Edelliset elämät...

Niin, eli uskotteko edellisiin elämiin? Jotkut ihmiset kuulemma ovat oikein nähneet "flashbackejä" entisistä elämistään, tai nähneet unia, tai muuten vaan muistaneet jotain.. Ja se, että jotkut vieraat ihmiset tuntuvat täysin tutuilta, vaikkei heitä koskaan olisi nähnyt, selitetään myös joskus sillä että olisi nähnyt hänet jossain edellisessä elämässä.

Mielipiteitä, kiitos! Tyhmät vitsit ja muut turhat viesit voi jättää suosiolla pois.
Niin, eli kertokaas...
7849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla on semmoinen tunne että olen elänyt joskus Ranskassa ja joissakin muissakin maissa.Jos ajattelee elämää syvemmin,niin eihän ole muuta mahdollisuutta kuin jälleensyntyminen ja kokemuksien kerääminen.Emmehän voi kasvaa ihmisenä yhden lyhyen ihmiselämän aikana,tosin opimme asioita myös astraalimaailmassa.Suomessa on paljon vanhoja sieluja,ja Amerikassa enimmäkseen nuoria sieluja(HUOM PINNALLINEN ELÄMÄ).

Äänestä

Miten niitä entisiäelämiä pystyy muistamaan? Onko muita keinoja, kuin mennä johonkin hypnootisoitavaksi?

Olen nähnyt myös kaikenlaisia unia, mutta mistä niitä tietää onko ne pään omia tuotoksia vai muistikuvia.

Äänestä
  • entisistä elämistä pääsee monta kautta selvyyteen. Tärkeintä on juuri erottaa se, että ovatko kysessä juuri tietoisen tekemät omat tuotokset vai todelliset muistikuvat. i tuossa auta kuin yrität miettiä, miettiä ja vielä kerran miettiä ja hyvin kriittisesti äläkä kauheasti puhu niistä esim. kavereillesi, koska silloin aivot voivat hyvinkin alkaa luoda entisiä elämiä teidän keskustelujenne pohjalta!!

    minä tekisin sinuna niin, että mieti ensin tuntuvatko jotkin asiat/maat sinusta tavattoman mielenkiintoisilta, etkä oikein ymmärrä miksi. Sitten mieti todella tarkasti voisiko se todellakin olla "vain" mielesi tuotosta. Sitten mieti näetkö toistuvasti "selviä" unia jostain tietystä paikasta/maasta ja mieti taas ovatko ne vain unia.

    Voit myös tietoisesti yrittää nähdä unta edellisistä elämistäsi. Se on jo aika vaativaa ja joskus unennäkötaidon kehittäämiseen voi mennä vuosia. Yksinkertaisesti voit lähteä harjoittelemaan niin,että aina nukkumaan mennessäsi alat miettiä elämääsi taaksepäin (millaista oli olla 15 vuotias, 10v., 7v., 5v....1v... ja siitä vaan taaksepäin. jossain vaiheessa nukahdat, mutta alitajuntasi jää tekemään sitä työtä. Sitten vain yrität muistaa mitä unta näit ja mietit tarkaan aamulla oliko kenties kyseessää vain uni. Muista että tuo on eräänlaista hypnoosia ja sen oppiminen voi joillakin olla aluksi vaikeaa!

    Vasta viimeisenä voi käydä vaikka sellaisen ihmisen luona joka sanoo "näkevänsä" entiset elämät, sittenhän saat selkeän vertailukohdan sille mitä itse olit ajatellut olevasi edellisissä elämissä ja mitä tuo "näkijä" kertoo! Jos kertomukset poikkeavat, voi olla että edellisiä elämiä ei ole tai toinen teistä on väärässä! Ja voisi käydä vertailun vuoksi toisellakin näkijällä tai regressioterapeutilla.

    Tuli vähän pitkä selitys,mutta kriittisyys on paikallaan aina kun tällaisia asioita käymme läpi!

    Itse olen kohdannut "outoja" sattumuksia sen jälkeen kun aloin aktiivisesti miettiä edellisiä elämiäni. Paras oli kun eräs täysin tuntematon henkilö tunnisti minut eräästä yhteydestä ja kun kävimme läpi "outoja mielipaikkojamme" huomasimme, että me ilmeisesti olemme tunteneet toisemme ainakin yhdessä edellisessä elämässämme ja luultavasti kahdessa muussa... Tämä henkilö on muistanut nuoresta asti edelliset elämänsä, joiden kautta hän minut tunnisti, muutenkin tuntui että tunsimme toisemme heti kun tapsimme!

    Äänestä

  • talvi kirjoitti:

    entisistä elämistä pääsee monta kautta selvyyteen. Tärkeintä on juuri erottaa se, että ovatko kysessä juuri tietoisen tekemät omat tuotokset vai todelliset muistikuvat. i tuossa auta kuin yrität miettiä, miettiä ja vielä kerran miettiä ja hyvin kriittisesti äläkä kauheasti puhu niistä esim. kavereillesi, koska silloin aivot voivat hyvinkin alkaa luoda entisiä elämiä teidän keskustelujenne pohjalta!!

    minä tekisin sinuna niin, että mieti ensin tuntuvatko jotkin asiat/maat sinusta tavattoman mielenkiintoisilta, etkä oikein ymmärrä miksi. Sitten mieti todella tarkasti voisiko se todellakin olla "vain" mielesi tuotosta. Sitten mieti näetkö toistuvasti "selviä" unia jostain tietystä paikasta/maasta ja mieti taas ovatko ne vain unia.

    Voit myös tietoisesti yrittää nähdä unta edellisistä elämistäsi. Se on jo aika vaativaa ja joskus unennäkötaidon kehittäämiseen voi mennä vuosia. Yksinkertaisesti voit lähteä harjoittelemaan niin,että aina nukkumaan mennessäsi alat miettiä elämääsi taaksepäin (millaista oli olla 15 vuotias, 10v., 7v., 5v....1v... ja siitä vaan taaksepäin. jossain vaiheessa nukahdat, mutta alitajuntasi jää tekemään sitä työtä. Sitten vain yrität muistaa mitä unta näit ja mietit tarkaan aamulla oliko kenties kyseessää vain uni. Muista että tuo on eräänlaista hypnoosia ja sen oppiminen voi joillakin olla aluksi vaikeaa!

    Vasta viimeisenä voi käydä vaikka sellaisen ihmisen luona joka sanoo "näkevänsä" entiset elämät, sittenhän saat selkeän vertailukohdan sille mitä itse olit ajatellut olevasi edellisissä elämissä ja mitä tuo "näkijä" kertoo! Jos kertomukset poikkeavat, voi olla että edellisiä elämiä ei ole tai toinen teistä on väärässä! Ja voisi käydä vertailun vuoksi toisellakin näkijällä tai regressioterapeutilla.

    Tuli vähän pitkä selitys,mutta kriittisyys on paikallaan aina kun tällaisia asioita käymme läpi!

    Itse olen kohdannut "outoja" sattumuksia sen jälkeen kun aloin aktiivisesti miettiä edellisiä elämiäni. Paras oli kun eräs täysin tuntematon henkilö tunnisti minut eräästä yhteydestä ja kun kävimme läpi "outoja mielipaikkojamme" huomasimme, että me ilmeisesti olemme tunteneet toisemme ainakin yhdessä edellisessä elämässämme ja luultavasti kahdessa muussa... Tämä henkilö on muistanut nuoresta asti edelliset elämänsä, joiden kautta hän minut tunnisti, muutenkin tuntui että tunsimme toisemme heti kun tapsimme!

    ... laajasta vastauksestasi. Täytyy kokeilla tuota unijuttua. Saa nähdä selviääkö mitään :)

    Äänestä

  • neiti nalle kirjoitti:

    ... laajasta vastauksestasi. Täytyy kokeilla tuota unijuttua. Saa nähdä selviääkö mitään :)

    muista sitten pohtia tarkkaan oliko kyseessä vain uni vai joku muisto.... ja vielä miljoonannen kerran, se unijutun tekeminen voi olla vaikeaa ja turhauttavaa, mutta kyllä se siitä!

    Äänestä

Ihminen on kautta aikojen etsinyt vastauksia elämänsä tapahtumiin jumalista, ym. taikauskosta. Luodaan itse tehtyjä selityksiä syy-seuraus tapahtumille ja luodaan siitä taikausko jos tapahtuman syy-seuraus on tapahtunut useamman kerran. Kuitenkin kyseessä on vain pelkkä ja ainoastaan sattuma. Voi ihmisparkaa näin hän on luonut tuhansia taikauskoja, mutta näin ihminen toimii vielä järjen ja logiikan aikakaudella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mari-86 kirjoitti:

Niin, eli uskotteko edellisiin elämiin? Jotkut ihmiset kuulemma ovat oikein nähneet "flashbackejä" entisistä elämistään, tai nähneet unia, tai muuten vaan muistaneet jotain.. Ja se, että jotkut vieraat ihmiset tuntuvat täysin tutuilta, vaikkei heitä koskaan olisi nähnyt, selitetään myös joskus sillä että olisi nähnyt hänet jossain edellisessä elämässä.

Mielipiteitä, kiitos! Tyhmät vitsit ja muut turhat viesit voi jättää suosiolla pois.
Niin, eli kertokaas...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu