Ontologinen argumentti

mutta sillä ei uskonnollista totuutta saavuteta. Oma ajatteluni ontologiselta kannalta kulkee niin, että ekstrapoloin ihmisestä eteenpäin ajatellen, että koska ihmisellä on tietynlainen tietoisuus, niin olemassaolossa voi olla äärettömän paljon kehittyneempi tietoisuus, jota kohden olemme menossa. Meissä voi olla jotain yhtä ikuista ja luomatonta kuin Jumalassa. Se on tarkoitettu kehittymään kohti täydellisyyttä.

Uskonnollinen totuus on meille tarjolla vain ilmoitusten kautta. Kaikki omat päätelmämme ovat riittämättömiä sen saavuttamiseen, mutta ne voivat antaa syyn etsiä ja uskoa. Olemme saaneet ilmoituksia, mutta niistäkin huolimatta meidän ajatuksemme eivät ole Jumalan ajatuksia. - Puhdasta rakkautta voimme tuntea ja osoittaa.

Todella pohtimisen arvoinen asia.
Hyvä aloitus.
Tästä on aiheellista keskustella koska kun, tai mahdollisesti jos, tulemme yksimielisiksi siitä että Jumala on niin sitten voimme keskustella siitä, että miksi kristinusko palvelee saatanaa jumalaan teoillaankin sen osoittaen!
Tämän aiheen piirissä onnellisesti onnistuen uskovaisetkin saavat valoa sieluihinsa ja oppivat paremmin ymmärtämään harhauttajan metkut.

On sangen epäilyttävä.

Mutta asiaan.

Olen umpipakana. Myös filosofiaa ja luonnontieteitä opiskellut. Silti, ja siksi.

En oikein ymmärtänyt pointtiasi. Haluat siis uskoa jumalaan, vai?? Miksi? Ja nimenomaan kristilliseen? Miksi?

Laitanpa tähän nähtäväksesi 15v sitten suomentamani tekstin:

CHARLES G. FINNEY: Uskon suuntaviivoja (Principles of Faith)

SISÄINEN JA ULKOINEN ILMOITUS


"Julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen
omalletunnolle Jumalan edessä" (2 Kor 4:2).

Monet uskovat, että kevytmielinen ja epäuskoinen mieliala on levin-
nyt maassamme kenties laajemmalle kuin koskaan aiemmin. Erityisesti
tämä pätee nuoriin miehin. En ole valmis sanomaan sitä rehelliseksi
epäuskoksi. Se saattaa olla silti hyvin todellista. Nuoret miehet
saattavat todellakin epäillä kristillisten kirjoitusten alkuperää.
Eivät siksi, että olisivat vakavissaan tutkineet noita kirjoituksia
ja niiden lukuisia todisteita, vaan koska he ovat lukeneet niitä
niin vähän ja puntaroineet vielä vähemmän. On erityisen merkillepan-
tavaa, että he ovat lähes poikkeuksetta laiminlyöneet oman mielensä
intuitiivisen todistuksen. He eivät ole tutkineet sitä alkuperäistä
ilmoitusta, jonka Jumala on asettanut ihmissieluun. Siksi he eivät
ole myöskään nähneet, miten pitkälle tuo sieluun pantu ilmoitus
kantaa ja miten ihmeellisesti se avaa sydämen ymmärtämään ja vas-
taanottamaan Jumalan Sanan ilmoituksen.

Olen valinnut tekstiksi edellä olevat Paavalin sanat, jotta voisin
niiden kautta valaista teille näitä asioita. Paavali oli itse
ottanut evankeliumin vastaan ja kertoo nyt, että hän noudatti sitä
ja pyrki sen tähden saarnaamaan ihmisen omalletunnolle. Hän havait-
si, että jokaisella ihmisellä on omatunto, johon hän saattoi vedota
ja jolle julkituotu totuus voisi suositella itseään.

Kukaan harkitseva ihminen ei voi lukea Raamattua huomaamatta, että
ihmiselle on jo ennalta annettu ilmoitusta Jumalasta. Raamattu
otaksuu, että monet asiat tiedetään jo. Opiskelin lakiasiain toimis-
tossani, kun ostin ensimmäisen Raamattuni käyttääkseni sitä yhtenä
lakikirjanani. Hämmästyin heti avatessani sen, kun näin, miten monia
asioita se oletti tiedetyiksi eikä sen vuoksi yrittänytkään todis-
tella niitä. Esimerkiksi Raamatun ensimmäinen jae "Alussa Jumala loi
taivaat ja maan," olettaa, että Jumala on olemassa, eikä yritäkään
todistaa tätä totuutta. Se lähtee oletuksesta, että ilmoitus Jumalan
olemassaolosta on jo tiedossa kaikilla, jotka ovat riittävän kypsiä
käsittämään sen.

Myös apostoli Paavali vakuuttaa kirjeessään roomalaisille, että
Jumala ja hänen iankaikkinen voimansa, vaikka ovatkin "näkymättö-
miä", ovat "selvästi nähtävissä" luomakunnassa, "kun niitä hänen
teoissansa tarkataan", niin etteivät syntiset voi mitenkään puolus-
taa itseänsä. Hän julistaa oppia, että Jumala ilmenee luomakunnas-
saan. Jos tämä on totta meidän ulkopuolellamme, miten paljon enemmän
se pitääkään paikkansa meidän sisällämme. Oma mielemme, jossa meidän
vakaumuksemme ja vakuuttuneisuutemme asuvat, ilmaisee meille todel-
lakin Jumalan ja monet niistä suurista totuuksista, jotka koskevat
meidän suhdettamme häneen ja hänen valtaansa.

Kun luemme tarkkaavaisesti Raamattua ja huomaamme, miten monia
äärimmäisen tärkeitä asioita se otaksuu itsestään selvinä ja vieläpä
rakentaa käskynsä niiden varaan, emme voi olla kysymättä: "Ovatko
nämä otaksumat perusteltuja?" Saamme tähän vastauksen, kun käännämme
huomiomme sisimpäämme ja tutkimme asioita, joista mielemme on
luonnostaan vakuuttunut. Silloin näemme, että meidän älyllinen ja
moraalinen olemuksemme ilmaisee Jumalan ja suhteemme häneen ja hänen
lakiinsa yhtä todellisesti, kuin materiaalinen maailma ilmaisee
hänen iankaikkisen voimansa ja Jumaluutensa.

Näemme esimerkiksi, että ihmisillä on moraalinen olemus moraalista
ja hengellistä todellisuutta varten aivan yhtä todellisena kuin
heillä on fyysinen olemus fysikaalista maailmaa varten. Samoin kuin
aistimme otaksuvat joitain tosiasioita fysikaaliseen maailmaan
nähden, niin myös hengellinen luontomme otaksuu joitain tosiasioita
hengelliseen maailmaan nähden. Kukaan ei voi asianmukaisesti punnita
ensimainittuun piiriin kuuluvia totuuksia joutumatta ottamaan kantaa
myös jälkimmäiseen. Tutkikaamme pitääkö tämä paikkansa.

Jonkin aikaa sitten keskustelin nuoren, älykkään naisen kanssa, joka
oli epäilijä. Hän tunnusti uskovansa Jumalaan, mutta hän hylkäsi
täysin Raamatun ja kaiken, joka koskee siellä ilmoitettua pelastuk-
sen tietä. Aloin kertoa hänelle niistä suurista totuuksista, jotka
meidän oma mielemme vakuuttaa meille Jumalasta ja hänen olemukses-
taan ja vallastaan, ja jatkoin sitten osoittamalla hänelle, miten
Raamattu esittää totuusjärjestelmän, jota ihmiset, kadotetut synti-
set, tarvitsevat. Hän tietenkin myönsi ensimmäisen ja näki sitten,
että toisenkin täytyy olla totta, jos ensimmäinen pitää paikkansa,
muussa tapauksessa ihmiskunta olisi epätoivon ja tuhon oma. Hän
kavahti kauhusta epätoivon kuilun partaalta ja näki, että epäusko
oli turmellut hänen sieluaan. Sitten hän hylkäsi epäuskonsa ja antoi
sydämensä Jumalalle ja löysi rauhan ja ilon uskomalla evankeliumin.

Aion nyt esittää teille suunnilleen saman ajatuskulun, jonka kerroin
hänelle. Ensimmäinen suuri kysymys on: "Mitä meidän oma luontomme -
Jumalan ensimmäinen ilmoitus - paljastaa meille?"

Epäilemättä se paljastaa meille Jumala käsitteen. Oma mielemme
vakuuttaa meille, että on ja täytyy olla Jumala, ja että hänellä on
kaikki voima ja tieto. Mielemme paljastaa myös Jumalan moraalisen
olemuksen. Kukaan ei voi epäillä, etteikö Jumala olisi hyvä ja
oikeudenmukainen. Ei kukaan pelkää, että Jumala tekisi jotakin
väärin. Jos he ylipäänsä pelkäävät Jumalaa, se johtuu siitä, että
hän on hyvä, oikeudenmukainen ja pyhä.

Ihmisluonto ilmaisee meille lain olemuksen: moraalilain. Ihminen ei
voi epäillä itseensä pantua moraalilakia yhtään enempää kuin oman
ruumiinsa ja sielunsa olemassaoloa. Hän tietää, ettei hänen tulisi
olla itsekäs, että hänen tulisi tahtoa hyvää. Hän tietää, että hänen
velvollisuutensa on rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, että
hänen tulee etsiä korkeinta hyvää uhraamalla, jos on tarvis, alhai-
semmat päämäärät sen tähden. Miten ihminen saa nämä käsitykset? Ne
ovat hänessä luonnostaan. Ne ovat hänessä ennenkuin yhdetkään
ihmishuulet ovat niistä kertoneet. Muutoin et voisi opettaa hänelle
niitä enempää kuin voisit opettaa hevoselle. Lapsi tietää nämä asiat
ennenkuin niitä opetetaan hänelle, eikä hän voi palauttaa mieleen
hetkeä, jolloin hän tiesi ne ensi kerran.

Ajatellaan, että suljet nyt Raamattusi ja kysyt: "Jos tätä kirjaa ei
oteta lukuun, miten paljon tiedän asiasta? Mitä joudun myöntämään?"
Tulet huomaamaan, että moraalinen olemuksesi ilmoittaa sinulle
millainen Jumala on ja vahvistaa hänen olemassaolonsa. Se ilmoittaa
sinulle hänen ominaisuutensa ja myös sinun oman moraalisen suhteesi
häneen ja lähimmäisiisi. Todistaakseni tämän vetoan teihin: Voiko
yksikään teistä sanoa: "Minulla ei ole mitään velvollisuutta rakas-
taa Jumalaa eikä myöskään lähimmäisiäni." Teidän oma luontonne
kertoo nämä asiat. Se vakuuttaa teidät näistä totuuksista suoremmin
ja kieltämättömämmin kuin aistinne ilmaisevat fysikaalisen maailman.
Moraalinen olemuksesi ei kerro sinulle ainostaan sitä, että Jumala
ansaitsee korkeimman rakkautemme ja lähimmäinen pyyteettömän rak-
kautemme, vaan se vakuuttaa sinulle myös, että olet syntinen ja
ettet ole miellyttänyt Jumalaa, vaan laiminlyönyt hänet ja että olet
ilman muuta hänen vanhurskaan lakinsa tuomitsema. Tiedät, että
Jumalan täydellisen lain täytyy tuomita sinut, koska et ole tehnyt
sitä hyvää, mitä laki vaatii. Sen vuoksi sinun täytyy tietää olevasi
lainsuojattoman asemassa, sillä olet lain tuomitsema ja vailla
oikeusjärjestyksen suojaa.

Se ilmaisee sinulle myös sen, ettet ole vielä tehnyt parannusta.
(Tarkoitan niitä, jotka tietävät omalla kohdallaan näin olevan, en
todellisia kristittyjä.) Omatuntosi ilmoittaa tämän sinulle vastaan-
väittämättömällä tavalla. Se vakuuttaa, että elät yhä synnissä ja
ettet ole uudistunut sillä tavoin, että Jumala voisi hyväksyä
uudistumisesi. Tiedät tekeväsi väkivaltaa omalletunnollesi ja niin
tehdessäsi et voi kunnioittaa itseäsi etkä tunne Jumalan hyväksyvän
itseäsi. Tiedät, että niin kauan kun jatkat näin, Jumala ei voi
antaa sinulle anteeksi. Jos hän antaisi anteeksi, se ei olisi
sinulle hyväksi. Et voisi olla onnellinen, et voisi kunnioittaa
itseäsi, vaikka sinut armahdettaisiin. Jos sinun lahjomaton luontosi
saisi puhua, se ei sallisi sinun uskoa itseäsi armahdetuksi niin
kauan kun teet väkivaltaa omalletunnollesi. Muistan hyvin ajan,
jolloin tällaiset ajatukset polttivat mielessäni kuin tuli. Näin,
ettei kenenkään ole mahdollista epäillä niitä yhtään enempää kuin
omaa olemassaoloaan. Myös sinä voit nähdä nämä totuudet ja kokea
niiden voiman.

Olet menettänyt syntiesi tähden Jumalan suosion, etkä voi oikeuden-
mukaisuuteen vedoten esittää hänelle mitään vaatimuksia. Olet
heittänyt pois hänen auktoriteettinsa ja kieltäytynyt alistumasta
hänen lakinsa ja hallintavaltansa alle. Todellakin, olet polkenut
kaikki hänen käskynsä jalkojesi alle. Et voi tulla enää Jumalan
eteen sanomaan: "Sinun ei tulisi heittää minua pois, en ansaitse
tällaista kohtelua." Tämän sanominen on sinulle yhtä mahdotonta kuin
oman olemassaolosi kieltäminen.

Oletko joskus yrittänyt? Tutki mitä voit vilpittömästi tehdä ja
sanoa Jumalan edessä. Oletko koskaan yrittänyt mennä Jumalan eteen
ja sanoa hänelle juhlallisesti, ettei hänellä ole oikeutta rangaista
sinua? Joka toimii näin, tietää pilkkaavansa Jumalaa. Tämä on hyvä
testi, jolla voit päästä selville kuinka asiat todellisuudessa ovat.
Kokeile. Mieti mitä voit vilpittömin mielin ja puhtaalla omalla
tunnolla sanoa Jumalan edessä, silloin kun sielusi on syvästi
vakuuttunut hänen läsnäolostaan. En kehota sinua kokeilemaan ky-
kenetkö kovettamaan sydämesi ja polkemaan omaatuntoasi niin paljon,
että kiroaisit Jumalaa päin kasvoja, vaan pyydän sinua panemaan
omantuntosi vilpittömät vakuuttuneisuudet koetteelle, jotta näkisit,
millaisia ne ovat ja mitä ne sallivat sinun tehdä ja sanoa Jumalal-
le. Voitko polvistua Jumalan eteen ja sanoa: "Olen aina kohdellut
sinua ystävänä, enkä koskaan vihollisena"? Tiedät, ettet voi sanoa
tätä Jumalalle törmäämättä oman mielesi nuhteisiin.

Syntiesi tähden sinun on mahdotonta toivoa armahdusta lain puit-
teissa. Oman Jumalakäsityksesi valossa et voi löytää mitään armah-
duksen perustetta. Raamatun opetuksen ulkopuolella kaikki on yhtä
pimeää kuin kuolema. Ei ole toivoa. Jos elättelet jotakin toivoa, se
joutuu väistämättä heti omien vakaumustesi tuomitseviin hampaisiin.
Miksi sinusta tuntuu niin vaikealta ajatella, että viisas ja hyvän-
tahtoinen hallitsija suostuisi antamaan anteeksi? Kun Jerome Bona-
parte oli Espanjan hallitsijana, miksi Napoleon lähetti hänelle
vakavat nuhteet siitä, että tämä oli armahtanut joitakin rikollisia?
Millaisiin periaatteisiin tuo huomattava asiakirja nojautui? Oletko
koskaan tutkinut noita periaatteita ja sitä, miten mahtavalla ja
voimakkaalla tavalla Napoleon tarttui ja nojautui niihin?

Et voi milloinkaan vetää Jumalan hyvyydestä sellaista johtopäätöstä,
että hän saattaisi armahtaa, puhumattakaan, että hänen täytyisi.
Eräs universalisti (universalismi = oppi kaikkien pelastumisesta),
joka oli ensimmäisiä kuulemistani, julisti saarnansa aluksi johto-
päätöksenään, että koska Jumala on hyvä, hän pelastaa jokaisen.
Muistan kirkkaasti, miten ala-arvoisilta hänen päätelmänsä minusta
näyttivät ja miten naurettavana pidin hänen otaksumiaan. En ollut
silloin kristitty, mutta näin ensi silmäyksellä, että jos Jumalan
hyvyydestä halutaan tehdä joitakin johtopäätöksiä, on asiallisempaa
olettaa, että hän ei armahda ketään kuin että hän armahtaa kaikki.
Minusta näytti selvältä, että jos Jumala on hyvyydessään tehnyt
hyvän lain, hän pitää sen myös voimassa. Miksi ei pitäisi? Minun on
pakko otaksua, että hänen lakinsa on hyvä. Miten äärettömän hyvä ja
viisas olento voisi tehdä muuta kuin hyvän lain? Jos laki on hyvä,
sen päämääräkin on hyvä. Eikä hyvä Jumala voisi sallia, että nuo
päämäärät jäisivät saavuttamatta sen tähden, että laki käy voimatto-
maksi tehottoman täytäntöön panon tähden. Tiesin tuolloin riittäväs-
ti laista ja sen soveltamisesta ymmärtääkseni, että täytäntöön
panossa on käytettävä lujaa kättä, jos hyvän lain toivotaan tuotta-
van myös hyviä tuloksia. Tiesin, että jos paatuneiden ja herjaavien
rikollisten annetaan polkea laki jalkoihinsa ja sitten päälle
päätteeksi julistetaan yleinen armahdus hällä väliä tyyliin, eikä
tehdä mitään lain voimassa pitämiseksi, kaikelle auktoriteetille ja
hyville päämäärille, joihin laki tähtäsi, voidaan sanoa hyvästit.
Vieläkö joku järkevä ihminen uskaltaa päätellä, että koska Jumala on
hyvä hän armahtaa kaikki syntiset?

Olettakaamme, että nykyisin niin tavallinen epäjärjestyksen ja
rettelöinnin henki yhä pahentuisi, niin että rettelöitsijät syyllis-
tyisivät kaikenlaisiin kuviteltavissa oleviin ilkitöihin: Hajottai-
sivat rautatiet, polttaisivat sillat ja junat ja suistaisivat ne
raiteilta, murskaisivat satoja ihmisiä veri- ja luukasoiksi. Sitten
syylliset saataisiin vähitellen pidätetyksi ja lain mukaan tuomituk-
si. Sitten nousisi kysymys: "Armahtaako vallanpitäjä heidät?" Hän
saattaisi taipua tekemään sen, jos se olisi mahdollista. Mutta voiko
hyvä hallitsija tehdä niin? Sanotko: "Hän on liian hyvä rangaistak-
seen. Hän on niin hyvä että varmasti armahtaa"? Väitätkö, että
leväperäinen kaikkien armahtaminen takaa suurimman lain kunnioituk-
sen ja parhaan kuuliaisuuden? Jokainen tietää tällaisen puheen
olevan hölynpölyä. Kukaan, joka on vähänkään ollut vastuussa järjes-
tyksenpidosta tai joka on yhtään jyvällä ihmisen perusluonteesta, ei
voi olettaa, että sellainen armahdus ja rangaistuksen sivuunpano
voisi johtaa muuhun kuin täydelliseen perikatoon. Jos hallitsija on
hyvä, hän varmasti langettaa rangaistuksen ja sitä varmemmin, mitä
enemmän hyvyys hallitsee hänen luonnettaan. Te syntiset olette lain
alla. Jos teette väärin, näette runsain mitoin syitä, joiden tähden
Jumalan tulisi rangaista eikä armahtaa.

Eräs seikka vielä. Kun katsot itseäsi ja moraalista asemaasi,
havaitset itsesi kahdesti kuolleeksi. Olet yhteisöllisesti kuollut
siinä mielessä, että olet lain kiroama ja vallanpitäjän epäsuosios-
sa. Lisäksi olet moraalisesti kuollut, koska et rakasta Jumalaa, et
palvele häntä, eikä sinussa ole mitään taipumuksia, jotka saisivat
sinut tuntemaan yhteyttä häneen. Mutta toisaalta olet kuollut myös
kaikille tästä näkökulmasta tehdyille tarkasteluille. Olet todella-
kin elävä omien alhaisten kiinnostuksen kohteittesi suhteen, mutta
kuollut sille, mistä Jumala on kiinnostunut. Et sinä Jumalasta
välitä, yrität vain vältellä häntä ja paeta hänen tuomiotaan. Tiedät
tämän kaiken ilman epäilyksen häivääkään.

Pidemmittä puheitta voidaan kysyä: Mihin panet toivosi? Sinulla ei
ole toivoa, eikä vähäisintäkään perustetta toivolle.

Sitäpaitsi, jos vastaisuudessa käy ilmi, että armahdus saattaa
sittenkin olla mahdollinen, sinun on nyt mahdollista nähdä millai-
sella perustalla sen on levättävä. Voit kenties nähdä mitä tarvitset
Jumalalta. Oman luontosi antama ilmoitus asemastasi sulkee tiesi
Jumalan luo ja osoittaa, että jos apu ylipäänsä tulee, se ei voi
tulla sinusta itsestäsi vaan sen on tultava Jumalalta. Apu ei voi
tulla hänen oikeudenmukaisuudestaan vaan sen on tultava hänen
armostaan. Apu ei voi perustua lakiin vaan johonkin erikoisjärjeste-
lyyn, joka tyydyttää lain vaatimukset muulla tavalla, kuin että
rikolliselle lain mukaan kuuluva rangaistus pannaan täytäntöön.
Näet, että jonkun on tultava väliin avuksesi, jonkun, joka voi ottaa
paikkasi ja seistä puolestasi loukatun lain edessä.

Oletko ajatellut tätä milloinkaan? Olet asemassa, jossa oma luontosi
ja omat vakaumuksesi pakottavat sinut sanomaan: "Olen toivoton
tapaus! Tarvitsen kaksinkertaisen pelastuksen, pelastuksen tuomiosta
ja synnistä. Ensimmäisen pelastamaan tuomiosta ja jälkimmäisen
pelastamaan synnin tekemiseen taipuvaisesta sydämestä. Kyselen
kadotetun sieluni hätään apua, mistä voin löytää sen? Löytyykö se
jostakin luonnosta. Ei." Katso moraalisen olemuksesi vastaan väittä-
mättömiä vakaumuksia. Ne ilmaisevat sinulle mitä tarvitset, mutta
eivät pysty antamaan sitä. Ne osoittavat puutteesi, mutta jättävät
sinut täysin vaille apua. Moraalinen olemuksesi kertoo, että tarvit-
set sovittajan ja pelastajan sekä uudeksi tekevän hengen. Mikään muu
ei riitä auttamaan tuomittua, lainsuojatonta ja kahdesti kuollutta
syntistä, jonka kaikki tahdon alueet ovat moraalisesti turmeltuneet.

Epäuskon pahin juoni on kaiken tämän huomiotta jättäminen. Se
sivuuttaa kokonaan erään olemuksemme puolen, tärkeimmän puolen. Se
rajoittuu tarkastelemaan ulkomaailman filosofiaa, eikä kiinnitä
huomiota sisäiseen, korkeampaan luontoon. Se viittaa kintaalla
sille, että moraalinen olemuksemme vahvistaa kokonaisen totuuksien
luokan jopa vakuuttavammin ja voimallisemmin kuin aistimme ilmaise-
vat ulkomaailman olemassaolon. Tämä on totisesti suuri ja kohtalokas
erehdys!

Raamattu vastaa ihmisen syvimpiin tarpeisiin

Ilman ensimmäistä ilmoitusta emme voi tyydyttävästi näyttää toteen
toista, Raamattua. Kun Raamattu ilmoittaa Jumalan, se olettaa, että
meidän mielemme vahvistaa hänen olemassaolonsa ilman todistelua. Kun
se ilmoittaa hänen lakinsa, se pitää selvänä, että me kykenemme
ymmärtämään sen ja arvostamaan sen vaatimuksia. Kun se ilmoittaa
meidän velvollisuutemme, se olettaa meidän tuntevan pakottavaa
tarvetta totella sitä.

Monien tällaisten olettamusten esiintyminen Raamatussa todistaa,
että Jumalan sana ja ihmismieli ovat läheisessä yhteydessä toisiin-
sa. Jos nämä olettamukset ovat tosia, niin siinä tapauksessa ihmisen
älyllisen ja moraalisen olemuksen ja Raamatun välillä vallitseva
vastaavuus ja sopusointu on ratkaisevalla tavalla ylläpitämässä
Raamatun jumalallista auktoriteettia. Jumalan Sana sopii niille
olennoille, joille se on annettu. Toisaalta, jos nämä olettamukset
osoittautuisivat vääriksi, olisi mahdotonta pitää kiinni uskosta,
että kirjoitukset ovat viisaan ja vilpittömän olennon antamat.

Kun meillä on ensimmäinen ilmoitus, toisen hylkääminen on järjetön-
tä. Toinen on pääosin ensimmäisen uudelleen voimaan asettamista.
Mukana on erilaisia täydentäviä lisäyksiä, kuten sovitus ja sen
suoma armahduksen mahdollisuus, sekä Pyhän Hengen lahja ja työ,
josta seuraa vastaavasti mahdollisuus pelastua synnin tekemisestä.

Nuo ensimmäisen ilmoituksen antamat ja toisen ilmoituksen vahvis-
tamat seikat ovat aivan keskeisessä asemassa kaikkiin ajateltavissa
oleviin moraalisiin velvollisuuksiin nähden. Kun lisäksi ottaa
huomioon, miten intuitiivisella ja vastaan väittämättömällä tavalla
ne tarjotaan meille, on selvää, että jäämme itse aiheutettuun
äärimmäiseen järjettömyyteen, jos hylkäämme toisen ilmoituksen.
Loogisesti ajatellen ei näytä jäävän mitään, millä kielteistä
asennetta voisi perustella. Kirjoitetun ilmoituksen lisäykset eivät
ole intuitiivisesti omaksuttavia totuuksia, mutta ne tyydyttävät
niin suurenmoisella tavalla meidän kadotettujen syntisten tarpeet ja
niin kauniisti Jumalan valtajärjestelmän vaatimukset, ettei yhdeltä-
kään älykkäältä olennolta (sitten kun on käsittänyt nämä asiat
niiden oikeissa yhteyksissä) voi jäädä huomaamatta, että ne ovat
totta.

Ensimmäisen ilmoituksen tutkiminen varmistaa sen, että toinen
voidaan ottaa vastaan älyllisesti. En usko, että kenenkään, joka on
perusteellisesti tutkinut ja oppinut ymmärtämään ensimmäistä, olisi
mahdollista tulla toisen luo, oivaltaa sen suhde omaan moraaliseen
luontoonsa, vakaumuksiinsa ja tarpeisiinsa, tuntematta pakkoa
huudahtaa: "Kaikki on totta; Raamattu on totta!" Ne ovat niin
ihmeteltävän yhtäpitävät ja edellinen tukee jälkimmäistä niin
ihailtavalla ja loistavalla tavalla, että kun ihminen on tullut
tuntemaan oman moraalisen asemansa, hänen on yhtä mahdoton kieltää
Raamattu kuin oma olemassaolonsa.

Nyt näet miksi niin monet hylkäävät Raamatun. He eivät ole lukeneet
itseään hyvin. He eivät ole katselleet sisäistä maailmaansa lukeak-
seen sitä teosta, jonka Jumala on tallettanut sinne. He ovat koetta-
neet keksiä, miten tukahduttaa ja vaientaa omasta moraalisesta
olemuksesta jatkuvasti esille pyrkivät vakaumukset ja totuudet. He
ovat kieltäytyneet kuuntelemasta hätähuutoa, joka nousee heidän
syyllisyyden vaivaamasta sydämestään. On siis olemassa kokonainen
ilmoitusten varasto, josta he eivät kumma kyllä piittaa lainkaan.
Tämä piittaamattomuus on syynä siihen, että he hylkäävät Raamatun.

Tarkastelemalla asiaa hieman voimme helposti osoittaa, että tässä on
syy siihen, että jokaisessa kristityssä maissa suuri joukko ihmisiä
uskoo Raamattuun. Tuskin edes yksi kymmenestä tuhannesta on tutkinut
jumalallisen ilmoituksen historiallista luotettavuutta niin perus-
teellisesti ja huolellisesti, että voisi perustaa uskonsa tutkimuk-
siinsa. Eikä ole mitään järkeä vaatiakaan tällaista, koska on
olemassa lyhyempi ja äärettömästi vakuuttavampi tapa. Asia on
yksinkertainen: Tilanne - syyllinen, tuomittu ja sidottu sielu;
tarve - jotakin asianmukaista helpotusta. Raamattu ratkaisee pulman.
Kuka ei hyväksy ratkaisua? Sen vastaus sopii joka tilanteeseen
täydellisesti. Siksi sen on tultava Jumalalta. Ymmärryksemme korkein
saavutus on, että suostumme ottamaan sen vastaan.

Koska tällainen asetelma pätee vain niihin, jotka antavat sydämensä
Jumalalle, sitä voidaan vielä muita ajatellen muuttaa seuraavasti:
Tilanne - ihmisen moraalinen olemus vakuuttaa hänelle Jumalan, lain,
velvollisuuden, syyllisyyden ja turmeltuneisuuden todeksi; tarve -
hän haluaa tietää onko olemassa luotettavaa kirjoitettua ilmoitusta,
sellaista, jonka perusta on ihmisen intuitiivisessa tiedossa ja joka
antaa hänelle juhlallisen vahvistuksen Luojastansa, ilmoitusta, joka
liittää velvollisuuden ja pelastuksen toisiinsa tavalla, jolla se
kytkeytyy erottamattomasti ihmisen intuitiiviseen totuuteen, ilmoi-
tusta, joka mitä ilmeisimmin täydentää moraalisäädöksiä täydellises-
sä sopusoinnussa sekä ihmisen että hänen Luojansa kanssa. Raamattu
täyttää kaikki nämä vaatimukset. Avaimen, joka toimii lukon lukemat-
tomista varmistuksista huolimatta, täytyy olla sitä varten tehty. Ne
ovat saman suunnittelijan käsialaa. Jos tunnustat, että ihminen on
Jumalasta alkuisin, sinun on myönnettävä Raamatunkin olevan. Kun
sain itse oivaltaa nämä, ihmettelin, etten ollut nähnyt niitä
aiemmin.

Kuvittele, että näet minut edessäsi julistamassa sinulle moraalilain
kahta suurta säädöstä. Eikö niiden ilmeisyys ja merkitys tee sinua
vakuuttuneeksi siitä, että näiden käskyjen on oltava totta ja
lähtöisin Jumalasta? Jos etenisimme yksityiskohtiin, tulisit yhä
vakuuttuneemmaksi niiden totuusarvosta; niiden on täytynyt tulla
taivaasta. Jos palaisin aina Mooseksen lakiin asti (jota monet
vastustavat, koska eivät ymmärrä, että niissä olosuhteissa tarvit-
tiin sellainen laki) ja selittäisin noiden säädösten takana olevat
erityisolosuhteet ja syyt, jokaisen olisi myönnettävä jopa niiden
oikeudenmukaisuus. Vanhan Testamentin ilmoittama totuus on vielä
verhottu, koska maailma ei ollut vielä kypsä avoimeen ilmoitukseen.
Verho poistettiin, kun aika oli täysi ja ihmiset olivat valmistetut
kuulemaan peittelemättömän ilmoituksen lihaan tulleesta Jumalasta.

Valtavat ihmisjoukot hyväksyvät Raamatun totuuden, mutta eivät sen
tähden, että he olisivat herkkäuskoisia ja nielisivät sen tähden
järjettömyyksiä tuosta vaan. Syynä tähän on se, että Raamattu
suosittelee niin vastustamattomalla voimalla itseään jokaisen
ihmisen olemukselle ja hänen syville, vastaanväittämättömille
vakaumuksilleen - hänet taivutetaan ottamaan se vastaan. Hänen
täytyy tehdä väkivaltaa sisimmille vakaumuksilleen, mikäli hän
tahtoo hylätä sen. Ihmisluonto huutaa: "Tätä juuri tarvitsen!"

Seuraavassa vaiheessa tämä nuori nainen, josta kerroin aiemmin, ei
voinut muuta kuin luopua epäuskostaan ja antaa sydämensä Jumalalle.
Kysyin: "Myönnätkö, että Jumala on olemassa?" "Kyllä", hän vastasi.
"Hyväksytkö lain paikkansapitävyyden?" "Hyväksyn." "Myönnätkö
henkilökohtaisen syyllisyytesi?" "Myönnän." "Myönnätkö, että tarvit-
set pelastuksen?" "Voi, toki." "Entä voitko auttaa itseäsi?" Tiedus-
telin. "En todellakaan. En usko, että voisin pelastua milloinkaan."
Hän vastasi. Sitten muistutin: "Mutta Jumala voi pelastaa sinut.
Hänelle ei mikään ole ylivoimaista. "Valitettavasti oma luontoni
tuomitsee minut", hän vastasi, "olen epätoivoinen. Minulla ei ole
pakotietä. En usko Raamattua Jumalan antamaksi ja tässä minä olen
pimeydessä ja epätoivossa!"

Tässä keskustelun vaiheessa aloin saarnata evankeliumia hänelle,
sanoin: "Katso, mitä Jumalan on ilmoittanut evankeliumissa. Hän
astui alas ja otti ihmisruumiin asunnokseen sinunlaistesi syntisten
tähden. Hän valmisti yltäkylläisen sovituksen synnille. Kun katselet
sitä, mitä ajattelet siitä?" "Se vastaisi täsmälleen tarpeitani, jos
se vain olisi totta." Hän vastasi. "Jos se ei ole totta, olet
kadotettu ilman toivon häivääkään! Mikset usko?" Kysyin. "En voi,
koska se on uskomatonta. Se on aivan liian hyvää ollakseen totta!"
"Eikö Jumala siis ole hyvä, äärettömän hyvä? Miksi vastustat ja
sanot, että mikään hänen tekonsa voisi olla liian hyvä ollakseen
totta?" Näihin sanoihini hän vastasi: "Juuri tätähän minä tarvitsen,
mutta kuinka se voisi olla totta?" "Siinä tapauksessa et anna
Jumalalle kunniaa siitä, että hän on niin hyvä!" "Näen kyllä epäus-
koni, mutta valitettavasti en voi uskoa. Näen selvästi tarvitsevani
sitä, mutta kuinka voin uskoa sen?"

Nousin ja sanoin hänelle vakavasti, "Tässä on käännekohta! Nyt on
jäljellä vain yksi kysymys sinulle, tahdotko uskoa evankeliumin?"
Hän nosti puoli tuntia peitettyinä ja alas painettuina olleet
silmänsä. Hänen koko olemuksensa kertoi äärimmäisestä kiihtymykses-
tä, kun toistin: "Tahdotko uskoa Jumalaa?" Tahdotko antaa hänelle
kunnian siitä, että hän on luotettava? Hän heittäytyi polvilleen ja
purskahti äänekkääseen itkuun. Millainen näky - nähdä epäilijän
alkavan antaa Jumalalle kunnian hänen rakkaudestaan ja totuudestaan!
Nähdä valon ja toivon oven aukeavan ja taivaan siunatun valon
lankeavaan lohduttomaan sieluun! Oletko koskaan ollut todistamassa
sellaista näkyä? Kun hän seuraavan kerran avasi huulensa, hän toi
ilmoille ylistyksensä Vapahtajalle!

Raamattu otaksuu, että sinulla on riittävästi valoa nähdäksesi ja
tehdäksesi velvollisuutesi ja löytääksesi tien taivaaseen. Teitä on
lukuisa joukko, jotka olette ehkä omien löyhien ja epäilevien
uskonnollisten mielipiteittenne hämmentämiä. Ette ole nähneet, että
maailman järkevin asia on tunnustaa ja ottaa vastaan tämä suurenmoi-
nen totuus. Päästätkö itsesi jatkamaan hämmentyneenä ilman, että
pysähdyt harkitsemaan sitä, millainen totuuden ilmoitus sinuun
kätkeytyy? Kieltäydytkö tulemasta sellaiseen suhteeseen Jumalan ja
Kristuksen kanssa, että sielusi pelastuisi?

Varhaisina vuosinani, jolloin tunsin houkutusta epäilyyn, muistan
sanoneeni itselleni: On paljon todennäköisempää, että papit ja ne
lukemattomat hyvät ihmiset, jotka uskovat Raamattuun, ovat oikeassa.
He ovat paneutuneet aiheeseen, minä en ole. Sen tähden on täysin
mieletöntä, että epäilen.

Miksi et sanoisi: Tiedän evankeliumin vastaavan tarpeitani. Tiedän
olevani kuin lastu elämän valtameren aalloilla, ja jollei evanke-
liumia ole, ei ole mitään mikä pelastaisi minut. Siksi on mieletöntä
että seison tässä saivartelemassa. Minun on tutkittava, selvitettävä
tämä asia. Näen ainakin, että jos Jumala tarjoaa minulle armoa,
minun ei pidä hylätä sitä. Eikö evankeliumi ilmaise sinulle selväs-
ti, että voit pelastua helvetistä ja synnistä? No, usko toki se!
Salli siunatun totuuden löytää vapaa pääsy avoimeen sydämeesi. Kun
annat Jumalalle kunnian kaikesta hänen rakkaudestaan ja totuudes-
taan, ja kun tuot sydämesi tämän totuuden voiman alle, ja annat
itsesi sen siunattuun johdatukseen, sielusi on heräävä aamunkoit-
toon! Ja joka tahtoo, tulkoon ja ottakoon elämän vettä lahjaksi.

ja aloin jo lintukirjaa katselemaan,mutta olikin kai jottain muuta?

Herää kysymys. Perustelussasi käytät paljon sanaa täydellinen. Tapa, jolla käytät sitä, on mielestäni ihmisen tarvehakuisuuden mukainen. Ihmisen tarpeiden kannalta täydellinen on jo itsessään arvoväritteinen täydellisyys. Se on kuva hyvin monimutkaisesta todellisuudesta, joka rakentuu yhä hienovaraisemmaksi ja virheettömämmäksi itseään säilyttäväksi kokonaisuudeksi.

Eikö puhtaasti rationaalinen täydellisyys voisi yhtä hyvin olla maailmankaikkeus, jossa kaikki aine ja energia on jakautunut tasaisesti tai hävinnyt olemattomiin niin, ettei enää mitään monimutkaisia rakenteita esiinny. Eikö sekin olisi täydellistä?

Siis tuo podiskelu menee periaaatteessa näin: Koska voin kuvitella täydellisen olennon, eikä olento ole täydellinen jos se ei ole olemassa, sen on oltava olemassa. Yhtähyvin voisi ajatella, että koska voin kuvitella täydellisen robotin, eikä robotti ole täydellinen jos se ei oli olemassa, sen on olatva olemassa. Mielestäni koko peruslogiikka mättää tuossa. Yksittäisinä vaiheina tuo toimii, muttei kokonaisuutena. En osaa sitä oikein selittää, mutta koko tuo peruslogiikka mättää.