Kaljoittelevat nuoret

minä se vaan.

Asun Tampereen Hervannassa ja täällä näkee päivittäin kaljoittelevia nuorisojoukkoja, iältään n.12-18 vuotiaita.

Tuntuu hullulta ettei asiaan ole kukaan puuttunut, vaan he aivan pokkana ryyppäävät julkisilla paikoilla, eivätkä edes koita piilottaa pullojaan.

Jonkun kerran olen soittanut poliisit paikalle ja he ainoastaan ovat kaataneet alkoholijuomat maahan, mutta tuskin ovat edes yhteyttä ottaneet nuorten kotiväkiin. Nuoret menevät ja hankkivat lisää juotavaa poliisien lähdettyä...

Tuntuu, että monet aikuiset hyväksyisivät kaljan juonnin ja jopa itse ostavat nuorilleen sitä kuin myös tupakka.

Nämä samaiset nuorisojoukot varastelevat vanhemmilta ihmisiltä ja muilta "avuttomilta" rahaa, luultavammin rahoittaakseen juomisensa tai muiden päihteiden käyttönsä.

Tässä kuukausi sitten näin, kun n.13.vuotiaat pojat pummasivat huikkaa isosta viinapullosta eräältä laitapuolenkulkijalta ja tämä mies antoi, mutta pojat lähtivätkin juoksemaan pullo kädessä pois ja mies jäi kiroamaan heidän peräänsä.

Vastaavaa varmasti tapahtuu muuallakin suomessa ja syytä olisi tehdä asialle jotakin ja pian!

Hyvät vanhemmat seuratkaa mitä nuorenne tekevät vapaa-aikanaan.

23

1965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuolta

      Kasvatus-palstalta, että kuinka innokkaasti jotkut puolustelevat siiderijuoman antamista lapsillensa. Olen aivan ihmeissään lukenut vietiketjua.

      Joten ei tartte kaukaa hakea sitä, että miksi ne lapset siellä ulkona alkoholia kittaa, kun vanhemmat aloittavat kotona jo sen alkoholin tuputtamisen ja verhoavat sen "eurooppalaisen juomatavan opettamiseen".

      • vastaahan tähän

        Kerro minulle joku toinen Euroopan maa, jossa suhtauduttaisiin nuorten alkoholinkäyttöön yhtä ehdottomasti joiltain tahoilta kuin täällä Suomessa? Ja sano sitten vielä joku toinen maa, jossa juominen on yhtä humalahakuista ja sairasta kuin täällä meillä...?

        Minulla ei ainakaan tule mieleen, mutta voin toki olla väärässäkin.

      • löytyy
        vastaahan tähän kirjoitti:

        niin raivoraittiita kuin juoppojakin, ja joka maasta.

        Lainsäädäntö tietääkseni pitäisi rajoittaa alaikäisiltä alkoholin maasta riippumatta.

        Missä syy, jos 13v ryyppää??? Missä on vanhempien vastuu???

      • vanhempi vielä
        löytyy kirjoitti:

        niin raivoraittiita kuin juoppojakin, ja joka maasta.

        Lainsäädäntö tietääkseni pitäisi rajoittaa alaikäisiltä alkoholin maasta riippumatta.

        Missä syy, jos 13v ryyppää??? Missä on vanhempien vastuu???

        Miksi vanhempia aina syyllistetään, jos nuoret tekevät jotain hulluja?

        Suurin osa on varmasti saanut valistusta kotonaan ja heitä rakastetaan ja heillä on rajat ja pelisäännöt sovittuna.

        Ei se ole aina vanhempien vika, jos nuori juo tai muuta vastaavaa, kaveripiiri vaikuttaa hyvin paljon ja televisio, netti ym. mistä nuoret ottavat esimerkkiä, eikä siinä vanhempien sana paljon paina.

        Mitä vanhempi voi tehdä, jos nuori juo, laittaa nuori kotiarestiin täysi-ikäiseksi asti?

        Kyllä se on niin, että nuoruuteen kuuluu kokeilla tyhmiäkin asioita, eikä vanhemmat sitä voi estää, muistelkaa nyt omaa nuoruuttanne, olisiko vanhemmat pystyneet estämään ensimmisiä viina ja tupakki kokeiluita?

      • nyt vaan
        vanhempi vielä kirjoitti:

        sattuu olemaan vastuu lapsistaan. Lapsia kuuluu kasvattaa.

        No, muistellaanpas omaan nuoruuttani...viina ja tupakka...

        Ei vanhempieni tarvinnut estää ensimmäisiä kokeilujani, sillä olin silloin jo täysi-ikäinen. Ja yllätys yllätys.... En polta ja alkoholia käytän kohtuudella.

      • siellä

        puhuta alkoholittomasta siideristä?

      • on seuraavaksi
        siellä kirjoitti:

        puhuta alkoholittomasta siideristä?

        helppo siirtyä alkoholilliseen siideriin, kun kotona ensin annetan malli, etä "juopas tuosta siideriä"

        Ja siinä "alkoholittomassa" siiderissä on vähän alkoholia.

      • nuoret
        vastaahan tähän kirjoitti:

        Kerro minulle joku toinen Euroopan maa, jossa suhtauduttaisiin nuorten alkoholinkäyttöön yhtä ehdottomasti joiltain tahoilta kuin täällä Suomessa? Ja sano sitten vielä joku toinen maa, jossa juominen on yhtä humalahakuista ja sairasta kuin täällä meillä...?

        Minulla ei ainakaan tule mieleen, mutta voin toki olla väärässäkin.

        Toimin työssäni Suomeen saapuvien eurooppalaisten vaihto-oppilaiden kanssa, jotka ovat noin 20-25 vuotiaita. Pyydän heiltä aina lähtiessä palautetta ja yleensä lähes ainoita negatiivisia kommentteja Suomesta on se, että he eivät voi käsittää sitä, miksi suomalaiset nuoret juovat niin paljon. No ok, euroopassa löytyy varmasti myöskin viinaa, huumeita ja kaikkea siltä väliltä, mutta tämä on kuitenkin lähes jokaisen vaihto-opiskelijan kommentti. Mitä siitä sitten tulisi päätellä...

      • päätellä
        nuoret kirjoitti:

        että alkoholi ei sovi lapsille ja nuorille!

        Joten vanhempien vastuu on pitää huolta, ettei omat alaikäiset lapset hillu kaupungilla kännissä.
        Oliko vaikea tehdä itse tuota johtopäätöstä?

      • päätetty kanta
        päätellä kirjoitti:

        että alkoholi ei sovi lapsille ja nuorille!

        Joten vanhempien vastuu on pitää huolta, ettei omat alaikäiset lapset hillu kaupungilla kännissä.
        Oliko vaikea tehdä itse tuota johtopäätöstä?

        Onko sinusta ihan mahdotonta ajatella, että olisi olemassa edes pienen pieni mahdollisuus, että ongelma olisikin siinä, ettei suomalaisille nuorille ole millään tavalla opetetty järkevää (!) tapaa käyttää alkoholia? Toisin kuin näille eurooppalaisnuorille, jotka asiasta kommentoivat.

        Eijei, SINUN mielipiteesi on oikea ja ehdoton, eikä muita voi edes harkita :D

      • nuoret vielä
        päätetty kanta kirjoitti:

        Onko sinusta ihan mahdotonta ajatella, että olisi olemassa edes pienen pieni mahdollisuus, että ongelma olisikin siinä, ettei suomalaisille nuorille ole millään tavalla opetetty järkevää (!) tapaa käyttää alkoholia? Toisin kuin näille eurooppalaisnuorille, jotka asiasta kommentoivat.

        Eijei, SINUN mielipiteesi on oikea ja ehdoton, eikä muita voi edes harkita :D

        No johan muutama älähti eikä ollut ilmeisesti lukenut viestiäni tarkkaan eurooppalaisista nuorista. Mielestäni en kertonut sitä, mikä minun mielipiteeni on vaan sen, mitä minulle vaihto-oppilaat ovat kertoneet. Ei kannata laittaa toisen "suuhun" mielipiteitä, jotta voisi perustella omiaan. Ja osaan tästä kyllä päätellä monta asiaa ihan itsekin.

        Jos haluatte minun mielipiteeni, niin olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että meidän humalahakuisessa kulttuurissamme on jotain pahasti pielessä. Ilo ei monella tahdo irrota kuin kännissä ja känneillä vielä kehutaan. Itselleni on kotona opetettu alkoholinkäyttöä lähinnä siten, että vanhempani eivät ole heiluneet kännissä vaikka eivät ole absolutistejakaan. Itse olen alkoholin erittäin kohtuukäyttäjä, veljelläni taas on alkoholiongelma.

      • suomalaisessa
        nuoret vielä kirjoitti:

        juomakultturissa on jotain pahasti pielessä, mutta ei se korjaanuu sillä, että annetaan lasten juoda joko kotona tai kaupungilla. Alkoholiin on ikärajat. Minne ihmeeseen se on joiltakin vanhemmilta unohtunut?

        Alkoholista voi jutella jo tosi nuorten lasten kanssa eikä se tarkoita samaa kuin että tarjotaan alkoholia.

      • nuoret vieläkin
        suomalaisessa kirjoitti:

        juomakultturissa on jotain pahasti pielessä, mutta ei se korjaanuu sillä, että annetaan lasten juoda joko kotona tai kaupungilla. Alkoholiin on ikärajat. Minne ihmeeseen se on joiltakin vanhemmilta unohtunut?

        Alkoholista voi jutella jo tosi nuorten lasten kanssa eikä se tarkoita samaa kuin että tarjotaan alkoholia.

        Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi, mutta näkisin ongelman laajempana kulttuurisidonnaisena asiana. Eli että meillä on humalahakuinen kulttuuri, joka monilta osin mielletään hyväksytyksi ja jopa positiiviseksi.

        Itse olen ajatellut omien lasteni osalta, että en opeta lapsilleni, että lakia voi rikkoa tarjoamalla alkoholia alaikäisille. Kyllä sillä lailla jokin tarkoitus on. Yritän omalla esimerkilläni näyttää, että alkoholia voi käyttää muutenkin kuin humalahakuisesti (viiniä ruoan yhteydessä tms). Näin on minun lapsuudenkodissani tehty, mutta kuten jo kerrottu, minä olen erittäin kohtuukäyttäjä ja veljelläni on ongelma. Mieheni on taas sitä mieltä, että parempi antaa vähän kotona maistaa ettei tarvitse salaa kännätä kaupungilla. Hän on kotoisin maalta, jossa siihen aikaan tehtiin pontikkaa vähän joka metsänmutkassa. Miehelläni ei ole ongelmaa, mutta veljensä on alkoholisti.

        Lapselle voi asiaa selittää, sillä lapsen tulkinta voi joskus olla arvaamaton. Esimerkkinä se, että minulla oli mökillä yksi ja sama siideri esillä jossain pöydännurkalla koko päivän. 8 v oli tulkinnut asian niin, että äiti on juonut viinaa paljon koko päivän ja kysyi asiaa minulta. Kerroin hänelle, että asia ei ole niin kuin hän on sen ajatellut.

      • laija61
        nuoret kirjoitti:

        Toimin työssäni Suomeen saapuvien eurooppalaisten vaihto-oppilaiden kanssa, jotka ovat noin 20-25 vuotiaita. Pyydän heiltä aina lähtiessä palautetta ja yleensä lähes ainoita negatiivisia kommentteja Suomesta on se, että he eivät voi käsittää sitä, miksi suomalaiset nuoret juovat niin paljon. No ok, euroopassa löytyy varmasti myöskin viinaa, huumeita ja kaikkea siltä väliltä, mutta tämä on kuitenkin lähes jokaisen vaihto-opiskelijan kommentti. Mitä siitä sitten tulisi päätellä...

        havahtui samaan asiaan Amerikan puolella.Siellä ei näkynyt baareissa samanlailla humalassa olevia nuoria kuin täällä meidän maassamme.Humaltunut olotila ei ollut mikään tavoiteltava asia,niin kuin täällä tuntuu olevan.

      • rankkaa__
        on seuraavaksi kirjoitti:

        helppo siirtyä alkoholilliseen siideriin, kun kotona ensin annetan malli, etä "juopas tuosta siideriä"

        Ja siinä "alkoholittomassa" siiderissä on vähän alkoholia.

        ihmisten aliarviointia. Tietysti jos perheessä ei ole toimivaa puheyhteyttä eikä riittävää älykkyystasoa, tulos voi olla tuo.

        0% tarkoittaa sitä, että alkoholia ei tosiaan ole. Näitä tuotteita on ollut jo pidemmän aikaa myynnissä. Toisaalta esim. tuoremehussa saattaa alkavan käymisen (ei maistu välttämättä) tuloksena olla hivenen alkoholia.

        Kylläpä on aikamoista puritanismia ilmassa.

    • mutta mutta

      pisti vaan ap:n kirjoituksessa silmään että eiköhän 18vuotias saa juoda niin paljon kuin sielu sietää?sitä ei tarvitse enään kenenkään vahtia;)

      • sinuakin

        kiinnostavan, jos olisi oma lapsesi "se 18v, joka juo niin paljon kuin sielu sietää"

        Et sitten tainnut myöskään ajatella sitä, että jos porukassa on joku täysi-ikäinen, niin se hakee sitten kaikille juotavaa; myös niille kaikkein nuorimmille?

      • ja poltelkaa tupakkia

        niin paljon kuin maittaa - mua ei asia haittaa.

    • vanhemmmista tuntuu

      kun omasta rakkaasta pikku prinssistä tulikin vain juoppolalli ... Miksi tästä vaikeesta aiheesta tunnutaan vaiettavan - onks se niin vaikeeta myöntää että mun poika/tytär on JUOPPO ?

    • uusimaa........

      kioskilta ja kaupasta joku vanhempi hakee kaljaa ja tupakkaa ja ties mitä ainetta menee muutakin liikkuu piireissä.
      Vanhemmat on kauheen edesvastuuttomia!!!antavat lastensa juoda ja vetää röökiä.Itellä on 15vee tytär ja emme me vanhempina saa otetta mitään minkäs teet??poliisi paristi soittanut yöllä, puhalluttanut, ilmoittanut hiukan veressä alkoa, mutta mitään asialle ei voi kukaan tehdä.Vanhempia pyydetään poliisi/lastensuojelu asiassa käymään sossussa sosiaalityöntekijän luona puhelemassa..siis älytöntä.Pitäskö meidän vanhempien mennä kaduille yöllä sen nuorison sekaan ja mätkiä niiden aineet hajalle..kun muu ei auta.Kerran tässä kesä yönä klo 2-3 menimme kylämme keskustaan ja siellä seisoskeli nuoria humalassa..jututimme erästä kyseltiin tytärtä..Onneksi koulut alkaa luulen että meno hiljenee ja kylmä talvi tulee.

      • edll..

        vaikka perheessä ei polteta eikä juoda, jostain ne mallinsa hakee, se nuoruus on semmoinen elämän vaihe että.Varsinkin tyttö-lapset ovat
        pirullisia kasvatettavia suurin osa, ei kaikki.
        Nytkin käteni on naarmuilla kun ei oikeanlaista ruokaa jääkaapista löytynyt.Toisessa kädessä varmaan mustelmatkin huomenna.Ihanaa sanon vaan mutta taistellaan minkäs täsä muuta voi.

      • syytelläänn nuorten
        edll.. kirjoitti:

        vaikka perheessä ei polteta eikä juoda, jostain ne mallinsa hakee, se nuoruus on semmoinen elämän vaihe että.Varsinkin tyttö-lapset ovat
        pirullisia kasvatettavia suurin osa, ei kaikki.
        Nytkin käteni on naarmuilla kun ei oikeanlaista ruokaa jääkaapista löytynyt.Toisessa kädessä varmaan mustelmatkin huomenna.Ihanaa sanon vaan mutta taistellaan minkäs täsä muuta voi.

        juomisesta. Nuoren käyttäytymistä ohjaa paljolti myös temperamentti - veljeksistä (samallakin kasvatuksella ) voi toinen olla viinan kohtuukäyttäjä ja toinen vetää kännejä - riippuu myös siitä miten nopeasti viina kehittää henkilön aivoissa päihderiippuvuuden. Ilmeisesti vaihtelee henkilöstä toiseen.

      • Nuoriäittä
        syytelläänn nuorten kirjoitti:

        juomisesta. Nuoren käyttäytymistä ohjaa paljolti myös temperamentti - veljeksistä (samallakin kasvatuksella ) voi toinen olla viinan kohtuukäyttäjä ja toinen vetää kännejä - riippuu myös siitä miten nopeasti viina kehittää henkilön aivoissa päihderiippuvuuden. Ilmeisesti vaihtelee henkilöstä toiseen.

        Mutta miten on mahdollista että nuoret voivat hillua kaupungilla niin myöhään kuin tahtovat? Eikö sen jo järkikin sano että kun nuoret saavat vapaasti kulkea yötä myöten pitkin raitteja, niin pahojaan ne siellä tekevät. Kuka keksii yhdenkin hyvän syyn miksi nuori saisi olla ulkona vielä puolenyön aikaan??? Ollaanko me vanhemmat todella niin alakynnessä omiin lapsiimme verrattuna, että nämä itse päättävät koska tulevat kotiin??? Vai osaako joku valaista minulle, millaisia järkeviä perusteluja on sille, ettei lapsilla ole kunnon kotiintuloaikoja... Ja ei kiitos mitään "minkä minä sille mahdan" kommentteja, vaan ihan todellisia syitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      35
      2875
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2671
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      30
      2385
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1904
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1513
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    7. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      27
      1389
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      102
      1203
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1183
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1025
    Aihe