää parisuhteen kautta. Tony Dunderfelt kuvailee, että kun kaksi ihmistä elää, nukkuu ja rakastelee yhdessä, syntyy väistämättä parisuhteen kenttä. Puolisot tietävät, miten toinen ajattelee, mitä hän ajattelee ja usein he vaistonvaraisesti vain tietävät kuuluvansa yhteen. Käsitys siitä oikeasta on intuitiivinen valinta.

    Dunderfelt houkuttelee tutkimaan intuitiota sanomalla, että sen avulla voi myös nostaa parisuhteen suosta. Jos on ajauduttu kriisiin, ei pitäisi alkaa miettiä eroa vaan alkuhetkeä: mikä oli se tunne tai intuitiivinen tieto, joka toi juuri nämä kaksi ihmistä yhteen.

    Parisuhteessa olisi hyväksyttävä, että meillä on muitakin yhteyksiä kuin fyysinen, arkinen tai taloudellinen yhteys.

    Intuitio antaa tietoa omasta terveydestä

    Terveys ja intuitio kuuluvat yhteen. Tony Dunderfeltin mukaan meillä on paljon sisäistä tietoa oman kehomme tilanteesta ja elämänvoimistamme: kannattaako juuri nyt paahtaa töitä vai pitäisikö sittenkin levätä. Sillä joka kokee olevansa liian kiireinen pohdiskellakseen intuiota, olisi suurin tarve pysähtyä. Jos ei kuuntelee omaa itseään, vuosien mittaan kasvaa riski sairastua.

    Intuition kanssa on syytä olla myös varovainen. Sitä voi helposti väärinkäyttää alkamalla luulla erinäisiä asioita. Hyvin herkkä ihminen voi pelästyä tuntemuksiaan. Masentuneen ihmisen ei ole syytä miettiä intuitiota ollenkaan, koska se perustuu henkiseen hyvinvointiin ja luottamukseen siitä, että elämä kantaa, kaikki järjestyy aikanaan.

    Suomalaiset hyviä aikaintuitiossa

    Tony Dunderfelt arvelee, että suomalaiset ovat erityisen hyviä aikaintuition harjoittamisessa. Kun pitäisi lähteä matkalle, me mietimme, onkohan se ihan viisasta juuri nyt. Ei niin, että tapahtuisi mitään onnettomuutta, vaan onko se meille juuri nyt hyväksi, juuri tällainen matka.

    Aikaintuitiosta on hyvä aloittaa harjoittelu. Ryhtyy vain miettimään ja kuuntelemaan omaa elämänkaartaan: mitä tulisi tehdä tiettyinä aikoina elämässä tai keiden ihmisten seurassa on hyvä olla.

    Dunderfeltin mukaan kukaan tiedemies ei enää kiistä, etteikö intuitiota olisi olemassa, kun jopa telepatia on pystytty laboratorio-olosuhteissa todistamaan. Pikemminkin tiedemaailmassa jo pohditaan, kuinka intuitio toimii. Dunderfelt arvelee, että intuitio tulee olemaan seuraavien vuosien aikana suuri tutkimuskohde.

    Toimittaja
    MARITA SALONEN

    Äänestä

  • näyttää olevan kirjoitti:

    Intuitiota, sisäistä näkemystä voidaan kehittää ja syventää.
    Luultavasti se on kehittynyt ajan saatossa helpottamaan tärkeitä elämänvalintoja.
    Eläimillä lie enemmän vaistonvaraista välttää vaaranpaikkoja.

    Äänestä

  • Kurun mies kirjoitti:

    Intuitiota, sisäistä näkemystä voidaan kehittää ja syventää.
    Luultavasti se on kehittynyt ajan saatossa helpottamaan tärkeitä elämänvalintoja.
    Eläimillä lie enemmän vaistonvaraista välttää vaaranpaikkoja.

    Tsunamiin ennakoivat ensimmäisenä eläimet paetessan ylös ylämaalle.

    Äänestä

  • Välitön, vaistonvarainen oivaltaminen.
    Intuitiosta voi laatia pitkiä ja hienoja tutkielmia. Mielestäni intuitiota ei voi opetella.
    Haluan korostaa sanaa vaistonvarainen.

    Äänestä

  • kyllä vaan kirjoitti:

    Tsunamiin ennakoivat ensimmäisenä eläimet paetessan ylös ylämaalle.

    ja intuitio ovat kaksi aivan eri asiaa.

    Äänestä

  • Reska R. kirjoitti:

    Välitön, vaistonvarainen oivaltaminen.
    Intuitiosta voi laatia pitkiä ja hienoja tutkielmia. Mielestäni intuitiota ei voi opetella.
    Haluan korostaa sanaa vaistonvarainen.

    Intuitio vaikuttaa välittömältä, yhtäkkiseltä oivallukselta. Usein minut yllättää intuition hetki aamulla herätessäni.Illalla olen jotain ongelmaa pohtinut, mieli on alitajunnassa sitä työstänyt yön aikana ja aamulla tiedän kristallinkirkkaasti,mitä minun pitää tehdä.

    Senkin olen oppinut, että intuitiota kannattaisi noudattaa, moni jossittelu olisi voinut jäädä pois elämänvaiheistani,jos olisin "sisäistä ääntäni" noudattanut.

    Ehkä intuitiotakin voisi opetella, mutta uskon , että herkkyys sisäisen äänen tajuamiselle on myötäsyntyistä, moni myös vaientaa sen, vähättelee sen merkitystä.

    Äänestä

Aloittaja

aamun aavistus kuin eilen.Vahva tummansinininen sininen hetki....suden hetki.

Äänestä

Intuitio on välitöntä tietämistä. Jos olisin korkeasti oppinut ja saisin asian määritellä, kutsuisin sitä 'ensimmäiseksi mieleenjuolahdukseksi'.

On sanottu, että intuitiota pitää aina noudattaa. Edellinen on usein hyvää mutta vaarallistakin.

Käytännölisyystieteen edustajat, pragmaatikot, kieltävät koko intuition olemassaolon.

Eivät elefantit toimi intuition vaan herkkien aistiensa varassa, aistivat lähestyvän vaaran.

Rottia voitaisiin pitää intuitiivisen tietämisen maailmanmestareina. "Rotat jättävät hukkuvan laivan"; sanotaan. Merelläkö? Mitä pelastautumista se olisi.

Jos näillä halveksituilla elukoilla on ennakkotieto jo lähtösatamassa ja hyppäävät pois kyydistä, se se vasta on intuitiota.

Jos tietokilpailussa esitetään kysymys ja sihen kolme vastausehdotusta, on ensimmäinen mileentullut intuitiivinen, tämä edellyttäen, ettei vastaaja tiedä oikeata vastausta.

Ugh, olen pähkäillyt!

Äänestä
  • Ihmisen aivot toimivat niin ihmeellisesti, ettei kaikkea ole vielä likikään selvitetty. Tässä intuitiossakaan ei ole mitään ylimaallista ja mystiikkaa mielestäni.

    Intuitio auttaa ihmistä toimimaan oikein eri tilanteissa. Se on se ensimmäinen tunne, että näin sen teen ilman että on ehtinyt ajan kanssa asiaa analysoida.

    Aivot vaan käyttävät sinne elämänaikana tallentamaansa tietoa hyväkseen ja yhdistelemällä kokemustietoa saattavat tajuntaamme sen tuotteen, jota sanomme intuitioksi.

    Uskon että eri ihmisillä on erilainen kyky tähän, onhan toisilla parempi muistikin. Kun intuitio on ollut oikea, antaa se hyvän mielen ja tyydytyksen. Joskus kun ei noudata sitä ensimmäistä intuitiotaan ja asiat menevät pieleen, niin silloin sanotaan että olisinpa tehnyt siten kuin ensiksi tuli mieleen.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Ihmisen aivot toimivat niin ihmeellisesti, ettei kaikkea ole vielä likikään selvitetty. Tässä intuitiossakaan ei ole mitään ylimaallista ja mystiikkaa mielestäni.

    Intuitio auttaa ihmistä toimimaan oikein eri tilanteissa. Se on se ensimmäinen tunne, että näin sen teen ilman että on ehtinyt ajan kanssa asiaa analysoida.

    Aivot vaan käyttävät sinne elämänaikana tallentamaansa tietoa hyväkseen ja yhdistelemällä kokemustietoa saattavat tajuntaamme sen tuotteen, jota sanomme intuitioksi.

    Uskon että eri ihmisillä on erilainen kyky tähän, onhan toisilla parempi muistikin. Kun intuitio on ollut oikea, antaa se hyvän mielen ja tyydytyksen. Joskus kun ei noudata sitä ensimmäistä intuitiotaan ja asiat menevät pieleen, niin silloin sanotaan että olisinpa tehnyt siten kuin ensiksi tuli mieleen.

    mikään tuote.

    Se on sama kuin vaisto, siis eräänlainen
    "kuudes aisti",jonka avulla ihminen paljolti toimii.

    Kaikki kokemustieto ja muistitieto yhdistyneinä järkeen, älyyn auttaa selviytymisessä.

    Äänestä

Aloittaja

tätä elämään oppimisen taitoa?
Elänpä tai kuolen...heh.
myrskyävälle merelle lähen jos lähettävä.

Äänestä
  • Aloittaja

    A.Kivikin kuollessaan:ma elän.

    Äänestä

Aloittaja

ilmeisesti ihminen jolla voimakkaat vaistot ja halut elämään, mutta melkein "valmiina" aavista,että lähdön hetki ei enää kaukana,elää niin täysillää kuin minäkin,ihan vaatimatonko.En todellakaan vaatimaton, vaan se ainutlaatuinen oma itseni.En yhtään parempi tai huonompi,mutta ihminen,joka on ymmärrtänyt tämän "minuuden", ei pelkää mitään,kuolemakin on kaunis asia.

Äänestä
  • Aloittaja

    senkin,että "heikommille" on tullut jakamaan omaa elinvoimaansa tännkin...heh...sättiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7759675 kirjoitti:

oppia ymmärtämään,näin on hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu