Huikean suosion saavuttaneet Tilkkutäkki-levyt saavat jatkoa, kun sarjan kolmas, ja lajissaan viimeinen osa ilmestyy elokuun 1.päivä. Tilkkutäkki-levyillä pop-taivaan kirkkaimmat tähdet ja uudet tulokkaat laulavat tuottaja Markus Koskisen sovituksia nuoren seurakunnan Punaisesta laulukirjasta tutuista hengellisistä lauluista. Kaksi ensimmäistä Tilkkutäkki-levyä ovat myyneet yhteensä huikeat 80 000 kappaletta. Laulut ovat koskettaneet vuosikymmenien varrella satojatuhansia rippikoulun käyneitä, joten nostalgiaakin on ollut ilmassa.
-Halusimme kuitenkin alusta asti välttää pelkän nostralgiatripin vaikutelmaa. Laulajiksi halusimme nimenomaan nuorisopoppareita, tuoreita ääniä ja pientä anarkiaa sovituksiin. Markus Koskinen on tuottajana käynyt aika ronskillakin otteella vanhojen klassikoiden kimppuun, mutta lopputulokset ovat olleet paikoin jopa taianomaisen koskettavia. Laulajat ovat usein ylittäneet itsensä - osaksi varmaan siksi, että laulettavana on ollut upea, kymmenillätuhansilla yhteislaulukerroilla hioutunut klassikko, sanoo kaikkia Tilkkutäkki-levyjä levy-yhtiön puolesta luotsannut Pekka Ruuska.
Nyt kolmannen levyn ilmestyessä voidaan todeta, että keskeiset Punaisen kirjan eri painosten laulut on tullut levytettyä ja sarja päättyy. Tosin jouluksi on luvassa Tilkkutäkki-työryhmältä vielä yllätys. Uusimmalla Tilkkutäkillä laulavat mm. Irina, Johanna Kurkela, Teräsbetoni-solisti J. Ahola, Matti Johannes Koivu, Jenni Vartiainen, Juha Tapio, ja Manna

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.