miten on

Kysyisin mielipidettä seuraavanlaisessa asiassa. Vuotava huopakatto korjattiin kuusi vuotta sitten asentamalla pellit katolle. Huopakaton aikana savupiipun reunoilta pääsi vettä valumaan kattotuolia myöten kantavalle hirrelle siinä määrin että reilun metrin pituudelta jouduttiin hirttä korjaamaan ottamalla pois pehmennyt osa aina kovaan puuhun asti ja asentamaan uutta puuta tilalle. Tuolloin emme tarkkailleet mahdollisia homevaurioita. Ullakolla ilmanvaihto on aina ollut erinomainen. Nyt monen vuoden jälkeen kun satuin törmäämään nettikeskusteluissa homevaurioihin kävin tsekkaamassa josko vuosien takainen vuotava katto olisi ehtinyt aiheuttaa jotakin vaurioita hirsille. Havaitsin hirret vielä kovaksi puuksi ja väriltään kuin uutta vastaava. Mutta joissakin kattotuoleissa oli pieniä määriä valkoisia pilkkuja jotka sormella hierottaessa totesin puuterimaiseksi aineeksi. Kuten sanottu ullakon ilmanvaihto on hyvä koska kyseessä on iso avoin tila ja ilma kiertää monesta suunnasta. Koska emme laittaneet pellin ja puuosien väliin mitään muovia niin talvisin kuuraa muodostuu pellin sisäpuolelle ja ilmojen lämmetessä tippuu sitten pois mitä ei ulkoilma ennätä kuivattaa. Kannattaisiko tuolle puuterille tehdä mitä ja onko vaaraa että se home voisi levitä muualle?

Toinenkin seikka vaatisi selvitystä. Talossa on isot kellaritilat ja niissä hyvä tuuletus. Mutta 40-luvulla kun talo valmistettiin on jätetty salaojat laittamatta kuten täälläpäin näyttäisi olevan tilanne useimmissa taloissa. Varsinkin keväisin vettä tulee kellariin jopa metritolkulla ja pumpataan pois uppopumpulla. Kellarissa on lähes parin metrin korkeudelle ulottuvat betonista valetut seinät ja kuten sanottu tuuletus pelaa ja on siitä myös huolehdittu avaamalla luukut jo varhain keväällä monesti vielä lumien ollessa maassa. Siihen saakka mihin vesi on ylettynyt betonin seinä on tummentunut ja hiljakseen sitten vaalenee kesän aikana. Tänä kesänä on satanut paljon vettä ja myös kellarissa on jopa kesän aikana ollut parikymmentä senttiä vettä mikä on koetettu tyhjentää aina kun sopivaa aikaa on jäänyt. Järkevä ratkaisu olisi tietenkin laitattaa vihdoinkin salaojaputket joita vanhempani eivät omana aikanaan tehneet. Mutta mitä mieltä olette voisiko talossa olla jossakin hometta kellarissa keväisin viikkojakin kestävän ”tulvaveden” ajan vaikka vesi koetetaan pumpata pois säännöllisin välein? Kuinka yleistä oli että 40-luvulla ei vielä asenneltu salaoja putkia rintamamiestaloihin?
3780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käyppäs sellaisilla sivuilla kun rintamamiestalo.fi, vai oliko se net.Siellä saat varmasti asianmukaista tietoa ihmisiltä ketkä rintsikoista oikeasti tietää.

Äänestä

sinne kellariin ensimmäiseksi ns. kaivo (pari betonirengasta) ja sinne uppopumppu josta johdat vedet ulos tai jos ei muuta niin teet vesilukon ja johdat viemäriin.
sitten voit miettiä muita toimenpiteitä kuten salaojitusta ym.
mielestäni ullakolla tuulettuvassa tilassa ne puuterit ei haittaa mitään, sillä homehtuminen tarvitsee kolme elementtiä edetäkseen: lämpö, kosteus ja ilmanvaihtuvuus. näistä kun jonkun jätät pois niin ollaan menossa parempaan suuntaan.

Äänestä
  • Kiitos hyvistä vinkeistä kaikille! Sain tänään muun muassa tietää eräiltä tutilta että rintamiestaloihin tehtiin rakennusvaiheessa kellareihin yhteys savupiippuun tuuletuksen parantamiseksi ja sellaisen yhteyden – pieni luukku – 10 x 10 cm joka lähtee kellarin katosta ylöspäin – todellakin löytyi myös omasta kellaristani. Kertoivat, että pienen tuulettimen asennus tuon luukun suulle jo merkittävästi parantaa kellarin tuuletusta minkä aion aivan ensimmäiseksi toteuttaa. Salaojista kysellessäni sanottiin, että moniin tasaisiin maisemiin, missä ei ollut suurta viettoa, oli salaojien kaivaminen melkeinpä turhaa - olisivat kuulema herkästi tukkeentuneet muutenkin. Taloni sijaitsee todellakin tasaisessa maastossa ja järvelle on matkaa alta sata metriä. Kentie tämä tasaisuus ja talojen sijainti lähellä järveä selittää miksi täällä ei aikanaan asenneltu salaojia tulvavesiä poisjohtamaan, en tiedä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rintamamiestalo kirjoitti:

Kysyisin mielipidettä seuraavanlaisessa asiassa. Vuotava huopakatto korjattiin kuusi vuotta sitten asentamalla pellit katolle. Huopakaton aikana savupiipun reunoilta pääsi vettä valumaan kattotuolia myöten kantavalle hirrelle siinä määrin että reilun metrin pituudelta jouduttiin hirttä korjaamaan ottamalla pois pehmennyt osa aina kovaan puuhun asti ja asentamaan uutta puuta tilalle. Tuolloin emme tarkkailleet mahdollisia homevaurioita. Ullakolla ilmanvaihto on aina ollut erinomainen. Nyt monen vuoden jälkeen kun satuin törmäämään nettikeskusteluissa homevaurioihin kävin tsekkaamassa josko vuosien takainen vuotava katto olisi ehtinyt aiheuttaa jotakin vaurioita hirsille. Havaitsin hirret vielä kovaksi puuksi ja väriltään kuin uutta vastaava. Mutta joissakin kattotuoleissa oli pieniä määriä valkoisia pilkkuja jotka sormella hierottaessa totesin puuterimaiseksi aineeksi. Kuten sanottu ullakon ilmanvaihto on hyvä koska kyseessä on iso avoin tila ja ilma kiertää monesta suunnasta. Koska emme laittaneet pellin ja puuosien väliin mitään muovia niin talvisin kuuraa muodostuu pellin sisäpuolelle ja ilmojen lämmetessä tippuu sitten pois mitä ei ulkoilma ennätä kuivattaa. Kannattaisiko tuolle puuterille tehdä mitä ja onko vaaraa että se home voisi levitä muualle?

Toinenkin seikka vaatisi selvitystä. Talossa on isot kellaritilat ja niissä hyvä tuuletus. Mutta 40-luvulla kun talo valmistettiin on jätetty salaojat laittamatta kuten täälläpäin näyttäisi olevan tilanne useimmissa taloissa. Varsinkin keväisin vettä tulee kellariin jopa metritolkulla ja pumpataan pois uppopumpulla. Kellarissa on lähes parin metrin korkeudelle ulottuvat betonista valetut seinät ja kuten sanottu tuuletus pelaa ja on siitä myös huolehdittu avaamalla luukut jo varhain keväällä monesti vielä lumien ollessa maassa. Siihen saakka mihin vesi on ylettynyt betonin seinä on tummentunut ja hiljakseen sitten vaalenee kesän aikana. Tänä kesänä on satanut paljon vettä ja myös kellarissa on jopa kesän aikana ollut parikymmentä senttiä vettä mikä on koetettu tyhjentää aina kun sopivaa aikaa on jäänyt. Järkevä ratkaisu olisi tietenkin laitattaa vihdoinkin salaojaputket joita vanhempani eivät omana aikanaan tehneet. Mutta mitä mieltä olette voisiko talossa olla jossakin hometta kellarissa keväisin viikkojakin kestävän ”tulvaveden” ajan vaikka vesi koetetaan pumpata pois säännöllisin välein? Kuinka yleistä oli että 40-luvulla ei vielä asenneltu salaoja putkia rintamamiestaloihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu