liika adoptiotuki

johtaa väärään

Tienasi 2 miljoonaa adoptioilla - lapset näkivät nälkää
2.8.2007 8:36
Yksitoista lasta adoptoinut amerikkalainen Judith Leekin vastaanotti yhteensä kaksi miljoonaa dollaria (1,5 miljoonaa euroa) sosiaaliavustuksia lastensa ansiosta.



Judith Leekin, 62, sitoi adoptiolapsensa käsiraudoilla toisiinsa. (AP / LK)
Yksitoista lasta adoptoinut amerikkalainen Judith Leekin vastaanotti yhteensä kaksi miljoonaa dollaria (1,5 miljoonaa euroa) sosiaaliavustuksia lastensa ansiosta. Lapset eivät nähneet elatusrahoista kuitenkaan senttiäkään, vaan joutuivat adoptioäitinsä pahoinpitelyjen kohteeksi ja olivat nääntyä nälkään.

Viranomaisten mukaan Leekin, 62, piti vuosina 1993-1996 adoptoimiaan lapsia Floridan-kodissaan käytännössä vankeina - aina viime kuuhun asti. Hän telkesi lapset usein käsiraudoilla toisiinsa kiinni, jolloin nämä eivät päässeet wc:seen ja laskivat alleen.

Leekin jäi kiinni, kun hänen adoptoimansa 18-vuotias nainen löydettiin eksyneen näköisenä harhailemassa supermarketissa yli 300 kilometrin päässä kotoa heinäkuun 4. päivänä. Nainen kertoi poliisille, että Leekin oli adoptoinut hänet 13 vuotta aiemmin ja nyt hylännyt hänet.

Viranomaisten saavuttua Leekinin kotiin he löysivät muut nälkiintyneet lapset, joilla kaikilla oli arpia ranteissaan.

Lapset eivät olleet koko vankeutensa aikana nähneet lääkäriä tai hammaslääkäriä. Heille oli syötetty vain nuudeleita, ja he olivat pahasti aliravittuja.

Osa 15-27-vuotiaista adoptiolapsista on vammaisia: yksi on sokea ja toinen pystyy hädin tuskin kävelemään tai seisomaan. Viranomaiset eivät vielä osaa sanoa, johtuvatko vammat ruumiillisesta kurittamisesta vai eivät.

Kaikki lapset, joista osa siis on jo pitkään ollut aikuisia, ovat korkeintaan alakoulun neljäsluokkalaisten tasolla, koska he eivät ole saaneet minkäänlaista opetusta.

Leekin sai New Yorkista adoptoimiensa lasten huoltajuuden useilla väärillä henkilöllisyyspapereilla.

New Yorkissa erityislapsia adoptoivat vanhemmat voivat saada elatusapua 55 dollaria päivässä lasta kohden, kunnes lapsi täyttää 21 vuotta.

4

903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bbbwwww

      rauhoitu nyt

      He saivat sen tuen mitä vammaisten vanhempien kuuluu saada

      Ja se mitä vammaisen lapsen vanhempi saa riippuu tuloista.

      • yksivaan

        USAssa on tosiaan joillakin alueilla käytössä adoptiotukisysteemi (vastaa suunnilleen Suomessa sijaisvanhemmille annettavia korvauksia), jolla pyritään löytämään kodit niille lapsille, jotka muuten aikuistuisivat laitoksissa. Laitoshoito kun on vielä kalliimpaa yhteiskunnalle. Tuet ovat tietääkseni lapsi- eivätkä tulosidonnaisia. Tuossa hirvittävässä tapauksessa tulee ilmi lähinnä se, miten tärkeää adoptiovanhemmiksi aikovien seulominen on. Sekä myös se, millaisia ongelmia voi aiheuttaa se, jos lapsen hoidosta maksetaan korvausta, mutta kukaan ei valvo lasten hoitoa.

        Suomessa ei ole muuten olemassa mitään tulosidonnaisia tukia, joita saisi lapsen sairauden tai vammaisuuden perusteella (riippumatta siitä onko lapsi itse synnytetty vai adoptoitu). Mahdolliset yhteiskunnan tukimuodot ovat omaishoidontuki,jonka suuruus riippuu asuinkunnasta ja lapsen hoidettavuudesta, sekä Kelan maksama hoitotuki, joka riippuu lapsen hoidettavuudesta ja vamman tai sairauden aiheuttamista lisäkuluista. Vanhempien tuloilla ei ole tukiin mitään vaikutusta.


    • täällä

      juuri ollut paljon puhetta siitä, kuinka loistava ja oikeudenmukainen tuo USA:n adoptiosysteemi on kun siinä ei syrjitä ketään vaan kaikki halukkaat saavat adoptoida. Kritisoitiin tätä Suomen valvottua systeemiä, jossa adoptiovanhemmiksi haluavia raakataan kovalla kädellä...

      • Nimitytäin

        Jos nainen adoptoi lapsia väärillä henkilötiedoilla ja saa siitä huolimatta avustuksia, niin kyllä täytyy olla huippujärjestelmä, ellei koko uutinen sitten ollut valetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6259
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      81
      4839
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      100
      3101
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2932
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2165
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1546
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1111
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      92
      1110
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1036
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      804
    Aihe