lehdessä luki että kameli tappoi aasin katselijoitten edessä. Miten tälläistä voi edes tapahtua. Silminnäkijät kertoivat ettei henkilökunta ollut paikalla tapahtuman aikana.
Toki traakisia tapahtumia kuuluu luontoon,kuuluuko tämä meidän eläintarhaan? Toivottavasti näkijöinä ei ollut lapsia.
Lapsiako korkeasaareen.
26
1474
Vastaukset
- Nittaminax
täällä ei siis ole ketään jotka olisivat vienneet lapsenlapsia korkeasaareen tai yleensäkään eläintarhaan.
- Puidenhalaaja
...mutta omiani vein joskus parikymmentä vuotta sitten. Kukaan eläimistä ei tappanut toistaan mutta silti kokemus oli epämiellyttävä. Pojat kärsivät eläinten puolesta kun nämä olivat joutuneet vankilaan. Heidän mielestään oli paljon mukavampaa katsella teeveestä luontofilmejä joissa eläimet olivat omassa elinympäristössään. Olen kyllä ihan samaa mieltä. Mitä iloa on katsella tiikeriä, joka stressaantuneena ravaa häkissään edestakaisin ihmisten tuijotellessa?
- Nittaminax
Puidenhalaaja kirjoitti:

hyvä huomio, mutta joskus lajin säilymisen kannalta voi toki olla parempi että niitä näkee myös eläintarhassa.
- ole voinut
ennakoida.
Eihän täällä voi ajaa autollakaan tai millään muullakaan härvelillä., sillä onnettomuuksia sattuu ja ihmisiäkin kuolee, joka päivä. Varmasti näihinkin onnettomiin tapahtumiin joutuu silminnäkijöiksi lapsia.
Enkä muista Korkeasaaresta yhtään tälläistä uutista aiemmin.
Ettei ruveta nyt ainakaan hysteerisksi, kesken kesän.- Nittaminax
onhan korkeasaari ollut monesti otsikoissa, mutta ei näin rajusti.
Toisekseen, mielestäni vetoaminen auto-onnettomuuksiin eivät nyt ole paikallaan. Nythän on kyse joka perheen huvituksesta.
Hysteerisyydestä ei tosiaankaan ole kyse, vai meinaatko että tälläisistä asioista ei saisi puhua, mitkä on tosi asioita. Nittaminax kirjoitti:
onhan korkeasaari ollut monesti otsikoissa, mutta ei näin rajusti.
Toisekseen, mielestäni vetoaminen auto-onnettomuuksiin eivät nyt ole paikallaan. Nythän on kyse joka perheen huvituksesta.
Hysteerisyydestä ei tosiaankaan ole kyse, vai meinaatko että tälläisistä asioista ei saisi puhua, mitkä on tosi asioita.rikastuttavat keskustelua. Meinaatko, että kaikkien pitäisi olla sinun kanssasi samaa mieltä? Tuskin kaikki esitetyt kommentit on kohdistettu suoraan sinun henkilöösi. Useimmat meistä kai pohdiskelevat muuten vain asiaa, ei sinua loukatakseen.
Tapahtuma on surullinen, mutta ei henkilökunta voi olla vartioimassa jokaista aitausta ja ennakoida eläinten yllättävää käyttäytymistä.
Eikös jokainen meistä kirjoittajista saa verrata mitä tahansa asioita ja tuoda esille oman näkemyksensä?
Ei kukaan millään onnistu suojelemaan lapsiaan näkemästä myös ikäviä asioita. Niistä pitää yrittää keskustella mahdollisimman rauhallisesti ja kuunnella lasta, niin että hän voi purkaa kokemaansa ja luoda käsityksen tapahtuneesta. Toivottavasti ko. tapauksen todistajiksi joutui mahdollisimman pieni lapsijoukko. Kamalaahan se kieltämättä on. Toivottavasti mahdollisimman moni uteliaista aikuisista älysi jatkaa matkaansa, jos lasten kanssa eläintarhassa oli.
Pitäisiköhän varmuuden vuoksi kieltää kaikki eläintarhat tai sulkea ne yleisöltä?- Jenna-56
Nittaminax kirjoitti:
onhan korkeasaari ollut monesti otsikoissa, mutta ei näin rajusti.
Toisekseen, mielestäni vetoaminen auto-onnettomuuksiin eivät nyt ole paikallaan. Nythän on kyse joka perheen huvituksesta.
Hysteerisyydestä ei tosiaankaan ole kyse, vai meinaatko että tälläisistä asioista ei saisi puhua, mitkä on tosi asioita.huvituksena.
Eläimet ovat vangittuina ja kaukana luonnollisilta elinsijoiltaan.
Linnanmäki voi olla huvipaikka, mutta eläintarha on lähinnä eläinten vankila. Jenna-56 kirjoitti:
huvituksena.
Eläimet ovat vangittuina ja kaukana luonnollisilta elinsijoiltaan.
Linnanmäki voi olla huvipaikka, mutta eläintarha on lähinnä eläinten vankila.paljon hyvää työtä ja pelastavat joitain sukupuuttoon kuolemassa olevia eläimiä, että lajit voitaisiin ehkä joskus taas palauttaa luontoon. Lajien säilymisen eteen tehdään paljon kansainvälistä yhteistyötä, ja voidaan vaan toivoa, että seuraavat sukupolvet ymmärtäisivät pitää huolta niin ihmisten kuin eläintenkin inhimillisen elämän jatkumisesta maapallolla.
Kyllä Korkeasaaressakin eläinten olot ovat nykyään ihan toisenlaisia kuin meidän ikäluokan lapsuudessa. Taitavat kehittyä samaa vauhtia kuin ihmistenkin vankilat. ;))- Nittaminax
optimisti-orvokki kirjoitti:
rikastuttavat keskustelua. Meinaatko, että kaikkien pitäisi olla sinun kanssasi samaa mieltä? Tuskin kaikki esitetyt kommentit on kohdistettu suoraan sinun henkilöösi. Useimmat meistä kai pohdiskelevat muuten vain asiaa, ei sinua loukatakseen.
Tapahtuma on surullinen, mutta ei henkilökunta voi olla vartioimassa jokaista aitausta ja ennakoida eläinten yllättävää käyttäytymistä.
Eikös jokainen meistä kirjoittajista saa verrata mitä tahansa asioita ja tuoda esille oman näkemyksensä?
Ei kukaan millään onnistu suojelemaan lapsiaan näkemästä myös ikäviä asioita. Niistä pitää yrittää keskustella mahdollisimman rauhallisesti ja kuunnella lasta, niin että hän voi purkaa kokemaansa ja luoda käsityksen tapahtuneesta. Toivottavasti ko. tapauksen todistajiksi joutui mahdollisimman pieni lapsijoukko. Kamalaahan se kieltämättä on. Toivottavasti mahdollisimman moni uteliaista aikuisista älysi jatkaa matkaansa, jos lasten kanssa eläintarhassa oli.
Pitäisiköhän varmuuden vuoksi kieltää kaikki eläintarhat tai sulkea ne yleisöltä?tässä ole mitään minun henkilökohtaisista mielipiteistä kyse. Hänhän vetosi auto-onnettomuuksiin.
"Ei kukaan millään onnistu suojelemaan lapsiaan näkemästä myös ikäviä asioita. Niistä pitää yrittää keskustella mahdollisimman rauhallisesti ja kuunnella lasta, niin että hän voi purkaa kokemaansa ja luoda käsityksen tapahtuneesta".
Näinkö todella ajattelet.Eli antaisit lapsen katsoa traagisen tapahtuman loppuun asti ja sitten keskustella henkevästi hänen kanssaan. Luojan lykky moni aikuinen vei lapsensa pois ennen kuin he näkivät sen tapahtuneen lopun.
Minäkin muuten toin oman näkemykseni tapahtuneesta.
En tarkoittanut että nämä pitäisi sulkea vaan että henkilökunnan pitäisi hoitaa tälläiset vaara tilanteet etukäteen.
Henkilökunnalla oli tiedossa että se aasi oli agresiivinen ja hyökkäävä. Nittaminax kirjoitti:
tässä ole mitään minun henkilökohtaisista mielipiteistä kyse. Hänhän vetosi auto-onnettomuuksiin.
"Ei kukaan millään onnistu suojelemaan lapsiaan näkemästä myös ikäviä asioita. Niistä pitää yrittää keskustella mahdollisimman rauhallisesti ja kuunnella lasta, niin että hän voi purkaa kokemaansa ja luoda käsityksen tapahtuneesta".
Näinkö todella ajattelet.Eli antaisit lapsen katsoa traagisen tapahtuman loppuun asti ja sitten keskustella henkevästi hänen kanssaan. Luojan lykky moni aikuinen vei lapsensa pois ennen kuin he näkivät sen tapahtuneen lopun.
Minäkin muuten toin oman näkemykseni tapahtuneesta.
En tarkoittanut että nämä pitäisi sulkea vaan että henkilökunnan pitäisi hoitaa tälläiset vaara tilanteet etukäteen.
Henkilökunnalla oli tiedossa että se aasi oli agresiivinen ja hyökkäävä.Hämmästyttävän omaperäisen tulkinnan keksit kommenttiasi edeltävästä kirjoituksestani, joka sisälsi mm. seuraavat lauseet: "Toivottavasti ko. tapauksen todistajiksi joutui mahdollisimman pieni lapsijoukko. Kamalaahan se kieltämättä on. Toivottavasti mahdollisimman moni uteliaista aikuisista älysi jatkaa matkaansa, jos lasten kanssa eläintarhassa oli."
- Sinimarjanen
tuon otsikon. En ole ehtinyt lukemaan.
Joka tapauksessa ikävä juttu. Onkohan se
nyt tapahtunut, vai aijemmin?
Toivottavasti ei lapset sitä tosiaankaan
ole nähneet. - SerpeNTiina
jotka näkivät tapahtuman.
Aasi oli nuori ja puraissut itse kamelia ensin..
kameli on ollut rauhallinen vuosikaudet,aasi oli uusi samassa aitauksessa.
Aina kun on eläimistä kysymys ei voi olla mistään varma.
Eläimillä on eri lait ja näky kuin ihmisillä.
On se varmaan järkytys,mutta vielä kamalampia ihmiset tekevät ihmisille ja eläimille ja lapset näkevät.
(Meni vähän ohi.)
Mutta eläin elää ja puolustaa omalla tavallaan,ei ilkeydestä.
Luonto elää Korkeasaaressakin. - Urvelo?
... voisi viedä sinne vaikka näytille ... niitä villeimpiä ... mahapalkalla ... ja mopopoikia kans´ !
- Lyyti
ja katsoin sen. Joku lapsiperhe oli sen kuvannut. Aasi kiusasi kamelia ja kameliparka yritti parhaansa mukaan päästä tuota ärsyttävää aasia karkuun ja väistellä sitä. Viimein se hermostui ja "istui" aasin päälle ja puraisi sitä.
Aasi olisi pitänyt viedä eri aitaukseen, eikä antaa sen kiusata rauhallista kamelia.- minun mielestä
Ensinnäkin nuori Aasi ori oli aikaisemminkin härnännyt uroskamelia,asiaan olisi pitänyt puuttua heti,ja aasi laittaa vain lajitoverien keskuuteen jolloin muut vanhemmat aasit olisi laittanut pojan ruotuun, eikä tämmöistä näytöstä olisi tapahtunut, jossa vihastunut kameli jyrää pienen aasin täysin, ja oli pureksinut aasin pään tohjoksi.Ei tosiaan mitään kaunista katseltavaa,tosta saa lapset jo traumoja.
En minäkään laittaisi pientä uroskoiraa ison uroskoiran häkkiin jossa on vielä narttuja seassa.Jokainen eläinten parissa työskentelevä tajuaa että nuoret urokset koettaa aina päästä pomoksi ja haastaa toisen uroksen. - Nittaminax
katsonut sitä videota vaikka se olikin lehdessä tarjolla. Itsenikin mielestä se aasi ei kuulunut alunperin koko aitaukseen, koska henkilökunta tiesi sen agressiiviudesta.
- Jenna-56
ja kamelit tulevat hyvin toimeen keskenään. Tässä kysymys oli häirikköaasista joka kiusasi kamelia.
Monissa eläintarhoissa kamelit ja aasit ovat samassa aitauksessa koska niiden välillä syntyy harvoin kahnauksia.
En pidä eläintarhaajatuksesta lainkaan, eläimet kuuluvat vapaaseen luontoon luonnollisille elinpaikoilleen.
Siellä niitä niitä jahtaavat niiden luonnolliset viholliset, mutta luonnon laki on sellainen. - tarhassa
Kai sitä nyt kamelikin saa stressaantua, jos oikein kiusataan. Luonnossa eläimet saavat tappaa, miksei tarhassakin?
- Nittaminax
eläintarhojenhan tarkoitus on säilyttää joittenkin eläinten kantaa, ei tappaa niitä.
- hehe ..
Nittaminax kirjoitti:
eläintarhojenhan tarkoitus on säilyttää joittenkin eläinten kantaa, ei tappaa niitä.
Eivät ne ole kun näytteillä.
- Nittaminax
hehe .. kirjoitti:
Eivät ne ole kun näytteillä.
onkos sinulla tietoa mitä kameleita ja aaseja siellä "näytillä" on.
- hehe..
Nittaminax kirjoitti:
onkos sinulla tietoa mitä kameleita ja aaseja siellä "näytillä" on.
Ei ole sukupuuttoon kuolemassa mitkään niistä. Ne on kotieläimiä monissa maissa. Ei ne lopu, kun niitten elinympäristö ei ole uhattuna.
- Nittaminax
hehe.. kirjoitti:
Ei ole sukupuuttoon kuolemassa mitkään niistä. Ne on kotieläimiä monissa maissa. Ei ne lopu, kun niitten elinympäristö ei ole uhattuna.
olen kyllä saanut toisen kuvan näistä elukoista. Eiväthän villiaasit esimerkiksi ole dna merimältään aivan yleisiä, niinkuin eivät nämä kamelitkaan.
- oikein röhöt
Nittaminax kirjoitti:
olen kyllä saanut toisen kuvan näistä elukoista. Eiväthän villiaasit esimerkiksi ole dna merimältään aivan yleisiä, niinkuin eivät nämä kamelitkaan.
Nekö siellä kinastelevat kamelin kanssa Korkeasaaressa elintilasta?
- Nittaminax
oikein röhöt kirjoitti:
Nekö siellä kinastelevat kamelin kanssa Korkeasaaressa elintilasta?
minultakin jos et tajua että jotkin eläimet ovat uhanalaisia. Olkootkin vaikka kuinka tavallisen aasin taikka kamelin näköisiä, niiden alkuperäinen dna määrää niitten perimän. Että höröt vain sinulle...
- Kuka menisi katsomaan?
Oishan se kivaa...lapset häkissä Korkeasaaressa..jokainen tietysti omassaan, etteivät tappaisi toisiaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849