Montako päivää

Prahaan ekaa kertaa

Niin, tarkoitus olisi tässä myöhemmin syksymmällä lähteä Prahaan, olisiko lokakuu hyvä ajankohta ja ennenkaikkea onko riittävästi aikaa jos lähtee pe-aamuna ja sunnuntaina paluu, tarkoituksena lähinnä vähän katsella ympärille ja nauttia kauniista rakennuksista ei siis varsinaista shoppailua.

6

1467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutustumiseen

      Olin kaupungissa nyt kesällä ja kova kuumuus ja turistimassat saivat ainakin minut ajattelemaan että kaupunki voisi olla parempi käyntikohde juuri möhemmin syksyllä.

      Sekä meno- että paluupäivänä saa kulumaan pari-kolme tuntia esim. kentältä/kentälle siirtymisiin, purkamiseen/pakkaamiseen, check-iniin jne., joten harkitsisin noin lyhyttä reissua vain jos saapuminen on aikaisin ja lähtö siten että myös lähtöpäivänä ehtii vielä viettää aikaa kaupungilla, muuten suosittelen yhtä lisäpäivää. Ekana päivänä ehtii vasta vähän päästä jyvälle paikasta ja tunnelmista joten muuten voi tulla sellainen tuntu että lähdön hetki koitti juuri kun pääsit "sisään" kaupunkiin.

    • asihifhacfh

      Kyllähän tuo aika tietysti ihan sellaiseen pikatutustumiseen riittää, missä ehtii käydä juosten läpi kaikki nähtävyydet ja parissa kapakassakin.

      Minusta Prahaan ja varsinkin sen lähikaupunkeihin voisi hyvin varata viikon, niin pääsee jo vähän sisälle aitoon tsekkitunnelmaan ja pystyy nauttimaan kiireettömästä elämänmenosta.

      • ekaa kertaa...

        Kiitos vinkeistä molemmille, ehkä siihen otan sitten yhden päivän lisää, viikko on jo liian pitkä aika, tarkoitus vain lähteä kahden rentoutumaan ilman lapsia ja viikonloppu tai pidennetty sellainen on siihen juuri sopiva. Viikon matkoille lapsetkin pääsevät jo mukaan : )


      • olen menossa
        ekaa kertaa... kirjoitti:

        Kiitos vinkeistä molemmille, ehkä siihen otan sitten yhden päivän lisää, viikko on jo liian pitkä aika, tarkoitus vain lähteä kahden rentoutumaan ilman lapsia ja viikonloppu tai pidennetty sellainen on siihen juuri sopiva. Viikon matkoille lapsetkin pääsevät jo mukaan : )

        A. ensimmäistä kertaa ilman vanhempia ulkomaille ja B. ensimmäistä kertaa Tsekkiin (Prahaan), ja tarkoitus on olla siellä 5 ja puoli päivää :)


      • Prahaan sydämensä menettänyt
        olen menossa kirjoitti:

        A. ensimmäistä kertaa ilman vanhempia ulkomaille ja B. ensimmäistä kertaa Tsekkiin (Prahaan), ja tarkoitus on olla siellä 5 ja puoli päivää :)

        Ensimmäistä kertaa Prahaan mennessään ei pahemmin kannata uhrata aikaa juosta etsimässä eri nähtävyyksiä ja kokemassa niitä. Mikäli matka kestää vain kolme päivää, kannattaa vain kävellä, ihmetellä ihanaa kaupunkia & sen rakennuksia, ja imeä Prahan tunnelmaa sisäänsä täysin rinnoin. Kävely vanhan kaupungin kujilla, Kaarle sillalla, Linnakukkulalla ja Mala Stranassa antavat jo kolmeksi päiväksi paljon. Nauttikaa hyvästä ja halvasta ruoasta & oluesta. Vasta seuraavalla reissulla voi tutustua nähtävyyksiin ja lähiympäristön tarjoamiin tunnelmiin, kuten Vysheradin- tai Zizkovin kaupunginosaan. Itse olemme käyneet Prahassa jo viisi kertaa ja aina löytyy uutta koettavaa. Praha on vienyt sydämemme. Itse parhaiksi vuodenajoiksi olemme kokeneet joulunajan (upea satumainen kaupunki jouluvaloineen) sekä kevään (mangoliat, tulppaanit ja omenapuut kukassa). Mukavaa Prahan matkaa.


    • on upea kaupunki

      tultiin edellispäivänä prahasta,oltiin mieheni kanssa kaksisteen ja lapset jäi kotopuoleen mummujen hoiviin, ihana kaupunki kaikin puolin, oltiin perillä 4 yötä, oli ihan passeli aika, ehdittiin aika paljon, ottakaa ihmeessä ainakin parin päivän metrolippu(sillä pääsee kulkemaan myös ratikalla) , pääsee kulkemaan paaljon helpommin ja tietty laajemmin ja rohkeesti vaan menoksi, todettiin kyllä että ihan rauhassa saatiin kulkea eikä ollut siis turvaton olo, tietty esim.taskuvarkaita pitää varoa,mennään joskus uudestaan, hyvää matkaa teille !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe