Suursyömärit

Tänään kävi näin, meinasin ruveta tekemään lihapullakastiketta ruuaksi, no ylläts, yllätys jääkaapista olivat lihapullat jo kerinneet parempiin suihin.
Kukaan lapsista ei myönnä syöneensä lihapullia.

Ruuaksi lapset saivat sitten pelkkää magaronia ketsupin kera.

On se kumma ettei mukuloiden päähän mene ettei jääkaapista saa omine lupineen käydä ottamassa ruokaa.
153456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En ole suurperheen äiti vain kun on kaksi lasta, mutta tilanne on silti hyvin tuttu :D

Äänestä

Juuh, tuttu on tilanne, olen joskus uhannut laittaa jääkaappin lukon! (Jonka kaikki kyllä tietävät vain ja ainoastaan ukaasiksi!) Aikani sitä jankutettua, ovat kaikki (isäntäkin) oppinut kysymään jo että passaakos näitä ottaa.

Äänestä

varsinkin jos ostaa useamamn päivän ruuat kerralla niin loppupäässä voi olla eioota..

Toimii se kyllä sitten välillä niinkin päin että kun kukaan ei viitsisi tehdä ruokaa niin sanotaan ettei tiedetty mitä saa ottaa..

Olenkin siis alkanut tehdä ruokalistaa jääkaapin oveen jotta pääruoka sieltä löytyy. Lisäksi on jo pitkään ollut tapana että jaetaan kaikki joten lapset osaa vähän laskea montako voi mitäkin ottaa välipaloista jne. että kaikille riittää vuorollaan.

Tosin eka reaktioni oli että lihapullia tekemään ja lihat kadonneet?? Sitten oivalsin että einespullista taisi olla kyse. Meillä nimittäin edulliset einespullat on poikkeuksetta välipalaa tms ja lihapullat tehdään itse.. Poikkeuksena eräät erikoispullat joista tulee pyttipannu ja mummon pullat joista tulee joskus pikasoosia. Lukutaidotonkin pärjää tässä yhteydessä meillä ihan ok..

Äänestä

Meillä oli sama ongelma monta vuotta, eikä mikään meinannut tepsiä ei kiellot ei uhkaukset ei sovittelut esim. kylmäkaapista saa ottaa, mutta ei jääkaapista.

Lopulta isäntä asensi lukon keittiön oveen, kun mikään muu keino ei tepsinyt.

Pikku naposteltavat ollaan kannettu olohuoneeseen, mistä saavat ottaa sitten pientä hiukopalaa hedelmiä, vihanneksia ym.

Monista varmaan julma ratkaisu, mutta tämä toimii meillä.

Äänestä
  • oikeita jästipäitä, mistähän ovat oppineet :-) Ei ole tarvinnut laittaa lukkoja oviin, hyvin säilyy tavarat kaapissa, siis ne joihin ei ole lupa koskea.

    Oiskohan tuo salasyöminen oiretta tästä "heti mulle kaikki nyt, viis muista" menttaliteetista joka on yhteiskunnassa vallalla. Sillä onhan selvää, että lapsi joka syö jääkaapista yli oman osuuden, ei osaa ottaa muita huomioon. Jokaiselle on yksi jugurtti, no eihän se haittaa jos syön kaksi, kun se on niin hyvää ja mulla tekee mieli.

    Meillä kyllä tietävät mitä ja montako saa syödä ja sen, että jos ottaa enemmän joku jää ilman, eivätkä halua näin tuottaa toisilleen pahaa mieltä.

    Äänestä

Jos jääkaapissa on kolme neljä eri "tasoa" niin voithan laittaa esim. päivän ruuan ylös ja sitten naposteltavat (jogurtit, juustot, vihannekset) toisella tasolla.

Ja päivän ruokaan ei kosketa, mutta jos tulee pikkunälkä niin voi ottaa jotain toiselta tasolta.

"On se kumma ettei mukuloiden päähän mene ettei jääkaapista saa omine lupineen käydä ottamassa ruokaa."

Luulen että tarkoitat tässä nimenomaan päiväruokaa? Meinaa on kyllä hyvä jos lapset saisivat ottaa naposteltavia jos tulee nälkä.

Äänestä

Mistä kertoo se, että lapset ovat menneet jääkaapille? Minusta se kertoo siitä, että on syöty sellaista ruokaa joka ei pidä nälkää. Karsi nopeat tyhjät hiilihydraatit minimiin ja tarjoa hitaammin sulavia ruokia tilalla, niin johan luulisi jääkaapilla ramppaamisen loppuvan.

Äänestä
  • eli oletat että kaikille tulee nälkä samassa rytmissä? Minulle se kertoo nimittäin että jollakin on ollut nälkä..

    Ruokaa en ole laittanut koska me iskän kanssa olemme tulleet töistä ja olemme syöneet siellä samoin nuorimmainen hoidossa. Koululaiset ovat sen sijaan maanneet kotona lomalla puoliin päiviin, haukanneet aamupalaa ja nyt olisi ollut ruuan aika jota ei siis ollut tarjolla eikä huvittanut alkaa tekemään..

    Äänestä

ole vielä tuota tehneet. Olen melkein "satavarma" että kysyisivät luvan ensin, jos tekis mieli.
Se on vähän kasvatuksestakin. Jos on ehdoton ei asialle lapset tietää ettei niitä saa ottaa.
Mutta asiassa kyllä täytyykin olla erittäin johdon mukainen.
:-)

Äänestä
  • ...ja vuosia sitä sanaa toistellut,silti lapset kaapista napostelevat.Eli syövät niitäkin,jotka olisivat olleet ruoan tekoon tarkoitettuja aineksia.

    Olen itse äiti 6.lle,ja ihan kasvattaakin tuota "laumaa" koittanut..mutta paljonko murrosikäinen ajattelee muita kun nälkä iskee???
    Meillä kun niitä murkkuikäisiä poikia kun on 3 taloudessa...Onneks koulut alkaa. :)

    Lapset ovat niin erilaisia..mikä pätee omiin lapsiin ,ei tehoakaan naapurin lapsiin..Mutta ei silloinkaan ole kyse kehnosta kasvatuksesta vaan siitä että jokainen on "uniikki" ihminen !

    Äänestä

  • olisit opettanut sanan EI kirjoitti:

    ...ja vuosia sitä sanaa toistellut,silti lapset kaapista napostelevat.Eli syövät niitäkin,jotka olisivat olleet ruoan tekoon tarkoitettuja aineksia.

    Olen itse äiti 6.lle,ja ihan kasvattaakin tuota "laumaa" koittanut..mutta paljonko murrosikäinen ajattelee muita kun nälkä iskee???
    Meillä kun niitä murkkuikäisiä poikia kun on 3 taloudessa...Onneks koulut alkaa. :)

    Lapset ovat niin erilaisia..mikä pätee omiin lapsiin ,ei tehoakaan naapurin lapsiin..Mutta ei silloinkaan ole kyse kehnosta kasvatuksesta vaan siitä että jokainen on "uniikki" ihminen !

    pakko sanoa, että mielestäni jotain on vialla, jos murkkuikäinen ei osaa ajatella, että jos syön nämä ruoat, niin toisille ei jää. Kyllä silloin on kyse itsekkyydestä, eikä murkkuiästä.

    Äänestä

Meillä on keittiössä kaksi jääkaappia, toisesta lapset saavat ottaa mitä tahtovat ja toiseen ei ole asiaa kun luvan kanssa.
10 henkisen perheen ruokaostokset teen 2 kertaa viikossa, joten ostan paljon varastoon. Leikkeileitä useamman paketin ja kaikki olisi varmasti aukaistu jos ei olisi toista jääkaappia. Siirrän sitten tarpeen mukaan tavaraa käyttökaappiin ja hyvin on toiminut jo useamman vuoden ajan. Tiedän kaappien sisällöt ja ei ole yllätyksiä.

Äänestä
  • jos on nälkä pitää saada syödä.Työpaikalla on kyllä monesti paremmat ruuat kuin koulussa joten lapsilla on hirmu nälkä koulun jälkeen.Huomaa kyllä kuka ei saa omassa kotona käydä jääkaapilla tulevat kaverin kaapille.Meillä ei syö päivällistä kun eivät osaa tai kehtaa laittaa jauhelihaa,kyljystä,makaronilaatikkoa ym.Tallessa on tarpeet.Eineksiä ei oikein tule suosittua ovat pahoja.Leipää,juustoa,maitoa,jogurttia välipalaksi löytyy.Ja munakokkelia osaavat tehdä.Ruuasta ei kasvuiässä saa tinkiä,lapsi kehittyy ja tarvitsee vitamiinit.

    Äänestä

  • lapset tarvii kirjoitti:

    jos on nälkä pitää saada syödä.Työpaikalla on kyllä monesti paremmat ruuat kuin koulussa joten lapsilla on hirmu nälkä koulun jälkeen.Huomaa kyllä kuka ei saa omassa kotona käydä jääkaapilla tulevat kaverin kaapille.Meillä ei syö päivällistä kun eivät osaa tai kehtaa laittaa jauhelihaa,kyljystä,makaronilaatikkoa ym.Tallessa on tarpeet.Eineksiä ei oikein tule suosittua ovat pahoja.Leipää,juustoa,maitoa,jogurttia välipalaksi löytyy.Ja munakokkelia osaavat tehdä.Ruuasta ei kasvuiässä saa tinkiä,lapsi kehittyy ja tarvitsee vitamiinit.

    "Työpaikalla on kyllä monesti paremmat ruuat kuin koulussa joten lapsilla on hirmu nälkä koulun jälkeen."

    Työpaikalla on usein vaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. Koulussa on kaksi: ota tai ole ilman;)

    Kouluruuan materiaalikulut ovat n. 0,2€/annos. Työpaikkaruokalan keskimäärin 2€.

    Moniko meistä aikuisista söisi hyvällä halulla vetistä, ylikypsää pastaa kera vetisen jauhelihakastikkeen ja tikkuisen porkkanaraasteen? (Ei sillä, pasta ja bolognesekastike sekä porkkanaraaste voi myös olla hyvää: hyvistä raaka-aineista ja juuri valmistettuna. Miksi suurtalouskeittiöiden porkkanaraaste on aina liian suurirakeista?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äitiä kerrakseen kirjoitti:

Tänään kävi näin, meinasin ruveta tekemään lihapullakastiketta ruuaksi, no ylläts, yllätys jääkaapista olivat lihapullat jo kerinneet parempiin suihin.
Kukaan lapsista ei myönnä syöneensä lihapullia.

Ruuaksi lapset saivat sitten pelkkää magaronia ketsupin kera.

On se kumma ettei mukuloiden päähän mene ettei jääkaapista saa omine lupineen käydä ottamassa ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu