Vähän ihmetyttää nämä jutut, että naiset matkustavat etelään jakamaan. Eivätkö miehet ymmärrä, että myös naiset nauttivat seksistä ja nimenoman saavat seksiä ja samalla tietysti myös antavat. Mutta ei se todellakaan ole yhdensuuntaista antamista naiselta miehelle, ei etelässä tai kotosuomessa. Seksiä nainen harrastaa miehen kanssa, johon tuntee fyysistä vetovoimaa. Kyllä totuus on, että etelässä on paljon komeita miehiä ja tottakai myös erilaisuus/eksotiikka viehättää. Tähän todettakoon jatkoksi, että kyllä rankka totuus on, että venäjällä/virossa/thaimaassa on enemmän kauniita naisia, kuin suomessa. Lomafiilikselläkin on omaosuutensa asiassa, sitä vaan on joka asiassa "vähän rennompi".
Nainen ottaa ja
antaa
132329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
on vain antamista varten.Ja sen kyllä huomaa suomimiesten seksitaidoissa,ala-arvoista touhua,ei oikein ymmärretä ettei nainen ole pelkkä automaatti.No tietenkin thaimaan ja venäjän naiset sellaisia ovat,eivät koskaan vaadi itselleen nautintoa koska haluavat menolipun tänne paremman elintason maahan.
Nainen on niin fiksu,ettei sano
mutta jos joka kerta nainen sanoisi suoraan miehelle saatuaan huonoa seksiä,niin täällä
suurin osa miehistä kulkis häntä koipien välissä
nujerrettuina. Väkivalta tietenkin lisääntyis,koska luonnollisesti suomimies alkaisi asiaa hoitamaan nyrkeillä.
Joten älkää suomimiehet kuvitelko liikoja itsestänne lakanoiden välissä.
Olen kyllästynyt opettamaan,voisitte harrastaa enemmän itseopiskelua ja ottaa aivot käyttöön seksihommissa. Aivothan ne on tärkein sukupuolielin.
mutta niin totta. Suomalainen mies on aika laiska sängyssä ja haluaa usein nopean tyydytyksen. Ihmissuhdetaidot ovat muutenkin alkeelliset, joten miksikähän ne petipuuhissa muuttuisivat?
Thaikut ja venakot usein tekevätkin rahasta mitä mies haluaa, mutta onko se sitten sen arvoista. Jos on, niin sehän kertoo jo paljon. Eivät ne muunkaanmaalaiset ole välttämättä sen parempia rakastajia, mutta kun on kokeillut tarpeeksi monta, niin kyllä se sopiva löytyy. Olipa se sitten minkämaalainen tahansa. Minulle esim. muslimimiesten kanssa tuli aina se riita jostain ihan pikkujutuista, jotka olivat minulle tärkeitä, mutta eivät he tajua suomalaisen naisen vapauden tarvetta. Toisaalta ei heistä suojelijoiksikaan ole ja heidän kulttuurinsa mukaan miehen pitää voida tyydyttää nainen niin henkisesti kuin materiaalisestikin ja siihen kun ei pysty, niin ongelmia tulee...
tekstistäsi kyllä huomaa että ns. hutsu kyseessä ja voin kertoa sinulle bimbo-parka, että vain Suomessa (ja muissa pohjoismaissa) sinua pidetään edes jonkin arvoisena. Menehän sinne suurten rakastajien maihin (Madonna/huora-maihin), niin nopeasti tajuat oman arvottomuutesi.
makaamaan ja odottaa että muija tekee hommat.
Itse kun tykkään aktiivisesta miehestä sängyssä,
ja sitten on noita lössyköitä jotka eivät ymmärrä mistä rakastelussa tai edes seksissä on kyse. Kannattaisi noitten lössyköiden alkaa lukea naistenlehtiä miestenlehtien sijaan,
ehkä oppisivat joskus edes teoriassa millaista voi olla henkisesti tyydyttävä seksielämä.
se koira älähtää johon kalikka kalahtaa,vanha totuus.
Suuret rakastajat on niitä jotka ymmärtävät rakkauden ja rakastelun henkisen puolen.
Jos illalla haluaa seksiä,se pitää aloittaa jo aamulla,henkisesti,esim. katsomalla naistansa sillä silmällä ja kehumalla jotain hänen henkistä ominaisuuttaan.Tämä jää mieleen koko päiväksi ja olo on positiivinen. Suuremmalla todennäköisyydellä nainenkin haluaa illalla seksiä,kuin että stressaavan päivän päätteeksi äijä odottaa että muija on automaattisesti jalat levällään odottamassa kun sankari saapuu sänkyyn.
Suomimiehet ei osaa vietellä,harmi.Sellaista naiset tarvitsevat.
Sitä samaa voi sanoa teistä suominaiset,kuvittelette itsestänne liikaa rakastelijoina.Useammat teistä ovat jo muodoltaan semmoisia,että kunnon panomies ei teidän" perää" edes halua,saati sitten ,että haluais nähdä vaivaa teidän halujenne tyydyttämiseen.Paljon on tapauksia missä ulkomaalainen rakastaja,mies on saanut tarpeekseen teidän osaamisesta,HÄIPYNYT paremmille "eväille".Te ette edes tajua mistä on kyse,mutta teidän tökeröstä sänkyhommista se on kiinni.SE on aivan totta ,että aivot on myös seksihommissa tärkeä elin ,mutta kyllä se tärkein elin on jossain muualla kehossa ,puhut mitä,puhut.
Teksteistäsi paistaa tosiaan selvästi läpi valtava henkisyytesi. :-D
Todella hyvä aloitus, harmi että moni ketjuun vastannut lähti säälittävälle haukkumis-linjalle.
"No tietenkin thaimaan ja venäjän naiset sellaisia ovat"??? No huh-huh! Itselläni on venäläiset juuret ja venäläisiä ystäviä ja kyllä loukkaa tuollaiset yleistykset. Samoin kuin vastaajat jotka alkavat heti haukkua suomi-miehiä.
Aloittajan kanssa olen 100% samaa mieltä, ihmetyttää ja surettaa seksistiset "nainen jakaa" ja "nainen on helppo" kommentit tällä palstalla. Helppoja ne miehetkin on! ;)
Minulla ei ole ollut niin montaa partneria että otokseni olisi kyllin suuri vertailemaan eri maalaisten miesten rakastajan taitoja, mutta suuresti epäilen että suomalaiset miehet olisivat ketään huonompia. Tai naiset. (Tämä siis kommenttina joillekin tähän ketjuun vastanneille.) Joka maissa on sekä hyviä tyyppejä että luusereita. Harmittavan paljon ilkeitä ihmisiä näyttää olevan kaikkialla. :(
Ulkomailla laajasti tiedetään, että Suomi-ämmä on maailman helpoin pano. Suomi-ämmän silmissä jokainen hikinen pizzanpaistaja on Brad Pitt. Miksi te ämmät ette voi ymmärtää, että meidän miesten suhtautuminen teihin on juuri sillä tasolla kuin te ansaitsette? Kyllä, me tiedämme että teidän lorttojen unelma on nussia ilman kondomia hikisen ja karvaisen kebab-kioskin siivoojan kanssa. Yrittäkää ymmärtää, että saatte jakaa sitä harvinaisen helppoa rakoa vaikka maailman jokaiselle kebab-lähetille, mutta me miehet tulemme aina suhtautumaan teihin sellaisina kuin te olette: huorina, joille ei tarvitse edes maksaa panosta.
Vihasi ja katkeruutesi haittaa näköjään luetunymmärtämistäsi. En valittanut miesten suhtautumisesta suominaisiin vaan ylipäätään asenteesta että nainen antaa ja mies ottaa, että nainen on helppo ja huora kun taas mies on kova tyyppi ja panomies. Helppojahan ne miehetkin on, jakavat sitä k*****nsä vähintään yhtä hanakasti kuin suomitytöt omaa "tavaraansa".
Petter X, ymmärrän että elämä ja naiset ovat kohdelleet sinua kaltoin (olisi muuten mielenkiintoista kuulla äiti-suhteestasi. Onko hänkin huora suomi-ämmä vai kenties ainoa poikkeus? Oikeasti kiinnostaa!) mutta miksi sanot että "meidän" unelma on "nussia ilman kondomia hikisen ja karvaisen kebab-kioskin siivoojan kanssa"? Se ei ole lähelläkään minun unelmaani = olet väärässä. En tiedä moniko suomalainen nainen tuollaisia unelmia vaalii - varmasti heitäkin on - mutta eiköhän se ole vielä pieni osa. Itsesi vain nolaat tuollaisilla katkerilla purkauksilla.
Lomaromanssejakin on muuten monenlaisia. En yritä kieltää naisten seksilomia Turkkiin tai miesten vastaavia Thaimaaseen (esim.), tätä tapahtuu koko ajan. En itsekään haluaisi seurustella miehen kanssa joka on käynyt vaikkapa siellä Thaimaassa huorissa, joten ymmärrän hyvin ettei kaikki halua vastaavaa toimintaa harjoittavan naisen kanssa seurustella. Onneksi se on pienen pieni osa sekä miehistä että naisista jotka näin toimivat. Tehkööt niin rauhassa, mutta ei aleta yleistämään sitä koko kansakuntaa koskevaksi totuudeksi ("suomiämmä toimii näin ja suomiäijä toimii noin...").
Toivon Petter X että jatkossa elämäsi sujuu paremmin ja löydät ihanan naisen, oli hän sitten minkä maalainen tahansa.;) Surettaa lukea näin katkeran kuuloisia tekstejä...
Oletko masokisti?
Oletko kenties ajatellut hankkia masokismiisi jotain apua?
seksistä kertoja onkin sun muijas.
Ai minun vai? Olen kylläkin ihan hetero...