Johnny Depp -kapinallinen

JcDII

Tuli tosiaan luettua tuo suomennettu Johnny Deppistä kertova kirja, ja täytyy sanoa, että koko teos oli puhdasta (sivistyneesti sanottuna ulostetta).

Ensinnäkin (kaikki DEPP fanit huomio, ennen kuin ryntäätte kirjakauppoihin) Johnny Depp ei ole missään vaiheessa osallistunut projektiin. Kaikki lausahdukset, jotka kirjassa esiintyy on lainattu eri haastatteluista. Rahastuksen makua.

Toiseksi: Kirja on pullollaan karkeita asiavirheitä. Tuntuu aivan kuin kirjoittaja ei olisi koko Deppin elokuvatuotantoon tutustunutkaan. Myös suomennoksissa on erittäin typeriä virheitä jotka suoraan sanottuna raivostuttavat.

Kolmanneksi: Kirja on aivan liian tiivis. Deppin näyttelijänura on yli 20 vuoden mittainen, ja mies itsekin on jo pitkälle yli 40 vuotias. 320 sivun kirja ei todellakaan riitä kuin pintaraapaisuksi. Sen lisäksi kirjassa ei tule yhtään ainoata uutta asiaa vastaan mitä ei muusta lähteestä olisi jo saanut.

Kaiken kaikkiaan tuntuu että kirjan suurin motiivi on tehdä rahaa. Sen verran ammattitaidottomasti hutaistusta teoksesta on kyse. Joten suosittelen kaikkia Depp faneja mieluummin lainaamaan kirjan kirjastosta kuin ostamaan sen itselleen. Rahastus haisee pahemmin kuin Piratesin jatko-osissa.

2

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on

      En ole kirjaa lukenut, suunnitelmissa on ehkä joskus lainata kirjastosta (kun se siellä on eikä käsiin ole paljon luettavaa kerääntynyt). Heti kun kuulin kirjasta ja näin kannen, jossa komeili Johnny Deppin sijaan Jack Sparrow, tajusin että kyseessä on tosiaankin pelkkä rahastuskeino.

      En muutenkaan ymmärrä, kuka järkevä ihminen ostaa tällaisen kirjan, koska Johnny Deppillä vielä tosiaankin on niitä elinvuosiaan jäljellä. Parempi tehdä elämänkerta sitten kun ihminen kuolee, ja tehdä se sitten kunnolla ja arvostuksella. (Esim. Chaplin, elämä ja elokuvat ...hyvä teos!)

      • gvnrjoewq

        Moi. Minusta se oli ihan ok. Tosiaankin vaan täytyy muistaa että kaikkeen lukemaansa ei pidä uskoa..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      3161
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1760
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1453
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      134
      1294
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1258
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      80
      1248
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      972
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe