terve. kissani on ollut hoidossa kohta parisen kuukautta ja sain kuulla hoitajan vieneen sen lääkäriin mm. karvanlähdön takia. Lääkäri oli kertonu sen sairastavan jotain virusta, joka voi olla aiheutunut stressistä. Kissa on aina ollu tosi laiha ja pienikokoinen, tällä hetkellä noin vuoden ikäinen ja painoa vajaa 3kg. Kissa on käytännössä aina elänyt ilman toisen kissan tai muunkaan eläimen seuraa, tosin nyt hoitopaikassa on 2 muuta kissaa. Olisiko stressi mahdollisesti tästä peräisin? Kuulemani mukaan se on kuitenkin sopeutunut niiden kanssa elämiseen vaivatta. Myöskään toisilla kissoilla ei ollut virukseen viittaavaa käytöstä. Kissallani on myös koti vaihtunut kerran, ja reissaamme jonkin verran, ehkä noin kerran kuukaudessa johonkin kylään muutamaksi yöksi. Tämä myös saattaisi laukaista jotain stressiä, eikö? En kylläkään ole ikinä huomannut kissani kammoksuvan/pelkäävän uusia paikkoja vaan se aina päällepäin katsoen kiinnostuneena tutkii uusia asuntoja. Se ei myöskään päällepäin pelkää uusia ihmisiä, joskaan se ei kaikista ihmisistä välittömästpi pidäkään. Kissani hoitaja ei muista mistä viruksesta on kyse, mutta lääkärin mukaan on mahdollista että kissa voi silti saada "normaalin" onnellisen elämän taudista huolimatta. Onko jollain vastaavaa tapahtunut, tai osaisiko joku auttaa tässä asiassa, antaa vinkkejä kuinka kannattaisi jatkossa toimia? Kiitos.
Virus...
240606
3356
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kissoillahan normaalistikin alkaa lähteä runsaasti karvaa muutosstressin yhteydessä, joten en kyllä ymmärrä miten se virus siihen liittyy...
niin en ole itse nyt varma mutta voi olla että virus on lisännyt karvanlähtöä.
selvitettyä kyseiseltä eläinlääkäriltä. Soita itse tai pyydä hoitajaa hakemaan kopio potilastiedoista sinulle.
Itselle tuli ensimmäisenä mieleen fib...
http://www.ipsitilla.fi/Kissan terveys/fip.htm