muistanpa

Karstulan

Rantakallion lavalla nuorena kossina 70-luvulla:
Oltiin nykyisen kauppakamaripomon kanssa ujona tyttöjä katselemassa.
Hän oli jo silloin luova:
Viritti pyöreän taskupeilin sandaalin kärkeen ja sitten me muutkin nähtiin mielenkiintoisia maisemia....

12

1633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkyikös

      sieltä sitä mikä oli niinkuin toiveissa nähdä.
      No eikö se yhtään herättänyt naisissa mitään epäluuloa kun peili kiilteli kengän päällä.
      Mutta mitäpäs ne ujot maalaispojat ei tekisi päästäkseen tavoitteeseensa.

      • mitään

        huomanneet siinä tungoksessa.
        ( Siihen aikaan Karstulassakin oli joskus vielä tungosta)
        Jännittävintä oli kun tuli romaninaisia lähistölle...

    • Pecos Bill

      "Kerro kerro kuvastin, kel' on viiva kaunehin..."

      Voi niitä aikoja. Huoks..

    • on kivoja

      Joskus tuntuu, että nykyisyydestä pitää puoliväkisin tehdä jotenkin vaikeaa ja katkeraa.
      Ihanuus perustui mielestäni tuolloin siihen, ettei otettu liikaa "pulttia" ns. suurista kuvioista, vaan elettiin enempi yksilötasolla.
      Ihan sama , minne meni, aina oli kivaa ja kivoja kavereita.
      Ollaankohan me muututtu jotenkin ahdasmielisiksi ja nurkkakuntaisiksi?

      • varsinkin

        kesäisin liikuttiin paljon. Oltiin lavoilla, Kukonhiekassa Saarijärvellä, Kannonkoskella,Kivijärvellä, Alajärvellä, Keuruulla, Uuraisilla, Multialla, Pääjärvellä, Mahlulla jne....
        Monet tuolloin syntyneet tuttavuudet ovat säilyneet näihin päiviin asti.
        Koskaan ei ollut mitään riitoja tai muuta sellaista.
        Ainakaan en muista.
        Mikähän nyt tänään on vialla? Kaikki on niin erilaista, varautunutta, kaunaista yms.?

      • j----a
        varsinkin kirjoitti:

        oli se leppoisampaa ennen,muisteluihini iski eräs mukava Tuija Karstulan puolesta,kiva tyttö oli ja on varmaan vieläkin,asuu vissiin vieläkin paikkakunnalla,noin nelikymppinen nykyisin.

      • Vikke Nilo""
        j----a kirjoitti:

        oli se leppoisampaa ennen,muisteluihini iski eräs mukava Tuija Karstulan puolesta,kiva tyttö oli ja on varmaan vieläkin,asuu vissiin vieläkin paikkakunnalla,noin nelikymppinen nykyisin.

        Vieläköhän lienee se kansanopisto sen tanssilavan lähellä?? Kävin aikoinaan "survomassa" sen opettajaa,!!

      • epäusko
        Vikke Nilo"" kirjoitti:

        Vieläköhän lienee se kansanopisto sen tanssilavan lähellä?? Kävin aikoinaan "survomassa" sen opettajaa,!!

        Tuskinpa.

      • Tuija tyttö
        j----a kirjoitti:

        oli se leppoisampaa ennen,muisteluihini iski eräs mukava Tuija Karstulan puolesta,kiva tyttö oli ja on varmaan vieläkin,asuu vissiin vieläkin paikkakunnalla,noin nelikymppinen nykyisin.

        Vielä vapaa ?

      • Mietintä
        Tuija tyttö kirjoitti:

        Vielä vapaa ?

        Siis Tuijasta? Vähän enemmän tarvis tuntomerkkejä.

      • j- -- -a
        Mietintä kirjoitti:

        Siis Tuijasta? Vähän enemmän tarvis tuntomerkkejä.

        enää vapaana sukunimi alkoi tyttönä L-kirjaimella...

      • Minä vain
        j- -- -a kirjoitti:

        enää vapaana sukunimi alkoi tyttönä L-kirjaimella...

        Jo ehdin tuossa ajatella jos vaikka alkais vikittelemään omakseen kun olis niin sopivan ikäinenkin ,muistelit että neljissä kymmenissä olis ehkä nyt.Oliko hän tumma vai vaalea vaikka eihän noista tytöistä nykyisin tiedä kun vaitavat tuota tukan väriä .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1189
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1119
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe