Minulla on varjoni,
yksi auringosta -
ja sitten tämä eräskin
paikoin takkuuntunut,
kapinen kulkukoira.
Seuraa yötä päivää -
nuuhkimassa tunnustellen
jättämiäni jälkiä.
Joutuu nuolemaan
kutisevista pälvistään
tihkuvan oman mätänsä.
Joskus sen on
jättäydyttävä jälkeen,
nakkauduttava takalistolleen
pölisevälle pientareelle
ja kapsutettava vimmatusti
itseään -
vingahdeltava kivusta,
haukahdella harmista,
kun ei ylety joka paikkaan.
Ja tehdäkseen
olemassa olonsa tiettäväksi.
Kotioveni taakse
jätän kaluttaviksi
soppaluita
–
ei se voi hyökätä
kiinni sääriluuhuni.
Se ei vain voi...
eikä lukea huuliltani.
yksi auringosta -
ja sitten tämä eräskin
paikoin takkuuntunut,
kapinen kulkukoira.
Seuraa yötä päivää -
nuuhkimassa tunnustellen
jättämiäni jälkiä.
Joutuu nuolemaan
kutisevista pälvistään
tihkuvan oman mätänsä.
Joskus sen on
jättäydyttävä jälkeen,
nakkauduttava takalistolleen
pölisevälle pientareelle
ja kapsutettava vimmatusti
itseään -
vingahdeltava kivusta,
haukahdella harmista,
kun ei ylety joka paikkaan.
Ja tehdäkseen
olemassa olonsa tiettäväksi.
Kotioveni taakse
jätän kaluttaviksi
soppaluita
–
ei se voi hyökätä
kiinni sääriluuhuni.
Se ei vain voi...
eikä lukea huuliltani.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Edes isäntäväeltään silloin,
kun oli vielä sokea
vastasyntynyt koiranpentu.
runo. Mutta itserakkaus, niin, kai sekin on jonkin sortin rakkautta.
sekaisin?
Ottaisipa joku sen käsittelyynsä.
Ajelisi kirppuisen turkin,
desinfioisi sen kirvelevät haavat.
Silittäisi joskus sen päätä,
ruokkisi ruokkisi,
antaisi levätä,
että se voimistuisi,
että sen turkki kiiltäisi
auringossa,
että joku antaisi sille kodin,
että se muistaisi,
mitä on telmiä isäntäväen kanssa,
ettei kenenkään tarvitsisi kysyä siltä enää:
Mitä teit,
mitä teit ansaitaksesi osasi?
Ja Kaunottarellesi, sinä Kulkuri?
se ei anna enää kenenkään koskea, ei silittää, eikä rakastaa. Jos se ei vaan osaa. Jospa sen ruoka maistuu pahvilta, se repii turkkinsa kaivautuessaan kylmään koloonsa, nukkuakseen vain kevyttä koiran unta.
Jos se ei osaa edes vastata. Se on hukannut itsensä.
Eikös sen silloin olis parempi antaa etsiä itsensä rauhassa tai kadota kokonaan.
jospa se vaan odottaa, että joku armahtaa sitä ja potkisi sen hengiltä.
Hyvää päivänjatkoa.
vai etkö mitään?
Suomessa liikkuu kulkukoiria. Se on fakta.
Ajankuluttaja? Salli minun hymyillä.:)
Ajan kuluminen taas on fiktio. Niin kuin minäkin. Ja se koira.
;)
alunperin olisi ollut uskolliset seurailijani?
Sävyn muutos tekstiin yhdestä sanasta..
Kirjoittajat skarppeina!
Aivan loistavasti ajateltu,
ja toi viimeinen lause oikein kruunasi koko runon.
antoi kirjoittajalle hyvän neuvon: käytä kirjoitusvirheitäsi hyväksesi (puhui myös siihen aikaan uuttuuttaan kiiltelleestä semminkin -sanan käytöstä), joten:
haukahdeltava harmista,
kun ei ylety joka paikkaan.
Jos ei ole koira aina johonkin haudattuna, niin edes koiran luu...?
jotenkin tutulta tuo tyylisi kirjoittaa... hmmm... mutta ma olen ihan hiljaa...
ei uutuuttaan "kiiltellyt"/kiiltele nytkään.
Itse asiassa hän puhui tavallaan ja mielellään yhtäältä ja toisaalta sanojen käytöstä.
Et sinä vaiennut ole...?:)
Terävä huomio, mutta kyllä se vielä käytössä tylsistyy.
(tarttuvaa) ;D