Saako suomesta "Ihmeneloset" sarjakuvaa?
saako suomesta ihmeneloset
6
491
Vastaukset
- vanha pieru
Ammoin muinoin Ihmenelosia julkaistiin semmoisessa lehdessä kuin Ihmesarjat (60-luvun loppu).
Ihmenelosilla oli oma lehti 1982-1985.
Sittemmin IN spesiaaleja (taskukirjoja ja erikoisjulkaisuja) on ilmestynyt silloin tällöin. Viimeisin taitaa olla vuoden tai kahden takaa Egmontin "Ihmesarja" pokkarisarjassa yksi IN pokkari, jossa aivan ekat tarinat mustavalkoisena vuosisadan puolivälistä.
Marvel -lehdessä (1987-1990 ja jotain...) IN:lla oli säännöllisesti omia numeroita.
Marvel muuttui Mega -lehdeksi ja IN:set esiintyivät edelleen silloin tällöin, mutta harvemmin.
Elokuvien myötä on tietysti ilmestynyt sarjakuva itse leffasta. Löytynee divarista suht helposti.
Lisäksi IN:sia on julkaistu kakkossarjoina ainakin 80-luvun loppupuolen Hämähäkkimies-lehdessä.
Tällä hetkellä Suomessa ei tietääkseni julkaista säännöllisesti ilmestyvää Ihmeneloset -lehteä.
Suosittelen kiertämään divareita ja kysymään myyjiltä. Hinnat käytettyinä kunnosta ja kauppiaan sarjakuvalehtien arvon tuntemuksesta riippuen 1-4 euroa. Esim. Marvel- ja Mega-lehtiä saanee keskimäärin 2-3,5 euron hintaan. 80-luvun IN:set ovat kiven alla ja arvossaan (jopa kympin tai kaksi), jostain pikkudivarista niitä voi löytyä edullisesti - säkällä. Kirppareilla lehtiä harvemmin liikkuu.
Jos törmäät johonkuhun joka haluaa myydä esim. koko Marvel-lehtikokoelmansa (tällaisia myyjiä oli yhteen aikaan yllättävän paljon kun lapset kasvoivat), niin osta pois jos varaa on. Säästää paljon puuttuvien numeroiden etsimiseltä kun ostaa ison läjän kerralla. Varsinkin IN numeroiden perkaaminen Marvel- ja Mega-lehtien muiden sankareiden muneroista erilleen voi olla pieni homma jos et tunne ko. lehtiä ja genreä entuudestaan. Ylimääräiset lehdet (joita et halua) voit viedä vaihdossa divariin.- ...
Kiitos neuvoista! Pitänee käydä kyselemässä. Mie kun hurahdin näihin sarjakuviin vasta tänä kesänä oikein kunnolla.
"Tällä hetkellä Suomessa ei tietääkseni julkaista säännöllisesti ilmestyvää Ihmeneloset -lehteä."
Harmi.. Mutta toisaalta kyllä ymmärtää, että jos Suomessa ei ole sitten tarpeeksi lukijoita. - vanha pieru
... kirjoitti:
Kiitos neuvoista! Pitänee käydä kyselemässä. Mie kun hurahdin näihin sarjakuviin vasta tänä kesänä oikein kunnolla.
"Tällä hetkellä Suomessa ei tietääkseni julkaista säännöllisesti ilmestyvää Ihmeneloset -lehteä."
Harmi.. Mutta toisaalta kyllä ymmärtää, että jos Suomessa ei ole sitten tarpeeksi lukijoita.Eilen kävin marketissa ja lehtihyllyyn oli ilmestynyt Ihmenelosten erikoisjulkaisu "Loppu", hintaa 13 euroo, mutta on myös komian näkönen.
- ...
vanha pieru kirjoitti:
Eilen kävin marketissa ja lehtihyllyyn oli ilmestynyt Ihmenelosten erikoisjulkaisu "Loppu", hintaa 13 euroo, mutta on myös komian näkönen.
Tuohon lähikauppaankin oli se lehti näköjään ilmestynyt, vaikkei sinne yleensä mitään tule. :(
Heti lähti mukaan, tosin hinta kyllä.. Kuitenkin siinä oli näköjään "kuusi lehteä yksissä kansissa".
Toivon mukaan Suomestakin nyt alkaa saada lisää Ihme neloset lehtiä. Jos ei saa, saatan pyytää yhtä tutun tuttua tuomaan USA:sta. Ehkä. - vanha pieru
... kirjoitti:
Tuohon lähikauppaankin oli se lehti näköjään ilmestynyt, vaikkei sinne yleensä mitään tule. :(
Heti lähti mukaan, tosin hinta kyllä.. Kuitenkin siinä oli näköjään "kuusi lehteä yksissä kansissa".
Toivon mukaan Suomestakin nyt alkaa saada lisää Ihme neloset lehtiä. Jos ei saa, saatan pyytää yhtä tutun tuttua tuomaan USA:sta. Ehkä.Niin suomestakin löytyy, esim.:
Helsinki ( postimyynti)
http://www.kukunor.com/
http://www.goodfellows.fi/
(Näistä saa ihan mitä vaan kun latoo rahaa tiskiin.)
Turku
http://www.yritysopas.com/tiedot/Turku/Osto_Ja_Myyntiliike_Alfa_Antikva_Pertt.html
(Uutta ja vanhaa, tavaraa on paljon, varaa aikaa penkomiseen)
Tampere
http://www.tampereopas.com/tiedot/Tampere/Lukulaari.html
(Ei uutta, mutta käytettyä voi löytyä, varaudu aikaa vievään penkomiseen kellarissa, lehdet sekaisin.)
Kouvola
http://www.yritysopas.com/tiedot/Kouvola/Kouvolan_Lukusoppi_Avoin_Yhtio.html
(Tarvittaessa kauppias tilaa sulle mitä haluat.)
Lahti
Lahden Antikva, muistaakseni Vesijärvenkadulla melkein mäen päällä. Enimmäkseen albumeita ja kokoelmia, vähemmän yksittäisiä numeroita. Kauppias voi olla hiukan kärtty, mutta asiallinen käytös sulattaa jään.
Hyvin varustettuja divareita joissa myydään jenkkisarjoja enemmän tai vähemmän löytynee ympäri Suomea. Mm. Porissa on ainakin ollut yksi hyvä, en vain muista nimeä. - ...
vanha pieru kirjoitti:
Niin suomestakin löytyy, esim.:
Helsinki ( postimyynti)
http://www.kukunor.com/
http://www.goodfellows.fi/
(Näistä saa ihan mitä vaan kun latoo rahaa tiskiin.)
Turku
http://www.yritysopas.com/tiedot/Turku/Osto_Ja_Myyntiliike_Alfa_Antikva_Pertt.html
(Uutta ja vanhaa, tavaraa on paljon, varaa aikaa penkomiseen)
Tampere
http://www.tampereopas.com/tiedot/Tampere/Lukulaari.html
(Ei uutta, mutta käytettyä voi löytyä, varaudu aikaa vievään penkomiseen kellarissa, lehdet sekaisin.)
Kouvola
http://www.yritysopas.com/tiedot/Kouvola/Kouvolan_Lukusoppi_Avoin_Yhtio.html
(Tarvittaessa kauppias tilaa sulle mitä haluat.)
Lahti
Lahden Antikva, muistaakseni Vesijärvenkadulla melkein mäen päällä. Enimmäkseen albumeita ja kokoelmia, vähemmän yksittäisiä numeroita. Kauppias voi olla hiukan kärtty, mutta asiallinen käytös sulattaa jään.
Hyvin varustettuja divareita joissa myydään jenkkisarjoja enemmän tai vähemmän löytynee ympäri Suomea. Mm. Porissa on ainakin ollut yksi hyvä, en vain muista nimeä.Pitänee käydä kattomassa.. Viime käynnillä Lahdessa mie melkein kävin jossain divarissa kattomassa vanhoja sarjiksia, mutta harmi vaa etten käyny, ku ei ollu aikaa. :(
"Kauppias voi olla hiukan kärtty, mutta asiallinen käytös sulattaa jään."
Nyt tuo kyllä jännittää.. Pitänee kuitenkii yrittää käydä siellä seuraavalla visiitillä.
p.s. sie se jaksat neuvoja jaella, kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849