Olen lähdössä Sortavalaan ja Valamoon yhteismatkalle ja kaipaisin tietoja hotelli Laatokasta, Sortavalasta ostoksista ja yleensäkin, sekä Valamosta. Jossain oppaassa kehotettiin naisia pukeutumaan Valamossa hameeseen ja huiviin, miten tarkkoja asiasta ollaan?
Sortavalasta
Valamosta
52215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikäli haluat tutustua Laatokan Valamon kirkollisiin kohteisiin niin lukemasi ohjeen mukainen pukeutuminen on suositeltavaa.
Venäjällä (kuten myös Kreikassa) luostareihin ja kirkkoihin ei ole menemistä kevyesti pukeutuneena. Tämä koskee myös miehiä !
Venäjällä tapohin kuuluu vielä se että naiset peittävät päänsä. Tähän riittaa kevyt silkki- tai sifonkihuivi joka kulkee kätevästi käsilaukussa kun sitä ei tarvita.
muuten ei kirkkoon pääse sisälle. Valamossa on kuitenkin varauduttu asiaan niin, että ennen kirkkoon menoa hameen ja huivin voi lainata kirkon portilla. Se on sellainen musta puuvillainen kietaisuhame ja huivit ovat monen sorttisia. Huivina käy vaikka jenkkihuivi. Itselläni oli vielä paita, joka peitti olkapäät, mutta sen tarpeellisuudesta en tiedä. Miehillä on suositeltavaa olla pitkät housut.
Hotelli Laatokka on aika vaatimaton hotelli. Kyllä siellä yöpyy, mutta se on remontoimaton hotelli. Pesutilat ovat aika suttuiset.
Huoneissa on televisio ja wc/suihku. Alakerrassa on baari, josta voi saada myös aamupalan. Muuta ruokailua ei ole. Alakerrassa on myös sauna. Auton voi jättää vartioidulle parkkipaikalle edullisesti. Kadun toisella puolella risteyksessä, puiston vieressä on kauppa, josta voi ostaa ruokaa ja juomaa joka lähtöön.
Sortavalan ostospaikat ovat kaksi toria ja keskustan kaupat, mm. Petrovskajan merkkiliike (viinakauppa).
Linja-autoasemalla on tupakkakauppa, jonka valikoima on mallikas. Keskustassa on pari pienehköä "tavarataloa", tosin on siellä tavaraa laidasta laitaan. Vaatteita, kristallia, leluja, elintarvikkeita (mm. pakattua kuivattua särkeä, yllättävän hyvää). Toreilla on tavanomaista tavaraa kuten kenkiä, vaatteita. Keskustan tori on Linja-autoaseman vieressä lähellä Kirkkohallituksen rakennusta. Vieressä on punainen peltihalli, jossa on "sisätori". Pikkukauppoja laidasta laitaan, myös kalastustarvikkeita.
Toinen tori on kaupungin sisääntuloväylällä, Karjalan kadun päässä ensimmäisten liikennevalojen kohdalla. Sen torin vieressä on pikkuliikkeitä, joista voi ostaa aika edullisesti kristallia ja mm. astioita, kalastustarvikkeita ja käydä vaikkapa kampaajalla.
Valamossa Pääkirkossa naisten on peitettävä hiukset ja pukeuduttava hameeseen. Näitä ei tarvitse olla välttämättä mukana, asuja voi lainata ilmaiseksi kirkon edustalta portilta. Pitkät housut voi jättää alle. Pukeutumissääntö on ehdoton.
Valamossa voi valokuvata aika vapaasti. Pääkirkon sisällä tai sisäpihalla ei saa kuvata, mutta muualla aika vapaasti. Opas kyllä kertoo kuvaamisesta. Kannattaa ottaa kamera mukaan ja kuvata mahdollisimman paljon. Kuvattavaa riittää kyllä.
Kannattaa mennä aina oppaan mukaan, he ovat hyvin ammattitaitoisia ja opastettuna Valamosta näkee ja kuulee paljon. Opastus sisältyy reissun hintaan. Valamossa käynti maksaa 30-32 euroa/henkilö ja siihen sisältyy opastus. Yksityismatkalla liput ostetaan Sortavalan satamasta lähes sillan vierestä suoraan laivasta. Hotelli Laatokasta on aivan lyhyt kävelymatka. Valamoon kannattaa ottaa juomaa mukaan, kävelylenkillä saattaa tulla jano. Saarella on kyllä kioskeja, mutta aina ei ole mahdollisuutta käydä kierroksen aikana niissä. Kioskeista voi ostaa pientä syötävää, piirakoita ja kalaa monissa muodoissaan. Pikkurahaa kannattaa varata mukaan.
Pieni reppu on hyvä kantoväline tavaroille.
Valamoon mennään kantosiipialuksella ja yleensä käydään kahdella saarella. Laivat lähtevät satamasta klo 9.00 ja saapuvat takaisin noin klo 16.00. Saattaa olla myös muita lähtöjä.
Valamo on hyvin vilkas turistikohde. Siellä poikkeavat risteilylaivat myös Pietarista ja Moskovasta.
Valamo on näkemisen arvoinen paikka. Olet valinnut hyvän kohteen.
Hotelli Laatokassa kyllä yöpyy, vaikka se onkin vähän vaatimaton. Toivotan hyvää matkaa!
Kaunis kiitos vastauksistanne! Antoivat paljon hyvää tietoa.
VAROITUS mahdollisista piraattituotteista Laatokan Valamon matkailijoille:
ostin 4.8.2007 konserttilevyn Laatokan Valamon kojukauppiaalta, joka on pääkirkosta laivalaiturille tullessa rinteessä ylin myyntipöytä. Oppaamme kehui siinä myytävän levyjä 8 eurolla,kun muualla maksaa 10 Euroa. Ei tullut "viattomaan" mieleeni, että voisivt olla piraatteja. Ainakaan KUMPIKAAN OSTAMASTANI levystä EI TOIMINUT kuin ensimmäisen kapppaleen.!!!
Ehkä suoraan konsertoijilta voi saada aidot ja toimivat. En tiedä. Pari vuotta sitten ainakin sain. Nyt oppaalla oli niin kiire, että konsertoijilta ei olisi ehtinyt ostaa.