Jenkeissä asuntomarkkinat miinustavat rajusto jo 5 kuukautta peräkkäin. Hinnat ovat lähteneet rajuun laskuun ja joillakin omistajilla on jo pahoja ongelmia lainojen kanssa. Korko prosentti pitkällä 30v lainalla on jo 6,65%. Kierre on alkanut ja saman tahdin uskotaan jatkuvan vielä pitkään.
Ulf Sundqvist sanoi taannoisessa haastattelussaan, että seuratkaa Usan tapahtumia, siellä tapahtuvat muutokset tulevat viiveellä eurooppaan. Samoin kävi edellisen laskusuhdanteen alla. Varmaa on, että euroopassa ollaan kohta samassa tilanteessa ja korot nousee vielä ainakin 1 % yksikön ennen ensi kesää. Jos suunnittelet asunnon myyntiä, nyt on vielä vähän aikaa mahdollista korkeilla hinnoilla. Ensi kesänä on hinnat laskeneet ja myyntiajat vieläkin pitemmät. Täytyy myös muistaa se, että nousuhdanne on kestänyt sen 10 vuotta. Laskusuhdanteesta voi tulla hyvinkin yhtä pitkä.
KATSOKAA USAN ASUNTOKEHITYSTÄ
Voi herranen aika!
3
760
Vastaukset
- sillan alla asujat erikseen
Kaikki myy asuntonsa? Ei mua kauheasti hetkauta vaikka uusmyynti sakkaa ja uusia sikahintaisia asuntoja ei tulekaan markkinoille. Ei se minun asumiseeni vaikuta.
- markkinat
saavatkin rommata. Se ei kiinnosta kuin vanerinvalmistajia.
- kerta..
..ulf sanoo niin sillonhan me uskotaan! Tosin en ole aikeissa myydä nyt enkä vuoden päästä vaikka korko sattus tuon prosentin nousemaankin tai vaikka 2%.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839