Previa

Kiinnostaisi

Kokemuksia uudempi korisesta (2000-) Previasta bensa koneella ja automaatti laatikolla on alkanut kiinnostaa.Onko autoa tuotu muuta kuin tuonti autona kun ei löydy hinnastoista.Tietämätön.

3

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vvti 2.4

      Nyt on 10 tkm takana -02 mallin Previalla. Sadan kilometrin jälkeen ostosta alkoi polttamaan moottorin ohjaujärjestelmän valoa. Katalysaattori vaihtoon oli toyota-huollon tuomio. Katteja on vaihdettu jonkin verran takuuseen, mutta ei enää noin vanhaan. Onneksi meni myyjäliikkeen piikkiin, oli noin 2000 euron juttu. Oikeasti vika oli/on happiantureissa, jotka nokeutuvat. Niiden vaihto/puhdistus vasta sai valon sammumaan.

      Automaatti on nelilovinen. Toiminta ei ole kaikkein hienostuneinta, nykäsee helposti huomattavasti. Varsinkin pienemmälle vaihtaminen risteyksissä läpiajettaessa n. 40 km/h tunnissa saa aikaan ikävän nyykähdyksen ennen kuin veto taas löytyy. Myös tietyissä ohitustilanteissa tulee hätä käteen kun ei löydy tehoja. Näin käy kun vauhtia on noin 50-60 km/h ja polkaisee kaasun pohjaan: ohjausjärjestelmä on sitä mieltä, että ykköstä ei enää vaihdeta ja kakkosella ei vain löydy vääntöä, että vauhti lähtisi kiihtymään kunnolla. Koostaan huolimatta kone tuntuu enemmän kierroskoneelta ja siitä johtuen kaipaisi ainakin 5-vaihteisen laatikon. En tiedä onko moottorin ja laatikon ohjausjärjestelmään olemassa ohjelmapäivityksiä, tarvetta kyllä olisi.

      Istumatilat ovat hyvät. Joka penkille (7 kpl) mahtuu aikuinenkin. Tavaratila on aika pieni, takimmaiset istuimet on pidettävä etuasennossa jos meinaa saada esim. lastenvaunut kyytiin. Silloin jalkatilat takana on aika pienet, mutta riittävät lapsille. Harvoinpa sitä 7 aikuista on kyydissä. Mutta käytännössä tavaratila on selvästi pienempi tai ainakin muodoltaan epäkäytännöllisempi kuin ylemmän keskiluokan farkuissa (C5, Passat jne.).

      Suomeen aikoinaan tuodut mallit jota omani on, taitavat olla toyotan politiikan mukaisesti aika niukasti varusteltuja. Pahimpina puutteina pidän liukuovien sähkötoimisuuden puutetta. Lapsilla ja vaimolla ja joskus itselläkin liukuovien sulkeminen ei vain onnistu ensimmäisellä eikä toisellakaan yrittämällä. Tämän kokoisessa autossa saisi olla myös vakiona peruutustutka. Äänentoistolaitteisto ei myöskään häikäise äänenlaadulla. Soveltuu lähinnä uutisten kuunteluun. Myös äänieristys on hintaluokkaan nähden huono. Vähäkään soraa tai irtokiviä tiellä, niin sydäri on lähellä. Kuullostaa siltä kuin joku heittäisi lapiollisen sepeliä lattialle, jossa ei ole mattoja.

      Hyvä puoli kilpailijoihin verrattuna on polttoaineen kulutus. Olen päässyt matka-ajossa 8,4 l/100 km kulutukseen ja sekalaisessakin ajossa on jäänyt alle 10 litran. Jos siis kilpailijoiksi lasketaan Grand Voyager tai Chevyn Trans Sport. Muilla osa-alueillahan nuo ovat ehkä hieman pätevämpiä (tilat, melu, suorituskyky..)

      Previan maahantuontihan on loppunut jo joku vuosi sitten. Johtunee Toyotan mallipolitiikasta, tuodaan vain hyvin myyviä malleja. Tuntuu, että Toyotan mallisto on aika vanhoillinen, suunnattu keski-ikäisille jolta on lapset jo muuttaneet kotoa.

      • vvti 2.4

        tuosta varustelun niukkuudesta. Myös vakionopeuden säädin on kilpailijoilla käsittääkseni vakiovaruste, yleensä löytyy myös luistonesto, samoin yleensä takaosaston lasien tummennus on usein tehdastekoa. Mun Previassa on edellinen omistaja onneksi laittanut kalvot laseihin. Olisi muuten kohtuullisen kuuma auringonpaisteella. Tummennukset antavat myös mukavasti näkösuojaa. Jälkiasennetut vain tahtovat kärsiä herkästi varsinkin lapsiperhekäytössä, kuten mullakin on käynyt.

        Mutta varustelun puutteellisuus oli tiedossa, kun Toyotan laitoin. Lujaa laatua luulin saavani, mutta nyt tuntuu, että pitänee tutkia vielä vetonivelet kiusallisen tutinan takia, joka ei muuttunut renkaita tasapainottamalla ja paikkoja vaihtamalla. Nivelistä kuuluu napsetta ääriasentoon käännettäessä ja vedätettäessä reippaasti. Ilmeni kaverin mökiltä lähdettäessä jyrkässä nousussa ja tiukassa käännöksessä asfalttitielle noustessa. Ei oikein tule esille tasamaalla testaamalla.

        Takaluukku on vaikea sulkea epätasaisella alustalla, koska kori vääntyy. Ei tahdo osua luukku silloin kohdilleen.

        Eihän tämä nyt huono ole, mutta odotukset olivat ehkä turhan korkealla kun Toyota tuntuu olevan niin hyvässä maineessa. Tällä hetkellä tuntuu, että halvalla tehty kallis auto.


      • Kiinnostaisi
        vvti 2.4 kirjoitti:

        tuosta varustelun niukkuudesta. Myös vakionopeuden säädin on kilpailijoilla käsittääkseni vakiovaruste, yleensä löytyy myös luistonesto, samoin yleensä takaosaston lasien tummennus on usein tehdastekoa. Mun Previassa on edellinen omistaja onneksi laittanut kalvot laseihin. Olisi muuten kohtuullisen kuuma auringonpaisteella. Tummennukset antavat myös mukavasti näkösuojaa. Jälkiasennetut vain tahtovat kärsiä herkästi varsinkin lapsiperhekäytössä, kuten mullakin on käynyt.

        Mutta varustelun puutteellisuus oli tiedossa, kun Toyotan laitoin. Lujaa laatua luulin saavani, mutta nyt tuntuu, että pitänee tutkia vielä vetonivelet kiusallisen tutinan takia, joka ei muuttunut renkaita tasapainottamalla ja paikkoja vaihtamalla. Nivelistä kuuluu napsetta ääriasentoon käännettäessä ja vedätettäessä reippaasti. Ilmeni kaverin mökiltä lähdettäessä jyrkässä nousussa ja tiukassa käännöksessä asfalttitielle noustessa. Ei oikein tule esille tasamaalla testaamalla.

        Takaluukku on vaikea sulkea epätasaisella alustalla, koska kori vääntyy. Ei tahdo osua luukku silloin kohdilleen.

        Eihän tämä nyt huono ole, mutta odotukset olivat ehkä turhan korkealla kun Toyota tuntuu olevan niin hyvässä maineessa. Tällä hetkellä tuntuu, että halvalla tehty kallis auto.

        VVTI 2.4. Kiitos kokemuksista Previasta.Täytyy käydä kokeilemassa automaattia kun on tulossa "riviin" autoliikkeisiin tälle suunnalle.
        Kautta linjan annoit hyviä vinkkejä mitä huomioida.Toyota taitaa ehkä vetää pidemmän korren.Mielestäni.
        Amerikkalaisiin ei minulla kiinostusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4225
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3455
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1803
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1673
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1433
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      933
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      861
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      842
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      809
    Aihe