Ongelmia 5v-neuvolassa

mulla tosin oli toisin päin. Kun poika oli neljä puhuin neuvolassa, että kaikki ei ole kunnossa. Poika kehittyy kaikessa hitaammin kun muut jne. Neuvolassa sanottiin, että odota vielä vuosi kun poika on niin lapsellinen. Tarhan kautta kuitenkin päästiin tutkimuksiin ja pojalla todettiin kehityshäiriö. Nyt on 11 ja käy erityisluokalla. Vieläkin on vaikeuksia ajaa pyörällä ja solmia kengännauhoja. Mutta paljon edistystä on tapahtunut kaikkien terapioiden ansiosta missä jouduttiin käymään ; )

kuten kaikki muutkin vastanneet. Mutta arviointimenetelmät - kuten viisivuotiaillekin käytettävä - on laadittu siten,että noin 90 % ikäluokasta ne selvittää. Jatkotutkimuksiin ei lähetetä yhden ja kahden epäonnistuneen osion vuoksi vaan vasta sitten kun noin 1/3 tehtävistä epäonnistuu. Epäonnistumisen syitä kun voi olla monia ja niitä syitä tutkimuksilla voidaan selvittää.
Yhdyn ajatukseen, jonka mukaan omat vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita. Valitettavan usein joudun oman työni kautta myös toteamaan, että vanhemmat voivat myös olla suurin este lapsen avun saannille. Tutkimusten ja kuntoutusten aloittaminen saattaa viedä vuosia vanhempien vastustamisen vuoksi. Eikö olisi fiksumpaa viedä lapsi tutkimuksiin ja niiden jälkeen todeta, että oikeassa oli vanhempi ja neuvolan täti haistakoot pitkät?

oikeassa kirjoitti:

kuten kaikki muutkin vastanneet. Mutta arviointimenetelmät - kuten viisivuotiaillekin käytettävä - on laadittu siten,että noin 90 % ikäluokasta ne selvittää. Jatkotutkimuksiin ei lähetetä yhden ja kahden epäonnistuneen osion vuoksi vaan vasta sitten kun noin 1/3 tehtävistä epäonnistuu. Epäonnistumisen syitä kun voi olla monia ja niitä syitä tutkimuksilla voidaan selvittää.
Yhdyn ajatukseen, jonka mukaan omat vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita. Valitettavan usein joudun oman työni kautta myös toteamaan, että vanhemmat voivat myös olla suurin este lapsen avun saannille. Tutkimusten ja kuntoutusten aloittaminen saattaa viedä vuosia vanhempien vastustamisen vuoksi. Eikö olisi fiksumpaa viedä lapsi tutkimuksiin ja niiden jälkeen todeta, että oikeassa oli vanhempi ja neuvolan täti haistakoot pitkät?

Lue lisää

Varmasti löytyy tietämättömiä ja välinpitämättömiä vanhempia, joilla elämä menee omia ongelmiaan setviessä ja lapsiparat jäävät oman onnensa nojaan.

Näin ei kuitenkaan ole kaikilla - ei edes enemmistöllä, onneksi. Niinpä omakin tuntuma neuvolasta on se, että yleensä saa selittää itseäni vähemmän asiasta tietävälle terkkarille, että ei tässä nyt ole yhtään mitään ihmeellistä (olen opiskellut omatoimisesti fysiologiaa, anatomiaa, kehityspsykologiaa ja ravitsemusta viimeiset 15 vuotta). Perusteluja ei saa ja yleisimmin huomaa, että vastapuolen logiikkaketju katkeaa. Seuraava etappi on sitten arvauskeskuksen yleislääkäri joka on järjettömämpi ilmestys terkkarista.

Vasta lastentautien erikoislääkäri on samalla aaltopituudella ja omaa sen verran tietoa, että voidaan jo a) keskustella b) todeta, että mitään vikaa ei tosiaan ollut ja voitte mennä takaisin kotiin kasvamaan.

Yleensä neuvolan kanssa kommunikoidessa tulee sellainen fiilis, että "ei, se ei ole minun lapseni; se on valtion lapsi ja tasaisin väliajoin tarkkaillaan kasvatanko sitä sääntöjen mukaisesti". Stasimeininkiä or is it just me?

Pahinta on, jos perheen elämästä (omilla aivoilla ajattelemisen ja yleisen omasta elämästä vastuunoton lisäksi) sattuu löytymään jokin virallis-terveellisestä linjasta poikkeava piirre (lehmänmaidon ja muiden sitä muistuttavien valkoisten litkujen käyttämättömyys tai myöhäisempi unirytmi, kun menestyvänä yrittäjänä ei ole pakko nousta aamulla kuudelta töihin). Terveydenhuoltovirkailija vaan hokee hokemasta päästyään, että kyllä pitäisi tehdä niin tai näin, kun sellaiset on ohjeet tai kansanterveyslaitos käskee tai niin muutkin tekevät tai koska auringonpilkkuja on nyt vain paljon.

Neuvottele siinä sitten. Toisaalta, pitääkö oman lapsen kasvattamisesta edes neuvotella vieraan, itseään osamaattomamman/tietämättömämmän ihmisen tähden vain siksi, että yhteisössämme arvostetaan lääketieteen kaikentasoisia edustajia ... hmm... järjettömästi.

*** kirjoitti:

Varmasti löytyy tietämättömiä ja välinpitämättömiä vanhempia, joilla elämä menee omia ongelmiaan setviessä ja lapsiparat jäävät oman onnensa nojaan.

Näin ei kuitenkaan ole kaikilla - ei edes enemmistöllä, onneksi. Niinpä omakin tuntuma neuvolasta on se, että yleensä saa selittää itseäni vähemmän asiasta tietävälle terkkarille, että ei tässä nyt ole yhtään mitään ihmeellistä (olen opiskellut omatoimisesti fysiologiaa, anatomiaa, kehityspsykologiaa ja ravitsemusta viimeiset 15 vuotta). Perusteluja ei saa ja yleisimmin huomaa, että vastapuolen logiikkaketju katkeaa. Seuraava etappi on sitten arvauskeskuksen yleislääkäri joka on järjettömämpi ilmestys terkkarista.

Vasta lastentautien erikoislääkäri on samalla aaltopituudella ja omaa sen verran tietoa, että voidaan jo a) keskustella b) todeta, että mitään vikaa ei tosiaan ollut ja voitte mennä takaisin kotiin kasvamaan.

Yleensä neuvolan kanssa kommunikoidessa tulee sellainen fiilis, että "ei, se ei ole minun lapseni; se on valtion lapsi ja tasaisin väliajoin tarkkaillaan kasvatanko sitä sääntöjen mukaisesti". Stasimeininkiä or is it just me?

Pahinta on, jos perheen elämästä (omilla aivoilla ajattelemisen ja yleisen omasta elämästä vastuunoton lisäksi) sattuu löytymään jokin virallis-terveellisestä linjasta poikkeava piirre (lehmänmaidon ja muiden sitä muistuttavien valkoisten litkujen käyttämättömyys tai myöhäisempi unirytmi, kun menestyvänä yrittäjänä ei ole pakko nousta aamulla kuudelta töihin). Terveydenhuoltovirkailija vaan hokee hokemasta päästyään, että kyllä pitäisi tehdä niin tai näin, kun sellaiset on ohjeet tai kansanterveyslaitos käskee tai niin muutkin tekevät tai koska auringonpilkkuja on nyt vain paljon.

Neuvottele siinä sitten. Toisaalta, pitääkö oman lapsen kasvattamisesta edes neuvotella vieraan, itseään osamaattomamman/tietämättömämmän ihmisen tähden vain siksi, että yhteisössämme arvostetaan lääketieteen kaikentasoisia edustajia ... hmm... järjettömästi.

Lue lisää

Osuit asian ytimeen. Oman lapsen kasvattamisesta ei tarvitse neuvotella.

Neuvoloissa ja lasten yleislääkäreillä vain on tapana antaa arkojen ja epävarmojen nuorten äitien ymmärtää että he voisivat kasvattaa lapsiaan paremminkin. Ainakin oma mammamme tuli neuvolasta aina itku kurkussa kun oli neuvolatädin mukaan tehnyt kaiken väärin ja lapsi kehityksestä jäljessä.
Itselläni taas oli aivan päinvastaiset kokemukset neuvolasta - samalta tädiltä: lapsenhoitoon sai paljon erilaista näkökulmaa jota saattoi myös osin soveltaa.

Tarkemmin ajateltuna nämä näkökulmat saattoi myös kääntää itseään vastaan: olen kasvattanut lastani väärin.

Paljon on kiinni kuulijan omasta asenteesta ja itsetunnosta. Kasvatusasioista on myös turha lähteä jankuttamaan neuvolassa - molemmat näkökulmat ovat kuitenkin oikeita; mutta neuvolatäti pesee ammattitermeillä tavikset mennen tullen.

Siitä olen täysin samaa mieltä monen kanssa, että neuvolassa käynnin tulisi olla rakentavaa ja virkaihmisellä ei saisi olla pätemisen tarvetta jota sitten puretaan äiteihin. (Isien kanssa ne eivät jostain syystä lähde painostuslinjalle. Lienee liian suuri pala purtavaksi. - Tai sitten nostavat mielikuvissaan itsensä niin paljon isien yläpuolelle, etteivät edes viitsi yrittää takoa isien päähän "järkeä".)