Riutta 1.8.

(Joitakin nimiä ja tarkempia kuvauksia olen jättänyt pois)

Rankasti Riutalla

Nyt ei rankkaa ollut sade. Ei ainakaan keskiviikon puolella vettä tullut taivaalta.

Sensijaan In The Mood oli farsin fast moodissa. Varsinkin kaksi sambaa tuli kuin konekiväärin piipusta. Muutenkin vauhtia oli vanhoihin hitteihin lisätty tarpeettoman paljon. Niitä osan aikaa laulelevan tytön (klassiseen lauluun koulutettu?) ääni ei oikein iskelmiin istunut. Erityisesti pahoitin mieleni vanhan kunnon ”Sakura no hana” -biisin twist-versiosta (nostalgiajuttu -varhaisnuoruus palautui pikakelauksella mieleen).

Teki se kyllä Finlanderskin temput soittaessaan ne neljä sikanopeaa jokseenkin peräkkäin vain minikokoisen hidas-tauon väliin sijoittaen. Jälkimmäisten hyvitykseksi tuli sitten encore-hitaat, joiden tanssimiseen oli mielessäni muutamakin hakijatoive. Tein kuitenkin virheen ja asetuin framille siihen orkesterikorokkeeseen nojaamaan. Ei olisi pitänyt. Väsymys jo varman painoi liikaa.

Niinpä olin tuudittautunut väärän turvallisuudentunteen varaan. Kuvittelin, ettei enää vaara uhkaa, kun jo sentään puoli vuotta olin saanut olla rauhassa. Väärin luultu.

Jotta ei olisi tuo jäänyt päällimmäiseksi illasta mieleen, jäin vielä niiden jälkeenkin tyrkylle. Kuitenkaan ei enää hakuja tullut, vaan harvat mahdolliset hakijat poistuivat kuin käskettyinä kohti ulko-ovea, kun In The Mood alkoi heittää jälleen yhtä hakkaavaan twistiään ilmoille.

Pois läksin siis minäkin 00.40.

Hakijoissa tai haettavissa ei muuten moitteen sijaa ollut. Jokunen sellainenkin oli ilmaantunut, joita ei vuosiin ollut näkynyt.

Illan aluksi (neljän ensimmäisen jälkeen) Väliajan terassilla vietettiin N:n kanssa ”rattoisaa” lähinnä kurjuuskilpailuun keskittynyttä juttutuokiota melkein yhden lonkeron ajan. Kisa jäi ratkaisematta, kun tuli noutaja. Ehti siinä kolme muutakin typykkää jo käydä juttelemassa (aidankin läpi pujottautuen). Eivät kuitenkaan saaneet hakeneeksi. Juoman lopun kävin koukkaamassa myöhemmin jo uudella miehityksellä varustetusta pöydästä ja siirryin sen lopettelun ajaksi kiusaamaan M:iä keinuun. Laiton teko: anniskelualue päättyy heinäseiväsaitaan.

Itse olin aika saamaton miestentunnilla. Osa ajasta meni kahviossa, minne onneksi sentään parikin tuttua piipahti jutuntynkää vääntämään. Cometsin bw-ihmelapsi R tosin ei ehtinyt edes istumaan. Nopea tyttö!

Kaffet kera wiinerin sekä ehdottoman tarpeellisen vesilasillisen (1/2 litran pahvimuki) huiviin huitaistuani palasin areenalle.

Illan hakusaldo kuitenkin kasvoi kohtalaiseksi (aamulla vasta muistin kolme): 22/5.

Miehillä itsetunto nousi! Välillä kolmekin naista samaa tanssitaituria hakemassa. Vau! Onpa mitä vaarina kiikkustuolissa muistella.
Meitä naisia oli siis hilppasen enemmän, mutta ei se loppuejen lopuksi tahtia haitannut. Tanssimaan pääsi silti aivan riittämiin, niin että loppu illasta jo nautiskelin pelkästä musiikin kuuntelusta.

Olen Humppiksen kanssa samaa miltä kakkosbändistä. Solistin ääni ei ihan istu soitettuun musiikkiin, mutta olisko äänentoistolaitteiston ominaisuuksilla jotain tekoa asian kanssa. Säädellähän aina voi ulos tulevaa ääntä, mutta tietty rajansa kaikella jos rahkeet loppuu vehkeistä. Muuten kyllä herttaisen näköinen tyttö.

Todella mukava ilta, vaikka konekiväärisamban aikana sainkin hirmuisen potkun sääreeni vieressä tanssivalta parilta. Nyt on kuhmu ja mustelma jalkaa koristamssa...ja pikkasen pattia jomottaakin.