Niin se vain on , että joskus
se on uskottava.
Minä olen vain sellainen jäärä,
että tämän, elämäni pilanneen
asian oppimiseen, on mennyt koko elämä.
Aiemmin luulin, että pärjään,
kunhan vain yritän.
Se paljastui humpuukiksi.
Sittemmin ajattelin,
että kyllä onnistun,
jos vain harjoittelen riittävästi.
Ei tuonut tulosta sekään.
Aloin jo hermostua,
eihän se toki voi olla näin
ylitsepääsemättömän vaikeaa,
mutta olipas se vaan.
Eihän neuvokkaalta konstit lopu.
Etsimään ja saamaan neuvoja.
Yötä päivää opus nenän edessä,
jossa asiaa neuvottiin,
kerrotiin niksejä
ja vinkattiin konsteja.
Jo valastui mieleni.
Minä osaan ja onnistun.
Pärjään ja menestyn,
neuvoja noudattamalla
ja pistämällä itseni likoon,
päineen karvoineen.
Välillä olin jo masentua,
mutta hyvä ystäväni kehui
minua ja aikaansaanoksiani.
Eikä se pahalta tuntunut
ollenkaan.
Tein kuten neuvottiin,
paikkasin, jos komennettiin.
Ahkeroin kuin orja,
elin ja hengitin,
jos muistin.
Viikot kuluivat nopeaan,
välineet vinkuivat huoltoa,
silmät sokaistuivat valosta
ja hämähäkinseitit peittivät minut,
kun vihdoin nousin ja hymyilin.
Valmis.
Mikä onnen tunne voi
ihmisen täyttää.
Minä tein sen,
tämä on minun,
minun, minun............
Hellin käsin se
käärittiin kapaloon,
punnittiin ja tarkastettiin,
vauvahan se vielä oli.
Silmieni edessä kellotteli
pienokainen, elämäni ilo,
minun aikaansaannokseni,
joka pitäsi laittaa........
Se pitäisi,
perhana laittaa postiin,
Käsikirjoitus, joka on
maailman paras!
ja minä helvata, en uskalla
lähettää sitä.
Siinä se on pöydällä,
ja siihen se jää.
(Sillä, enhän minä osaa kirjoittaa.
Ja nyt se ryökäleen käsis,
pilaa nyt koko loppuelämäni,
virnuilemalla siinä työpöydän reunalla)
se on uskottava.
Minä olen vain sellainen jäärä,
että tämän, elämäni pilanneen
asian oppimiseen, on mennyt koko elämä.
Aiemmin luulin, että pärjään,
kunhan vain yritän.
Se paljastui humpuukiksi.
Sittemmin ajattelin,
että kyllä onnistun,
jos vain harjoittelen riittävästi.
Ei tuonut tulosta sekään.
Aloin jo hermostua,
eihän se toki voi olla näin
ylitsepääsemättömän vaikeaa,
mutta olipas se vaan.
Eihän neuvokkaalta konstit lopu.
Etsimään ja saamaan neuvoja.
Yötä päivää opus nenän edessä,
jossa asiaa neuvottiin,
kerrotiin niksejä
ja vinkattiin konsteja.
Jo valastui mieleni.
Minä osaan ja onnistun.
Pärjään ja menestyn,
neuvoja noudattamalla
ja pistämällä itseni likoon,
päineen karvoineen.
Välillä olin jo masentua,
mutta hyvä ystäväni kehui
minua ja aikaansaanoksiani.
Eikä se pahalta tuntunut
ollenkaan.
Tein kuten neuvottiin,
paikkasin, jos komennettiin.
Ahkeroin kuin orja,
elin ja hengitin,
jos muistin.
Viikot kuluivat nopeaan,
välineet vinkuivat huoltoa,
silmät sokaistuivat valosta
ja hämähäkinseitit peittivät minut,
kun vihdoin nousin ja hymyilin.
Valmis.
Mikä onnen tunne voi
ihmisen täyttää.
Minä tein sen,
tämä on minun,
minun, minun............
Hellin käsin se
käärittiin kapaloon,
punnittiin ja tarkastettiin,
vauvahan se vielä oli.
Silmieni edessä kellotteli
pienokainen, elämäni ilo,
minun aikaansaannokseni,
joka pitäsi laittaa........
Se pitäisi,
perhana laittaa postiin,
Käsikirjoitus, joka on
maailman paras!
ja minä helvata, en uskalla
lähettää sitä.
Siinä se on pöydällä,
ja siihen se jää.
(Sillä, enhän minä osaa kirjoittaa.
Ja nyt se ryökäleen käsis,
pilaa nyt koko loppuelämäni,
virnuilemalla siinä työpöydän reunalla)
Vastaukset 3
Vanhimmat
kirjoittanut?
Nyt ujous roskiin,
viimeistelet sen kunnolla
ja alata kiusata
kustantajaa ;)
Et tiedä lopputulosta,
ennen kuin rohkaistut
lähettämään sen.
Ei muuta kuin paperit pakettiin ja paketti postiin. Niin ne muutkin kirjailijat ovat alkaneet.
Suorasuu
Haastattelija kysyy,
minä vastaan.
Minä kysyn,
haastattelija
ei vastaa
vaan kysyy.
Sönkkö
vähäjärkinen
sopertelija
jostain hanurista.
Argh!
Ja vastaan :
Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa.
¤
Tän runon olen laittanut joskus viime vuonna runopalstalle. Joku ei silloin muistaakseni tykännyt ollenkaan. Omituista. Juu, tuli jotain kommenttia heti, mutta mun mielestäni tämä nyt sopii tähän ainakin oikein hyvin Sinulle laittaa kannustukseksi.
¤
Laitappa se valmis kässäripakettisi menemään. Siis kopiot, ei koskaan alkuperäisiä.
Minulla on tapana laittaa kaikki valmiit timanttini heti mikä minnekin. Tosin vieläkään ei ole mistään mitään tietoa tullut, ja niitä paketteja on ollut tässä matkan varrella kaikenkokoisia. Keväällä oikein runojakin rustailin urakalla, eikä mitään niistäkään sitten ole kuulunut. Arvelenkin, että ovat juuri miettimässä, että pitäisikö ne roisinomituisetrunot laittaa johonkin hyllylle pölyttymään.
Sehän mulla onkin just ideana, että kaikki kiertoon ja sitten kun se ensimmäinen älypää tekee mun kanssa sopimuksen ja bestsellerhän se sitten on tietenkin, niin johan alkavat vähän joka nurkassa ja laiturinnokalla ja ties missä klubeissa sitten kyselemään toisiltaan, että:
”Ei kait teidän pölyttyneistä paperipinkoista löytyisi niitä sen valovoimaisen tyypin tekstejä.”
Ja löytyishän niitä!
Joten tee samalla tavalla. Kyllä ne sitten joskus tulevat jonkinlaiseen kierrätykseen, sillä kaikkihan on jo kirjoitettu, mutta kirjoitetaan lisää!